Muistan viel ku se oli sellanen... minimi ;)
Nyt se on jo kovaa vauhtia kasvamassa mun ohi...
3 vuotta siit on jo aikaa, ja kaikki ne vuodet hukkaan..
Mä en nähny ton pojan iän tuomia kehitys-askeleita, mä missasin niin paljon...
Kaippa mun on pakko taas kerätä kaik voimat ja vetää juttu hallintoon, se poika tulee takas kotiin!
Mä kaipaan tos jätkäs kaikkee... kaikki ne halaukset, ekat sanat, kaikki...
Muistan ku pärräs omassa sängyssään ja pärinöiden välil kuuluu ilosesti et: äiti... :D Se sana minkä nico oppi ja mä en voinu olla rakastumatta tohon poikaan aina vaan uudelleen...
Nää nicon tyypilliset aamuherätykset ku äiti tahto nukkuu hieman hyvin nii tyyppi istuu paskasen perseensä kanssa mun naamal ja nauraa käkättää siin ihan onnessas jne jne jne...
Miks mun piti olla niin vitun tyhmä ja antaa naapureil valta vaikuttaa meidän elämään...
Mä en jaksa taas tänään enää, joskus taas :'(