IRC-Galleria

tilku

tilku

on syntyny onnen tähtien alla.

Sekavaa.Torstai 19.01.2006 00:55

Pidä minua kuin kukkaa kämmenellä. Varreltaan herkempää et löydä, katseelta iloisempaa ja terälehdiltä kauniimpaa turhaan etsit. Miksi siis minua satuttaisit?

Joka juhulapäivä, ku koko perhe kokkoontu syömään meille, isä otti vanhan kameran ja sen jalustan esille. Sitte se kumartu ja kahto ja kahto. "Marianne vähän pöytäänpäin, Matilda kanssa. Äiti nojjaa vähä taaksepäin. Hyvä. Kah, ja Mikael.." Kaikki ne liikkeet ja sanat on mun muistissa. Ne on eläviä. Mää nään tän kaiken tapahtuvan mun ejessä, mut mistään en saa kiinni.

Mää luin Uujen testamentin sunnuntaina loppuun. "Voi, sepäs onki hieno asia", isä sannois. Se tarkottais sitä kanssa. Ku isä kuoli, olin iha varma että myö tullaan olleen unissa yhessä. Kerran oon nähäny unta, isän oli hyvä olla. Se oli terve ja se hymmyili mulle. Mää en voinu jutella sen kanssa, ku mua nolotti.

Mulla ei oo kovin vahvaa muistikuvaa siitä että isä ois koskaan lyöny mua tai mää sitä. Mietin monesti miks niin montaa ihimistä lyödään, vaikka samana päivänä kerrotaan kuinka paljon toista rakastaapi. Miten paljon pitää toista vihata, että on valmis satuttamaan muutenki ku sanallisesti. Patologian laitoksella ei sitä jääkylmää ruumista voinu koskea ku ihan kevyesti. Mää silitän nätisti, ettei isään vaan satu. Ethän nää isä oo itkeny, ku sulla on kyyneleet jäätyny silmäkulmiin? Elä nää itke isäkulta.
Miten rakas siellä arkussa eroaa siitä, jota nää näet lähes joka päivä? Miten nää voit ensin lyyjä ja sitte koskettaa toisen poskea kuin haurainta asiaa, mikä saattaa mureta jo kevyestä kosketuksesta?

Kuollu ihiminen on viileä jo kymmenen minnuutin päästä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.