IRC-Galleria

Lauantai 12.1 oli varmaan yksi elämäni vaikeimmista päivistä.
Saattelin yhtenä suuresta joukosta ala-aste aikaisen parhaan ystäväni haudan lepoon.
Tilaisuus oli kaunis ja Teijan näköinen. Papin puhe oli kaunis niin kirkossa kuin muistotilaisuudessakin ja minä itkin koko kirkon ajan.
Kun kävin viimeisenä viemässä kukkavihon ja lukemassa viimeisen tervehdyksen iski paniikki että jos nyt pillahdan itkuun niin kuka minua auttaa lukemaan runon loppuun?
Olin siellä kuitenkin yksin.
Sain kun sainkin runon luettua mutta viimeisessä lauseessa ääni murtui ja jäähyväisistä ja omasta nimestä tuli vain surkea avuton kuiskaus ja kukat laskettuani en enää voinut itkua pidätellä.
En voi vieläkään uskoa miten tämä on mahdollista ja hyvää ystävääni ei enää ole :(
Ikävöin niin kovin.

Teija arkku oli kaunis. Siinä oli hopeisia linnun kuvia. Kun arkku avattiin kävin jättämässä vielä viimeiset hyvästit ystävälleni. Teija kasvot näyttivät rauhallisilta mutta silti niiltä pystyi lukemaan unen syvyyden.

Runoni Teijalle:

Kuljit kohti sä laskevaa iltaa,
kasvot auringon laskua päin.
Kuljit pitkin sä tuonelan siltaa,
nyt lepää rauhassa Ystäväin.