IRC-Galleria

tilku

tilku

on syntyny onnen tähtien alla.

Vuosi 45 minuutissa.Maanantai 20.11.2006 21:55

Vuosi takana.

Itseasiassa vuosi ja seitsemän tuntia 15 minuuttia.
Kun mää tutkin itteeni, huomaan, että oon kehittäny pumpulin ympärilleni. Oon sulkenu kaikki surulliset ja ikävät asiat pois elämästä ja mielestä. Ehkäpä mää haluan pehmentää sitä iskua, jonka muut on kai jo tajunneet. Lauantaiaamuna ahisti ku koko ajan aattelin että pittääpi soittaa äitille ja kysyä että mikä on isän vointi, tekkeekö lääkärit oikeesti parhaansa?

Taivaassa on bileet.
Ei, en mää voi miettiä sitä.

Oon irtaantunu todellisuudesta. Jotenki. Mää voin katsoo isän kuvaa ja hymyillä takasi, joskus kysyn, että mikä on, jos näyttää että kuvan henkilö ei hymyilekkään. Ookko nää pettyny muhun? Musta tuntuu että kuva pianon päällä hymyili tänään enemmän kuin koskaan, ylpiänä. Kertoin isälle että ällä tuli. Linnuntyttös on laiska eikä lue mutta laudaturin vetäs uskonnosta. Ei taidolla vaan pelkällä tuurilla. Tietenkään noin en vois sanua jos isä ois elossa. Oisin vaan hilijaa siitä että pari kirjaa ja kurssia jäi lukematta. Ups.

Mää olin vuosi sitten eri henkilö. Puhuin ja kirjotin kivusta. Tänään mää en tee kumpaakaan. Sillon mää nojauduin mun surun kanssa muihin ihmisiin. Enää en en. Ymmärsin syksyllä etten voi tukeutua tässä asiassa muihin ihmisiin. Tää on mun taistelu ja mää voitin sen. Mutta miten mää selviän sitten, ku ymmärrän ettei isä tuu enää takasi?

Isä ei tuu oleen mun lakkiaisissa.

Vuoden aikana mää oon löysänny mun vastuuta. Ne asiat, joiden pitäis olla etusijalla elämässä, on nyt jossain tuolla kauempana. En oikeen tiijä mitkä asiat on mulle tärkeitä tällä hetkellä. Kavereista ei oikeestaan ketkään muut ku Maria ja Mirkku. Molemmat sai mut pitämään hännän pystyssä koko viikonlopun ajan, vaikka itte pelekäsin että MNF tuo vaan kaikki muistot viime vuodesta pintaan ja muhun sattuupi.

Ei tehnyt. Sen sijaan mulla on vattalihakset ollu kippeimmät ikinä nauramisesta.
Siinä on mun rehellisimmät ja aidoimmat kaverit. Eniten ilua tuottaapi tietää se, etten tuu kuulemaan keltään että jompi kumpi ois puhunu mun selän takana asioita. Tänä syksynä oon päässy eroon niistä ihmisistä elämässäni, jokka ei oo olleet rehellisiä pitkästä kaverisuhteesta huolimatta ja oon oppinu erottamaan ne asiat, mitä mun ei kuulu tietää.

Vuosi ja kaheksan tuntia sitten me sanottiin aamen. Jossain mun mielessä mää kuulen itteni huutavan lääkärille: "Kuinka mää voisin rauhottua ku mun isä makkaapi ambulanssissa?". Sitten on hiljaista hetken, huudan: "Kuoliko isä?" ja hiljaisuuden jälkeen äiti vastaa: "Niin, isä kuoli nyt".

Ja sitten onkin pelkkää kohinaa.

IsänpäiväSunnuntai 12.11.2006 19:00

Kävin äitin kanssa viemässä hautuumaalle kynttilän ja kortin, jonka tein isälle. Kirkko ei merkitte mulle mittään, mutta oon niin kiitollinen että ne ylläpitää hautuumaata ja paikkaa siellä, minne voi viijä kynttilöitä muualle haudatuille.

Tuntu lohdulliselta käyä siellä. Juttelin eilen Mirkun ja Marian kanssa puhelimessa ja molemmat kerto, että tekevät isäpäivä-korttia. Mietin itekseni et mulla ei oo isää, jolle antaa kortti. Sain si kuiten viiä sellasen sinne hautuumaalle.

Pääsis jo taivaaseen.

DDDNPerjantai 20.10.2006 02:11

Ooh niin, hertsit, se oli saletisti 07102006 ku julkistettiin Dunderdon-kisan voittaja. Minen voittanu, mutta äiti ja Marianne sano, että koordinaattori (tjk, oli pääjehuja kilpailun järjestämisessä) oli sanonu että mun työ oli raadin VIIDEN suosikin joukossa.

Tuntuu ihan hauskalta että mun suunnittelema T-paitaprintti oli erottunu 300 muun työn joukosta. :)

Ai ni, sama heppu sano äitille että "Tyttärelläs on lupaava ura edessä".

Olet jatkossa Dunderdon t-paitakisassaTorstai 07.09.2006 21:12

Hei ja onnittelut,

olet päässyt Dunderdon t-paitakisassa 20 yleisöäänestykseen valitun joukkoon.

Työt ovat esillä One-Wayssä äänestysaikana 11.-28.9.


terveisin,
Brando Oy
Fashion House
---

OLENKO ONNELLISIN!!!

Sinä joka kerran kirjotit tän mulle.<3Maanantai 03.07.2006 02:24

"koska sussa ois just sellanen osa mitä tarvisin mun elämään ja mitä kukaan mun kaveri ei voi antaa.. just pieni pala semmosta hulluutta tai tyhmyyttä no mitä ikinä se onkaan.. pelottaa vaan et en osaa luoda sellasta kaveri suhdetta. mut purasin sit itteäni huulesta ja sanoin et yritän nyt oikeesti.. "

Tän mää muistan aina, koska kukkaan toinen ei oo mulle sanonu mittään vastaavaa ikinä. Eikä kukkaan toinen voi antaa mulle sitä mitä sää oot antanu. Älä nyt luovuta.

Oot mulle tärkijä.

Sekavaa.Torstai 19.01.2006 00:55

Pidä minua kuin kukkaa kämmenellä. Varreltaan herkempää et löydä, katseelta iloisempaa ja terälehdiltä kauniimpaa turhaan etsit. Miksi siis minua satuttaisit?

Joka juhulapäivä, ku koko perhe kokkoontu syömään meille, isä otti vanhan kameran ja sen jalustan esille. Sitte se kumartu ja kahto ja kahto. "Marianne vähän pöytäänpäin, Matilda kanssa. Äiti nojjaa vähä taaksepäin. Hyvä. Kah, ja Mikael.." Kaikki ne liikkeet ja sanat on mun muistissa. Ne on eläviä. Mää nään tän kaiken tapahtuvan mun ejessä, mut mistään en saa kiinni.

Mää luin Uujen testamentin sunnuntaina loppuun. "Voi, sepäs onki hieno asia", isä sannois. Se tarkottais sitä kanssa. Ku isä kuoli, olin iha varma että myö tullaan olleen unissa yhessä. Kerran oon nähäny unta, isän oli hyvä olla. Se oli terve ja se hymmyili mulle. Mää en voinu jutella sen kanssa, ku mua nolotti.

Mulla ei oo kovin vahvaa muistikuvaa siitä että isä ois koskaan lyöny mua tai mää sitä. Mietin monesti miks niin montaa ihimistä lyödään, vaikka samana päivänä kerrotaan kuinka paljon toista rakastaapi. Miten paljon pitää toista vihata, että on valmis satuttamaan muutenki ku sanallisesti. Patologian laitoksella ei sitä jääkylmää ruumista voinu koskea ku ihan kevyesti. Mää silitän nätisti, ettei isään vaan satu. Ethän nää isä oo itkeny, ku sulla on kyyneleet jäätyny silmäkulmiin? Elä nää itke isäkulta.
Miten rakas siellä arkussa eroaa siitä, jota nää näet lähes joka päivä? Miten nää voit ensin lyyjä ja sitte koskettaa toisen poskea kuin haurainta asiaa, mikä saattaa mureta jo kevyestä kosketuksesta?

Kuollu ihiminen on viileä jo kymmenen minnuutin päästä.

Ensimmäinen kuukausiTiistai 20.12.2005 13:56

Hei isä,

tännään tullee kuukausi täyteen siitä ku nää lähit. 20.11.2005 kello 1155. Lasken minnuutteja siihe, ku huusin sun vieressä "Kuoliko isä?". "Nii, isä kuoli nyt", äiti vastas. Mää oon syjämmessä levoton. En muista kovin paljoo kuluneista viikoista, oon vaan ollu väsyny ja oottanu sua. Viistoista minnuuttia. Nyt mää tulen sairaalaan, pesen noppeesti käjet ja juoksen sun vierelle. Sää oot ihan rauhallinen jo, hengität harvakseltaan ja sun pulssi on 48. Yöllä se oli ollu yli 110. Mää pijän sua käjestä kiinni ja kerron kuinka sua rakastan, ja että sano terveisiä Matilda-äitilles, jota mää en koskaan ehtiny nähä. Nii ja Hilja- ja Alma-tätille kanssa. Sun vasen puoli on halvaantunu ja oot ollu aamusta asti tajuton. Isä nää oot mulle niin rakas. Sää et enää purista mun kättä niinku aamuyöllä. Mää silitän sun päätä, äiti istuu toisella puolella sun sänkyä. Sulla on happimaski naamalla ja nenämahaletku on teipattu sun nenään kiinni. Ne on rikkonu sun nenän. Sen Kurjen suvun nenän. Mulla on äitin nenä. Se on sirompi ku sun äitillä. Mut mulla on sun silimät ja korvat. Ja peukalot, jotka taittuupi yli.

Aika sun lähön jäläkee on ollu välillä tosi raskasta. Yhtenäkään iltana en oo nukahtanu ilman että oon valavonu pari tuntia. Ku pijän sun kuvvaa käjessä ja mietin sua, en voi nukahtaa. Mun pittäis olla sun vierellä niinku sairaalassa sillon, ku äiti joutu pakottaan mut sun luota nukkumaan. Oisinpa mää valavonu siinä, oisin saanu olla pari tuntia pijempään sun kanssa. Mutta nääki tarvittit lepoa. Oon varma että nääki oot tosi kiitollinen Polariksen pojille, ja eritoten Anterolle että se ajo mut Turusta nii nopijaa sun luo. Mää ehin näkkeen sut. Ja laulaan sulle vielä niitä lauluja, mitä nää lauloit mulle. "Siis syytä ei peljätä, lapsella lienee, kun isäni taivainen, tarpehet tienne, tarpehet tienne." Tuota me laulettiin sulle viikkoa ennen ku nää lähit. Sillon oli isänpäivä. Mää kävin kaheksas päivä tätä kuuta Yliopistolla, ku oli meijä tanssiesitykset sielä. Biofysiikan laitos ei ollu muuttunu yhtään kymmenessä vuojessa. Kaikki oli ennallaan, se oli vaan vähän sotkusempi. Mää näin sut sielä se valakone takki päällä touhuamassa pöytien luona. Välillä kirjotit paperille jottain ja sitte taas katsoit mikroskooppiin. Mitä nää näit?

Viis minuuttia. Äiti itkee, minä itken, Martti ja Steffi itkee. Malla ja Eve ei oo vielä tullu. Ehtiikö ne vielä? Mää puristan sun käjestä vähän lujempaa.
Neljä minuuttia. Äiti sannoo kuinka palijon se sua rakastaa, kiittää niistä ihanista aamuista ja päivistä ja illoista. Sää keitit joka aamu äitille kahvia, mökillä nää toit sen sänkyyn.
Kolme minuuttia. Me lauletaan sulle Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt ihana enkeli kotihin vie. Niin pitkä on matka, ei kotia näy, vaan ihana enkeli vierellä käy, vaan ihana enkeli vierellä käy.
Kaks minuuttia. Isä mää rakastan sua. Luetaanhan vielä Herran siunaus isälle?

Herra siunatkoon sinua
ja varjelkoon sinua
Herra valistakoon kasvonsa sinulle
ja olkoon sinulle armollinen
Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi
ja antakoon sinulle rauhan
Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
Aamen.

Isä, nyt nää hengität viimisen kerran. Sun syke hiipuu hiljaa. Eve ja Malla tulee nyt. "Isä kuoli just", äiti sanoo. "Kuoliko isä?" "Nii, isä kuoli nyt", äiti vastaa.


Mun on ikävä sua.

Tuu hakkeen mut pian!Sunnuntai 18.12.2005 23:20

Hei isi,

tänään ku Daikku lähti kotiansa musta on tuntunu tosi tyhyjältä. Jäin kotia puoleks tunniks yksin kotia ku äitiki oli kaupassa. Koitin mää tehä läksyjä, lukkee englannin sanoja mut löysin itteni matolta makkaamasta. Mietin et mulla ei oo syytä.

Mää en saa iltasin nukuttua, ku katon sun kuvvaas. On olo, et nyt ku oon sun luona ja lähellä, niin ku siellä sairaalassa, mää en voi lähtä siitä. Halluisin vaan pittää sua käjestä kiinni ja jutella sulle. Vaikka sulla oiski maski naamalla ja aivot puoleksi kuolleet ja syjämmen syke vaa harva, silti mää halluisin olla siinä. Mulla oli tosi raskasta torstaina ku tajusin, etten mää voi ees soittaa sulle ja kysyä että miten isi mennee. Halluisin jutella sulle nii kovasti, ja kuulla sun äänen. Ja kun mää tulisin kotia nää oisit olohuoneessa ja sulla ois joku antiikkiradio korjattavana siinä. Nää ottaisit lasit kättees ja sannoisit että eikö soikki hienosti. Sitte nää selittäisit siitä lissää ja näyttäsit mitä oot korjannu. Sitte nää kyssyisit miten meni koulussa. Oliko kivvaa? Mitä opettajat sano?

Eilen ku juttelin Daikun kanssa mää itkin ekkaa kertaa oikeen kunnolla. Ku muistin sut sinä perjantai-aamuna ku joujuit sairaalaan. Ku nää istuit siinä keittiön pöyjän ääressä syömässä sun tekemää puuroa. Miks mää en voinu tulla hallaan sua? Ja mulla ei ollu siihe ennää mahollisuutta sen jälkee. Mää halluisin jo sun luo, ku tekkee nii kipiää muistaa mite paska ihimine olin sinä aamuna. Haastoinko mää ees mittää hyvvää sannaa sulle? Anna anteeksi isä rakas! Anna mun syjämmelle rauha siitä asiasta. Anna anteeks se myös, että mää tiesin torstai-iltana ku kävit nukkuu, että nää lähet pian. Mää tiesin sen enkä siitä sanonu. Sannoin vaan, että jos mulla ei oo ennää koskaa mahollisuutta sanoa että rakastan sua niin äärettömän palijo, nii sanon sen nytte. Ja nää sannoit: "Voi pikkukulta, kyllä mie sen tiiän. Ja sie oot ihan äärettömän rakas äitille ja miulle".

Isä, kiitos että sie kerroit mulle!

Nyt sattuuTiistai 29.11.2005 23:11

Isä mikset sää voi tulla jo kotia? Oon oottanu sua jo 10 päivää. Mut mää oon koittanu olla vahva, en oo itkeny viikkoon. Mää tarvin sua täällä. Mulla on matikan tehtäviä mitä en ossaa laskee. Kukkaa ei oo auttamassa mua. Miksi sää lähit? Mää tiijän että sulla ei oo enää huolia eikä kipuja, ja sää oot Jeesuksen kanssa. Olisit ottanu mut mukkaan sinne. Täällä sattuu niin palijon.

Mää oon koittanu auttaa äitiä niin paljon ku vaan oon pystyny. Nyt se nukkuu mun huoneessa ku Marianne nukkuu sun ja äitin sängyssä. Jos Perttu tulis tänne se nukkuis sun paikalla Mariannen vieressä. Äiti anto mulle kaikkia niitä vitamiinipillereitä aamulla mitä sää aina laitoit mun lautaselle vielä 12 päivää sitte. Mää en edelleenkään tykkää pureskella niitä C-vitamiini -pillereitä. Ehkä mun pittäis opetella, ettei maha mee pilalle.

Arvaa mitä? Mää sain 50/60 pistettä siitä äikän aineesta mistä selitin sulle toissakeskiviikkona. Siitä minkä otsikko oli 100% lukiolaishikeä. Muistathan? Sää sannoit että siitä varmaan tulee hyvä numero. Ja nii siitä tuli. Se onki ainoo koe minkä mää tein. Kolme on rästissä vielä.

Nykyää äiti lukkee iltarukkouksen. Sillä on ihan eri tapa rukkoilla ku sulla. Se pittää käjetki erilailla ristissä ku sää. Eikä se siunaa erikseen kaikkia ihimisiä niinku sää teit. Äiti rukkoilee hyvin kanssa. Mutta mulla on ikävä myös niitä iltoja ku sää luit mulle kaikkia vanhoja kirjoja ku mää olin pienempi. Olisin halunnu sun lukevan vieläki. Miksi kaikkee tätä mää opin arvostaa vasta ku sää lähit pois? Ota isä mut sun luo jo. Mää en jaksa täällä ennää. Oo niin kiltti<3

Isi meni taivaaseen eilen aamulla 1155Maanantai 21.11.2005 15:13

Rakas isi, mun on ikävä sua. Sää olit paras koko maailmassa. Kiitos kaikista niistä lapuista ja runoista ja kuvista mitä sää piirsit mulle aamusin ennen ku sää lähit kuntosalille. Kiitos kaikista ihanista keskusteluista mitä sää kävit mun kanssa. Kiitti ku laskit mun kanssa matikkaa ja opetit kaikkee. Mää en usko että kukkaan muu ossaa opettaa mulle paremmin.

Isä oli tosi huonossa kunnossa ku se sai perjantai-aamuna sairaskohtauksen, puol tuntia ennen mun lähtöä Turkuun. Se vaan oksens ja oksens autossa ja äiti tuki sen niskaa. Ambulanssi tuli kymmenen minuutin päästä soitosta. Isä oli saanu aivoinfarktin. Äiti kerto lauantai-iltana esitysten jälkee että isin kunto heikentyny tosi paljon, että voi olla etten mää kerkee näkee sitä enää. Se hengitti 50 kertaa minuutissa ja verenpaine oli yli 200. Mää pääsin lähtee kotia tunnin sisällä Polariksen poikien kyyjissä.

Myöhemmin kuulin et isän olo on parantunu hiukan, ja et sillä oli tullu toinen infarkti ja ohennuslääkkeen takia aivoverenvuotoa. Pääsin sairaalaan vähän neljän jälkee. Isälle tuli happea naamarista ja sen vasen puoli oli halvaantunu. Laulettii sille "Mä olen niin pienoinen" ja ihanku isä ois yrittäny laulaa mukana. Se oli heikkona jo sillon ja yski kamalasti. Se ei näyttäny ollenkaa isältä. Isä on aina ollu voimakas. Nyt se oli niin heikko. Mää oisin halunnu auttaa sitä, ottaa sen tuskat pois.

Aamulla päästiin katsoon sitä puoli kakstoista, isä teki lähtöä. Pulssi oli ennää 40 ja hapenotto oli heikko. Mää pijin issää käjestä ku me laulettiin "Maan korvessa kulkevi lapsosen tie". Se laulo sitä mulle aina ku mää olin pieni enkä saanu unta. Sitte me luettiin vielä herran siunaus, ja ku sanottiin aamen, isän syke hiipu ja hengitys loppu. Mää pijin sitä käjestä kiinni koko ajan.

Myöhemmin ku päästiin katsomaan vielä isää se oli ihan harmaa ja kylmä. Kuori vain. Nyt se on taivaassa Jumalan luona.

Kiitos kaikille jokka rukkoili isin puolesta. Tää oli Jumalan tahto. Nytte äiti ja minä ja muut sisarukset tarvitaan paljon voimia.

Isä oot rakas aina.