IRC-Galleria

Mites se kruunu...Perjantai 04.07.2008 04:58

Mm, loma. Kyllä kannattaa tehdä töitä jo ihan tän fiiliksen takia kun pääsee lomalle.

Loma pitää aloittaa tietysti mahdollisimman miellyttävästi. Eli tänään join siiderin kun pääsin kotiin.
Perjantai on shoppailupäivä.
Lauantai on prinsessakännipäivä.
Erään tutun pojan ilme kirkastui kun puhuin asiasta ; " Nii eli siis sä heräät sunnuntaina ilman toista kenkää kurpitsan vierestä?"
En oikein lämpeä sellaisille prinsessakänneille. Jo ihan vaikka siksi että todella rakastan joka ainoata kenkääni.

Paljon parempi idea olisi että pussaan jotain poikaa ja se muuttuu prinssiksi. Mutta toisaalta en ole ihan vakuuttunut viitsinkö juosta pitkin kaupunkia pussailemassa sammakoita.

Myös kävisi jos joku hieroisi ennemmin taikalamppuaan kuin itseään ja lennätäisi minut auringonnousuun taikamatolla satumaisen rikkaana.

Luultavasti lauantaina tulee ainakin juotua jos ei syötyä myrkkyomenaa noidan seurassa (siis J.:n seurassahan olisi tarkoitus lauantai viettää, sen kanssa me teemakännit ideoitiinkin).

Ehkä sellainen yhdistelmä olisi paras tässä tapauksessa. Ilkeä kummitäti (J. ryhtyi kummikseni muutama kuukausi sitten ja lupasi Jumalan kasvojen edessä osallistua kristilliseen kasvatukseeni) minut kuitenkin vaivuttaa uneen liian suurella määrällä omenasiideriä. En viitsisi sataa vuotta nukkua, menisi lomakin ohi. Mutta voisin herätä todellisen rakkauden suudelmaan levänneenä kuin olisin nukkunut 100 vuotta ja yhtä kauniina kuin olin 16-vuotiaana ruusujen tuoksuessa joka puolella.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.