IRC-Galleria

pöllin:DTorstai 13.12.2007 01:02

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
- vaihtanut työpaikkaa 2 kertaa:D

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
- En tehnyt mitään uudenvuodenlupausta.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
- Kyllä, juuri tänään:)

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
- kyllä kuoli

5. Missä maissa kävit?
- espanjassa

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
- haluaisin mennä jonnekin ulkomaille ja no ylipäänsä jotain mitä ei ole tapahtunut

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
- 2.1 kun lähdimme espanjaan

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
- ööö...en mää tierä

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
- no se sama taas

10. Kärsitkö vammoista?
- juu selästä ajoittain..ja siitä ikuisesta päävammasta

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
- Tristanreece...eli siis mortti oli paras ostos tälle vuodelle

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
- daisyn:)

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
- muutamien ihmisten, ja aiheuttaa suurta pettymystä edelleen

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
- elämiseen ylipäänsä

15. Mistä innostuit eniten?
- mistäs minä nyt innostuisin...no tuosta koirasta kyllä innostuin

16. Mikä albumi / kappale tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
- ei ole

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
- ihan yhtä surullinen ellen enemmänkin

18. Tyhmempi vai viisaampi?
- vuosi vuodelta viisaampi

19. Rikkaampi vai köyhempi?
- rikkaampi

20. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
- en tiedä

21. ...entä vähemmän?
- en tiedä

22. Miten aiot viettää joulun?
- töissä,mummolla ja kotona koirien kanssa

23. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
- no tuota niitä hetkiä on liikaa

24. Rakastuitko vuonna 2007?
- no en tainnut rakastua

25. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
- huijaan, ei yhtään

26. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
- niitä nyt on paljon

27. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
- Kyllä ja en

28. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
- rahaa

35. Miten kuvailisit vaatemuotiasi vuonna 2007?
- sama räkäpäähippipässi muoti vuodesta toiseen:D...

36. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
- et sellattii

37. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
- mikä on uusi tuttavuus:D

[Ei aihetta]Tiistai 27.11.2007 14:32

01. Kuka olet?
02. Olemmeko ystäviä?
03. Koska ja miten tapasimme?
04. Oletko ihastunut minuun?
05. Pussaisitko minua?
06. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
07. Kuvaile minua yhdellä sanalla
08. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
09. Oletko edelleen samaa mieltä?
10. Mikä muistuttaa sinua minusta?
11. Jos voisit antaa minulle mitä tahansa, mitä se olisi?
12. Miten hyvin tunnet minut?
13. Koska näimme viimeksi?
14. Halusitko joskus kertoa minulle jotain, mitä et ole pystynyt kertomaan?

tahtoisin tietää...Lauantai 25.08.2007 04:41

Joko olen irc-galleriassa kaverilistallasi?
Jos olen, niin haluaisitko ilmoittaa siitä minulle?
Katso kuinka monen kaverilistalla olet.

Kun olet lukenut tämän, niin lisääthän omaan blogiisi.



Aika rajuLauantai 11.08.2007 14:22

Vastaat kysymyksiin saapuneilla viesteilläsi järjestyksessä ja jos saapuneet loppuvat kesken siirryt lähetettyihin.


01. Tuntematon mies soittaa ovikelloasi ja menet avaamaan. Mitä sanot hänelle?
-moi!mä jätän ne mätsärit väliin

02. Pedofiili hyökkää kimppuusi. Millaisen avunhuudon huudat?
-et sattuis tietää mitään heppatarvike liikettä?ku pitäs päästä shoppailee mut kaikki liikkeet tuntuu olevan koluttu läpi

03. Äitisi pyytää sinua imuroimaan..mitä sanot hänelle?
-Soneran matkapuhelinlaskusi loppusumma........

04. Jätit läksyt tekemättä ja opettaja uhkaa jälki-istunnolla. Miten puolustaudut?
-Aika tyhjentävä vastaus

05. Poltit vahingossa kesämökkinne maan tasalle. Miten selität asian vanhemmillesi?
-Ota muuten lakana mukaan

06. Liukastut koiran jätökseen. Kuinka kiroat?
-tänään ja huomenna liikkuu

07. Joukkueesi voittaa jääkiekko-ottelun. Mitä huudat tuulettaessasi?
-Jos ette ole kuulleet niin serkkutreffit on peruttu

08. Koulusi pahin nörtti pyytää sinua alkamaan kanssaan. Mitä vastaat?
-oon lätkämatsis ku pääsinki jo aiemmin töistä

09. Kirjoitat synttärikortin 80-vuotiaalle ukillesi. Mitä kirjoitat korttiin?
-hyvää ystävänpäivää

10. Kokeessa kysytään: mikä on evoluutio? Sinä vastaat?
-nii mä tiesin et tuut kuitenki tummapintaisena takas sielt!toivottavasti se on sit makee

11. Kirjoitat tekstarin ihastuksellesi. Mitä kirjoitat viestiin?
- joo voidaanhan me sun naamaa katella!kuhan ei tarvii mäntsälään lähteä:Dmitä oli mielessä?

12. Bestiksesi onnittelee sinua nimipäivänä. Miten kiität häntä?
-ok,tehrään niin

13. Olette lähdössä sukulaisten luo.Mitä keksit tekosyyksi että saat jäädä kotiin?
-niin, jos saan tarpeeks palkkaa niin meen ens viikol hööksille käymään

14. Mokasit juuri ja olet punainen kuin tomaatti. Mitä sanot pelastaaksesi tilanteen?
-vakiduunissa olen tällähetkellä

15. Ajoit vahingossa naapurin kissan yli. Mitä sanot naapurillesi?
-hyvää syntymäpäivää

Kirjoita kommentti

[Ei aihetta]Keskiviikko 08.08.2007 18:39

Diego Serrano
[ ] Olen kolmen pojan isä.
[ ] Olen naimisissa naisen kanssa, jolla on kaksi tytärtä.
[x] Ajattelen aina pahinta.
[ ] Olen kalju.
[ ] Minulla on kaksi veljeä.
[x] Puhun nopeasti, joskus hieman epäselvästi.
[ ] Omistan tavernan.
Total = 2

Lucía Gómez
[ ] Minulla on keltaisenvaalea tukka.
[ ] ...ja yleensä pidän hiuksiani auki ja siksak-jakauksella.
[ ] Minulla on kaksi tytärtä.
[ ] Olen naimisissa miehen kanssa, jolla on kolme poikaa.
[ ] ...joten minulla on kaikkiaan 5 lasta.
[ ] Minun ex-miehelläni/poikaystävälläni on syöpä.
[ ] Olen opettaja.
Total = 0

Marcos Serrano
[ ] Minulla on musta, kihara tukka.
[ ] Soitan kitaraa.
[ ] Rakastun usein väärään henkilöön.
[ ] ...kuten sisarpuoleeni...
[ ] ...ja opettajaani.
[x] En aina pysty kertomaan todellisia tunteitani.
[ ] Olen perheeni esikoinen.
Total = 1

Guillermo "Guille" Serrano
[ ] Minulla on isoveli/sisko ja pikkuveli/sisko
[ ] ...ja myös pari sisar/velipuolta.
[ ] Minua ärsyttää siskoni/sisarpuoleni hyvä koulumenestys.
[x] Keksin aina jotakin mistä on harmia opettajille.
[x] Keksin lempinimiä ihmisille ulkonäkönsä perusteella.
[ ] ...ja se tapa loppui kuin seinään kun itse sain silmälasit. :DDDDDDD
[ ] Siskoni/veljeni on samalla luokalla kanssani.
Total = 2


Francisco "Curro" Serrano
[ ] Olen perheeni kuopus.
[x] Kyselen paljon.
[ ] Olen söpö.
[ ] Isä on minun sankarini.
[x] Minun ja veljieni/sisarieni äiti/isä on kuollut.
[x] Olen perheeni fiksuin.
[ ] Jaan huoneen kahden isoveljeni kanssa.
Total = 3

Eva Capdevila Gómez
[ ] Olen rakastunut velipuoleeni.
[ ] ...silti seurustelen hänen parhaan kaverinsa kanssa.
[ ] Äitini on opettaja.
[x] Vanhempani ovat eronneet.
[ ] ...ja äiti on mennyt uusiin naimisiin.
[ ] Isälläni on vakava sairaus.
[ ] Minulla on pikkusisko.
Total = 1

María Teresa "Teté" Capdevila Gómez
[ ] Olen samalla luokalla veljeni/sisareni kanssa.
[ ] Olen hyvä koulussa.
[x] Olen ollut ihastunut itseäni vanhempaan poikaan.
[x] ...mutta poika olikin pelkkä idiootti.
[ ] Minulla on isosisko.
[ ] Olen suosittu luokallani.
[ ] ...ja yksi syrjityistä on paras kaverini.
Total = 2

Santiago Serrano
[x] Olen äkkipikainen.
[x] Teen ennenkuin ajattelen.
[x] Minulla on todella lyhyt pinna.
[ ] En välillä ymmärrä veljeäni.
[x] Luovutan helposti.
[ ] Omistan veljeni kanssa tavernan/ravintolan.
[ ] minulla on kaksi veljeä.
Total = 4

Fructuoso "Fiti" Martínez
[ ] minua on helppo huijata.
[ ] Vaimoni/mieheni ei joskus jaksa minua.
[ ] Minulla on yksi poika.
[x] En aina ajattele mitä olen tekemässä.
[ ] Vaimoni/mieheni on opettaja.
[ ] Olen valmis tekemään mitä tahansa saadakseni haluamani.
[x] puhun hieman epäselvästi.
Total = 2

Candela Blanco
[ ] Olen opettaja.
[ ] ...ja poikani on samalla luokalla, jota opetan.
[ ] Häpeän miestäni/poikaystävääni usein.
[ ] Veljeni oli koulumme rehtori.
[ ] ...mutta nyt olen itse rehtorina.
[ ] Paras ystäväni on samassa työpaikassa kuin minä.
[ ] Minua sanotaan selkäni takana "harakaksi".
Total = 0

Raúl Martínez
[ ] Tykkään kaverini siskosta/veljestä.
[x] olen yleensä tyhmä ja kovitelija.
[x] ...mutta olen sisimmässäni herkkä.
[ ] Olen itsevarma
[ ] Olen melkoinen naistenmies (tytöillä tietty toisinpäin).
[ ] Äitini on ollut luokkani opettaja.
[ ] Ystäväni joutuu aina pelastamaan, minut vaikeuksista.
Total = 2


Santiago Serrano

ahihihihi...Lauantai 04.08.2007 00:32

Verikoe otettiin tänään aamulla Kampissa...siispä menin yövuoron jälkeen suoraan sinne.
Mut pyydettiin huoneeseen ja muistan tasan sen että se setä laitto sen kiristysnauhan käteen ja sano et nyt purista käsi nyrkkiin....sitten katkesi...siispä Pyörryin jälleen.
Kyllä taas olin tyytyväinen itteeni, huhhuh

[Ei aihetta]Torstai 02.08.2007 01:52

Mitä näistä jaksat katsoa pisimpään?
[ ] Nukkuva lapsi
[x] Palava tuli
[ ] Virtaava vesi
[ ] En osaa sanoa

Kannattaako rikos?
[ ] Kyllä
[x] Riippuu tilanteesta
[ ] Ei
[ ] En osaa sanoa

Olisitko valmis syömään ihmisen lihaa (tarvittaessa kypsennettynä)?
[ ] Kyllä, mutta vain äärimmäisessä hädässä
[ ] Kyllä, vaikka heti
[x] En missään tilanteessa, edes nälkäkuoleman uhatessa
[ ] En osaa sanoa

Mistä olet riippuvainen?
[ ] Alkoholista
[ ] Huumeista
[x] Internetistä
[ ] IRC-Galleriasta
[ ] IRC:stä / chäteistä
[ ] Kahvista
[ ] Läheisestä ihmisestä
[ ] Lääkkeistä
[ ] Rakkaudesta
[ ] Shoppailusta
[ ] Suklaasta/karkeista
[ ] Tietokoneista
[ ] Tietokonepeleistä
[ ] TV:stä
[ ] Työstä
[ ] En ole riippuvainen mistään
[ ] En osaa sanoa

Puhutko koskaan itseksesi, edes muutamaa sanaa?
[ ] En koskaan
[ ] Harvoin
[ ] Joskus
[x] Usein
[ ] En osaa puhua

Mihin tosi-TV -kilpailuun voisit osallistua?
[ ] Amazing Race
[ ] Baari
[ ] Diili
[ ] Huippumalli haussa
[ ] Hurja muodonmuutos
[ ] Idols
[ ] Miljonääri-Jussi
[ ] Popstars
[ ] Selviytyjät
[ ] Suomen Robinson
[ ] Suuri seikkailu
[ ] Suurin pudottaja
[ ] Talo
[ ] Tanssii tähtien kanssa
[ ] Unelmakämppä
[ ] Unelmien poikamies
[ ] Unelmies poikamiestyttö
[ ] Viettelysten saari
[ ] Big Brother
[ ] Jokin muu tosi-TV -kilpailu
[x] En voisi ajatella osallistuvani mihinkään näistä

Hyväksytkö turkistarhauksen?
[ ] En
[ ] Kyllä
[ ] En välitä
[x] En osaa sanoa

Millainen olet juuri nyt?
[ ] Ahkera
[ ] Iloinen
[ ] Janoinen
[ ] Levoton
[x] Masentunut
[x] Nälkäinen
[ ] Onnellinen
[ ] Pirteä
[x] Surullinen
[x] Tylsistynyt
[ ]Vihainen
[x]Väsynyt

Kuinka tyytyväinen olet elämääsi tällä hetkellä? Anna sille kouluarvosana 4-10.
[ ] 4
[x] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10
[ ] En osaa sanoa

Onko sinulla tapana syödä tietokoneesi ääressä?
[x] Kyllä
[ ]Ei
[ ] Toisinaan

Millä tavalla haluaisit mennä naimisiin?
[ ] En halua mennä naimisiin
[ ] Papin vihkimänä mutta muualla kuin kirkossa
[ ] Perinteiset kirkkohäät
[x] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), hääjuhlat
[ ] Siviilivihkiminen (maistraatissa tai muualla), ilman mitään hääjuhlia tms.
[ ]En osaa sanoa

Mihin rusinat kuuluvat?
[x] Maksalaatikkoon
[x] Simaan
[ ] Pullaan
[x] Siltänään syötäviksi
[ ] Yäk, ei mihinkään!

Kannatatko kuolemantuomiota?
[ ] En
[x] Kyllä

Kuulutko yleensä mielipideasioissa enemmistöön vai vähemmistöön?
[ ] Enemmistöön
[ ] Vähemmistöön
[ ] Vaihtelee
[ ] Minulla ei ole omia mielipiteitä
[x] En osaa sanoa

Nimesi ensimmäisellä kirjaimella alkava adjektiivi, joka kuvaa sinua:
- Tampio

Opiskeletko/ Töissä/ Työtön tjm.:
- Töissä

Mitä olet tehnyt tänään?
- pääsin töistä,nukuin,söin,nukuin lisää,siivosin ja lähdin töihin

Mitä teet huomenna?
- töitä

Lempi..
ruoka: pasta
juoma: maito
tavara: ?
karkki: ?
jäätelö: ?
elokuva: ?

Onko sinulla
[x]koiraa
[ ]paljon kavereita
[x]pitkät hiukset
[x]oma tv
[ ]paljon rahaa
[x]sukat jalassa
[ ]oma huone

[Ei aihetta]Torstai 26.07.2007 02:00

RATSASTUSTAIDOT

[x]osaan käynnin
[x]osaan kevyen ravin
[x]osaan laukan
[x]olen hypännyt alle 60cm esteen
[x]olen hypännyt alle 80cm esteen
[x]olen hypännyt alle metrin esteen
[x]olen hypännyt metrin korkuisen esteen
[x]olen hypännyt korkeampia kuin metri. Kuinka korkeita? *120cm
[x]olen hypännyt okserin
[x]olen hypännyt trippelin
[x]olen hypännyt pystyn
[x]olen hypännyt muurin
[ ]olen hypännyt vesiesteen
[x]olen hypännyt portin
[x]olen hypännyt sarjan
[x]osaan pohkeenväistön
[x]osaan ravilisäyksen
[x]osaan suoristaa hevosen
[x]osaan asettaa hevosen
[x]osaan vastalaukan
[x]osaan laukanvaihdon
[x]osaan avo- ja sulkutaivutuksen
[x]osaan vaativan tason liikkeitä, mitä? *piraffi ja passage onnistuu ainakin.
[x]olen käynyt maastossa
[x]olen käynyt maastossa kahdestaan kaverin kanssa
[x]olen käynyt yksin maastossa
[x]olen taluttanut hevosta maastossa
[x]olen hypännyt ojan tai puunrungon yli
[ ]olen hypännyt maastoesteitä (ihan ratana)
[x]olen mennyt täyttä kiitolaukkaa maastossa
[x]olen laukannut kilpaa kaverin kanssa
[x]olen suorittanut ratsastusmerkkejä, mitä? *perusmerkki ja c-merkki, b-merkin kouluosuuden
[x]olen kilpaillut esteissä
[x]olen kilpaillut kouluratsastusta
[ ]olen kilpaillut kenttäratsastuksessa

HOITOTAIDOT

[x]osaan harjata hevosen
[x]osaan putsata kaviot
[x]osaan pestä hevosen
[x]osaan letittää hevosen hännä ja harjan hienosti
[x]osaan taluttaa hevosta
[x]osaan satuloida
[x]osaan suitsia
[x]osaan laittaa pintelit
[x]osaan kääriä pintelit
[x]osaan laittaa suojat
[x]osaan laittaa apuohjat
[x]osaan laittaa loimen
[x]osaan laittaa hevoselle kuljetusvarusteet
[x]osaan siivota karsinan
[x]osaan siivota pihaton
[x]osaan siivota tarhan/laitumen
[x]osaan ruokkia hevoset
[x]osaan tehdä aamu/iltatallin
[x]osaan pestä satulan
[x]osaan pestä suitset
[x]osaan sitoa hevosen haavat
[x]osaan hevosten perussairaudet
[x]osaan antaa ensiapua, esim. ähkyyn.

MUUTA

[ ]olen vikeltänyt
[x]osaan ajaa käynnillä
[x]osaan ajaa ravilla
[x]olen ajanut reellä
[ ]olen ollut ravikisoissa kisaamassa
[x]olen ollut ratsastusleirillä
[x]olen ollut kolmella tai useammalla leirillä
[x]olen ollut viidellä tai useammalla leirillä, kuinka monella? ei muista
[]olen kokeillut valjakkoajoa
[x]olen ollut talutusratsastustapahtumassa taluttamassa
[]olen hiihtoratsastanut
[]olen hiihtoratsastanut lujaa
[x]olen pitänyt ratsastustuntia alottelijoille
[x]olen pitänyt ratsastustuntia kokeneemmille (osaavat jo laukata)
[x]olen vetänyt maastoa
[x]osaan juoksuttaa liinassa
[x]osaan juoksuttaa irtona
[x]osaan irtohypyttää
[ ]minulla on hoitohevonen
[ ]minulla on oma hevonen
[ ]minulla on useampi oma hevonen,kuinka monta?
[x]olen puntannut jonkun selkään
[x]olen pyydystänyt karanneita hevosia
[x]hevonen on pukittanut kun olen ollut selässä
[x]hevonen on noussut pystyyn kun olen ollut selässä
[x]hevonen on ryöstänyt kun olen ollut selässä
[]hevonen on mennyt piehtaroimaan kun olen ollut selässä
[x]hevonen on pukittanut taluttaessani sitä
[x]hevonen on hypännyt pystyyn taluttaessani sitä
[x]hevonen on ryöstänyt taluttaessani sitä
[x]hevonen on piehtaroinut taluttaessani sitä
[x]olen uittanut hevosta
[x]olen ravannut vedessä
[x]olen laukannut vedessä
[x]olen laittanut hevoselle linimenttiä
[x]olen ratsastanut yksin kentällä ilman ohjausta
[x]olen ratsastanut ilman satulaa
[x]olen ratsastanut ilman satulaa ja suitsia
[x]olen laukannut ilman satulaa
[ ]olen laukannut ilman satulaa ja suitsia
[x]olen hypännyt ilman satulaa
[ ]olen hypännyt ilman satulaa ja suitsia
[x]olen hakenut yksin hevosen laitumelta
[x]olen ratsastanut kaatosateessa
[x]olen ratsastanut ukkosella
[x]olen ratsastanut kun on salamoinut
[x]olen ratsastanut lumipyryssä
[x]olen ratsastanut kovassa pakkasessa (väh. -25 astetta)
[x]olen harjannut varsaa
[x]olen nähnyt varsomisen
[x]olen taluttanut varsaa
[x]olen nähnyt alle päivän ikäisen varsan
[x]olen silittänyt alle päivän ikäistä varsaa
[x]olen nähnyt varsan ensimmäiset tunnit
[x]olen tippunut hevosen selästä
[x]olen satuttanut itseni jollain lailla hevosten kanssa,miten? kaikkea on tapahtunut matkan varrella
[x]olen ollut mukana kisojen järjestämisessä
[x]olen ratsastanut shettiksellä
[ ]olen nähnyt shiren
[x]olen ratsastanut tinkerillä
[ ]olen ratsastanut friisiläisellä
[x]olen hypännyt suomenhevosella
[x]olen hypännyt risteytysponilla
[x]olen ratsastanut "pilkullisella" ponilla

Kumpi?

suokki vai puoliverinen? *PV
lämminverinen vai puoliverinen? *PV
shettis vai russi? *shetu
tinker vai friisiläinen? *friisi
arabi vai lusitano? *Lusitano
PRE vai camarguenhevonen? PRE
issikka vai friisiläinen? *Friisi
issikka vai connemara? *Connemara
ratsastuskoulu vai yksityinen? *Yksäri
harrastetalli vai yksityinen? *Yksäri
normi turvaliivi vai palaturvaliivi? *pala
esteet vai koulu? *puska
maasto vai esteet? *maasto
maasto vai koulu? *Maasto
vikellys vai ajo? *Ajo
lännenratsastus vai valjakkoajo? *länkkäri on jees
reipas vai laiska hevonen? *hieman laiska
kuuma vai laiska? *hieman laiska
voikko vai kimo? *ihan sama
musta vai ruunikko? *musta
kirjava vai "pilkullinen" *Kirjava
rautias vai tummanruunikko? *tummanruunikko
minichapsit+jodphurit vai saappaat? *chapsit ja ratsikengät

JA VIELÄ LOPUKSI:

Kerro omasta hoito/vuokrahevosestasi tai omasta hevosestasi:
-


Ja mikä on lempirotusi?
PRE

Ja mikä on lempivärisi hevosella? (voikko,musta,kimo,rautias jne....)
Musta

Ja millainen tämä gallup oli (väh. kolme sanaa)
plaah,en tiiä, joo-o

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.07.2007 21:21

KUMPI

[ ] ruunikko [x] musta
[] hallakko [x] voikko
[ ] rautias [x] kimo
[] hiirakko [x] kirjava
[] päistärikkö [x] liinakko

[x] laukki [ ] tähti
[x] piirto [] pilkku
[x] valkopää [ ] ei merkkejä

[x] new forest [ ] welshponi
[x] shetlanninponi [ ] gotlannin russ
[ ] suomenhevonen [x] islanninhevonen
[x] norjanvuonohevonen [ ] tinker
[] lämminverinen [x] puoliverinen

[x] pukittelija [] pystyyn hyppijä
[x] kovasuinen [] todella säikky
[x] todella rauhallinen [] todella virkeä
[x] vähän laiska [ ] erittäin reipas

[x] ratsu [] ravuri
[] tuntihevonen [x] kisahevonen
[ ] esteratsu [x] kouluratsu
[x] yleishevonen [] lännenhevonen

[] alle 140 cm korkea [x] yli 140 cm korkea
[x] alle 130 cm korkea [] yli 160 cm korkea

OLETKO JOSKUS...

[] ratsastanut shirellä?
[x] taluttanut yli 170 cm korkeaa hevosta?
[x] harjannut alle 100 senttistä ponia?
[x] ollut estekisoissa?
[x] ollut koulukisoissa?
[x] taluttanut tunnilla hevosta/ponia?
[x] mennyt maastossa kiitolaukkaa?
[x] mennyt ilman satulaa?
[x] mennyt vain riimulla ja riimunnarulla?
[x] siivonnut SAMANA PÄIVÄNÄ yli 5 karsinaa?
[x] siivonnut SAMANA PÄIVÄNÄ 10 tai enemmän karsinaa?
[x] harjannut SAMANA PÄIVÄNÄ yli 4 hevosta?
[x] ratsastanut SAMANA PÄIVÄNÄ yli kolmella hevosella?
[x] ottanut kiinni karanneen hevosen?
[x] käyttänyt hevosen harjaamiseen yli 2 tuntia?

ONKO HEVONEN KOSKAAN...

[x] pukittanut, kun olet ollut selässä?
[x] noussut pystyyn, kun olet ollut selässä?
[x] säikähtänyt jotakin ihan kunnolla [säpsähtämistä ei lasketa], kun olet ollut selässä?
[x] lähtenyt viemään [eli ryöstänyt], kun olet ollut selässä?
[x] yrittänyt mennä piehtaroimaan, kun olet ollut selässä?
[ ] mennyt piehtaroimaan, kun olet ollut selässä?

[x] purrut sinua niin että on tullut jälki?
[x] potkaissut sinua? [yrittämistä ei lasketa]
[x] astunut varpaillesi?
[x] yrittänyt lytätä tai lytännyt seinää vasten?
[x] jyrännyt taluttaessa?
[x] hypännyt pystyyn taluttaessa?
[x] pukittanut taluttaessa?
[x] mennyt piehtaroimaan taluttaessa?

OSAAN / OLEN MENNYT...

[x] etuosakäännöksen
[x] takaosakäännöksen
[x] pohkeenväistön käynnissä
[x] pohkeenväistön ravissa
[x] voltin laukassa
[x] tasajaloin pysähdyksen
[x] avotaivutuksen
[x] sulkutaivutuksen
[x] kevyttä ravia
[x] harjoitusravia
[x] laukkaa
[x] kiitolaukkaa
[x] vastalaukkaa

[x] laukanvaihdon suoraan laukasta
[x] pysähdyksen suoraan ravista
[x] pysähdyksen suoraa laukasta
[x] laukannoston suoraan pysähdyksestä
[x] laukannoston suoraan peruutuksesta
[x] peitsiä
[x] koottuja askellajeja
[x] lisättyjä askellajeja
[] laukkapiruetin
[x] passagea
[x] piaffea

[x] puomeja
[x] kavaletteja
[x] pieniä esteitä [alle 60 cm]
[x] isoja esteitä [yli 1 m]
[x] ristikon
[x] pystyn
[x] okserin
[x] trippelin
[x] sianselän
[x] muurin
[x] portin
[x] lankkuesteen
[ ] vesihaudan
[x] maastoesteen

OTTAISIN NÄISTÄ MIELUITEN...

[x] Itsepäisen shetlanninponin
[x] Rauhallisen norjanvuonohevosen
[x] Reippaan islanninhevosen
[] Vauhdikkaan lämminverisen
[] Kuuliaisen puoliverisen
[] Herkän arabin
[] Rehellisen suomenhevosen
[] Persoonallisen welshin

jos eläisin unelmaaniTorstai 12.07.2007 06:55

1. Olisin...
[ ] 150 cm
[ ] 160 cm
[x] 165 cm
[ ] 170 cm
[ ] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm ...pitkä.

2. Olisin...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[x] normaali
[ ] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] tumma ...ihon väriltäni.

3. Hiukseni olisivat...
[ ] aivan valkoiset
[ ]kullan vaaleat
[ ] vaalean ruskeat
[ ] keskiruskeat
[x] tumman ruskeat
[ ] mustat
[ ] kuparin väriset
[ ] punaiset
[ ] pinkit
[ ] siniset
[ ] vihreät
[ ] violetit ...väriltään,

4. lisäksi...
[ ] valkoisia
[ ] kullan vaaleita
[x] vaalean ruskeita
[ ] keskiruskeita
[ ] tumman ruskeita
[ ] mustia
[ ] kuparin värisiä
[ ] punaisia
[ ] pinkkejä
[ ] sinisiä
[ ] vihreitä
[ ] violetteja ...raitoja.

5. Hiustyylini olisi...
[ ] kalju
[ ] siili
[ ] tässä välillä
[ ] polkkatukka
[x] keskimittaiset hiukset
[ ] pitkät hiukset

6. ...
[ ] ohuella otsiksella
[ ] paksulla otsiksella
[ ] ohuella sivuotsiksella
[x] paksulla sivuotsiksella
[ ] ilman edellisiä

7. ...
[ ] rastoilla
[ ] kiharalla
[ ] laineilla
[x] suorana
[ ] pikkuleteillä

8. Silmäni olisivat...
[ ] vihreät
[x] siniset
[ ] ruskeat

9. Ammattini olisi...
- ?

10. Mieheni olisi...
[ ] vaalea
[ ] ruskea
[x] tumma ...hiuksinen,

11. ja ihon väriltään...
[ ] kalpea
[ ] vaalea
[x] ruskettunut
[ ] ruskea
[ ] vaalea ,

12. sekä hänen silmänsä olisivat...
[ ] vihreät
[ ] siniset
[x] ruskeat ...väriltään.

13. Hän olisi myös...
[ ] 160 cm
[ ] 165 cm
[ ] 170 cm
[x] 175 cm
[ ] 180 cm
[ ] 185 cm
[ ] 190 cm
[ ] 195 cm
[ ] 2 metriä ...pitkä.

14. Mies olisi ammatiltaan...
- ?

15. Hän muistuttaisi...
[x] Johnny Deppiä
[ ] Jared Letoa
[ ] Orlando Bloomia
[ ] Ozzy Osbornia
[ ] Zac Efronia
[ ] Joel Maddenia
[ ] Usheria
[ ] 50 centtiä
[ ] Hugo Vásquezia (Tuhkimotarinan Jordi)
[ ] Mikko Leppilampea
[ ] Antti Tuiskua


16. Asuisimme...
[ ] Suomessa -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. a)
[ ] ulkomailla -jos vastaat tämän, siirry kohtaan 17. b) ja sitten c)

17. a) ...
[ ] Helsingissä
[ ] Tampereella
[ ] Lappeenrannassa
[ ] Rovaniemellä
[ ] Oulussa
[ ] Inarilla
[ ] Turussa
[x] nykyisellä paikkakunnallasi

17. b)...
[ ] Ranskassa
[x] Espanjassa
[ ] Yhdysvalloissa
[ ] Kanadassa
[ ] Englannissa
[ ] Ruotsissa
[ ] Virossa
[ ] Saksassa
[ ] Aasiassa
[ ] Italiassa
[ ] Portugalissa
[ ] Kreikassa
[ ] Etelä-Amerikassa
[ ] Karibialla

17. c) siellä sijaitsevassa kaupungissa...
- Fuengirola

18. ...
[x] kaupungin laidalla
[ ] ydin keskustassa
[ ] rannalla
[ ] pienellä "neighbourhoodilla"
[ ] asuntoauto alueella


19. ...
[ ] kerrostalossa
[ ] rivitalossa
[ ] paritalossa
[x] omakotitalossa
[x] rantahuvilassa
[x] kartanossa

20. Meillä olisi...
[ ] 1
[ ] 2
[ ] 3
[ ] 4
[ ] 5
[ ] 6
[ ] 7
[ ] 8
[ ] 9
[ ] 10 tai enemmän ...lapsia.