IRC-Galleria

Kuulusteluissa saman niminen henkilö joka oli aikasempina vuosina ollut kuulusteluissa samalla nimellä kuin se mies joka esiintyi kerran alasti eräässä paikallisessa rock-konsertissa, vaikka hänen piti suojautua elintarvikkeella, mutta elintarvike oli anastettu samana iltana, (johtuen henkilön melkoisen runsaasta alkoholin käytöstä?). Täten medialle voimme vihjata että samannimisenä henkilönä hän on tämä henkilö?
'Kuten aikaisemmin annoitte ymmärttää ette halua avustajaa tähän kuulusteluun. Noniin kertaanpa aluksi faktat jonka jälkeen voitte kertoa oman versionne tapahtumien kulusta. Kuten hyvin tiedätte olitte tapahtumien aikaan noin kello aamu 5-6 Laihian kunnantalon käytöstä poistetussa suihkualtaassa. Silminnäkijöiden olitte poissaolevassa tilassa, mutta muita henkilöitä ei teidän seurassanne oltu tavattu. Täten haluamme tiedustella teiltä myös mahdollisia muita henkilöitä jotka olivat Laihian kunnantalon käytöstä poistetussa suihkualtaassa, tai sen läheisyydessä. Koska kyseeseen saattaa tulla melko vakavanakin ja kansainvälisiä suhteita vavisuttava kansallinen katastrofi olemme käynnistäneet maanlaajuiset tutkimukset teiltä kadonneiden ruuminkappaleiden löytämiseksi. Olemme levittäneet tuntomerkkejä medialle, jotta yleisövihjeiden avulla voisimme nopeuttaa prosessia. Tilanteen vakavuudesta kertoo se että muuan vanhamies koskenrannalta kommentoi tapausta vuosisadan rikokseksi, hän myös ihmetteli mihin tämä maailma on menossa. Tämä meidän virkavallan tiivissä käytössä oleva yhteistyöhaluinen mies vihjasi samantien, että on varma että kyseessä on taas se nykynuoriso. Sen verran voin tämän meidän luottomiehemme taidoista kertoa, että kun huomasimme hänen loistavat kyvyt vapautimme hänet kolmen lapsen hyväksikäytön tutkintavankeudesta. Ja onhan miehestä apua ollut. Mutta palataksemme aiheeseen voin nyt esittää tutkinnan kannalta ehkä tärkeimmän kysymyksen. Mitä teidän munakarvoille on tapahtunut?'

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.