Arvomme kaikkien heinäkuussa sisäänkirjautuneiden kesken 2 lippua Weekend festivaleille! Luo tunnus tai kirjaudu sisään! :)

IRC-Galleria

Opiskeluasunnolla iltapäivällä sadesäässä kaikenmoisten kirja-arvosteluhistoriafilosofiaäidinkielisten projektien kanssa istuminen on yksinäisyyttä. Aamuluennon jälkeen minun kämppikseni kysyi, lähdenkö minä jo kotiin. Kodilla kämppikseni tarkoitti yhteistä opiskeluasuntoa kilometrin päässä ison mäen alla Yleisradion kupeessa Onkilahden rannassa jossakin.

Minua manipuloidaan. Valkoiset seinät ja aamuluentojen kalvosulkeiset ja sade ja historian kaameat tehtäväprojektit, joihin kukaan muu nettiryhmästämme ei ole tällä viikolla jostain kumman syystä osallistunut. Ikävä kissaa ja ikävä yhtä lämmintä syliä ja inhotus entisestä elämästä tietokoneeni kansioissa hyppimässä silmille, jos vähänkin satun klikkaamaan hiirellä väärään suuntaan. Mesekeskustelut ja situationit, joista pikkuveljeni soitti ja ilmoitti. Minun elämäni. Minun sotkuni, mistä puoliakaan minä en ole kasannut, mutta mihin kaikkeen minä olen tunkenut pääni tavalla tai toisella kuitenkin.

Tänään kaupankassalla 4.60 mittarissa sain jonkin verran rahaa takaisin. Tajusin manipuloivani itseäni. Ostin suklaalevyn ja uskoin sen tekevän taikatempun, kun olin saanut ahmittua sen alta kymmenen minuutin kokonaan. Sen jälkeen söin salaattia ja haaveilin jostakin paremmasta. Haaveilin muffineista ja jäätelöstä ja karkista ja pitsasta ja kuumasta ihanasta oikeasta kermaisesta kaakaosta ja Italiassa nauttimastani tiramisusta, ja tajuntani löi minua silmien väliin ja sanoi, että painu lenkille juoksemaan sata kilometriä ja unohda koko juttu. Minä manipuolin itseäni. Minä. Itse minä tukin nenäni jokaiseen koloon, jonka löydän. Syön suklaalevyn ja kadun sitä heti syötyäni sen. Alta kymmenenvuotiaana minulla oli pakkomielle työntää pakkasella kieli ulkona värjöttelevän mattotelineen jäätyneeseen tankoon. Vaikka äiti oli kieltänyt, ja isä oli kieltänyt, ja vaikka minä kuinka muistin, miten kipeän haavan kieleni sai, kun minä sen saman typerän päähänpiston aikaisempana talvena toteutin.

Valkoiset seinäni tarvitsevat tauluja. Eilen minä uskottelin itselleni, että on ihan tyhmä tuuma ripustaa tauluja seinään, sillä miksi valkoista seinää olisi, jos siihen ripustaa jotakin piilottaen sen. Minä olen lukenut liikaa ja nyt minä sitten kirjoitan. Yritys käsittää käsittämättömyyttä. Yritys käsittää käsittämättömyyttä edes vähäsen, mutta ei kaikkea siitä, sillä kaikkea siitä ei pysty millään käsittämään. Kuinka hullua on olla hullu? Niin.

-Suuse-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.