IRC-Galleria

heräämisiäKeskiviikko 25.01.2006 11:26

heräsin tänään 05:00 herätyskellon soittoon. hetken hämmentyneenä mietittyäni muistin, että olin jossain vaiheessa keskellä yötä havahtunut puolivalveille unesta, ja vielä unen ja valveen rajamailla, jotenkin uneen liittyen, muuttanut herätyksen viideksi.

tosi ärsyttävää, ku en muista, mitä siinä unessa oikein tapahtui, ja miksi piti herätä viideltä.

mun vuosi uusi kaksituhattajakuusiLauantai 07.01.2006 20:38

alkoi päivän myöhässä, eli tänään on 6.

tajunnan rintaaMaanantai 02.01.2006 19:16

O_____________________o


joskus voi käydä näin.

tänään ohjelmassa: ruoka-aika!Lauantai 31.12.2005 21:00

söin ensimmäistä kertaa lähes neljään vuorokauteen tuossa muutama tunti takaperin (kinkunsulattelupaasto, rikoin tosin lähes kaikkia mahdollisia sääntöjä syömiskieltoa lukuunottamatta). kävin seuralaiseni kanssa testailemassa forumin sisäpihan uuden ravintotarjoilu-huoneen, locandan. söin pupunfileetä ja vuohenjuusto-kukkakaali-höpöhöpömössöä. vatsani ei tätä oikein ymmärtänyt, ja on edelleen hieman närkästynyt asiasta.

mutta ruoka oli hyvää, hinta-laatu-suhde kohdallaan. suosittelen kyseistä paikkaa lämpimästi kaikille!

muistojaPerjantai 16.12.2005 00:41

olin kerran riparilla isosena. esitimme pikkusille kaksi näytelmää: elinan surma ja suunitelma b.
elinan surmassa olin jukkapalmu.
suunnitelma b:ssä olin hyvän ja pahan tiedon puu.
kumpikaan rooli ei sisältänyt vuorosanoja.

t. aliarvostettu näyttelijänalku

yks kaks kolmeSunnuntai 11.12.2005 18:49

yks kaks
yks kaks
yks kaks kolme

jos olis kolmas jalka
ni pääsis pidemmälle


ps. puhe ei ole: KIKKELIstä

olemisen sietämätön keveysPerjantai 09.12.2005 13:10

varasin urheiluvaatteita.
1kpl niken toppi, 1kpl niken pitkät tuulihousutyyppiset housut (soveltuu esim. kesällä ulkourheiluun ja sisäpeleihin, joista tennis on tämänhetkinen kannusteeni), 1kpl niken capri-pituiset stretch-housut (nämä esim. aerobicciin, salille, tanssitunnille..). toppi on lila, housut molemmat mustat. ainiin joo, ja kengätki. neki oli hienot, musta-kulta-lila.
nyt on sit varmaan pakko aloittaa urheiluki että pääsee näillä vetimilla leveilemään!

muista ainaPerjantai 02.12.2005 21:42

liikenteessä:

älä mee jos on autoja

RUNO SUONESTA KAJAHTAAPerjantai 25.11.2005 15:45

lunta sataa
kaktus pääs
ja käsi kädes
(omas)

otsa
ja
kulkuset

yskällääke
äidinkielenopettajani puhui minulle yläasteella latiivista ja prolatiivista, kahdesta jo nykykielestä poistuneesta sijamuodosta, sillä rakastin sijamuotoja, ja minusta piti tulla isona kielitieteilijä. en enää muista miten latiivi muodostettiin, mutta prolatiivia käytettiin ilmaistessa tapaa tai keinoa, tähän tapaan: "menimme paikasta A paikkaan B meriteitse."

lukiossa ei enää puhuttu sijamuodoista. olin kevyesti vittuuntunut.

t. sukkahousut