IRC-Gallerian tietosuojakäytännöt päivittyvät 25.5.2018 vastaamaan EU:n tietosuoja-asetuksen (GDPR) vaatimuksia. Lue päivitetty Tietosuojaseloste. Lisäksi käyttöehdoissa on tarkennettu ikärajaa ja kohta 6.2 viittaa Suomen lain lisäksi Euroopan unionin lakiin.

IRC-Galleria

tilku

tilku

on syntyny onnen tähtien alla.

Vuosi 45 minuutissa.Maanantai 20.11.2006 21:55

Vuosi takana.

Itseasiassa vuosi ja seitsemän tuntia 15 minuuttia.
Kun mää tutkin itteeni, huomaan, että oon kehittäny pumpulin ympärilleni. Oon sulkenu kaikki surulliset ja ikävät asiat pois elämästä ja mielestä. Ehkäpä mää haluan pehmentää sitä iskua, jonka muut on kai jo tajunneet. Lauantaiaamuna ahisti ku koko ajan aattelin että pittääpi soittaa äitille ja kysyä että mikä on isän vointi, tekkeekö lääkärit oikeesti parhaansa?

Taivaassa on bileet.
Ei, en mää voi miettiä sitä.

Oon irtaantunu todellisuudesta. Jotenki. Mää voin katsoo isän kuvaa ja hymyillä takasi, joskus kysyn, että mikä on, jos näyttää että kuvan henkilö ei hymyilekkään. Ookko nää pettyny muhun? Musta tuntuu että kuva pianon päällä hymyili tänään enemmän kuin koskaan, ylpiänä. Kertoin isälle että ällä tuli. Linnuntyttös on laiska eikä lue mutta laudaturin vetäs uskonnosta. Ei taidolla vaan pelkällä tuurilla. Tietenkään noin en vois sanua jos isä ois elossa. Oisin vaan hilijaa siitä että pari kirjaa ja kurssia jäi lukematta. Ups.

Mää olin vuosi sitten eri henkilö. Puhuin ja kirjotin kivusta. Tänään mää en tee kumpaakaan. Sillon mää nojauduin mun surun kanssa muihin ihmisiin. Enää en en. Ymmärsin syksyllä etten voi tukeutua tässä asiassa muihin ihmisiin. Tää on mun taistelu ja mää voitin sen. Mutta miten mää selviän sitten, ku ymmärrän ettei isä tuu enää takasi?

Isä ei tuu oleen mun lakkiaisissa.

Vuoden aikana mää oon löysänny mun vastuuta. Ne asiat, joiden pitäis olla etusijalla elämässä, on nyt jossain tuolla kauempana. En oikeen tiijä mitkä asiat on mulle tärkeitä tällä hetkellä. Kavereista ei oikeestaan ketkään muut ku Maria ja Mirkku. Molemmat sai mut pitämään hännän pystyssä koko viikonlopun ajan, vaikka itte pelekäsin että MNF tuo vaan kaikki muistot viime vuodesta pintaan ja muhun sattuupi.

Ei tehnyt. Sen sijaan mulla on vattalihakset ollu kippeimmät ikinä nauramisesta.
Siinä on mun rehellisimmät ja aidoimmat kaverit. Eniten ilua tuottaapi tietää se, etten tuu kuulemaan keltään että jompi kumpi ois puhunu mun selän takana asioita. Tänä syksynä oon päässy eroon niistä ihmisistä elämässäni, jokka ei oo olleet rehellisiä pitkästä kaverisuhteesta huolimatta ja oon oppinu erottamaan ne asiat, mitä mun ei kuulu tietää.

Vuosi ja kaheksan tuntia sitten me sanottiin aamen. Jossain mun mielessä mää kuulen itteni huutavan lääkärille: "Kuinka mää voisin rauhottua ku mun isä makkaapi ambulanssissa?". Sitten on hiljaista hetken, huudan: "Kuoliko isä?" ja hiljaisuuden jälkeen äiti vastaa: "Niin, isä kuoli nyt".

Ja sitten onkin pelkkää kohinaa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.