IRC-Galleria

Rakas päiväkirjaMaanantai 21.07.2008 20:41

Sain tänään töissä taas tietää et eräs osastomme pappa on kuollut vkl. Tieto latisti vaihteeksi tunnelmaa. Sitten tietenkään unohtamatta sitä ihanaa 80 mammaa joka käski minun haistaa vittu koska en ottanut hänen kädestään kiinni, ja käski minun haistaa toistamiseen koska en suostunut enää vietyäni hänet sisälle antamaan hänelle lupaamaani päärynämehua. Nooh, sitten tuossa kolmen tuhinoissa kysyi suvilta ja lindalta jos he olisivat lähteneet kanssani jäätelöille mutta molemmien ollessa estyneitä päätin siis lähteä yksin. Tästä alkoi hyvä päiväni. Ajelin keskustaan skootterilla ja kävin ärrällä ja kirjastossa palauttamassa parit elokuvat. Nooh sitten k-kaupassa tajusin että minuun tekee mieleni tonnikala salaattia jotenka päätin että ajampa tädilleni joka asuu melko lähellä keskustaa. Noh päästyäni sinne näin tätini ja serkkuni rikun lattialla mittailemassa tapettia ja silloin muistin, että tädilläni tehdään makkari remppaa. Noh istuskelin siinä ja nauroin kun serkkuni rami koitti epätoivoisesti vääntää perunoita ja kanakastiketta. Sitten tätini jäi opastamaan ramia ruuan laitossa ja riku päätti laittaa tapettikaistaleen seinälle. Hetken ähellyksen jälkeen kuuluu makkarista "voi vitun vitun vittu." mikä saattoi merkitä sitä että tapetti oli mennyt vinoon, niinkuin olikin. Pienen piirtovian vuoksi koko helvetin tapetti jouduttiin ottamaan seinältä alas ja piirtämään viiva uudestaan. Noh mallu jäi jälleen opastamaan ramia ruuanlaitossa kun taas hetken päästä kuuluu makkarista "HÄHÄHÄÄ tulkaa ny saatana joku piirtämä se viiva!" :DD Riku makaa lattiarajas vatupassin kans ja piirtele viivoi seinä :D Sitten alkoi uusi yritys laittaa tapettikaistale seinälle ja näytti taas siltä että se meni vinoon. Rikun ja mallun sitä siinä yhdessä kirotessa Mr. Kokki saapuu paikalle "Hei kaverit, te taisit laitta jonku vääri." :D "No älä saatana!" :D ihanaa veljesrakkautta. Sitten kun tapetti lopulta saatiin suoraan niin eiköst valkoisessa tapetissa näkynyt jotain paskaa. Sitten mallu kysyy: "laittok joku ny sitä liisteri toho tapetti?" riku vastaa" No joku vitu idiootti laitto sitä toho toisse tapetti!" rami puollustautuu "no mul tul aivoihi joku katkos!" riku jatkaa "no se ei sinäänsä yllätä..." nauroin hetken kippurassa ja sitten jälleen kokosin itseni. Sitten tuli puhetta golffaamisesta Rami tunnustaa: "Määki oli kerra golffamas ja löi Lai**** Ei** rauta vitosel ottaha. Jaksava vieläki muistutta siit tual lukio erikoisviikol" Jotenki huoma et olla sukku :D Tiian mahtava exit suolakurkkujen kanssa, suolakurkut levis ko jokise evää eteisse :D

Rakas päiväkirjaMaanantai 14.07.2008 23:24

Olimme siskoni miran kanssa tänään myllyssä ja oli aivan mahtava reissu! Tunnelmaa tietenkin latisti töistä osastoltamme kuollut pappa :/ Nooh mutta päivä oli silti hausk. Päätimme heti myllyyn päästyämme tyydyttä nälkämme ja suorinta tietä heselle. Tietenkin näimme pari horoa jotka olivat ehkäpä unohtaneet housut kotiin, jotkut saattavat kutsua kyseistä asua mikroshortseiksi mutta minä ja mira ajattelimme että olisimme voineet sponsoroida tytöille kokonaiset housut. Sitten kiersimme koko halvatun paikan läpi ja ah löysimme jopa farkut ja paidan. Mahtavaa.... Mira ilmaisi jälleen ettei enää ikinä lähde kanssani yhtään mihinkään koska olen maailman huonoinkartturi, mäkin sua miraseni <3 Ja koko reissu 4tunnissa. Jipii ja huomenna töihin, melkeen nukuttaa yöl....

Rakas PäiväkirjaMaanantai 14.07.2008 00:47

Tänään oli jälleen hyvä päivä. Olimme miran kanssa pesemässä rotan häkkiä ja olin aivan varma että saisin salmonellan tai jonkin muun yhtä ihanan sairauden. Sitten löysin uudestaan Stratovariuksen Eagleheartin, biisin alkuperäisestä löydöstä vastasivat serkkuni riku och rami. Olimme miran kanssa myös heittämässä lenkkiä hänen "upouudella" autollaan, eli vm -86 olevalla corollalla. Lopuksi mira tuli siihen tulokseen ettei lähde enää ikinä minun kanssani ajelemaan koska en suostunut lähtemään autosta. Nyt sitten kirjoittelemme miran kanssa mesessä ja hän tokaisi "vittu tämä o tyhmä kirjotella meses ko olla vierekkäisis huoneis" Ilta jatkui

T sanoo:
ole hiljaa
T sanoo:
näinhän me teimme jessenkin kanssa :o
Mira sanoo:
hahahahahaha
Mira sanoo:
noni, fiilistelit jo. tuu sit!!!!
T sanoo:
no perkele nyt kirjotan päiväkirjaa :'(


Kiitti mirkkuli <3

Rakas PäiväkirjaLauantai 12.07.2008 22:41

Olen tänään ollut suurimman osan päivästä yksin! at last! Eli tein kaikkea mitä en normaalisti tekisi ihmisten ilmoilla, kuten kävelin ympäri taloa alasti, no en oikeesti. Noh pääasiassa lauloin niin kovaa kun keuhkoista lähti ja päivän parhain oli varmasti ydinkokeilu nuudeleitte,spagetin,makaroonien,vihanneste ja hiivan sekotus kattilas. parhaite jääkaapin oveen jäi kiinni ehdottomasti semmone hiuka kuivahtanu spagetti. Kannattaa kokeilla! Sitten olin hurja ja siirsin meidän crosstreineriä ja poljin sen kanssa samalla timbuktuun samalla kun kattelin Sex and the city movieta, täytyypi sanoa ihmiset, että jumalauta on raskasta polkee puoltoisttuntii jolla hito crosstreineril. Mut se aika meni nopeesti ko oli hyvää tekemist samal. Ah ja aivan kokosin meille sellaisen sähköautoradan joka kattoi koko meidän talomme, rata alkoi moi huoneesta ja päättyi upean ja aivan mahtavan sillan kautta miran huoneesta kaartan nikon huoneeseen ja siitä eteiseen loppuen kirjaimellisesti seinään eli ulko-oveemme. Kaksi kertaa auto jopa selvisi koko radan päästä pähän. Tämä ei todella siis ollut vaivan arvoista, rataa kasasin pienen ikuisuuden ja ajoin sillä sen 15 minuuttii ko se saamarin auto ei päässy ikin alust loppu. Sitten myöskin kastelin vesiletkulla koko terassimme, ja kyllä! aivan koko terassin, ilman mitään mahtavaa syytä. Pistään Tiian piikkiin. Kuitenkin kun olen kunnon lapsi siivosin kaikki jälkeni ja nyt näyttää aivan kuin olisin istunut vain kiltisti sohvalla ja odottanut että joku olisi jättänyt ikkunan auki. Näin hauskaa ihmisellä siis voi olla vaikka onkin yksin kotona! Tuché! Jatkan täyttä kurkkua laulamista vaikkakin iskä ja niko ovat kotona. Se on muuten rakkaat ystävät 30-31.8.

Rakas päiväkirjaTorstai 26.06.2008 01:50

Minua rupeaa juuri kohta kyrsimään se, että minulla ei ole sosiaalistaelämää. Toisinaan käyn postin hakemassa ja silloinkin postiauto viilettää kovaa kyytiä pois. Olen viimisen viikon sisustanut huonettani uuteen uskoon ja hajoittanut jopa yhden kaapin. Mutta shhh, se on salaisuus. Minun tarvitsee kärsiä tuskissani vielä 4 päivää ja sitten pääsen töihin. Kiitos. Pääsen pitämään seuraa vanhoille ihmisille. Mahtavaa. Sittä sitten kuukauden verran ja sitten melko tarkasti 2vko lomaa ennen kuin joudun takaisin sosiaalisenelämän keskipisteeseen,kouluun. Minullahan onkin ollut aivan kauhea ikävä ihania opettajia joiden takia olen rikkonut muutaman vihkon ja aiheuttanut siskolleni (joka on vasta 19) harmaita hiuksia. Hän kutsuu niitä vivahteiksi. Tänäänkin päiväni kohokohta oli Aku Ankan luku joka jostain kumman syystä tulee vasta puoli kahdelta päivällä! aivan mahtavaa. Joudun odottamaan postia joka aamu kello puoli kahteen. Muistan kun olin nuori posti tuli jopa yhdeksän aikaa aamulla. Hiukanko nakertaa että se tulee vasta puoli kahdelta nykyään. Ah ja edellisöinen oli paras. Kello 3 aikaan yöllä, allekirjoittanut sai pälkähdyksen. Rupeampa muuttamaan huoneeni järjestystä. Voitte kuvitella kun hän siirtää 3 ovista vaatekaappiaan (ei siis ollut seinäänupotettu! emmä ny ihan epätoivone ol) joka painaa varmasti noin muutaman norsun verran. Se siis oli se maaginen kaappi joka hajosi. Ja muuten päiväni kuluvat laulaessa,laulaessa ja vähän lisää laulaessa. Laulan vielä yhdentoista aikaan illallakin, kuten nyt. Joten Rakas päiväkirja. Olen näin | | lähellä, etten ammu itseäni jalkaan saadakseni elämää sairaalan teho-osastolta. Joten kun olet niin maaginen, voisitko rakas päiväkirja kehittää minulle elämän hiukan kivuttomammin ja helpommin. Kiitos.

TiTuZ

Rakas PäiväkirjaMaanantai 23.06.2008 15:13

Olin eilen niin vittuuntunut koska minulla ei ollut mitään tekemistä, päätin urputtaa siitä vanhemmilleni useaan otteeseen, eli n.5 kertaa 5 minuutin sisään. Atlast useiden valitusteni jälkeen he suostuivat lähtemään kanssani johonkin, ja ei, emme olleet postilaatikoillamme ihmettelemässä kun ei ole tullut postia vaan hyppäsimme (mukanamme tampio pikkuveljeni Niko) autoomme ja päätimme lähteä ulos syömään. No ulkona syöminen venyi koska päätimme että minnekkään uuteenkaupunkiin emme mene joten ajoimme sitten Rymättylään ja siellä jonnekin hevonhelvettiin missä oli kiva tarjoilija millä oli silmämustana juhannuksen vietosta :) uuh ja pitsatarjonta oli hyvä! :o ei jauhelihaa eikä kinkkua. kiitti vaan. Joten sanoin sitten että emme helvetissä jää tänne vaan painelemme muualle. No sitten meidän painelumme jälleen vähän venyi ja löysimme itsemmee sitten Naantalista Kalatrapin terassilta aivan Muumimaailman ja Kultarannan katveesta. Siinä sitten odottaessa ruokaamme jokin saatanan lokki oli kiva ja jätti pikku alkupalat. kiitti vaan sulle. Oli muuten hiton hidasta palvelua ei siinä mitään. Äiti ja isi oli jo vääntäny koko ruokansa kun tampio ja minä vasta odotimme ruokaamme. No mikäs siin mere äärel otta aurinkko ja ihmettele ko venei tule ja venei mene. rockrock. No jahka niko ja minä olimme saaneet syötyä äiti päätti tarjota meille jätskit jälkkäriksi. kaunis ajatus. No menimme lähimmälle jätskikiskalle ja pyysimme salmiakki PIENIÄ palloja ni eiköst siel ollu päässy salmiakki loppuma ja tuntus et ol tainnu pienepalloki pääst loppuma. Saakeli. Olisi halunnu semmose söpö pikkupallo mut ei ko se tek semse saakeli mu pääkokkose ja se muistut saakeli enemmä levinnyt kynttilä ko jätskipallo. Niin, ja arvatkaapa mitä makua minä söin? no helvetti Ananasta. Oli jotta ni saakeli paha et ikä enä tahdo men siit kiskast hakema jätski. No sitten lähdimme puoli seitsemän maissa kotiin, että iskä pääsee hakemaan Miran töistä ni eiköst mira soita ko päästi Laitila et ei hänt tarvikka tulla hakema et toni heittä häne :) eli meil olis ollu vaik kui paljo aikka! no, mutta sitten kun Miraseni tuli kotiin hän ehdotti että lädemme kalastamaan! kyllä, lähdimme siis kalastamaan kymmeneltä illalla. Minä kun olen erittäin paska kalastamaan, tai enhän siis minä ole, mutta kun ne saatanan kalat eivät ymmärrä minun onkeni päälle niin minä sitten istun Pitkäluodossa tunnelin päällä ja katsoin kun niko ja mira onkivat. Ihanaa. No sitten minulle iski vitutus koska oli niin hiljaista, joten pamautin kännykästäni soimaan BON JOVIN thank you for loving me, ni johan rupes kalat syömään! Ilmeseste kalatki ymmärtä hyvän musiikin päälle. No sitten lähdimme tulemaan kotiin päin kello kaksitoista. Mutta meidän piti ajaa 40km/h koska menomatkallamme Pitkäluotoon olimme nähneet HIRVEN jolkottelemassa tien yli ja PEURAN seisoskelemassa tienvierustalla. Joten matkamme kesti pöpöpöpö tunnin *köhköh*, mutta yhtäkaikki pääsimme kotiin vähäisestä bensanmäärästä,hirvistä, peuroista ja siitä huolimatta, että meidän kuskillamme ei tainnut olla ihan kaikki valot päällä vintillä. Kiitti Niggeri,Mira,Äiti ja Iskä <3 iha jees päivä.

[Ei aihetta]Tiistai 17.06.2008 18:38

WOU BON JOVI! hitto mikä keikka, 44000 ihmist laula täyt kurkku I'ts my life ja Livin' on prayeri, fiilis katossa! (jota ei muuten btw ollut, koska olimme OLYMPIASTADIONILLA) Ensvuon sit kattoma jovi ulkomail ;P Erityisen suuri kiitos vieressämme olleelle pariskunnalle jotka olivat saapuneet stadionille tuulipuvuissa. Tod.näköseste nauttivat suuresti 7 makakin huutaessa ympärillä. Niin ja aivan excuse-moi niille meidän takana olijoille jotka eivät nähneet kusta eivätkä paskaa always biisin aikana meidän väsäämämme muurin takia :) Mutta onneksi olimme erittäin mukavan naisen ja miehen vieressä jotka ymmärsivät heidän saapuneen rockikonserttiin, toisin kuin monelle muulle tämä oli jäänyt epäselväksi. Mahtavaa. Born to be my baby- koko stadioni (jos ei joku vielä tajunnut 44000 ihmistä) nousi seisomaan ja kurkkusuorana laulaa/huutaa. Tietenkään unohtamatta niitä osaa ihmisistä jotka eivät osanneet laulunsanoja, pakko sanoo et sen biisin jälkeen ainaki osas :D Serkkuni risto ymmärsi mitä jovi sanoi vaikka hänen matikkansa onkin vähän huono. Thank you Jovi 2+2+=5. Koko reissu oli alust loppuu ihan tajuton ja sit puol neljält yöl koton mietti et voisha sen 2½h mennä uudestaanki kattomaa. Eikä edes väsyttäny :o I'll sleep when I'm dead.

JEIJEIJEIJEIJEIJEISunnuntai 15.06.2008 16:47

HUOMENNA!!!! 16.6.2008 KLO 20.30 STADION RÄJÄHTÄÄ! BON JOVI HELSINGIN OLYMPIASTADIONILLA!


I 'D HOLD YOU, I'D NEED YOU, I'D GET DOWN ON MY KNEES FOR YOU AND MAKE EVERYTHING ALRIGHT IF YOU WERE IN THESE ARMS, I'D LOVE YOU, I'D PLEASE YOU, I'D TEEL YOU THAT I NEVER LEAVE YOU AND LOVE YOU TILL THE END OF TIME, IF YOU WERE IN THESE ARMS.

Linda voi olla otettu :DKeskiviikko 21.05.2008 23:27

Tee tämä galluppi jostakin kaveristasi, ja ihmetyt, kuinka hyvin/huonosti hänet oikeasti tunnetkaan!

1. Mikä on hänen nimensä?
-Linda

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
-Emmi...shhh...ei saa sit kertoo kenellekkää

3. Milloin tutustuitte?
-vooivooi, kuule kerhossa vuonna kivi ja papu...oliskoha ollu jotai -96-97?

4. Missä?
-Kerhossa :D

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
-no tietenkin :o

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
-hmm...milloin mitäkin, vaikee sanoo ko en ol kato meedio

7. Mitä ajattelet hänestä?
-keehkeeh ;) vaikka mitä ;) gurrnau :D

8. Miksi pidätte toisistanne?
-no kai me olla nii samallaissi ja samal nii erillaissi :D


9. Mikä on hänen..

suosikkibiisinsä?
-mä luule et se o joku tämne dane biisi

suosikkinäyttelijänsä?
-Wentworth Miller

suosikki bändinsä/artistinsa?
-no tähä mene kans joku dane hiippari

suosikkiruokansa?
-voi kuule...nyt pistit pahan...pinaattiletuist se ainaki tykkäs :D

suosikki alkoholijuomansa?
-no jaa.a kuule :D

suosikkituoksunsa?
-teinix <3

huono tapansa?
-pureskele piru vie kynsiäs :D

suosikki radiokanavansa?
-varma YleX?

10. Hän inhoaa :

ruokaa? -voi voi kuule....

juomaa? -

julkimoa? -voi hitto! kyl mä tämä viel josai vaihees muistan

ihmistä? -köhköh...ei nimiä

ääntä? -no en ol kysyny :o Linda hei mitä äänt sä viha?

11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
-laskust ko se ol nousu aikka edes hereil :D

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
-kerro meille Linda, tapahtuuko näin?

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
-siis te et ymmär edes kui kaukka linda ruppe tätä ajattelema :D kultaakin kalliimpi <3

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
-katso edellinen vastaus

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
-voi voi...khyl mä luule et ala-asteel o ollu ala-asteen sydänsurui mut tämä muij o nii vahva et se aiheutta niit sydänsurui :D ei se niit saa :D

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
-voivoivoi...mä luule et se o "se viesti" keskellä yötä kauan sitten :D

17. Milloin hän itki viimeksi kanssas?
-no voi perkele...

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
-no voi kuule...tänää

19. Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
-on se kiva ko se o olemas <3

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
-varmasti tänään tai eilen....ikävä kyllä...

21. Milloin hän on loukannut sinua?
-kauan! sitten....

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
-tyhjänpäiväsest me tupata riidel :D

23. Minkä väriset silmät hänellä on?
-niin ihanan siniset et se o varmaanki testamentannu ne mul.

24. Mitä hän inhoaa itsessään?
- no mistä minä tiedän?!

25. Mistä hän pitää itsessään?
-no mä toivo et ne on ne silmät...

26. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
-khyl

27. Mistä asioista hän on riippuvainen?
-JÄÄKIEKKO!!!!!!! PAKO!!!!!!!!

28. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
-no voi helikopteri...

29. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
-tänää

30. Mitä hän arvostaa sinussa?
-no en ol kysyny

31. Onko hän ikinä karannut kotoa?
-no juu tuskimpa :D

32. Juoko hän?
-no ei kyl

33. Polttaako hän?
-no ei kyl

34. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
-no ei kyl...eiko...köhköh, iski yskä...vastaan tilanteen selvittyä...

35. Onko hän ikinä pettänyt ketään?
-ei.

36. Kumman hän valitsee

talvi vai kesä? -kesä

pizza vai hampurilainen? -pizza

koira vai kissa? -koira!

Jessica vai Britney? -Britney

musta vai valkoinen? -valkone

rasavilli vai rauhallinen? -rauhalline

tumma vai vaalea? -veikkaan miesten kohdal vaaleet :D AP <3

seksikäs vai söpö? -jaa-a

tatuoinnit vai lävärit? -ei kumpikaa :D

lyhyet vai pitkät hiukset? -lyhyet

37. Millainen puhelin hänellä on? -Nokian semmone L'amour collectioni joku 7373

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän? -voi saakeli...arvaus...txt?

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää? -hmm...khyl mä luule...

40. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän? -no siis juu suoraan! :D

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi? -no juu ei

42. Osaako hän soittaa mitään instrumenttia? -piano vähä pimpottele ja kitara ja rummu

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa? -epäilen

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta? -on :D

45. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä? -Jouskari

46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on? -punane!

47. Minkä niminen hänen isänsä on? -ErG

48. Omistaako hän messengerin? -khyl vaa

49. Lakkaako hän varpaankynsiään? -joskus ja joulun

50. Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista? -linda o nii tunnolline et se teke ain ko käsketä

51. Onko hän liian kiltti? -toisinaan,joskus ja joulun

52. Pystyykö hän hillitsemään itseään? -kyllä

53. Onko hän hyvä rahankäyttäjä? -ON!

54. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein? -voi näätä...mikäs se olikaa....voi jessus ko ei muist..

55. Luottaako hän sinuun täydellisesti? -toivoisin näin

56. Mikä on hänen erikoistaitonsa? -sil o nii tajuton laskupää ettei ol mittä roti

57. Seurusteleeko hän tällä hetkellä? -eheei

58. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä? -köhköh...taas se yskä

59. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi? -köhköh, on se ny kumma ko ei lakkaa...

60. Mitä lemmikkieläimiä hän on omistanut? -kala!

61. Onko hän ikinä lyönyt ketään? -jos on niin se on varmasti tapahtunut vahingossa eli toinen osapuoli on kävellyt hänen nyrkkiään päin.

62. Rakastatko häntä? -aina <3

AAMUNAVAUS!!!Torstai 15.05.2008 20:06

kaikki sitten huomenna skarppina aamunavauksessa ;) sillä laitilan parhaat aamuradion juontajat ovat paikalla aloittamassa mahtavaa päivää 16.5 :D