IRC-Galleria

Yhtä tärkeää kuin se on maallemme on se minulle itselleni. Oma itsenäisyyteni.
Ja kuinka irvokasta onkaan huomata juuri tänään, että se itsenäisyys jossa elän perustuu osittain valheellisuudelle. Valheellisuudelle jonka olen huomaamattani rakentanut ympärilleni muuttuessani haluamatta, joskin myös iän ja vastuun kautta, valheellisuudesta siitä mitä haluan olla mutten enää ole ja siitä etten hyväksyä näitä muutoksia itsessäni.

Tärkein peruspilarini riuhtaistiin alta, ei yllättäen vaan odottomatta, peruspilarini josta on hyvä kurkoitella taivaisiinkin tietäen, että tipahtaessa koti ovi avautuisi vielä. Muttei enää... tai avautuuhan, mutta tyhjänä.
Syystä että omat vanhempamme ova myöskin erehtyväisiä, mutta jotkut sen näkevät ja oppivat, jotkut eivät vaan oman ylpeyden takia ovat valmiita menettämään perheensä.
Eikö sodassa moni uhraa itsensä perheensä eteen?

Vaikuttavinta on kuitenkin se miten ihminen pystyykään valehtelemaan itselleen niin hyvin. Ja miksi valheen näkemiseen tarvitaan isku vyön alle. Kuitenkaan sekään ei riitä vaan usko omaan maailmankaikkeuteen on järähtämätön.
Tai miten valheellisen kuvan omasta pyhyydestä pystyykään toisille luomaan.

Ehkä minunkin on aika luoda nahkani välttyäkseni tältä kohtalolta.
Vaikeinta on kuitenkin päättää kumpaa olen MeWe vai erakko.
Haluan edelleen valloittaa maailmaa ja laskea puuterissa, tutustua uusiin ihmisiin,
olla joukkueen johtaja ja pelkäämätön. Mutta joukkueen johtajana unelmoin yksinäisestä hetkestä, uusien ihmisten keskellä kaipaan niitä tuttuja ja turvallisia, pimeällä pelkään eniten ja ennen kaikkea haluaisin asettua aloilleni.
Auttaisiko uumoilemani ratkaisu: kumppani kenen kanssa olla molempia.

Jos auttaa, laitan hakuseen n.25-vuotiaan maailman matkaaja, lautailijan ja älykön. Joka haluaa perustaa tukikohdan johon voi aina palata.

Hyvää itsenäisyyspäivää!