IRC-Galleria

titi_uu

titi_uu

kiipeilee pitkin seiniä

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Vaalipamfletti, Helsinki 297Torstai 02.10.2008 14:08

Olen ylikoulutettu perheenäiti Itä-Helsingistä ja lähdin mukaan kuntavaaleihin, koska Helsingissä on jo tarpeeksi akateemisesti koulutettuja siivoojia. Minusta kunnan pitäisi tehdä yrittäjien toiminnasta helpompaa, jotta meillä olisi enemmän paikkoja mihin työllistyä. Kannattaisi panostaa vähemmän byrokratiaan ja enemmän toimintaan.

Helsingissä on tavallisesti vain tyydyttävä ilmanlaatu. Sitä voisi parantaa siirtämällä joukkoliikennettä lisää raiteille. Erityisesti poikittais- ja ristikkäisliikenne pitää saada pelaamaan rautapyörillä, jonka käyttämän energian päästöt eivät loppusijoitu ihmisten keuhkoihin. Salmisaaren hiilivoimalan tilalle voisi louhia maanalaisen kallioluolan puhtaan ja turvallisen energiantuotannon ykkösreaktorille.

Helsinkiä pitää rakentaa myös lapsille. Sellaista kaupunkia, jossa alaluokkalaiset voisivat liikkua turvallisesti yksin, pitäisi jatkuvasti suunnitella. Isoista betonipihoista tulee siirtyä pieniin pihamiljöisiin. Koulut, joissa jo lähtökohtaisesti oletetaan ettei kiusaamista voida poistaa, on pilkottava pienempiin osiin.
« Uudemmat - Vanhemmat »