IRC-Galleria

Keskiviikkona auton ikkunat olivat kummallisessa jäässä. Kahdelta iltapäivällä Onkilahden rannassa aurinko paistoi suoraan silmiin niin, että en voinut kuin toivoa osuvani oikealle kaistalle kääntyessäni kohti keskustaa. Illalla vietettyäni viisi minuuttia liian kauan graduprojektini kanssa tajusin, että tämä kaikki on tapahtunut joskus ennenkin. Enkä minä puhu auringonpaisteesta silmissä Onkilahden rannassa enkä kummallisesta jäästä autoni laseissa iltapäivällä pakkasessa, joka palelsi sormeni läpi punaisten lapasten. Minä olen ja minun ympärilläni on maailma. Minulla on yli viidenkymmenen tuhannen ihmisen kaunis kaupunki ja minulla on yliopisto ja asuntoni naapurusto, joka osaa varmasti bilettää. Siitä huolimatta minä hautaan itseni valkoisten seinien sisään näyttöpäätteen ääreen iltaisin. Enkä minä ole ainut. En ollenkaan.

Olemattomuudessa tupakan palaessa huulillani harmaan savun täyttäessä silmäni saadakseen minut kyynelehtimään minä inhoan kuningasajatuksia, sillä ne saavat minut aina sekoamaan. Jos minulle tänään tulee mieleen juosta kymmenen kilometriä, en minä varmasti sitä tee ihan vain siitä syystä, että minä keksin sen ennen kuin minä oikeasti lähdin juoksemaan. Kuitenkin oman nenänsä seurassa sitä keksii kaikenlaista, ja kauppareissusta saa viikon pituisen ihan vain eksymällä keskustan ostarille, jossa kassaneitejä ei ole tarpeeksi edes joulun alla iltapäivän ruuhka-aikaan. Tänään minä olen kuullut viidesti sireenin soivan. Yksi niistä oli varmasti paloauto, mutta neljä muuta saavat tapella kuka tahtoo olla poliisi ja kuka ambulanssi siis suomeksi lapsellisesti se keltainen hauska sairaankuljetus.

Keskiviikkoillaksi tänään on liian hiljaista tai ehkä kaikki ovat jo lähteneet. Puhelimessa sinä naurat ja kysyt, mitä minä teen kämpillä tällaisena iltana pikkujoulujen aikaan, kun minä voisin olla jossakin ihan muualla heittämässä aivoja narikkaan jonnekin. Ja sinä sanot, ettei minun nenäni ole iso, ja minä sanon, että "onpas, meidän molempien on". Ja me olemme kasvaneet hajussa, etkä sinä pelkää hajua, niin sinä sanot, kun sinä mainitset Ilmajoen sivulauseessa jossakin. Puoli kaksitoista illalla minua väsyttää ja minä ajattelen, että se on hyvä juttu, sillä väsyneenä on mahdollisuus saada unta jossain vaiheessa jossakin. Yhtäkkiä tämä päivä on ollut todella hyvä, vaikka tämän päivän piti olla tämän viikon kurjin ja kummallisin.

Hyvää yötä kulta ja koko sinun hassu sekava sotkuinen asuntosi siellä joen rannassa jossakin.

-Suuse-