IRC-Galleria

siness

siness

Don't talk about moonshine, don't talk about white wine. I'm gonna find lies, sick twisted strange kind!

Selaa blogimerkintöjä

Ehkä otin eilen vähä liikaa. Pysäköintikieltomerkki oli juur täydellisessä paikassa. Siitä sai otta atukea kun puhuin sulaneelle maalle norjaa. Ja ehkä vähän tanskaakin. Tänää on sitten islanti odottanut vuoroaan, mutta mä päätin etten ala siihen enää. Mutta kyllä se vaan on totta, että oikea kotiruoka on parempi krapulassa kuin himopizza. Onneks mulla on noin hyvä ex-mies, että se teki mulle ruokaa. Vaikka mä ajattelin kyl vaa jotai uunileipiä :D (Se oli jopa perunut omat ryyppyreissut vain ollakseen yhden yön lasten kanssa.. se tais tajuta kun sanoin viimekertasesta. Tai siis tajus sen kertakäyttöisesti. Tää ei tuu toistuun, mä tiedän sen.) On juu kaamee kapula. Alkaa tosin olotila voittaan, kun krapulahiki iski pintaan. Sama ku kuumeessa. Se lähtee pois kun hikoiluttaa. Mut mä en polttanu yhtään tupakkaa.

Huomenna on aikamoinen seikkailu soittoringissä. Pitää ilmottaa taas Millan kouluun, että neiti on yhä pois. Viikonloppu oli kuumeeton, mutta nyt se tuli vähän niinku takas lievänä ja poskiontelot kipeinä ja poskipäät turvoksissa. Eikun lääkäriinkin soittamaan. Viime viikolla käytiin jo kertaalleen lääkärissä. Ja toinen kerta oli nuoremmasta, kun se pissas verta. Ens viikolla tarviin itelleniki lääkäriajan, kun mä sain varmaan kurkunpääntulehduksen. Ei oo ääntä ei. Ei niinku 95%:sti. Mut ei siin mitään, mä kattelen mieluusti meidän omalääkäriä. Joonas the taivaan lahja. Siunattu äärettömän ihanalla, pitkällä, hoikalla, ruskettuneella kropalla, reisitaskuhousuilla, suurilla silmillä ja vaalealla tukalla. Puhumattakaan nuoresta iästä. Varmaa joku about minun ikäluokkaa. Rusketuksesta ja nimettömän sormuksesta päätellen se on tosin varmaa hetki sitten ollu häämatkalla. Niin oli yks opettajakin meillä koulussa. Eli siis kaikki ruskettuneet varatut on ollu häämatkalla.

Mun ällösöpö parisuhteeni kukoistaa ihanasti. Mun ällösöpökomee Äf tulee jo huomenna meille. Alkuperänen suunnitelma oli tiistai. Ja että se lähtis torstaiaamuna. Nyt se tulee jo maanantaina ja lähtee keskiviikkoiltana tai torstaiaamuna. Mä päästän sen lähteen vasta torstaina. Pitää vaan opetella viittomakieli. Tää mun ääni on surkeista surkein. Pihisen vaan. Välillä ei tule mitään. Mutta kurkunpäähän sattuu joo.

KodinkoneperkeleKeskiviikko 17.04.2013 17:03

Miksi hääpuvut ovat valkoisia? -Niinhän kodinkoneetkin ovat. Eeh-heh-hee.. ku oli hauskaa. Joo not. Fredun mielestä se on kyl ihan huippu ja oikein. Naiset kuuluu keittiöön. Vaan ei mun mielestä. Ja sen se tulee oppimaan. Mä olen kyl tottunut olemaan se keittiö- ja kodin hovimestari, mutta saa sekin tulla vähä vastaan. Ja siks toisekseen.. ne kodinkoneet. Jos me nyt oikeesti tän vuoden sisällä kipataan kamat kasaan Lärvellä (lue: Lapinjärvellä) ja mulle koituu kodinhoitohommat, NIIN mä myös sitten päätän millä koneilla mä teen. Eli mun tiskikone ja pyykinpesukone tullaan asentamaan tuohon vanhaan maalaistaloon ja siihen ei ole kahta vaihtoehtoakaan. Mä tästä jo kerran avauduin Ähvälle. Se yritti puolustella niiden tiskikonetta, johon mä nasautin vastauksen, että mun 10 vuoden kokemuksella mun tiskikoneesta ja 3 vuoden kokemuksella niiden tiskikoneesta, mun kone syö enemmän tavaraa sisäänsä, kuin niiden. Jollei mun kone ota lopputiliänsä. *koputetaan puuta* Ja mun pesukone on 8 kilon täytöllä ja 4 kuukautta vanha. Versus niiden pesukone Fredun lapsuudesta, päältä täytettävä ja varmaan 4 kilon täytöllä. Mutta kun he ovat kyllä pärjänneet sillä koneella koko nelihenkinen perhe aikoinaan.. Lässyn lässyn. Tajuukse idiootti kui paljon pyykkiä pienistä lapsista tulee?! Mä en enää 5 kilon täyttöominaisuuksilla konetta ottais, vaikka aluks olin ton oman turboni kanssa ihan pihalla ku lumiukko.. mistä muka saan niin paljon pyykkiä, että kone tulis täyteen? Niin.. ku vanhalla koneella pyöritettiin kaksia koneellisia periaattees useemmin.

Vittu että mua kiehuttaa tää! Saatana se tuu määrään kaikkee mitä me saadaan tehdä ja miten ja missä ja milloin! Siitä tulee silloin myös meidän K.O.T.I ja meillä on lupa linnottaa sinne omat tavarat yhdessä tuumin just niinku me halutaan. Sohvastakin se jo inisi, että se pitää miettiä. Mun sohva ei kuulemma kelpaa. Pitää olla nahkaa. Vittu ostakoot uuden nahkasohvan. Mä en halua sitä niitten vanhaa rokokoo-tyylistä sohvaa. Mä haluun uutta ja hienoa peruskamaa/kulmikasta designia. Ja vessaan remontin!

Meille tulee IHANAT ajat eteen, kun tapellaan nää kaikki läpi. Huoh. Mutta mun kodinkoneistanihan mä EN LUOVU. Piste.

Sättänä. Sättänä. Sättänä.

Nii ja mun sänky! Oooo-ho-hoooooo.. vittu jos se uskaltaa yhenkin sanan sanoa, niin se nukkuu sit navetassa. Mä olen jumalauta itse rakentanut nukkumatin linnoitukseni metallista. Sehän tulee oleen meidän sänky nyt ja aina. On se kuitenkin 160cm leveä, että lihavina maatilan isäntinä ja emäntinä siihen silloinkin mahdutaan. Ja jos pientä vauvaa tarvis vieressä syöttää tai ainakin nukuttaa, ni mahruttais silti.

VitutuskerroinLauantai 13.04.2013 22:38

On meillä hauska täti, tuo täti-Monika. Kun täti menee torille, on näky komea.

On meillä hauska isi, tuo isi katala. Kun lapset menee isille, ei oo isi kotona. Kas näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin, kas näin heiluu kassi ja kassi heiluu näin.

On meillä tyhmä isi, tuo isi katala. Kun lapset menee isille, on isi kaljalla. Kas niin soitti frendit ja frendit soitti niin, kas niin soitti frendit ja frendit soitti niin.

Voisin olla hyvinkin ilkeä. Oikea biaaatch. Mutta en aio olla. Märehtikööt yksin. En vaan tiedä pitäiskö mun vähä näpäyttää sitä ja muistuttaa alati hupenevasta ajasta lasten kanssa. Me ollaan todellakin alottamassa elämä Lapinjärvellä maalais-uusio-perheenä. Aikaa ei ole vielä päätetty, mennään siltä kun tuntuu. Mutta mennään kuitenkin. Eli kannattais Timon vähä miettiä. Mutta ei pysty. Kaverit kinuaa ryyppään. Ei oo mitään tekemistä ja mummu voi olla lasten kanssa. Mä kerran jo pääsin tästä vitutuksesta yli. Ehkä asiaan vaikutti lasten isän silloinen kihlattu, koska tästä emännästä johtuen mua ei kiinnostanu enää mikää mitä Timo teki. Mä en halunnut taas turpaani. Sen jälkeen Timo kuitenkin niin vakuutteli mulle, kuinka on muuttunut mies. Ai missä suhteessa?! Kun mä en ole muutosta nähnyt. Meininki on edelleen samaa miksi mä sen aikoinaan jätin. Ei se merkkaa mitään, mitä se on niinä päivinä, kun ei hillu kavereilla. Kokonaisuus ratkaisee. Ja miks vitussa mua pitää vituttaa näin paljon? Mä en vaan jaksa tätä enää. Mä en malta odottaa sitä elämää minkä Fredu voi meille tarjota, sitä isäpuolisuutta lapsille, mistä aina olen sanonut, ettei sellaista tule. Mutta lapset tarvitsee isähahmon. Ja Fredu ois paras mahdollinen siihen. Kun se nyt eka vähä kasvaa ja karvottuu viel henkisesti tähän ajatukseen, että meistä oikeesti tulis uusioperhe.

Auton renkaita ja pullan tuoksuaMaanantai 08.04.2013 22:42

Kukahan on keksinyt että talvikumit heittettäis alta pääsiäismaanantaita seuravaana maanantaina. Eli tänään. Ai tossa lumisateessa? Miksei suorilta laiteta huhtikuun loppua? Se ois varmempaa. Okei joo.. asfaltti kärsii. No sit huhtikuun puoltaväliä? En mä ainakaan lähe hekeeni uhkaaman tonne. Ja onkohan mun kesärenkaat vielä käypöset? Hmm.... Voi tulla jännät paikat. Nyt ei jaksa ryömiä varastoon hyllyjen alle tarkisteleen. Ei oo ees tönäriä.

Mä rakastan Fredua. MÄ RAKASTAN - MÄ RAKASTAN - MÄ RAKASTAN! Huh. Sainpas sanottua. Viime yö oli taas niin mahtavaa. Joo.. mies Pyhätunturilla ja minä omassa kodissani. Mutta unessa ^_^ Toinen niin mulle leperteli ja sanoi, että mä en saa muuttua koskaan, niin se rakastaa mua aina. Awwwwww♥ Ja se pussaili ja halaili ja sit mä kaadoin sen sen sängylle ja sit mä heräsin. Oisin mieluusti katsonut unen loppuunkin. Aamulla tuli itku. Ja sit tajusin kellon olevan niin paljon, että oon nukkunu 3 tuntia pommiin. Jes.

Laitoin Fredulle viestin, että haluan rakastaa sitä aina. Vastaus oli"Mäkin sua." Hmm.. eli tahtooko se rakastaa mua aina myös, vai oliko se vaan.. Niin mäkin rakastan sua..nyt. ? Aaaaarg.. mä kuolen taas vaihteeks tähän tuskaan.Älkää hyvät ihmiset koskaan rakastuko korvianne myöten. Fredun sisko oli postannut kuvan Faceen, joss on puoli Fredun päätä.. mä pillitin taas ikävääni.

Ottakaa varas kiinni!Tiistai 02.04.2013 00:15

Se vei mun ajatuksen.. mä koko hela pääsiäisen odotin, että pääsen kotiin omaan rauhaan kirjottaan blogauksen salaa Fredun silmiltä, koska teksti tulisi sisällyttämään jotain ällöromanttista vuodatusta Freduun liittyen.. Ja mä unohdin koko samperin asian! Joo.. mä vietin lomani Lapinjärvellä ilman lapsia. Vietettiin oikein mukava aktiiviloma. Käytiin lenkillä järven jäällä Isosaarelle, sen ympäri ja takas ja hiihtämässä pelloilla, mä tein lihaskuntosarjoja ja ähelsin traktorin 28" eturenkaan kanssa.

Päästiin myös piiiiii-hiiiiiiitkästä aikaa rantasaunaan saunomaan, mutta se kaivo oli sittenkin jäässä. Ja jäihän ne vedet sinne lattialle. Ja lämpö herätti hämähäkit. Ja mä melki pyörryin.

Äf herätti mut parina yönä, en tiedä miksi, mutta mä olin ainakin ollut ihan unessa ja kuin puulla päähän lyötynä kun ekana yönä herään siihen, kun joku silittelee sormenpäillä mun selkää ja kun käännyn se vaan hymyilee mulle. Toisena yönä kutittaa mua kainalosta, kun nukun käsi pään yli. Sen ei kuulemma pitänyt herättää mua silloin vaan koittaa vaan miten mä reagoin. Hyvä etten raiskannut sitä niihin paikkoihin. Tosin toisena yönä oli hyvä että se herätti mut. Mä näin unta, että Fredulla oli molemmat jalat amputoitu ja jalkojen tilalla kapteeni Koukun puujalat. Se oli ostamassa itselleen ne puolikuun muotoiset jousijalat, joilla paraolympialaisissakin juostaan. Mä olin äärettömän onnellinen, sillä Fredu pääsis taas juoksemaan.. WTF?!

... Rasittaa suunnattomasti, sillä se karannut asia, mitä mun piti kirjoittaa oli jotain, mitä Fredu oli mulle sanonut. Aaarg. Mikä se oli - mikä se oli - mikä se oli?!

Ekana iltana me mentiin todella aikasin nukkumaan. Mä olin väsynyt ajosta ja Äf viimeisen työpäivän aiheuttamasta tunteellisuudesta. Kun valot sammui, ihmettelin ettei Fredu pyörinyt ja hyörinyt.. toisin kuin minä. Se oli myös kumman hiljainen, niinku todella hiljainen, ettei edes hengitys kuulunut, eikä se alkanut kropan rentoutuessa edes nykimään. Eli se ei ollut rentoutunut. Sitten kuulin nielaisun. Toisen ja kolmannen. Nieleskely jatkui ja tajusin, että sitä itkettää, muttei se itke vielä. Kysyin onko kaikki ok ja vaikka toinen koitti kieltää, ettei mitään olisi vialla mä tiesin että on. Mutten tiennyt mikä ja miksi. Mun sydän hakkas ja kysyin johtuuko se minusta? Ei johtunut, oli vain ollut raskas päivä. Mä tiesin heti mitä se tarkoittaa ja koitin lohduttaa.. sittenhän mun oma kulta alkoi itkemään. Mä vakuuttelin sille, että mä en pidä sitä mitenkään heikkouden merkkinä. Meillä kaikilla on oikeus tunteisiin. Mulla oli niin voimaton olo, kun en voinut toista auttaa muuten kuin vain olemalla siinä vieressä ja pitämällä Äffää lusikassa. Siihen me sitten taidettini nukahtaa ja alta parin tunnin päästä Äf herättää mut mun selkää hipsutellen..

Ps. pakollinen K-18 metriaali: Vähä me oltii Äffän kaa innoissamme kun löydettiin sattumalta hyvin miedosti ällö-tuoksahtava kumilaatu :) Sanoisinko että tästä vaan päivät paranee ;) Joo.. mutta tää on mulle helvetin iso ja tärkeä asia. Mä tiedän, että olen todella seksuaalinen persoona ja Äf varmaan välillä kokee mut lähes nymfomaanisena. Mutta koska mitkään hormonaaliset ehkäisyvälineet ei mun kroppaa rajoita, niin mä toimin täysin eläimellisesti hormonikiertojeni kanssa. Oi sitä aikaa, kun joskus päästään vauvoja tekemään! :D *sormet ristissä*

arjen pelastusSunnuntai 24.03.2013 16:11

Nyt alkais tuntuun, että palaset loksahtaa kohdilleen. Mä annan itselleni luvan tuntea hetken verran onnellisuutta. Meidän viime syksyisen sudenkuopan myötä mä lupasin itselleni, että meille ei tule enää liian pitkiä taukoja näkemiselle. No se pitkien taukojen syy ja seuraus -pelko saakin mut nyt tekemään kaikkeni. Äf nyt on Äf, eikä se ajattele tämmösiä asioita. Mutta mulla on mun kalenteri merkintöineni ja menot nyt vähä sanelis pakonomaisen 5 viikon tauon pääsiäisloman jälkeen. Silloin kyllä saamme viettää 5 päivää.. no okei 4 yötä yhdessä, mutta sen jälkeen tuo 5 viikkoa ilman omaa rakasta on aivan liian raskasta.

Joten.... Minäpä kysäisin pelko persiissäni ja sain kuin sainkin -sen kaiken hämmennyksen myötä- myönteisen vastauksen. Fredu ei oikein ymmärtänyt mistä tämä 5 viikkoa rakentuu, mutta tapani mukaan juurta jaksaen selitin ja se ymmärsi. Ja koska sillä päättyy nyt pääsiäiseen sen palkkatyö ja toukotyöt pellolla alkanee vasta kirjaimellisesti toukokuussa, niin sillähän ois huhtikuussa varmaan vähä vapaapäiviä keskellä viikkoa.. Tii-ti-dii.. Se päässee tulemaan meille! Keskellä viikkoa :D Koetaan yhdessä arkea, minä lintsaan omasta koulusta, Nella laitetaan (ehkä) tarhaan päiväksi ja Milla käy oman koulupäivänsä tunnollisesti. Sitten ne iltakitinärutinat ja läksytaistelut. Puhumattakaan aamukänkkäränköistä. Fredu kyl ehdotti, että ei kait arjessa ole niinkään suurta eroa viikonloppuun. Minä taas perustelemaan ja sen lamppu syttyi. Kyl mä oon hyvä tässä ;)

Mutta se suurin ilonaihe.. Yksi pakko_kokea_mielenrauhan_vuoksi -tehtävä rastitettavissa piakkoin tehdyksi. Esimakua tulevalle. Vaik paikka vaihtuis, ihmiset pysyis ennallaan. Alkuun nyt ois joo vähä kankeutta ja vieraskoreutta itsekullakin. Mutta viikkossa varmasti jokainen ois niin oma ittensä, että kylän kukkula raikais :D Mein pikku perhe.. ???? Joo.. ei mennä nyt kuiteska ihan viel niin pitkälle.. ei uskalla ajatella.

Ei seksiä ennen avioliittoaSunnuntai 24.03.2013 02:56

Villit ideat ensi taapamiselle Tampereella. Äf on "kauhuissaan", mutta äänensävy vastauksessa paljasti, että myös innoissaan. Se alkaa oppimaan, kui kivaa on leikkiä yhdessä. Vitsikkäänä siihen sitten tokas, että jos me pidättäydyttäiskin seksistä ennen avioliittoa. Sanoin, ettei me voida, koska A) me ollaan astuttu sille polun väärälle puolelle siinä asiassa jo ja nyt sitä kutsuttaisiin enää vain selibaatiksi.. B) mulle riittää jo kokeilu 5-6 viikon selibaatista - ei ole mua varten.

Tämän jälkeen keskenäni aloin miettimään.. "ei seksiä ennen ... avioliittoa .. - avioliittoa.. avioliittoa ! Herran jumala. Me ollaan nyt tosissamme. Todella. Laatikoiden keräämiselle on tullut oikeasti tarkoitus. Meillä on suunnitelmat. Mä olen jo kertonut Äffälle mun biologisen kellon tikittävän. Siihen se vaan nauroi, että on mulla aikaa. En ole vielä edes kolmeakymmentä. Sit mä melkein väänsin porua, että siihen ei ole enää kauaa! Ja kun 35 tulee täyteen, nousee mahdollisuusprosentit esim. downin syndroomalapseen. Ja mä haluan jumalauta olla nuorena vapaa.. lasten kasvatuksesta. Mulla piti olla nuorena lapset tehtynä. Se on siis muksu/vuosi tahdilla vedettävä, jos odotellaan vielä jotai 4 vuotta. Ja alotettava mahdollisimman "pian". Toisaalta.. mä haluan elää tätä tavallaan vapaata lapsiaikaa vielä tovin. Ihanaa kun ei ole taaperoa vaatimassa 24/7-huomiota. Ei tarvitse enää kuin pyyhkiä isohätä, harjata tukka ja kaataa juomaa lasiin. Ehkä siks mä haluankin nyt niin kovasti vauvaa, koska mun vauvat on loppu. Ei käärmevauvaa voi laskea tähän.

Katsoin Greyn anatomiaa.. ah niin ihanaa itkuterapiaa. Bailey meni vihdoin naimisiin ja -OMG- mä olin pyörtyä, oikeasti. Mä itkin. Mä itkin mainoskatkon.. mä niiskutan vieläkin. Mun piti olla olla jo nukkumassa 2 tuntia sitten. Mä katsoin eilen Satuhäitä. Mä itkin.. tietenkin mä itkin. Mutta mä myös oivalsin, että haluan meidän joskus-häihin pöytä"numeroinnit" maatilan työkoneilla. On puimuripöytä.. traktoripöytä.. on kaivuripöytä.. meidän pöytä on talikko ja saappaat. Mehän se työ tehdään, saappaamme liataan, muut vaan avustaa. Häävalssin esittää eräs hevibändi, hitaalla hevimeiningillä.. joko edelleen se Nothing Else Matters tai Finlandersin Oikeesti. Vaikka Oikeesti-biisi onkin monissa muissakin häissä, kuten oli viime kesänä eräissä häissä, joissa sain juhlia minulle tuntemattoman hääparin avio-onnen alkua. (Siellä katsoin ja kuvasin häävalssia.. Fredu jäi pöytään tai kävi vain pikaisesti katsomassa taka-alalla. Kun tulin takaisin juhlasaliin, oli tilanne kuin romanttisen leffan hidastettu kohtaus; minä kävelin juhlatamineissani kamera käsissäni, katselin jalkoihini, nostin katseeni juuri biisin kertosäkeen "Tahdon oikeesti olla sinun, enkä vain leikisti rakastaa.." kohdalla ja katsoin pöytäämme päin. Siellä istui Äf ja katsoi minuun. Katsoi pitkään ja minä katsoin häntä. Meidän molempien ajatukset meni biisin mukaan. Ne pystyi lukemaan toisen silmistä.)

Nyt mä olin pyörtyä, koska tajusin että me voimme vielä yltää tähän kirurgi Baileyn tilaan.. Mä pyörtyisin alttarille. Mä pyörtyisin jo kosintaan ja matkalla kirkkoon. Mä itkisin, mä tarvitsisin maailman kestävimmät waterproof mascarat. Ja eyelinerit ja luomivärit ja meikkivoiteet ja puuterit. Mä itkisin ja Äf itkisi, koska mä itkisin. Ei mua ennen ole pyörryttänyt ajatus häistä. Oonhan mä ne kerran jo kokenut. Mutta nää.. Äf on se mun oikea. Pakko olla. Ei tämmöistä rakkautta vois muuten kokea. Se ois jo silkkaa tuskaa, jos tää tästä vielä "pahentuis".

Päivitys häävalssibiisiin: "Sua yli kaiken mä rakastan" ..joo.. heviversiona.
Toivottavasti ihmiset uskoo tähän yhä yhtä lujasti, kuin minäkin taas tällä hetkellä. Kaikesta huolimatta meille paistaa jälleen aurinko ja rinta rottingilla voin tyytyväisesti hymyillä. Se haluaa sittenkin, se pystyy ja hyväksyy. Se tajuaa ja tietää. Se melkein kysyi, kysymättä sanoi ja suunnitteli. Se sanoi, että "Olisihan tämä noittenkin koti." Mun lasten koti. Mun koti.. meidän yhteinen koti. Minä ja Äf, ja minun lapset. Ehkä jo tänä vuonna. Äf heitti pallon mulle ja sanoi, että mä teen päätöksen milloin. Että mä olen se joka tietää parhaiten mun lasten kohdalla, koska niiden koulu ja tarha siirtyy uuteen paikkaan. Äf kun ei ole koskaan itse joutunut koulua vaihtamaan.

Otin puheeksi viime syksyisen ojakuoppaan lankeamisen ja vaadin selityksen. Sanoin, että halusin antaa sille aikaa käsitellä omia tunteitaan. Olihan mullakin siinä käsiteltävää. Siitä en tosin mitään maininnut. Mun mielestä case is closed, kun Äf sanoi, että kyse oli todellakin vain ahdistuksesta, kun ei ollut nähnyt mua ja mun lapsia pitkään aikaan. Että kuten se arveli, niin näkeminen helpottaa. Ja niin se helpottikin. Ja nyt se on miettinyt yhteistä elämää. Meidän keskustelun jälkeen se on ollut niin huomaavainen. Kuin totaalisen helpottunut. Sen äänensävy muuttui hilpeäksi ja se pusutteli ja halaili mua koko sunnuntain. Se otti mut vieressänsä kainaloonsa sen perheen läsnäollessa. Se oli aidosti onnellinen. Sen ääni oli yhä tänään puhelimessa hilpeä. En tiedä kumpi meistä on onnellisempi.

Ensimmäisenä yönä näin niin todentuntuista unta, että siitä oli pakko puhua Äffälle. Meillä, mutta Äffää ei unessa näkynyt, oli vastasyntynyt poikavauva, jonka olin unohtanut(!!?!) siskoni luo yöksi. Hain vauvani pois ja kävin kaupassa ja tapaamassa sukulaisiani. Heräsin ja sanoin Äffälle, että multa puuttuu jotain. Multa puuttuu mun vauvani. No toisena yönä näin unta, että Äf kihlasi mut. Tästä unesta en oikein muistakaan mitään yksityiskohtia. Että tämmöisiä kuulumisia taas Äffän kainalosta.

Paras naistenpäivä ikinä. Sain kortin ja suklaata lahjaksi. Mun nimessä V-kirjain oli tehty sydämeksi. Äf tykkää musta oikeasti.

Suut puhtaiksiPerjantai 01.03.2013 01:18

Puhuminen on niin terapeuttista. Ja loppujen lopuks mekin ollaan F:n kanssa vaan kaksi tavallista ihmistä, vaik ollaankin niin yltiöällörakastuneita. Tai mä oon. Nyt mä nostin kissan jos toisenkin meinaan pöydälle. Mutta kyllä se kuulkaa putsas ilmaa. Ainakin mulla on helpompi hengittää. Voi olla että nyt toi toinen maistelee sitä paskaa, mitä mä olen suustani suoltanut. En puhunut vauvoista tai muistakaan pesänrakennusjutuista vielä mitään. Kovasti F koitti saada mut puhumaan, kun eilen sanoin, että on asioita joita en anna esimerkiksi, kun kinasteltiin siitä kumpi meistä on antanut enemmän periksi toiselle. Hey camoon!! Nyt kyllä luettelin muutaman muun periksi antamani asian. Kuten esim. tämän "abortti tai ero". Sanoin myös, että mä en halua tästä sitten enää puhua. Se on ollut mulle ihan liian suuri asia antaa periksi, koska Fredustahan mä en luovu. Joo no onneks tilanne oli vaan säikähdyksellä selvitty, ja ketään pientä vadelmarykelmää ei ole tarvinnut elämästä irrottaa, JOTA EN MUUTEN IKIMAAILMASSA TÄYSISSÄ JÄRJISSÄNI TEKISI! Toi mies vaan saa mut ihan sekasin. Luettelin myös nuo junamatkailut.. kun se on tehnyt mulle tietoisesti ja taloudellisesti helvetin vaikeata. Mutta ne vaikeet ajat on eletty jo, mitä niitä miettimään? Oli siin jotain muitakin, mutten muista nyt kaikkee.. Mutta kyllä Äf tohonkin sanoi sitten vastalauseeks omia juttujaan, joihin mä vastasin, että se on ihan totta kaikki mitä se sanoo. Mä en vähättele yhtään sen ajoja tänne, kun se on vaan heittänyt mut kotiin. Sanoin, että mä olen enemmän kuin onnellinen, että se on viitsinyt tehdä niin. Ja koska se ei koskaan ottanut asiaa puheeksi, niin en minäkään. Sillä tiesin, että jos se ei mua kotiin tuo, niin en mä sinne pääsekään. Ei mulla ollu varaa meno-paluulippuihin junaan. Puhelu kyllä päättyi hiljaisuuteen.. Mutta mulla helpottaa. Ja enkös mä ole mun elämäni tähti ja pääasia? ;)

vauvakuumeTiistai 26.02.2013 17:32

Nyt se on todellakin rantautunut meille. Siis mulle. Mä oon jatkuvasti raskaana unissani tai sitten juuri lapsen saanut. Fredu on isä, kukapa muukaan? Voi jospa aika vaan kuluisi, ei nopeasti, mutta sutjakkaasti. Tottakai mä haluan vielä nauttia ajasta Fredun kanssa ilman "häiriötekijöitä", mutta mut on vaan asetettu jollekin lapsiasetukselle tai sit se asetus on tiltannut. Eniten tässä kipeetä tekee, kun toinen ei halua lapsia vielä vuosiin. Hulluko se on? Miten voi odottaa vielä niin kauan? Tai en mä oo kyl ees sille sanonut, että mulla on vauvakuume. Emmä uskalla. Joudun pettymään kuitenkin. Eikä toi taatustikaan osaa tajuta tämmöstä sanomatta suoraan. Mä ainakin jo lapsia saaneena voin kokemuksella sanoa, että lapset on niin ihania, etten mistään hinnasta lykkäis ajatuksia. Onhan se alku aina rankkaa.. mutta on siitä tähänkin mennessä selvitty. Ja se lapsi on yhteinen rakkauden tulos.

Mä itken kun katson hää- tai synnytysohjelmia. Oon kyl varmaan itkeny aina, mutta nyt mä todella itken. Mä haluan stabiilin perhe-elämän. Onnen. Mä haluan Fredun. Ehkä me vielä joskus saadaan toisemme ja extraa. On tämä prosessi kuitenkin jo käynnisttetty. Me ollaan parisuhteessa. Oltu kohta 3 vuotta. Siellä on maatila vaihtanut omistajaansa tasan viikko sitten ja Fredulla alkaa nyt sen elämän työ. Se hyppää isojen ihmisten saappaisiin ja on täten askelta lähempänä mun aaltopituuttani. Eri ulottuvuudessa tosin.

Kun mä olen Fredun seurassa mua ei vaivaa mitkään kuumeet. Mä nautin vain sen seurasta, sen tunnusta ja tuoksusta, äänestä ja lämmöstä. Sen rakkaudesta, siitä kuinka se puree mua suukkojen sijaan. Ja kun mä olen yksin mä haaveilen, liitelen ja suorastaan lennän. Muutaman kerran olen pudonnutkin. Ja voi kärpele, kun se sattui. Silti mä en luovuttanut, vaan hetken haavojani nuoltua nousin takas siivilleni. Ja nyt mä olen jo avaruudessa asti. Pitäisköhän mun puhua näistä Fredulle? Uudestaan..