IRC-Galleria

i ruleTiistai 09.10.2007 17:34

meille kerrottiin eilen koulussa, että keskiviikkona tänne saapuu mm. matkatoimisto arean edustaja seuraamaan opiskelutyyliämme, ja tunnin lopussa saamme esittää hänelle kysymyksiä alasta. kerroin areassa työskentelevälle äidilleni asiasta, ja hän meni heti tietysti innoissaan kertomaan kollegalleen, että hänen tyttärensä on siellä sitten kuuntelemassa. ko. henkilö sitten hätääntyneenä kysyi, että pitääkö hänen tavata oppilaitakin, mihin äitini totesi, että totta maar, kannattaisi ehkä vähän varautua vastaamaan kyselyihin jne.

tänään tuli koulusta mailia:
"HAAGA-HELIAN matkailun koulutusohjelman asiantuntijatoimikunnan kokous ke 10.10. klo 14.00 on peruuntunut

Valitettavasti joudumme siirtämään huomiseksi suunnitellun kokouksen myöhemmälle ajankohdalle.

Kokous siirtyy elinkeinon edustajien yllättävien peruutusten vuoksi.

Ilmoitamme uuden ajankohdan, kun se selviää."

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.