IRC-Galleria

heips!

miullakin on omantunnostuskia, kun ei oo tullu pidetyy yhteyksiä ystäviin, mutta näinhän se tuska lievittyy;) ja kun kotona ei ole nettiä, niin sekin vaikeuttaa asiaa, kirjeitten kirjoittamiseen kun on tullut niin laiskaksi.

myö asutaan nykyisin imatran tavara-/tulliasemalla, junaradan vieressä, asemarakennukseen tehdyssä huoneistossa. kuulostaa ehkä omituiselta, mutta hyvä siinä on olla, kun on neliöitä se kuutisenkymmentä. entiseen verrattuna on kolme huonetta lähes luxusta!

ollaan molemmat valmistuttu ja töitä nyt painetaan. arto on sähkökaupan asiantuntija, eli toimistotyötä tekee kolmen tietokonenäytön ääressä. ostaa sähköä imatran, parikkalan, joutsenon ja outokummun sähköyhtiöille. sähköinsinööri on siis ammatiltaan ja sähkömeklari on ammattinimike. miusta tuli lastenohjaaja ja oon ollu nyt viis kuukautta iltapäivätoiminnan ohjaajana imatralla. vielä toine mokoma jäljellä sopimusta. rakastan työtäni ja työni kohdetta, lapsia. järjestän koulunjälkeistä toimintaa eka- ja tokaluokkalaisille. työ on antoisaa, eikä ole epäilystäkään, etteikö lasten kanssa toimiminen olis miun alaa. läksyissä auttaminen (mie en tajuu!), vaikeista asioista puhuminen (miks ne ei taho leikkii miun kaa?), lohduttaminen (auuuuu, miun pää!), kiukun (mie vihaan siuta ja teitä kaikkia!) vastaanottaminen, turvallisena ja luotettavana aikuisena oleminen (sie oot paras ope), tukeminen (miten mie teen sen?), sylissäpito (pääsenks mie siihen?) ja halaaminen (opeee, haliiii, ihanaa et sie tulit!:D); se kaikki ja enemmänkin on jotenkin niin elämän makuista (ja sitähän se on, elämää). voisin puhua lapsista vaikka vuoden putkeen <3. oon miettiny, että kun sitten joskus on omia lapsia, niin sydän varmaan pakahtuu rakkaudesta, kun jo toisten lapsia rakastaa niin järjettömän paljon että itkettää. no, siehä äidinrakkauden kyllä tiiät;)