IRC-Galleria

tigrux

tigrux

KeTo KoNjOo KäPäSä

Sydämeni osuman sai...Lauantai 16.06.2007 02:42

Juuri sellaista se on arkemme niin koruton.Olipahan synttärit pakko myöntää, mutta tärkeintä on se että oli ihan sika kivaa=)! Niin vuoden vanhempana ja vuoden rikkaampana saan jatkaa elmääni eteenpäin kohti seuraavia haasteita, joita elämän varella tulee.

Kaikesta huolimatta mä olen niin onnellinen kuin ihminen voi vaan olla. Kaikki vaan tuntuu jotenkin niin kauniilta ja hymyillyttää koko ajan vaikka en edes tiedä mille hymyilen. On pitkästä aikaa sellainen olo, ettei tarvitse stressata mistään ja että kaikista asioista pääsee ylitse pienellä huumorilla sekä positiivisella asenteella.

Niin, että ei tässä voi muuta sanoa kuin, että rakastan rakastan;)!
On niin ihanaa kun aurinko paistaa ja on lämmintä=). Okei olen edelleen tehnyt rästitehtäviä pois, mut istuin koneen kanssa ulkona ja kirjoittelin. On kyllä pakko myöntää, että oon jostain saanut jonkun ihme puhdin ja alkanu fillaroimaan ihan sikana. Auto en oo Karjaalle tulon jälkeen käyttänyt oikeastaan ollenkaan.No mä voin myöntää, että en oikeastaan olis ees voinu käyttää autoo kun on menny hippasen silleen viihteen puoleen illat ja silleen.

Mut ei haittaa rusketusta tulee ja kunto kohenee..niin en sitten tiedä mikä kunto, mut sitä ei mietitä nyt=). Pakko myöntää, että oooooon niiiiiin onnellinen loppujen lopuksi.

Tätä ei halua kukaan Karjaalainen että edes myönnettäis, mut pakko sanoo että rakastan tätä ympäristöö aina kesäisin..heh..


[Ei aihetta]Sunnuntai 27.05.2007 22:32

Nyt alkaa olemaan sellainen olo että lomalle pitäis päästä ja todella nopeasti. Enään ens viikko ja sit alkaa loma. Huomenna olis vielä kaks tenttiä, mut mun pää ei ota enään mitään tietoa vastaan on vaan sellainen olo, että hauki on kala, hauki on kala jne. Vaikka olen koko päivän yrittänyt lukea niin ei siitä tule yhtään mitään. Harmittaa ihan sikana, mut ei oo vaihtoehtoja.

Nyt oikeastaan odottelen aika innolla sitä, että pääsen lähtemään täältä Karjaalle ja aloittaa kesäloman tai niin työt, mut kuitenkin jotain muuta kuin koulua ja kirjallisia töitä. Onneks saan olla tekemettä mitään ennen kuin työt alkaa, jos vaikka sais vähän rauhotettua itteensä ja rantoutumaan silleen hetkeks.

No, mutta ei auta pakko yrittää vaan lukea ja saada jotain tolkkua lukemisesta.

[Ei aihetta]Keskiviikko 23.05.2007 23:15

Tästä tää lähtee taas...

Miksi en voi vain ymmärtää sitä mitä en ymärrä? Haluaisin niin kovasti tietää kysymyksiin vastaukset, mutta ei minulta löydy rohkeutta kysyä. Mistä keräisin sen kaiken rohkeuden itseen, että saisin kysyttyä asiani? Noh, mutta turhaa tämäkin voivottelu on ei se asioita muuta, eikä tuo minulle vastauksia.

plääh..."Kumpa sinut tuntisin paremmin silloin ehkä oppisin itsekkin..."

"Silmissäs vain on kylmät kyyneleet, näen niiden poskilles syväjäätyneet..."

Nyt tuntuu just tältä...Keskiviikko 16.05.2007 13:57

Tää on hetki totuuden nyt on pahaolla.
Omantunnon edessä olen tuomiolla,
näen valkokankaalla muistikuvafilmin,
Punastuttaa katsoa tuo kaikki omin silmin.

Krusifiksin juurella palan halusta tehdä
jälleen parannuksen.
Krusiviksin juurella alan alusta
alla suuren armahduksen.

Miksi en mä elänyt taaskaan ihmisikse?
Syntisäkki ihminen miksi olen miksi?
Kurjuuteni tunnustan mitään en nyt peitä.
Tiedän, ettei Jumala mua kuumiinkivin heitä...
(Tarvo Laakso, Elämän siivillä laulukirja)

Todella nyt alkaa olemaan hetki totuuden ja enään ei voi perua mitään pakko mennä läpi vaikka harmaan kiven. Nyt on pakko sanoa, että mua pelottaa se mitä päivät tulevat tuovat tullessaan. No, mutta minähän voitan pelkoni ja taistelen sitä vastaan.

Onnekis on myös positiivinen ajatus päällä ja uskon että se pysyy=). Sillä "älä puhu huomisesta nyt, hiljaisuus kauneinta musiikkia on..." Vaikka eihän tässä nyt rakastelemaan olla menossa, mutta se sopii tänhetkiseen tilanteeseen todella hyvin;)!

Rakastan, rakastan =)!



Laskeutuminen hiljaisuuden retriittiin.Tiistai 15.05.2007 23:27

Huomenna se sitten alkaa ja kestää kolme päivää. Eli hiljaisuuden retriitti. Toisaalta odotan sitä, mutta toisaalta kyllä pelottaa kun joutuu väkisinkin kohtaamaan omat ajatukset ja oikeasti miettiä asioita. Oikeastaan kyllähän se kannattaakin miettiä aina joskus mitä on tehnyt ja mitä pitäisi tehdä. Siis todella pysähtyä ja miettiä elämäänsä pintaa syvemmältä.

Noh joo, mutta eipä mulla mitään syvällistä ole nytten kirjoitella, joten katsellaan ja silleen.

KlAaRa WaPpEn toO eWeRyWaN....Maanantai 30.04.2007 14:23


Tänään olis sitten menoa ja meininkiä..heh..siis enhän minä koskaan mitään tee. Mulla kyl vissiin on ollu jo muutaman päivän tässä menoa ja meininkiä, mut eihän se nyt haittaa aina voi jatkaa ja pitää entistäkin hauskempaa=)!

"Kun lakit päähän vedettiin ja kaikesta kaikki tiedettiin, mitä vanhemmiksi vartutaan sitä tyhmemmiksi muututaan. Enkä minä ainakaan mistään tiedä paskaakaan..."

Tänään ohjelmassa:

* Käydään kaupassa yhessä ja ostetaan syötävät+juotavat.
* Sitten piletys paikalle ja alotellaan....
* Syömistä ja juomista kukin omalla tahollaan!
* Ja tietenkin bleeet=)!!!!

Oikeen hyvää wappua kaikille ja muistakaa nesteyttää hyvin itsenne;)!

Aamuja 0 eli ohi on =D!Perjantai 20.04.2007 20:43

Eka harjoittelu siis takana ja silleen. Harjoittelun alussa olin köyhä, mutta nyt tuntuu että olen rikastunut todella paljon ja arvostusta on tullut kyllä. Ehkäpä minäkin joskus sitten voisin tehdä tuotakin työkseni? Tosin sitä ennen haluan olla kokemuksiltani todella rikas=)!

Nyt olis kaks päivää ihan palkallista työtä ja sehän haisee ihan rahalle=)!

Tutuille terkkuja!

[Ei aihetta]Tiistai 17.04.2007 00:10

No niin nyt s kevät/kesä on sitten kovaa vauhtia tullut ja tulossa.Ompas tosiaan vierähtänyt äkkiä tää opiskeluvuosi.Tosiaan kohta olis niin kuin vuosi käyty koulua ja vielä olis kolme vuotta jäljellä...heh...Tuntuu hyvälle:)!

Eka harjottelukin alkaa lähenee loppua eli enään neljä päivää jäljellä ja tänään oli arviointi läpi meni, joka nyt oli pääasia:). No loppu peleissä olen todella tyytyväinen harjoitteluun ja omaan asennevamman muuttumiseen pitkäaikaishoitoa kohtaan. Toisin sanoen olen ammattillisesti kasvanut, joka on todella hieno asia aina silloin kun ihminen itse huomaa näin tapahtuneen.

No mutta, se siitä ja silleen. Muuten ompi rauhaisaa eloa mulla ja näin tulee jatkumaan ainakin vappuun asti. Viikonloppuna olis Karjaalle meno, mutta sieläkin aika hiljaksiin ajattelin ollu kun oon töissä koko viikonlopun. Ihan kiva päästä töihin ja ihan vaan kerrankin siksi, että saan rahaa nyt ei todellakaan ole mitään muuta motiivia. Jos sitten vaikka toukokuun puolella lähtis käymään jossain missä en ole ennen käyny.

Jepa jee, mutta tämä tästä ja sitten eteenpäin.

[Ei aihetta]Tiistai 17.04.2007 00:10

No niin nyt s kevät/kesä on sitten kovaa vauhtia tullut ja tulossa.Ompas tosiaan vierähtänyt äkkiä tää opiskeluvuosi.Tosiaan kohta olis niin kuin vuosi käyty koulua ja vielä olis kolme vuotta jäljellä...heh...Tuntuu hyvälle:)!

Eka harjottelukin alkaa lähenee loppua eli enään neljä päivää jäljellä ja tänään oli arviointi läpi meni, joka nyt oli pääasia:). No loppu peleissä olen todella tyytyväinen harjoitteluun ja omaan asennevamman muuttumiseen pitkäaikaishoitoa kohtaan. Toisin sanoen olen ammattillisesti kasvanut, joka on todella hieno asia aina silloin kun ihminen itse huomaa näin tapahtuneen.

No mutta, se siitä ja silleen. Muuten ompi rauhaisaa eloa mulla ja näin tulee jatkumaan ainakin vappuun asti. Viikonloppuna olis Karjaalle meno, mutta sieläkin aika hiljaksiin ajattelin ollu kun oon töissä koko viikonlopun. Ihan kiva päästä töihin ja ihan vaan kerrankin siksi, että saan rahaa nyt ei todellakaan ole mitään muuta motiivia. Jos sitten vaikka toukokuun puolella lähtis käymään jossain missä en ole ennen käyny.

Jepa jee, mutta tämä tästä ja sitten eteenpäin.