IRC-Galleria

[Ei aihetta]Perjantai 27.10.2006 21:50

Tulipahan tuo jaksotorkka tänään takaisin. Taas on koulunkäyntiin panostettu omalta osalta aivan huomaamatta, tai sitten kävi vaan pulla.

Päällimmäisenä ilonaiheena on tietty enkun (epävirallisesti tehdyistä) kirjoituksista saatu aito & alkuperäinen laudatur, toivottavasti temppu tulee uusittua ensi keväänä. Toisena HYVÄNÄ syynä lähteä tänään parille oli ensimmäinen kahden kybän todistus miesmuistiin, sillä myös ussasta onnistuin täydet tempaisemaan. Ruotsistakin pääsin seiskalla läpi ja lopuista olennaisista kursseista kasia ja/tai ysiä pöytään, joten ihan tyytyväinen pitää näihin saavutuksiin olla.

Muttamutta.. huhheijaa, kauheeta hommien paiskimista sanon mä. Eiköhän jätetä koulut sikseen ainakin ylihuomiseen saakka. Nyt relaamaan. :) ->
Mitä kaikkea ihmeellistä se ihminen tekeekään kun sillä on tylsää.

Homehduin himassa koko aamupäivän ja hyvän osan iltapäivästäkin ja päätin että nyt on tehtävä jotain tai tuun seinähulluks. Päätin lähteä kuvailemaan Rautatieaseman ympäristöön, ehkä testaamaan vihdoin uutta linssiä katukuvauksessa. Kun tulin ensimmäisille laitureille, K-juna oli juuri lähdössä parin metrin päässä ja tuli sellanen vahva nyt-tai-ei-koskaan -sensaatio, jonka saattelemana sitten spontaanisti hyppäsin siihen junaan vailla mitään määränpäätä.

Pasilan kohdalla päätin että tässä ois hyvä hypätä ulos ja näinpä sitten tein. Meni tovi kun mietin että mitähän hittoa täällä sitten vois saada aikaseks, ja ainoa kohtuuplääni oli mennä keekoilemaan lähimpään Lidliin. Kaupasta löytyi eurolla tölkki jotain hämyistä Frezza Mocca -kopiota, joka olikin sitten ihan mukavaa hörpittävää kun piipahdin paluumatkalla Käpylässä tavoitteenani kuvailla vähän hienoa auringonlaskua. Se pääsi kuitenkin livahtamaan sormien välistä junaa odotellessa ja matkaa tehdessä, pirun Suomi ja sen aikanen pimeäntulo..

Ei siinä mitään, Käpylästä sitten nokka kohti kotia ja taas meni mukavasti iso tukku aikaa hukkaan. Illalla vois vissiin lähteä kaupungille että ois saanu tänään edes jotain aikaseks.

Palaillaan astioille.




[Ei aihetta]Tiistai 17.10.2006 21:32

Joop, käytiin tuossa isommalla porukalla kattelemassa se paljonpuhuttu Jadesoturi tennispalatsissa.. ihan hieno elokuva, ei kovin suoraviivainen tosin. Mielenkiintoinen pätkä jokatapauksessa, ja hyvin kuvattu. Tulin just takas, kello on vasta puol seittemän ja kun kerran lomalla ollaan, niin periaatteessa voisi yrittää kehitellä tänään vielä jotain menoa jos mahdollista.

Ei tässä muuta toistaseks. :)

[Ei aihetta]Tiistai 17.10.2006 00:57

Tänään on todella tylsä päivä, joten sorrun tekemään jotain harvinaista. Pidelkää kiinni penkeistänne, sillä nyt tulee.. argh.. tusinakyselyitä!


JOS ELÄMÄSTÄSI TEHTÄISIIN ELOKUVA, MILLAINEN SEN SOUNDTRACK OLISI?

Tässä kuinka se toimii:
Avaa musiikkikirjastosi (iTunes, Winamp, Media Player, yms).
Laita se sekoitukselle ( Shuffle)
Paina Play.
Jokaiseen kysymykseen vastaa biisi joka soi.
Kun olet valmis siirry seuraavan kysymykseen ja klikkaa seuraava
Valmista?


Alkumusiikki:
Judas Priest - Breaking the Law

Herääminen:
Emperor - Ensorcelled By Chaos

Rakastuminen:
Dio - Rainbow In The Dark

Taistelu:
Manowar - The Fight for Freedom (Hah, repesin. :D Parempaa taistelumusiikkia saa hakea.)

Riitaantuminen:
System Of A Down - Radio Video

Sovinto:
Dream Theater - As I Am (aika osuvaa.. wtf.)

Salainen rakkaus:
Dream Theater - War Inside My Head

Elämä on okei:
Mos Def - Brooklyn

Pettymys:
Edguy - Forever (hitto, näähän sopii. Taikatemppuja!)

Ajaminen:
Porcupine Tree - Wedding Nails (spooky shit, alotan fillarilenkit lähes aina tällä biisillä..)

Muistot:
Dio - Caught In The Middle

Iloinen tanssi:
Angra - Visions Prelude

Unohtaminen:
Meat Loaf - Original Sin

Pitkä yö yksin:
Kiuas - And The North Star Cried

Viimeinen taistelu:
Teräsbetoni - Teräsbetoni (geez.. jumala on sittenkin olemassa..)

Kuolemakohtaus:
Seremoniamestari - Kappale Kauneinta Suomiriimiä (melko outo veivinheitto)

Lopputekstit:
Tenacious D - City Hall

---

Puuh, musamaraton saatu päätökseen ja taas tapettiin parikyt minuuttia hyvää aikaa.

Adios!
..koska rikoin prossun tietsikasta ja menee ainaki kuukaus ennen korvaavan saapumista. :'((

JOUDUN HANKKIMAAN SOSIAALISEN ELÄMÄN!!

Tukea tai tukirahoja en vielä ota vastaan mutta voi olla että siihenkin joudutaan menemään jossain vaiheessa.. stay tuned..

[Ei aihetta]Maanantai 09.10.2006 02:23

Jaahas, sukulaiset kävi kääntymässä ja antamassa myös mukavia lahjoja! Haluan kiittää mm. seuraavia henkilöitä:

- Mutsi & faija (3 pulloa import-olutta Meksikosta, Englannista ja Yhdysvalloista + uus 50mm/f1.8 -objektiivi & skylight 1b -suodin)
- Täti & serkku (pullo, köh, Fizz -siideriä varoituskirjeen kera sekä 70e Tiketin lahjakortti)
- Mummo & vaari (autokoulumaksut, joista en ois koskaan selvinnyt yksin)
- Toinen mummo & vaari (Uudet luurit vahvariin ja tietokoneeseen naapurisovun edistämiseksi)
- Setä (Ässä-Arpa, sininen Wunderbaum, sekä lehti täynnä käytettyjen autojen myynti-ilmoituksia)

Tästä on hyvä jatkaa.

Jee.Sunnuntai 08.10.2006 22:51

Oon nyt niinku vanhus sitte. Onpa mahtipontinen fiilis.. woah.. aikuinen ja kaikkea.

Taidan tästä lähteä jatkamaan legoilla leikkimistä. \o/

[Ei aihetta]Perjantai 06.10.2006 16:53

Koeviikko vihdoin ohi, goddammit! Koville otti ja sillee mut nyt viikonloppu ja synttärit odottaa. \o/

Fiilis: Red Hot Chili Peppers - Hump De Bump

[Ei aihetta]Tiistai 03.10.2006 00:37

Vika viikko 17v, pitää elää viel ku henki pihisee, sillä kohta alkaa jyrkkenevä alamäki joka päättyy kenties vasta arkun pohjalle joskus joku iloinen päivä. :p

[Ei aihetta]Perjantai 15.09.2006 00:46

Johan oli taas matsi. Taisteltiin odottamaton mutta tervetullut 1-1 -tasapeli vastustajaa (jonka nimeä en muista) vastaan, ja pistelisäyksethän maistuvat toki aina.

Peliin sisältyi loppupuolella myös aika lapiollinen tuhtia draamaa, josta ei sen enempää tässä erinäisistä syistä. Jos kiinnostaa niin tsekatkaapa http://www.kapylanpallo.fi/index.php?/joukkueet/akatemia/ jossain huomenissa tj. ja otteluselosteista tuorein matsi, saattaa valottua asia tai sit ei, paha sanoa.