IRC-Galleria

Joku intialaisen näkönen mukavantuntuinen herrasmies tuli juttelemaan mulle kun olin lähdössä kirjastosta. Se kerto miten se oli tullut Suomeen ja kuinka se on yksinäinen ja istuu illan kirjastossa lueskellen tappaakseen aikaa. Sit se kysy koiranpentusilmät räpsyen että haluaisinko mä olla sen kaveri ja mä niin kohteliaasti kuin vaan suinkin pystyin sanoin ei ja se lähti pois.
Myöhemmin jäi harmittamaan. Entä jos mä tai joku mun läheinen olis ollu vieraassa maassa ihan yksikseen ja pyytänyt apua noin?
Kurja juttu, mut en mä koe et mulla olis just nyt aikaa tai halua keskittyä tuntemattomien hyvinvointiin vaikka toisten perään tulisikin aina vähän kattoa vaikkei vältsysti tuntiskaan.
Just toissapäivänä viimeks ihmettelin että miten muilla tuntuu olevan enemmän aikaa tässä elämässä, ne suunnittelee ja tekee kaikennäköstä, kun mulla loppuu tunnit päivästä kesken ja nipistelen aikaa yöunistani tietty. Joku päivä mä vielä sammun pystyyn.
Oon tainnut järjestää itelleni taas liikaa hommia.. kun en vaan osaa sanoa EI! Lähettäkää mut jollekki kurssille. ÄÄH!
Juu ja olin eilen ihan oikeessa studiossa antamassa sen ääninäytteen mun mahdollista iltatyötä varten. Reilun viikon päästä toivon et mun puhelin soi ja sit mä alkaisin lukemaan äänikirjoja näkövammaisille! Wish me luck, joku raati kuuntelee lukunäytteet 28. pvä ja silleen. Vitsi et jännitti!
Mut iskettii sellaseen ihan pieneen huoneeseen mis oli tuoli ja pöytä ja ikkuna josta näki toiseen pieneen huoneeseen jossa istu miksaajamies-Tommi joka jutteli mulle sellasten isojen kuulokkeitten kautta mitkä mun päähän aseteltiin. Niin ja mulla oli sellanen hieno idols-mikki mihin sit lueskelin jotain yllättävän haastavia tekstinpätkiä. Vikan tekstin kohalla sinne ilmesty joku mies syömään makkaraa ja kuuntelee mua, ni takeltelin vielä enemmän jännityksestä sanoissani ja sit kävi ilmi et se oliki mestan pomo... ups.