IRC-Galleria

Napitin takkini takiaisilla.

Oli huilistin syntymäpäivä, kun sormenpäät lakosivat kitaran kaulalta. Puuministerin juhlapuhe hukkui muurahaisten kuhinaan, mutta oli ilmeisesti koittanut aika laulaa. Huilisti nosti terävät sormensa leikaten niillä juhlallisesti ilmaan aukon äänettömälle ministerille, joka pyyhki hikeä nenänvarreltaan. Päivänsankari taivutti viiksensä asentoon, jonka oletti sopivan tunnelmaan ja säesti lintuja. Kolmisenkymmentä vierasta oli jo onnistunut pujahtamaan varjoisalta kuistilta aulaan, jonka altaat oli väliaikaisesti täytetty marjamehulla.
Huilunsoittajaa ei häirinnyt tänään mikään muu kuin vieraiden paljous ja tuntemattomuus sekä murheellisuus, joka turrutti aistit purskahdellessaan tummana pilvenä veren sekaan. Se tukki silmät kuumalla kalvolla ja peitti kesäpäivän tuoksun.
Tyttö metsästi itikoita vesipyssyllä hyppien lumpeelta toiselle. Pöydän pinta kangasteli lämpimiä puita, joiden alla kuunneltiin. Miksei hän onnistunut tänään naurattamaan vieraitaan tuttuun tapaansa ja nauttimaan jokaisesta pisarasta, jonka taivas aamuyöstä soisi?
Itikkatyttö kaatui veteen ja nauroi pärskien sen viileydessä. Iltapäivä hukkui ja huilu vaihtui piippuun. Viikset oli pesty ja kammattu kiristäviksi lautaspinojen kalistessa kammottavan korkeina. Osaisiko hän yhä maalata tauluja? Hän istui täydellisessä valossa. Oksat peittivät hänen kasvojaan juuri sen verran, että hänen oli mahdollista haistaa ilmassa leijuva musiikki. Tuuli sotki ajatuksenpätkät vihreäksi tukoksi, jonka versomista vieraat hämmästelivät, kun huilisti jo tarpoi päättäväisesti kohti hautuumaata. Puolessa matkaa hän kiihdytti keuhkonsa juoksuun huomaamatta perässään raahustavaa juhlapukeista joukkoa.
Ruumista laskettiin hikoilevaan hautaan. Mustat hahmot eivät pitäneet itkemistä tällaisissa tilanteissa soveliaana, vaikka tiedettiin varsin hyvin, että jalkojaan siirtelevät miehetkin olivat joskus parkuneet kurkkunsa kuiviksi.
Huilistin hiukset väsyivät ja hän alkoi tutkia maata suurennuslasilla, mutta eiväthän ruumistoukat pintaan nousseet, vaikka hän olisi niitä mielellään katsellutkin. Hän piti syvästä huolenpidosta, joka kuulsi toukkien hitaista liikkeistä ja kalvaista kyljistä. Vieraiden närkästyneisyys valpasti huilistin muistia, joten hän kasvatti hatussaan pikaisesti härän, jonka nylki ja paistoi auringossa, kun palaneet pilvet antoivat luvan. Nauravat apinalapset seilasivat pilvillä jollekin kaukaiselle saarelle leikkimään hämärään saakka. Huilisti kätkeytyi lauluihin junista, bussikuskien nenäkarvoista, puista sekä pysähtyneistä auringon lakaisemista iltapäivistä. Hän lauloi aamuun saakka hämäristä puutarhoista, ullakoista ja kissanpennuista, kunnes kaikki kuulijat olivat vaipuneet uneen tai sublimoituneet loukkaantuneina.

Hyökyaaltoa edeltävinä päivinä minun oli nähty makaavan kylpyammeessa hyräillen.

Oli iloisen oloinen loinen Ilosaari.

Lehmissä on reikiä, Benjamin.

on ananas.

Tahtoisin sateenvarjon kanssa suihkuun.

En kirjoita uutta.

Tai 319.

Päiväkirjamerkinnät kävivät yhä typerämmiksi, kun tajusin, ettei kukaan muu lue niitä.