IRC-Galleria

shelter

shelter

neiti kantanarttu.

[Ei aihetta]Lauantai 11.08.2007 20:53

hyvä päiväkirja.

eilen oli taiteiden yö.
tuli ihan yläaste mieleen.
ihan kun siitäkin olisi jo satavuotta ja kaksi päivää.
siellä oli kaikki pienet ihmiset joista oli tullut jo niin isoja.
ja mä olin edelleen yhtä pieni.
sitte kävin moikkaa taas jack bauerii.
sillä oli kauheen tukalat paikat jonku sähköjutun kanssa minkä nimeä en muista. (<roksus> EMP pulssi pommi.)
sitten ent. nimeltään koala sammu ja yritin kaikkeni muuta se ei heränny.
päätin sitten itsekkin sammua.
ammulla eli oli varmaan jo päivä niin heräsin ja menin kukkakauppaan.
olin ihan pihalla maailmasta.
muuta nyt oon taas ihan perillä kaikesta.
ja huomenna töihin ja mä en jaksa joten joku toinen voisi mennä sinne mun puolesta.
nyt menen pesemään pinkit varpaani.

andersson tule jo takaisin.

[Ei aihetta]Tiistai 07.08.2007 22:12

rakas päiväkirja.

tänään jarmo sai uuden auton.
se on tosi hieno ja viileä.
se on musta ja sen merkki on opel.
nyt se syö pitsaa.
jarmo siis, ei auto.

no moi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 01.08.2007 15:26

hyvä päiväkirja.

hämmentävän viikonlopun jälkeen olo on aika helpottunut kun on saanut sulatella asioita.
muotikeken kanssa meillä oli vähän kinaa ja se ärsytti suunnattomasti koska emme edes ole parisuhteessa.
en pidä riitelystä sellaisten kanssa joihin ei ole parillista suhdetta.
perjantaina lähdin pitämään anulle tyttöseuraa ja tarkoitus oli selvä, mutta tarkoitukset muuttuu ja sitten tulikin känni.
vettä sato ihan kaatamalla kun juostiin pitkin keravan keskustaa koska känniville ei päässyt mihinkään sisälle.
olipa joo taas tosi ratkiriemukasta.
onneksi jarmo tuli ja vei mut pois.
sitten tapasin jack bauerin.
se oli ihan yhtä kovis kun aina ja odotan innolla kun se tulee taas takaisin tammikuussa.
lauantai meni mietiskelyyn ja nukkumiseen.
eli pääasiassa nukkumiseen, koska mietiskely väsyttää aivot.
sunnuntaina olin vieläkin ihan poikki ja kiitin pomoa että mulla oli vapaapäivä.
tänään vielä yö töissä ja sitten on kaksi vapaata, sunnuntaina tarvii vasta sitten jaksaa taas.

anderssonii mulla on aika ikävä. no moi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 11.07.2007 22:41

rakkahin päiväkirja.

olen ollut jo tosi monta viikkoa alatöissä ja palkka on ihan kiva.
nyt olen törsänny kaikki ihan turhuuksiin.
kohta on se perjantai kun pääsen kauas kauas pois täältä.
pois arjen humputuksista.
toivottavasti se rentouttaa koska oon ollu vaan ihan stressihermo viimeiset kaksi viikkoa.
ainakin.
kamerani meni taas huoltoon.
se otti taas demonikuvia.
muotikeijo meni kauas poriin asti.
onneksi sillä on ihka uudet kengät ni ei oo noloo mennä uuteen paikkaan.
muotikeijo on hirmu muodikas keijo niin.

anderssonille voisin sanoa tässä vaiheessa että moi, kaikki kääntyy aina parhain päin ihan vaan sen vuoksi että a) päivä paistaa risukasaanki vaikka ois kuin paljon risuja ja b) koska en pidä sinusta allapäin ja vielä c) ko mä oon olemassa ni sillon ei voi olla mikään huonoin päin sulla koska rakkauteni sinuun on ehtymätön. (olen siis juuri oppinut uuden hianon sanan)

nyt x-men ja pikkuveli.

[Ei aihetta]Perjantai 01.06.2007 17:45

hyvä päiväkirja.

valmistuimme eilen mutta olo eioo kyllä yhtään valmis.
sain lahjoiksi paljon oma-koti-juttuja.
kuten kattilan ja sellaista hyödykettä.
sain myös vihdoin digikameran.
otin yöllä itsestäni kännikuvan sillä.
kun aamulla heräsin, ei ollut krapulaa, mutta tuli paha olo kun katsoin sitä kuvaa.
voi että voi ihminen olla ruma.
henna tulle kohta meille.
se hullu lähti rullaluistelemaan tänne.
kumma nainen.
skumppapulloja oli eilen kolme.
nyt nolla ja milla joi niistä kaksi, vieraat yhden.
mielestäni aika tasainen ja reilu jako.

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.05.2007 23:07

äo:ni on 126.
musta voisi tulla melkein diplomaatti tai professori.

[Ei aihetta]Lauantai 19.05.2007 20:32

rakas päiväkirja.

amor kirjaimellisesti tökkäsi minua eilen.
sitten menin ja unohdin sen nimen.
mitä roskaa.

[Ei aihetta]Tiistai 15.05.2007 00:49

hei ainii pps.

tietääkö kukaan mitään sähköopista? en pääse koulusta pois koskaan sähköopin takia.
onko vähän noloa selitellä sitä sitten sukulaisille kun ne tulee valmistujaisiin.
pakko pitää jotkut kulissijuhlat.

shit.

[Ei aihetta]Tiistai 15.05.2007 00:36

rakas päiväkirja.

osaa se elämä välillä potkia päähän ja kunnolla.
viikonloppu oli mukava.
mutta silti niin masentava.
ottaa päähän, että toinen on valmis uuteen elämään (mikä on siis hyvä asia) vaikka itse ei ole valmis vielä mihinkään.
se lannistaa vaikka olisi kuinka hyvä meininki.
kaikesta on jo ikuisuudelta tuntuva aika, ja silti sen kaiken muisteleminen koskee vieläkin.
välillä naurattaakin. oli hyviä ja huonoja hetkiä (niinkuin kaikilla) mutta en tiedä kumpia oli enemmän, ja se sekoittaa päätä vähän enemmän.
kunpa osaisi päästä tämän asian yli jo.
parasta ennen päiväyskin on jo ummessa.

ps. kun olin janossa ja pyysin vettä, ne anto mulle pikkulasin, joten tahdon kiittää sitä baarimikkoa, joka antoi mulle kaksi tuoppia vettä kun pyysin isoa lasia. pikkulasit on nössöille!

[Ei aihetta]Maanantai 30.04.2007 13:03

hyvä päiväkirja.

tänään on vapun aatto.
lähden anun kanssa viinakauppaan jumboon.
ostetaan me ehkä muutama vaatekkin.
olin eilen pornaisissa.
en ole koskaan nähnyt vastaavaa tuppukylää.
siellä oli kaikki tärkeimmät, kauppa, pankki sekä posti. kukaan ei liikkunut ulkona (kello oli siis ehkä joku 9-10 illalla). sitten ajattelin että missä tän paikan baari on, onhan täällä sellainen nyt pakko olla. löytyihän se sitten kun ajettiin se kilometrin pituinen keskusta läpi, siellä oli pieni kylän ainoa baari joka oli nimetty hyvin omaperäisesti "the pub".
sitten ajettiin sitä korpea ympäri, kunnes minulle esiteltiin maailman suurin shelli.
ei ole kyllä sen veroista missään muualla. siinä oli yksi pieni puukoppi, jossa on siis luultavasti työskennellyt joku joskus satavuottasitten. sitten siinä oli joku kaksataavuottavanha bensapumppu, jossa litranumerot vaihtuu samanlailla kun mun autossa kilometrit, eli ei siis digitaalisesti. oli siinä pumpussa hätäkatkaisijakin.
pakko päästä sinne uudestaan.
oli sellanen elämysreissu.

hyvää vappua !