IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

joo-o...Tiistai 13.04.2010 22:32

olipas taas
kiva nähdä sitä ex-bestistä...eli ei taas ottanu yhteyttäsilloin kun lupasi...uutta bestistä!!

totuuksia !Lauantai 27.03.2010 06:52

Seuraavaksi esittelemme viisi viimeaikaista tarinaa, jota nykypäivän media ei halua sinun tietävän kannabiksesta:

schizophrenia_258785

1. Kannabiksen käytöllä ei ole yhteyttä skitsofreniaan

Parin viime vuoden aikana kansainvälinen media on kernaasti julkaissut tutkimustietoa, jonka mukaan kannabiksen käytöllä on yhteys mielenterveyden ongelmiin.

Kenties kaikista näkyvimmin kerrottiin vuoden 2007 raportista, jonka mukaan kannabis “voi lisätä riskiä psykoosihäiriöihin myöhemmin elämässä 40 prosentilla”. Tätä korostivat etenkin Yhdysvaltain huumevastaiset virastot.

Onko siinä siis perää, että kannabiksen käyttö lisää mielisairauksia? Ei laisinkaan, kertoo heinäkuinen tutkimusartikkeli Schizophrenia Research -lehdessä.

Brittiläisen Keelen yliopiston lääketieteellisen koulukunnan tutkijat vertasivat kannabiksen käytön ja skitsofreniatapausten suhdelukua Briteissä vuosien 1996 ja 2005 välillä. Tutkijoiden mukaan “skitsofrenian ja psykoosien esiintyvyys ja yleisyys olivat joko vakaita tai laskusuunnassa” kyseisen ajanjakson aikana, vaikka kannabiksen käyttö kansalaisten keskuudessa oli noususuhdanteessa.

“Skitsofreniadiagnoosien ja psykoosien odotettu nousu ei toteutunut yli 10 vuoden ajanjaksolla”, tutkijat päättelivät. “Tämä tutkimus ei siten tue erityistä syy-yhteyttä kannabiksen käytön ja psykoottisten häiriöiden välillä. – – Tämä tukee aiempia olettamuksia, joiden mukaan kannabiksen käyttäjien määrän kasvu ei aiheuta mielenterveysongelmien lisääntymistä”.

Tämän artikkelin kirjoitushetkellä muutama kansainvälinen uutistoimisto on raportoinut tutkimuksesta. Sen sijaan yksikään yhdysvaltalainen (tai suomalainen -toim.huom.) uutiskanava ei ole julkaissut tutkimusta.

keuhkot

2. Kannabiksen savu ei vaurioita keuhkoja kuten tupakka

Kaikki tietävät, että pilvenpoltto on ainakin yhtä vaarallista, ellei jopa vaarallisempaa keuhkoille kuin tupakointi. Vai mitä?

No ei ole, kertoo uusiseelantilainen tutkimus elokuulta European Respiratory Journalissa.

Uusiseelantilaisen Otagon yliopiston tutkijat vertasivat kannabiksen ja tupakan polttamisen vaikutuksia keuhkojen toimintaan yli 1000 aikuisella.

He raportoivat: “Kumulatiivinen kannabiksen käyttö assosioitui suurempaan vitaalikapasiteettiin (se määrä ilmaa, joka voidaan voimakkaasti puhaltaa ulos täysistä keuhkoista), keuhkojen kokonaistilavuuteen, toiminnalliseen loppukapasiteettiin (keuhkoissa oleva ilmamäärä passiivisen uloshengityksen lopussa) sekä jäljelle jäävään tilavuuteen.”

“Kannabiksella todettiin yhteys myös suurempaan hengitysteiden vastustuskykyyn, mutta ei uloshengityksen tilavuuteen sekunnin mittauksella (maksimimäärä ilmaa, joka voidaan puhaltaa ulos ensimmäisen sekunnin aikana vitaalikapasiteettitestissä), nopeutetun uloshengityksen suhdelukuun tai siirtokertoimeen. Sitä vastoin tupakan käyttöön liitettiin alempi uloshengityksen tilavuus (sekunnin mittaus), alempi nopeutetun uloshengityksen suhdeluku, alempi siirtokerroin sekä suurempi staattinen keuhkotilavuus, mutta ei hengitysteiden vastustuskyky.”

Heidän loppupäätelmänsä oli, että “Kannabiksella näyttäisi olevan tupakkaan verrattuna erilaiset vaikutukset keuhkoihin”.

Kuten ennustaa voi, tiedemiesten “epämiellyttävä totuus” ei saanut palstatilaa yhdessäkään mediassa.

brains

3. Kannabiksen käyttö ei vahingoita, vaan voi jopa suojata aivoja

Tuhoaako pilvenpoltto aivosoluja? Alkoholi varmasti tuhoaa, ja monet kannabislainsäädännön muuttamista vastustavat tahot väittävät, että kannabiksen tuhoisat vaikutukset aivoihin olisivat jopa pahemmat. Ovatko he oikeassa?

Eivät, ainakaan tänä kesänä ilmestyneen Neurotoxicology and Teratology -julkaisun artikkelin mukaan.

Kalifornian yliopiston tutkijat San Diegossa tutkivat valkoisen aineen eheyttä nuorilla, joilla on historiaa ylenpalttisen juopottelun tai kannabiksen käytön osalta. Raportin mukaan alkoholin suurkuluttajilla (pojat jotka joivat yli viisi annosta, tytöt jotka joivat yli neljä annosta kerralla) näkyi vaurioita valkoisessa aineessa kahdeksalla aivojen osa-alueella.

Sen sijaan alkoholin suurkuluttajilla, jotka käyttivät myös kannabista, näkyi vähemmän vaurioita seitsemällä alueella kahdeksasta.

“Juopottelijat, jotka käyttivät myös kannabista, eivät näyttäneet yhtä yhdenmukaisia poikkeamia verrattuna raittiisiin, kuten pelkkien juopottelijoiden ryhmässä oli”, tutkijat päättelivät. “On mahdollista, että kannabiksella saattaa olla joitakin hermoja suojelevia ominaisuuksia, kun kyse on alkoholiin liittyvän hapettavan stressin tai glutamaatin tai vastaavien aineiden aiheuttamien hermosolukuolemien vähentämisistä”.

Tähän päivään mennessä, ainoastaan kourallinen Yhdysvaltojen uutiskanavista (eikä yksikään suomalainen -toim. huom.) on raportoinut tutkimuksesta.

gate

4. Kannabis on päätepysäkki, ei niinkään portti koviin huumeisiin

Hälyttävät väitteet siitä, että kannabiskokeilut väistämättä johtavat muiden laittomien huumeiden käyttöön jatkuvat yhä mediassa, vaikka tilastotiedot osoittavat, että valtaenemmistö kannabiksen kokeilijoista ei koskaan siirry esim. kokaiinin tai heroiinin käyttäjiksi.

Tämän lisäksi, on valmistumassa uusi tutkimus, jonka mukaan kannabis saattaa myös hillitä käyttäjän halua siirtyä ns. koviin huumausaineisiin.

Neuropsychopharmacologyn kesäkuun numerossa pariisilaiset tutkijat päättelivät, että suullisesti nautittu THC eläimillä hillitsi taipumusta opiaattiriippuvuuteen.

Lisäksi tänä kesänä, New Yorkin osavaltion Psykiatrisen instituutin tutkijat raportoivat American Journal on Addictions -julkaisussa, että vieroitushoitopotilaat, jotka käyttivät kannabista ajoittain, pysyivät todennäköisemmin mukana opiaattihoidossa loppuun saakka.

Vaikka lehdistötiedote ensinmainitusta tutkimuksesta julkaistiin physorg.comissa heinäkuun seitsemäntenä, kumpikaan näistä tutkimuksista ei saanut huomiota valtamediassa.

hasispiikki

5. Hallituksen kannabiksenvastaiset mainokset eivät hillitse, vaan ennemminkin kannustavat kannabiksen käyttöön

Tokihan monet meistä tietävät, että Yhdysvaltain hallituksen 2 miljardin dollarin mainoskampanja kannabista vastaan epäonnistui vakuuttamaan katsojat kannabiksen haitallisuudesta, mutta kukapa olisi arvannut, että tulokset olivat näinkin huonoja?

Health Communication -julkaisun verkkoartikkelin mukaan Pennsylvanian yliopiston Annenbergin tiedonvälityksen laitoksen kyselytutkimus osoittaa, että hallituksen yleisötiedotteet vain kannustivat kannabiksen käyttöön.

Tutkijat mittasivat yli kuudensadan 12–18-vuotiaan nuoren asenteita sen jälkeen, kun he olivat katsoneet 60 hallituksen rahoittamaa kannabisvastaista mainosta televisiosta.

He kiinnittivät huomiota erityisesti siihen, oliko kannabisaiheisen kuvaston käyttäminen (marihuanasavukkeiden käsittely, kannabiksen polttamisen kuvaaminen) yhteydessä katsojien kannabiksen käytön rohkaisemiseen.

Viestit, joissa kuvattiin teinejä yhdistettynä kannabikseen, olivat “selvästi vähemmän tehokkaita kuin muut”, tutkijat kertovat.

“Mainosten kannabiskohtausten negatiivinen vaikutus ei poistu, vaikka mukana olisikin voimakkaita kannabiksenvastaisia argumentteja, ja vaikutus koskee etenkin nuorisoryhmiä, jotka usein ovat tällaisten kannabisvastaisten mainosten kohderyhmää (varsinkin korkean riskin nuoret)”, tutkijat päättelivät. “Näille nuorille kannabisvastaiset mainokset eivät välttämättä ole hyvä strategia”.

Lienee tarpeetonta sanoa, että yksikään valtamedian uutiskanava – varsinkaan ne, jotka lahjoittivat mainosaikaa useille näistä ahdistavista mainoksista – ei ole julkaissut tätä tutkimusta.

Lähde:

http://www.alternet.org/media/142815/5_things_the_corporate_media_don%27t_want_you_to_know_about_cannabis

Kommentit : 22 Kommenttia »
Avainsanat: aivosolu, aivovaurio, American Journal on Addictions, Erich Goode, European Respiratory Journal, Health Communication, Kalifornian yliopisto, kampanja, Keelen yliopisto, keuhkot, mainoskampanja, Neuropsychopharmacology, Neurotoxicology and Teratology, New Yorkin yliopisto, Opiaattiriippuvuus, Pennsylvanian yliopisto, portti, porttihuume, psykoosi, Schizophrenia Research, Science, skitsofrenia, tupakointi, valkoinen aine
Aiheet : kannabiksen laillistaminen, kannabistietous, politiikkaa

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.09.2009 18:13

JOS OLET SYNTYNYT...
TAMMIKUUSSA, sinua käytetään seksuaalisesti hyväksi koko loppuelämäsi.
HELMIKUUSSA, näet kuinka joku tekee itsemurhan.
MAALISKUUSSA, jäät auton alle.
HUHTIKUUSSA, loukkaannut vakavasti ja vammaudut.
TOUKOKUUSSA, psykopaatti ampuu sinut.
KESÄKUUSSA, pedofiili raiskaa sinut.
HEINÄKUUSSA, joku lähimmäisistäsi kuolee.
ELOKUUSSA, joudut vangiksi 23 vuodeksi ja kahdeksi päiväksi.
SYYSKUUSSA, sekoat ja tapat parhaan ystäväsi.
LOKAKUUSSA, joudut orjaksi.
MARRASKUUSSA, hukut heikkoihin jäihin.
JOULUKUUSSA, sinulta joudutaan leikkaamaan sormesi pois ilman puudutusta.

MUTTA jos ehdit laittaa tämän omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä, olet turvassa. Jos epäröit hetkenkään ja aikaa kuluu 2 minuuttia, tämä tapahtuu ystävällesi. Eli, pidä kiirettä

ei voi olla totta...Lauantai 27.06.2009 20:57

ihanaa vessaremppa ohi tai putkiremppa ! oltiin kullan kanssa bilettämässä piitkästä aikaa ja oli ihan kiva ilta. en vieläkä voi käsittää kuinka onnellinen olen kun mulla on tyommonen miäs. se ei heittele pitkin rappuasia,puolustaa muo joka tilanteessa . eikä ole mitenkä kieroutunu sovinisti joka kumminki on syvällä ollessaan samanlainen loco ku joku loco hyi vittu . empä ole viettäny pitkään aikaan näin tasasta elämää... ja nautin tästä ! päätettiin siirtää häitä -11 jotta saataisi varmasti oikea kirkko ja rahaa kerätyksi tarpeeksi! ihanaa kun voi olla lähimmäiselleen rehellinen kaikesta,aivan kaikesta mitä on kokenu ja nähny ja tietää että se silti rakastaa ja pitää huolta. en uskonu että rakkautta edes on olemassa,mut nyt olen löytäny sen... <3

voiko tämä olla totta ?Maanantai 11.05.2009 03:39

tulin malminkartanoon käymää morjestamaan parhait ystäviäni. ihana tänää katottiin kialle morsiuspukua ... vähän söpöä ajatella et mun parhaiden ystävien tyttö tulee mulle morsiusneidoksi parin suven pääst(-10) ! en mä kyllä ikinä ajatellu meneväni naimisii,tai sit ku liputangot kukkii! Mut nyt on vaa jotenki tapahtunu mun sisäl sairaan iso muutos. siis ensinnäki jätin p-polkat hemmettii ja oikeesti teen asioita elämäni etee enkä vaa unelmoi eläväni omaa elämääni :) on ihana huomata tuloksia,siis iha omassa ittessä ja ajatusmaailmassa meen joteki terveempää suuntaa. enkä olis mitää ilman sitä et kävin niin pohjalla kaikki paskat on nähty ja ryvetty! ihanaa tajuta ettei enää tarvi ryppee itseinhossa ja kelata et voi ku nää päivät vaa loppuis ja pääsis täältä pois ! ainut kyl vituttaa huomata et ku ei enää säädä ja mee tuol päättömänä kanana ni huomaa sillee et ketä on ystävii ja ketä ei. erottaapa jyvät akanoist! OIKEET ystävät on niitä ketkä ei unohda muo sillon ku must ei enää hyödy. onnellinen kyl oon ku sellasiakin on . nea ja juke on kyl ollu vähintää painonsa kultaa mun elämässä kiitos lespohomo ja nea siitä et ootte ollu kyl joka kääntees ystävinä ! mietin jo tossa et ei mul kai sit ookka kun yks kaaso kun toi toinen näyttää UNOHTVAN jo tapaamisetkii ni kai se unohtaa sit kaason hommatkii... mut onneks on aikaa tässä suunnitella ja miettiä millasia häitä jne. ollaa järjestämässä!
tosiaan saatiin villen kanssa oma koti lahdesta ... sitä koitan laittaa nyt nätiksi :) en ois kyl uskonu et tost paskast nousen ikinä mut elämä tuo yllättäviä käänteitä,välillä oikeesti positiivisiakin näköjää munki elämään !suuri kiitos kuuluu rakkaalle miehelleni jota rakastan enemmnän ku ketää !! kiitos ville et nostit mut siit paskast pois ja sait muhun taas halun elää !! <3

vihdoin...Tiistai 14.04.2009 16:46

tänään tossa äsken pyöräilin keksustaan kun mulla on lääkäri aika. tajusin aika hasun jutun kelaillessa asioita. mä oon onnellinen· nyt un ei tarvi käyttää mitää ollakseni onnellinen. v oin ihan selvinpäin lähtee kotoa niin et ei tarvi vetää mitää ennen ku lähtee kotoa pois. ja ei edes vuokranantajan soitto pilannu mun keväistä rullailemista kesku7staan!mul on nyt annettu oikeesti jotain niin arvokasta mistä auijon pitää kiinni : uus elämä! eli mies kehen olen olli ihastu u jopa 15v.:stä asti ja siis ollaan oltu ystävii koko tän ajan ja tunnetaa toisemme siis hyvin. Ville tiet'' musta KAIKEN eikä mun tarvi olla jotain mitä en ole eikä pelätä/pei9ttää tunteitani !
eikä' se ole vainoharhasen mustasukkanen ! esim . kun kerroin että ystävänpäivänä paula kävi munluona ja viipy muutaman päivän ja iha huvikseni nussin sitä ilman mitää mielenkintoa... iha vaa vittuiöluna sille ellille. ni ei ville ensimmäisenä kelannu että kun se lähtee jossai vaihees muutamiks viikoiks pois himasta et mul olis heti paula täälä tai mitää. se tietää et voin olla millnen villiviikari tahansa luonteeötani,mut sit mkun saan sen mitä jhaluan niin olen yhden miehen nainen ! mut joo ei mulla tässä ole mitöää pitää mennöä nyt sille läääkärille moij !

huhhuijaa...Torstai 26.02.2009 21:13

mä ostin tänää NIIN makeet kengät ettei kellään! EIKÄ MAKSANU KU KYMPIN...SIIS KERRAKI KU ON KAKKA ILMA JA SATTU OIOLEE VÄHÄ TASKUN POHJAL TAALOJA JA MENIN IHA KATSELEMAAN KIRPParille ni näin niin ihq dA PINKIT KORKOKENGÄT SIIS PIENET KOROT JA NE ON SELLASERT MIS ON VETSKARI JA NARUT JA BUUTSIMALLISET SII SSAIRAAN SIISTIT....tää tyttö on muuteki iha diipadaapa. huomen nään yhe kivan kaveri ketä nähny pitkää aikaa. nii ja joku rillipääki pitäs tavata joku påäivä...auts.... ;)

ei herkille...Maanantai 26.01.2009 03:38

Niin järkyttävää, miten kukaan kykenee tuohon! Ja viedosta varoitus, se todellakin on raakaa, joten herkät ihmiset ÄLKÄÄ OIKEASTI KATSOKO, laittakaa vain nimi alle, Kiitos kaikille.
eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (fur farm=turkistarha - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am...................................................................................................................................................................................
http://www.petatv.com/tvpopup/video.asp?video=fur_farm&am...................................................................................................................................................................................;

Tässä video lyhyesti (turkistarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.pentujen pienet tassut värisevät. Yksi pentu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Veronica, Finland
160. Bella Lehmusvirta, Finland
161. Mona Ryhänen, Finland
162. Amanda Oikari, Finland
163. Anne Ahlberg, Finland
164. Vilma Virtanen, Finland
165. Annariina Valtanen, Finland
166. Taija Turunen, Finland
167. Ronja-Riina Jänesniemi, Finland
168. Justus Kursi, Finland
169. Noora Heinonen, Finland
170. Siiri-Sofia Heikkilä, Finland
171. Kaisa Laakso, Finland
172. Eveliina Anttila, Finland
173. Joonas Malinen, Finland
174. Sanna Rantala, Finland
175. Marjo Kuusisto, Finland
176. Ari Suonpää, Finland
177. Disa Fröjd, Finland
178. Carita Kestilä, Finland

kuu ja tähdet taivaalla...Perjantai 23.01.2009 20:04

juu täs täyty illemmalla ottaa suunta kohti lahtea taas. ja pitänee sit kämppää rupee hoitaa ... jos täs jnyt sit tällai väliaika et muute lahdes mut duutin hesas cvaa...vittu mikä matka perkele! mut ei voi mitää se on semmosta se eelämä :) mut so fucin what ! i love my life <3

ystäville..Torstai 13.11.2008 11:40

jos jonain päivänä tuntuu,
että itkettää, soita minulle.
en lupaa, että saan sinut nauramaan,
mutta voin itkeä kanssasi.
jos jonain päivänä tuntuu siltä,
että haluaisit juosta pois,
älä epäröi soittaa minulle.
en lupaa pyytää sinua pysähtymään,
mutta voin juosta vierelläsi.
jos jonain päivänä et halua kuunnella ketään,
soita minulle.
lupaan olla vierelläsi ja lupaan olla todella hiljaa.
mutta jos jonain päivänä soitat,
enkä vastaa, tule nopeasti luokseni,
saatan tarvita sinua
« Uudemmat -