IRC-Galleria

sekopaaa

sekopaaa

Elämässä tärkeää on tanssiminen, hyvät käytöstavat, ja se, ettei voileipää tarvitse tehdä aina itse!

Blogi

« Uudemmat -

Kati<3Perjantai 24.02.2012 01:28

Kati on mun paras ystävä aina,
koska hän on niin ihana.

Hän on sekopäinen hullu,
siksi monia hyviä muistoja on reissuiltamme tullu.

Nauru pidentää ikää,
eli ei päästä siit koskaa eroo, eikää!

Usein lauleskellaa Katin kaa,
sillä se on hauskaa,
vaikkei meillä laulu ääntä oliskaa.

Yhdessä me ryypätää,
ulkovessoja käytetää,
kielareitaki kännissä joskus vedetää,
sekä ilta-menoista päätetää.

Absolutistiksi itseään sanoo,
mutta johonki juomat vaa katoo.

Omanlaatuinen nainen Kati on,
eli paras ja verraton.

Kun takas hml meen, nii tulee suru,
koska kauhee ikävä iskee varmasti mulla.
Joillekki Kati on vaa muru,
mutta mulle se on koko pulla<33

jouluSunnuntai 25.12.2011 01:36

Ennen jouluna hyppittii riemusta,
ja pidettiin leluista.
Joulupukkia odotettiin,
syliin istuttiin ja laulettiin, jos uskallettiin.
Nykyään lahjaks saadaa suklaata, rahaa ja vaatetta.
Enää ei oo sillee joulu fiilistä,
mutta silti toivotan kaikille hyvää joulua koko sydämestä! ♥
ELÄMÄ

Elämä on kuin pallo,
mikä vierii niin kauan kunnes se pysähtyy.
Elämä ei ole helppoa, vai onko??
Elämässä on paljon erilaisia asioita, joista hämmentyy.
On iloa, naurua ja rakkautta,
on surua, tuskaa, vihaa ja kateutta.

Luonto muuttuu.
On olemassa 4 vuodenaikaa:
kevät, kesä, syksy ja talvi.
Keväällä luonto herää,
kesällä se kukoistaa kauniina.
Syksyllä on ruska-aika, luonto ns kuihtuu,
ja talvella lumi peittää maan.
Tällaisia vuodenajat ovat,
vuorotellen ne vaihtuu.

Myös maailma muuttuu.
On sotia, on rauhaa.
Ihmiset toivovat toisilleen paljon hyvää,
mutta on myös sellaisia, jotka eivät tunne hyvän merkitystä
ja sen takia tuottavat huonoa oloa,
tekevät jotain pahaa.

Rakkaus on suuri asia,
se tuottaa paljon iloa,
mutta myös surua.
Elämää täytyy elää täysillä,
nauttia joka hetkestä.
Unohtaa menneet,
jatkaa tulevaan,
suuntaan parempaan.

NR 12/11/2011

tylsää...Keskiviikko 09.11.2011 21:40

VAHINGOT
Oletko koskaan
[x] Hyppinyt sängyllä niin että se on räsähtänyt
[x] Kiroillut pienempien kuullen
[x] Laulanut hississä
[x] Laulanut suihkussa
[x] Laulanut luokassa
[x] Ollut jälki-istunnossa
[ ] Hajoittanut vahingossa tv:n
[x] Leikannut veitsellä viillon sormeen
[ ] Ommellut ompelukoneella sormeen
[ ] Saanut 1 cm kokoista "tikkua" varpaaseen
[ ] Syönyt kärpäsen

VAATTEET
Vaatteet joita käytän 2011
[x] Farkut
[x] Caprit
[x] T-paita
[x] Toppi
[x] Pitkähihainen
[x] Säärystimet
[x] Bikinit
[ ] Uikkarit
[x] Shortsit
[x] Napapaita
[ ] Sukkahousut

KARKIT
Näitä karkkeja syön
[x] Bonbons
[x] Tikkarit
[x] Vaahtokarkit
[x] Aakkoskarkit
[x] Suklaarae
[x] Suklaapisarakeksi
[x] Irtokarkki-pussi
[x] Turkinpippurit
[x] Jimi patukka
[x] Jenkki purukumi
[x] Salmiakki
[x] Laku

TELEVISIO
Katson
[ ] Frendejä
[ ] O.C:tä
[ ] Teho-osastoa
[ ] Lostia
[ ] Hurjaa Muodonmuutosta
[ ] Everwoodia
[/] Huippumalli haussa
[ ] E! Entertaimenttia
[x] Musiikkitv:tä
[x] Sinkkuelämää
[ ] Amorin apulaista
[ ] Rakkauden anatomia
[/] Simpsoneita
[ ] Gossip Girlia
[ ] Pakoa
[x] Salatut elämät

MITÄ LEMMIKKEJÄ OMISTAT:
[ ] koiran
[ ] kissan
[ ] gerbiilin
[ ] hamsterin
[ ] marsun
[ ] kanin
[ ] rotan
[ ] ponin/hevosen
[ ] käärmeen
[ ] liskon
[ ] undulaatin
[ ] papukaijan
[ ] jonkun muun
[x] en mitään

HIUKSET
Hiustesi väri:
[ ] Musta
[ ] Ruskea
[/] Punainen
[/] Blondi
[ ] Oranssi
[ ] Sekava

KEHO
Pituutesi:
[ ] 100 - 114 cm
[ ] 115 - 124 cm
[ ] 125 - 134 cm
[ ] 135 - 144 cm
[ ] 145 - 154 cm
[ ] 155 - 163 cm
[x] 164 - 174 cm
[ ] 175 - 184 cm
[ ] 185 - 194 cm
[ ] 195 - 204 cm
[ ] 205 - --> cm

PELOT
Pelkäätkö:
[x] Pimeää
[/] Yksinäisyyttä
[/] Hämähäkkejä
[ ] Karhuja
[/] Hammaslääkäriä
[xxx] Piikkejä
[/] Salaisuuksiesi paljastumista
[x] Raiskaajia

OLEN:
[x] esiintynyt
[ ] ollut ulkomailla
[ ] matkustanut lentokoneella
[x] matkustanut laivalla
[ ] matkustanut junalla
[x] matkustanut raitiovaunulla/metrolla
[x (vauvana XP)] ollut sairaalassa yön yli
[/] ollut onnettomuudessa
[x] voittanut rahaa
[x] kadehtinut toista
[x] kannustanut/kehunut toista
[x] huutanut toiselle
[x] ampunut aseella
[x] käynyt baarissa
[x] käynyt museossa
[x] käynyt huvipuistossa
[x] lyönyt toista
[x] kalastanut
[x] ajanut autolla
[ ] ajanut moottoripyörällä
[x] ajanut mopolla/skootterilla
[ ] ajanut moottorikelkalla
[ ] ajanut traktorilla
[x] ratsastanut hevosella/ponilla
[x] valehdellut äidilleni

KUINKA TYYTYVÄINEN OLET ELÄMÄÄSI?
[ ] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[/????] Olet ihastunut
[/ (himas joo asuntolas ei)] Sinulla on oma huone
[x] Omistat kännykän
[x] Omistat iPodin/mp3
[ ] Vanhempasi ovat edelleen naimisissa
[x] Sinulla on enemmän kuin 1 paras ystävä
[ ] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini
[x] Pukeudut niin kuin haluat
[x] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[x] Sinulla on omassa huoneessasi tietokone/läppäri
[/] Sinua ei ole koskaan hakattu/lyöty kunnolla
[ ] Et koskaan itke useammin kuin 2 kertaa kuukaudessa
[x] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[x] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
[x] Sinulla on kuvia Irc-Galleriassa
[x] Vanhempasi antavat sinulle luvan pitää Galtsuprofiilia
[x] Keräilet kaikkea normaalia
[ ] Odotat innolla että menet kouluun/töihin
[ ] Et toivo että olisit joku muu
[x] Harrastat jotain
[x] Teet jotain koulun/töiden jälkeen
[ ] Omistat auton
[x] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[x (nykyään)] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[x] Sinulla on ystäviä
[/] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[x] Välität monesta ihmisestä
[/] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[ ] Omistat lemmikin
[x] Muistat ulkoa ainakin viiden biisin sanat
[ ] Sinulla ei ole vihollisia
[ ] Olet ehdottomasti hyvä ihminen

OLEN:
[x] pikkusisko
[ ] isosisko
[ ] isoveli
[ ] pikkuveli
[ ] velipuoli
[x] siskopuoli
[x] viettänyt tänä vuonna jo synttäreitäni
[ ] ollut viettämättä vielä tänä vuonna synttäreitäni

MITÄ OLET TEHNYT:
[x] jutellut julkkiksen kanssa
[x] huutanut tunnilla täysillä
[x] käyttänyt teippiä johonkin muuhun kuin paperiin
[x] hävennyt kaveria
[x] poseerannut lehdelle
[ ] ollut televisiossa
[x] käynyt konsertissa
[x] ollut katsomassa teatterinäytöstä
[x] hävennyt jotain asiaa elämässäsi
[x] hajottanut kaupassa jotain
[x] hajottanut jonkun perheenjäsenen omaisuutta
[x] huutanut jotain typerää julkisilla paikoilla
[x] haukkunut opettajaa
[x] saanut jälki-istuntoa
[ ] istunut muurahaispesän päälle
[x] ollut koko yön koneella
[ ] pelannut jotain peliä koko päivän
[ ] pyöräillyt yli 100 km jonnekki päin
[ ] juossut karkuun juoppoja
[x] ollut yksin bussissa
[x] pelännyt jotakuta
[x] syönyt multaa
[ ] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] ollut onnellinen
[ ] täysi-ikäinen
[vois kokeilla :D] juonut lasillisen ruokaöljyä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] vasenkätinen
[ ] lentänyt baarista
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita

MITÄ MIELTÄ:
[x] pizza on hyvää
[x] hampurilaiset ovat rasvaisia
[x] ulkomaille nyt heti
[ ] tytöt ovat tyhmiä
[ ] pojat ovat tyhmiä
[x] homot ovat normaalikansaa
[x] lesbot ovat normaalikansaa
[x] bi-seksuaaliset ovat normaalikansaa
[x] lissut on raivostuttavia
[ ] huora-sanan merkitys "unohdettu"
[ ] ihmiset kiroilee liikaa
[ ] sumu on kaunista
[x] aurinkoinen päivä on ihana
[/] kuumuus
[/] kylmyys
[x] kesä
[x] kevät
[/] talvi
[x] syksy
[x] hevoset ovat maukkaita
[x] kaverit on kaikki kaikessa
[x] läheiset on kaikki kaikessa
[xxxxxxxxxxx] musiikki on kaikki kaikessa
[x] eläimilläkin on tunteet...

Nonii mikko sun mieliks <3 ::DTiistai 01.11.2011 23:58

Tee tämä jostain rakkaasta ihmisestä

Kuka hän on ? - migggooouuuu
Tietääkö hän kaiken sinusta ? - eiii :D mut aika paljo kuiteski :))
Milloin viimeksi näit häntä ? - sunnuntaina :<
Parasta hänessä ? - ulkonäkö, huumorintaju, mukavuus ja joskus ku näkee muhun kohdistuvan sen herkän puolen (harvoin kylläki mut se on ymmärrettävää :DD)
Mitä hän rakastaa ? - Katia ^^
Oletteko samassa koulussa ? - noup
Entäpä luokassa ? - ite oon amikses ja mikko on viel peruskoulus, hahahahahahahaa.. XPP nii ehk ei olla :D
Onko hän sinulle tärkeä ? - tosi tärkee ystävä <33
Rakastatko häntä ? - rakastan <3 ystävänä :))
Mitä kaikkea olette kokeneet yhdessä ? - känni reissut ja kaikkee muita, niit on paljon :))
Voisitko elää ilman häntä ? - en, mikko on tullu mulle nii tärkeeks frendiks et en todellakaa ^^
Mitä hän ajattelee juuri nyt ? - katia, mopoo, traktorii, vkl tai jtn pelii ::D
Pelkäätkö ikinä hänen puolestaan ? - joskus
Onko hänen kaverinsa kivoja ? - ne on iha best!! ;;D
Oletko auttanut häntä mitenkään ? - olen ainaki yrittäny :)
Pelastaako hän usein päiväsi ? - noooooo joskus :D
Ikävöitkö häntä jos ette näe päivään ? - jos se ei oo vittuillu mulle ja on ollu kiva nii vähäse joo :))
Mistä hän ei pidä ? - siitä mitä kati on joskus tehny, eräistä henkilöistä ym...
Yhteisiä naurunaiheitanne - kylillä kaikki jännät :D (tammenterska) ;;)
Onko hän hyvä koulussa ? - kai sellane perus :D
Tekeekö hän tämän saman kyselyn sinusta ? - enpäs tiiä :)

kukku pöö pöö<3Tiistai 01.11.2011 18:20

Tee tämä jostain rakkaasta ihmisestä

Kuka hän on ? - Kati
Tietääkö hän kaiken sinusta ? - aikalailla joo
Milloin viimeksi näit häntä ? - sunnuntaina :<<
Parasta hänessä ? - sekopäisyys ja ku se on nii ihänä <33 ;)
Mitä hän rakastaa ? - Mikkoo ^^
Oletteko samassa koulussa ? - eij :<
Entäpä luokassa ? - nejj
Onko hän sinulle tärkeä ? - üüüüber tärkee<3333
Rakastatko häntä ? - rakastan (hyvänä ystävänä) <33
Mitä kaikkea olette kokeneet yhdessä ? - aivan kaikkee!! peruskoulu, lomat, niitä on monta! :D <3
Voisitko elää ilman häntä ? - EN TOD!! <3
Mitä hän ajattelee juuri nyt ? - ööööööööö....varmaa et on just tullu linkil kuhmoisiin ja et vois mennä kylille tapaa miggooo tnää?? :D
Pelkäätkö ikinä hänen puolestaan ? - monesti!
Onko hänen kaverinsa kivoja ? - parhaita<3 ;D
Oletko auttanut häntä mitenkään ? - monesti oon yrittäny, mut en tiiä onko toiminu ://
Pelastaako hän usein päiväsi ? - pelastaa ^^
Ikävöitkö häntä jos ette näe päivään ? - ikävöin "joka päivä ja jokaikinen yö" ;;D
Mistä hän ei pidä ? - joskus vanhemmistaan, joskus emmasta, kalasta, sienistä...
Yhteisiä naurunaiheitanne - kaikki inside jutut esim.
"voiko olla kauniimpaa---> voi metro!! xDD"
"autan, karkottaa hyttyset"
""kännissä kaikki tyhmät jutut :DDD""
Onko hän hyvä koulussa ? - no totah ::DDDDD
Tekeekö hän tämän saman kyselyn sinusta ? - en tiijä :)

yksityisel!! ::)Sunnuntai 09.10.2011 16:36

1. mitä ajattelit, kun katsoit
kuviani ensimmäisen kerran?
2. mitä tekisit, jos suutelisin
sinua?
3. olenko mielestäsi söpö/komea ?
4. ajatteletko koskaan minua?
5. paras asia minussa?
6. sano rehellisesti mitä tahtoisit
tehdä kanssani mieluiten?
7. oletko ihastunut minuun?
8. paras asia ulkonäössäni?
9. ulkonäköni 5-10?
10. vartaloni parhain osa?
11. kopioisitko tämän blogiisi,
niin tulen ehkä kostamaan sinulle!

[Ei aihetta]Tiistai 16.08.2011 20:03

♡ Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? : olen :S
♡ Rehellisesti, katsotko joskus Disney Channellia? : en enää :D
♡ Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? : JOO
♡ Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään ? : olen
♡ Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? : nooo sellane semi
♡ Rehellisesti, haluatko lapsia? : juu
♡ Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? : todellaki!
♡ Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? : enn
♡ Rehellisesti, onko kukaan poika saanut sinua itkemään? : on

MUUTA :
♥ Oletko mustasukkainen? : ehkä joskus vähäse
♥ Oletko hyvä peittämään oikeat tunteesi? : öö, en oo varma
♥ Mainitse yksi asia, jota odotat innolla : urhon juhlat
♥ Oletko ikinä kävellyt seinää päin? : olen xD
♥ Haluaisitko puhua ihmiselle, joka satutti sinua eniten? : en, enkä haluu nähä sitä :S
♥ Ajattelet jotakuta, etkö niin? : EN TUNNUSTA XP
♥ Viimeinen ihminen joka kommentoi sinulle galleriassa tai facebookissa?: iida fb:ssä :))
♥ Jos hyppäisit huoneesi ikkunasta, kuinka pahasti sinulle kävisi?: no tossa on tollane 7m pudotus et ei kai mulle kauheen pahasti tapahtuis, mitä ny kuolisin tai joku paikka murtuis, öö...menisin tajuttomaks tai jtn :DD
♥ Onko jääkaapissasi Coca-Colaa? : eijj oo
♥ Onko lävistykset hienoja? : KHYL
♥ Entä tatuoinnit? : jöö
♥ Nauratko paljon? : liikaa :DD

HENKILÖ, JOTA VIIMEKSI HALASIT :
☆ kuinka kauan olette tunteneet? - n. 16 vuotta
☆ rakastatko häntä? - no ehkä vähäse
☆ oletko ollut hänellä yötä? - joo xD
☆ onko hänellä mukava perhe? - iha ok, aika sekopäinen :D
☆ miltä hän näyttää? - sellane jännä :D
☆ näetkö häntä usein? - liian :S :D
☆ milloin näät hänet seuraavan kerran? - perjantaina

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI SOITTI SINULLE :
☆ milloin viimeksi näit hänet ? - sunnuntaina
☆ paljonko hän merkitsee sinulle ? - liian paljon <3
☆ oletko koskaan nähnyt hänen itkevän? - monesti
☆ seurusteleeko hän? - kyllä
☆ jos ei, niin tiedätkö hänen ihastuksensa? - tiedän

HENKILÖ, JOTA PUSSASIT VIIMEKSI :
☆ onko hän samanikäinen kanssasi? - joo
☆ millainen hän on luonteeltaan? - outo, kiva
☆ onko hänellä lemmikkejä? - ei
☆ oletko ikinä suuttunut hänelle? - joskus

Kerro pojasta/tytöstä, jota viimeksi ajattelit
Oletko nähnyt hänet tänään? -joo
Voisitko halata häntä? - todellaki
Millon viimeksi huusit hänelle? - en koskaa
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - ei, mutta olishan se kiva xD
Milloin näitte ensimmäisen kerran? - 10.8.
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei ;<
Oletko vihannut häntä joskus? - ennn
Oletko ostanut hänelle syntymäpäivälahjan ? - en vielä :D
Oletko itkenyt hänen takiaan? - enn
Oletko itkenyt niin että hän näkee? - enn
Onko hän sinulle todella tärkeä? - no miten sen ny ottaa :D
Pidätkö hänestä? - no tota, ööh...ehkä :DD
Pukeutuuko hän huonosti? - EIII!!
Mitä hän miettii sinusta? - joo en tiiä :S
Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - empäs tiedä
Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi - vanhempi
Onko hänellä ärsyttävä isä? - en tunne
Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - en tiiä, mut olis kiva tietää :D
Onko hän hyvä koulussa? - juu luulisin
Onko hän runollinen? - emmääää tiiä

NOW
mikä olo - iha vitun jepa :D
vitutus pronsentteina - 0.1%
huomisen suunnitelmat - kouluun ;PP

YOU
häpeätkö itseäsi - joskus
hiusten väri - blondi/ruskeet
koetko itsesi positiiviseksi ihmiseksi - kyllä

LOVE
oletko ihastunut - ehkä, ehkä en ;D
onko rakkaus vaikea asia - vähä
onko rakkaus yliarvostettua - ei.
voiko sinkkuna olla oikeasti onnellinen - luulisin :))

PEOPLE
tuletko toimeen kaikkien kanssa - melkein
onko sinulla paljon kavereita - sopivasti
montaako ihmistä voit sanoa vihaavasi - en sillee vihaa ketää
montaako ihmistä voit sanoa rakastavasi - muutamaa

???? :))Sunnuntai 14.08.2011 00:31

Laita "Grr" jos alkaisit kanssani.
Laita *Pus* jos pussaisit minua.
Laita "Nam" jos olen mielestäsi hyvän näköinen.
Laita "Cute" jos olen mielestäsi söpö.
Laita ''Hali" jos halaisit minua
Kopioi sitte ittelles, ja kato mitä sulle uskallettas tehdä ♥

;<<<Tiistai 09.08.2011 22:26

Nyt on sitte muutettu Hämeenlinnaa! :) En kyl tiiä oonko niin kauheen innostunu täst jutust, mut ei voi mitää...
On kauhee ikävä kaikkii, huone oli pettymys, en tunne täält ketää...eli on vähä hankalaa............ -.-
« Uudemmat -