IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

pimpamTorstai 14.05.2009 01:47

mä ajattelin kirjoittaa muutaman virkkeen tätä maanmainiota päiväkirjaa, kun irc-galleria sellaiseen on luonut mahdollisuuden.

oikeastaan mulla ei ole mitään kerrottavaa tai kirjotettavaa. en oo tehnyt yhtään mitään, en edes yhtään mitään, joka voitaisiin luokitella "todella tyhmäksi" tai edes "vähän tyhmäksi." en ainakaan muista, että olisin sekoillut PAHASTI mitään? johtunee varmaan siitä, etten ole ollut humalassa, kuin kaksi kertaa ja viimeisten arvioiden mukaan nuo kerrat ovat sujuneet kutakuinkin ihan nappiin.

kohta kolme viikkoa sitten flamingossa olin kyllä totaalisen päissäni. ehkei olis kannattanut juoda niitä kaikkia viskisiduja ja salmareita? osasin kuitenkin pitää, yllättävää kyllä, pääni kiinni juuri oikeaan aikaan.

viime lauantaina olin vain vähän väsynyt ja heikosti humalassa. mutta eipä siitä sen enempää, sillä se ilta päättyi sangen yllättävästi.

luin tänään jim carrollin koripallopäiväkirjat loppuun. se leffa, joka aiheesta on tehty kymmenisen vuotta sitten(?) on kyllä ihan toisenlainen, kuin se kirja. lähinnä muo vaan ärsytti lukea sitä kusipäävittuhomo-tekstiä, kun itekin päästelee suustaan semmosia sammakoita. en oo yrittänyt kyllä yhtään skarppaa ton kiroilun kanssa ja se on musta ihan ok.

tänään esim. tyhjän ravintolan pöydässä mietittiin mitä kaikkea ruokaa inhoaa ja mähän inhosin aika paljon kaikkea ja kaikkihan maistui luonnollisesti "aivan vitulta." saanen huomauttaa, että paikka, jossa tarjoillaan ruokaa, on oiva kohde istua ja haukkua kaikkea "aivan vitun makuiseksi."

mä aloitin äsken lukemaan eva braunin päiväkirjaa. oon tähän asti viisastunut sellaisella tiedolla, että hitlerillä oli vaikeuksia naisten suhteen, homo hän ei kuitenkaan ollut vaikka joissain antinatsijenkki-dokkareissa niin saatetaan väittääkin. mitähän oliskaan tapahtunut, jos hitler oliskin ollut vaan homo eikä suinkaan niin sekopäinen, kuin saatiin todistaa?

oltaisko me tässä?
miltä maailma näyttäis? olisko esim. fasaanit kielletty lailla?
olisko suurta lamaa ja sikainfluenssaa?

sitä sopiikin pohtia vichyn ja evan ääressä.

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.04.2009 14:16

uus kamera olis kiva.

pushing daisies.Torstai 16.04.2009 02:50

mulla oli tänään ihan kivaa. näin ensin jannican. me oltiin surkeita photo playssa. mä olen oikeastaan aika yllättynyt tästä, koska yleensä surkeutta ei meihin voi liittää. joku toinen päivä sitten paremmin?

kävin myöskin kirjastossa. myyrmäen kirjasto on siitä paska paikka, että se on pieni pinta-alaltaan ja siellä on hyvin vähän mitään oikeeta superkiinnostavaa luettavaa. sieltä puuttuu esimerkiksi kokonaan tietokirjallisuuden hylly, joka käsittelee musiikkia. nyt sitten voi nimittää nörtiksi, jos tahtoo. mä kannan kyllä kategoriani ylpeydellä.

kirjaston jälkeen suuntasin jumboon, joka sekin on aika paska paikka. siellä ei esim. ollut yhtäkään tosi kivaa valkosta hupparia samulle. samu on hyvä tyyppi, se putoaa ykkösestä kymppiin olevalla kivuus-asteikolla yhteentoista.

kirjastosta lampsin mun kerran viikossa rakkauden luo. tällä kertaa musta saattoi jopa olla jtn hyötyä sille, sillä lupasin suunnitella tatuoinnin. sille. sitten sillä voi olla jotain muisteltavaa kiikkustuolissa, kun se tatska on venyny ja ryppyinen, että "olipas paska muija, ku suunnitteli näin surkeen tatskankin."

me käytiin vielä illalla kokeilemassa onneamme photoplayn suhteen. no eipä natsannut. kyllä siinä oli ihmettelemistä, kun pelattiin taas niin surkeasti eikä muistettu mitään. vähän kyllä hävettää olla näin paska nörtti :/

tänään oli ihan kiva päivä. loppujen lopuksi oon aika iloinen, että osaan kirjoittaa suomen kieltä ja käyttää välimerkkejä. olen myös iloinen siitä, että en ole hullu psykopaatti turusta. mä olen mielummin erikoisääniä päästelevä tytär vantaalta.

american dad waits. olispa se oikea ja tällä hetkellä mun sängyssä alastomana? no eipä ole. taaskaan.

[Ei aihetta]Maanantai 06.04.2009 14:38

kylläpä löytyi taas yksi ärsyyntymisen aihe lisää - nimittäin uimahalli ja sen käyttäjät.

voi vittu, että vituttaa, kun siellä mummelit ja mammelit ui selkää ja niillä kestää siirtyminen radan päästä päähän n. vittu puol tuntia ja sit vesijuoksuun on varattu joku vittu nelkyt rataa ja siel ne mummot vaa juoruu eikä ees juokse.

voisko tulla sellanen rata, jonne tyrkättäis kaikki raihnaset vanhukset ja sellanen, jossa sais uida kaikki himouimarit ja sit semmonen, johon meitsi vois mennä ja jossa olis reippaasti uivia. mielellään nuoria. ne ei jauha paskaa samalla tavalla, ku paapat.

kyllä mä ymmärrän, että se uimahalli kohtaaminen on helvetin tärkeetä mummoille ja papoille, ku ne pääsee vähä harjottamaan sosiaalista elämää siellä, mutta vittu kun tarttee uida nii hitaasti. tai sitte pärskiä sitä vettä ympäriinsä.

myöskin musta uimahalleihin vois tulla sellanen kielto, että jos on alle 16-vuotias tai ei ui tosissaan nii sais vain ja ainoastaan lilluu niissä poreammeissa tai uimahyppäillä tai tehä jtn muuta, mutta altaaseen ne ei sais tulla. meni n. 50 kertaa hermo, ku kaks semmosta nuorta poikaa veti ees taas sitä rataa poikki suunnassa ja roikku niissä radat erottavissa kellukkeissa ja apinoi. vittu.

semmosta tänään.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.02.2009 22:44

ihanaa. mä en oo tehny tänää koko päivänä yhtään mitään.

kaks kertaa kävin kyl kaupassa, ku ekalla kerralla unohin ostaa yhen tuiki tarpeellisen ainesosan pizzaan eli juustoraasteen.

en oo vieläkään lähteny menemään täältä. facebookkiin ei voi kirjottaa päiväkirjoja.

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 21:02

moikka. mä aattelin lähtee menee täältä, ku emmä oikee nää tässä enää mitään järkeä. Ameriikan pojat, kun meni keksimään ton faassenin nii siel tulee nykysi vaa hengailtuu. lol?

[Ei aihetta]Maanantai 26.01.2009 00:39

hola monkeys!

viikonloppu meni hyvin sekaisissa tunnelmissa.

saavuttiin teemulle ja riikalle n.seitsemän aikoihin. ja ruukkiin n. kymmenen aikoihin. voin sanoa, että automatka lohjalta karkkilaan pienessä autossa kuuden ihmisen voimin oli ahdas kokemus. etenkin itelleni, koska jouduin istumaan sylissä kummallisissa asennoissa.

olin ihan hirveessä kännissä. sössötin dj:llekin jtn :/ koitan aina olla nii asiallinen sen seurassa, ettei se saa tietää mikä todellinen wacko mä olen, mutta perjantai kai antoi sille vähän uusia tuulia mun hengen elämästä. noh, ei se mitään.

onneks sain kivaa seuraa yöks.

lauantai oli aika tuskallinen. käytiin mickeyn ja krissen kanssa kaupassa ja alkossa. mä ostin piimää ja sekös vasta vatsan laittoki sekasin. poor me. mut ihan juu itseaiheutettua, että mä olen jo aika sinut asian kanssa.

lauantaina olin jessen kanssa alhaalla ja lopun yöstä ylhäällä. beaver jones haasteli taas jtn, mutta mulla on vaikeuksia puhua sen kanssa, ku se puhuu niin jenkkiä ja näyttää ihan majavalta :/:/:/ ja eipä sillä, että mulla olis sille kauheesti mtn sanottavaakaan.

tänään oli kivaa :) mutta ei siitä sen enempää. hihihih.

ps. mun vatsa on edelleen kipeä :O

juon kahvia kolme kuppia. mustana. Torstai 22.01.2009 15:05

no voi hitsi. en mennyt taaskaan kouluun. muo huijattiin, tavallaan, ja musta on aika hyvä tietää niin paljon, että 20e voitiin määritellä 42 pelinä.

vai oliko niitä enemmän?

tänään on töitä, huomenna ei ole mitään. lähetin sähköpostia opettajille, että harmillista, oon kipee. kuumetta ja kaikkee. noh, enhän mä oikeesti oo, mutta musta on kivempi istua kotona, kuin koulussa tekemättä mitään.

lamk:n ennakkotehtävät tuli. ne tuntuu suhteellisen helpolta ja mietinkin, että voisin tehä jokasen eri tekniikalla nii pääsisin esittelemään laajasti osaamistani(?) mä en oo tosin yhtä hyvä maalaamaan, kuin mitä mä oon piirtämään, mutta silti tarpeeks hyvä to pullit off. u know.

mä näin todella kummallista unta eilen. oltiin meijän luokan kanssa jossain thaimaassa tai kreikassa tai jotain semmoista, ja mutsikin oli siellä ja muhoska. olin just menos uimaan, ku oli nii kiva ilma, mut yhtäkkii alkoki satamaan lunta. menin suihkuun ja just, kun olin saanut hoitoaineen päähän, kaikki rynni sinne suihkutiloihin suorittamaan jotain tehtävää. en oikein pystynyt ymmärtämään miks se tehvänanto pidettiin siellä' suihkutiloissa ja päätin ettiä toisen suihkun.

eikä missään tietenkään ollu vapaata suihkua! sitten seisoin siinä hämmentyneenä, että mitäs vittua nytten sitten. ja hoitoaineet päässä.

onneks mä heräsin. olis menny muuten taas kiroiluks.

ulkona sataa lunta. se on jossain määrin aika kaunista. toivotaan, että "hyvä sää" jatkuu ja kevyt pakkanen kestää maaliskuun alkuun asti, jonka jälkeen lumet sataa pois ja tulee pirteä kevät ja paljon keltasia, rumalta haisevia kukkasia teiden varteen.

ja sitten voiskin tulla se kauan kaivattu intiaanikesä. musta olis nääs järin väärin, jos meidän nuoruudessa ei olis kertaakaan inkkarikesää. jokainen sukupolvi tarttee sen yhen yyber lämpimän kesän mitä muistella vanhana, kun on ryppynen.

eikö niin?

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.01.2009 20:00

en oo saanu vieläkään kelloani takasin. alkaa menee hermo.

eniten kaikesta muo vituttaa kitiseminen ja siihen asiat vitun useesti menee, kun ihmiset ei voi vittu hoitaa asioitaan. mä en ymmärrä, että kuka tota yhtälöä ei sisäistä - jos et hoida asioitas, nii joku tulee ennen pitkään kyselemään.

raivostuttavaa.

[Ei aihetta]Sunnuntai 18.01.2009 23:56

ohhoh.

darra alkaa helpottaa jo pikkuhiljaa. hukkasin kelloni yhelle tyypille(?)

mul on täs näytös taustakuvana semmonen kuvakollaasi salkkareiden samposta ja siin lukee vaaleenpunasel keskel Sampo I dig you. kaikkien mielestä toi on häiriintynyttä, mutta ei musta.

luojan kiitos mun ei tartte huomenna tehä yhtään mitään. taaskaan. paitsi kyllä hyvinvointi-kuvia pitää piirrellä. taas.

mut meen suunnittelee jo niitä. terveisiä vaan niille kaikille ihmisille, joilla ei oo darraa. I hate you.
« Uudemmat -