Responsiivinen IRC-Galleria testissä osoitteessa m.irc-galleria.net. Käy kokeilemassa ja jätä palautetta

IRC-Galleria

Joulutonttua etsimässä

Sint keptotonttu on pahojen tonttujen agentti. Hän on nainen, jolla on sinimustat hiukset ja mustat silmät. Keptotontuilla on vaaleansininen iho ja agenttikeptotontuille kuuluu varusteisiin musta lateksi puku. Keptotonttujen triadi on joulunvastainen liike. Hekin olivat joskus Joulutonttuja mutta erimielisyydet ajoivat heidät tähän pisteeseen.


Sint varustautui laittamalla keptolazerinsa asevyölle ja astui negame- alukseen. Hän työnsi henkilökortin koneeseen ja näppäili salasanan. Kone kysyi että mihin mennään. Sint sanoi että, Joulumaa.
Kone lähti liikkeelle. Sint katseli ikkunoissa vilahtelevia valoja. Negame sanoi koneäänellään: Joulumaahan neljäsataaviisikymmentä kilometriä. (Tonttujen alukset kulkevat maan alla n.10 km syvyydessä).
Sint aktivoi morfauskykynsä ja muuttui punalakkiseksi Joulutontuksi.
- Voi että inhoan tätä morfia. Se saa seksikkään olemukseni tuntumaan tyhjältä.

Negame- alus täräti ja Sint asteli kömpelönä ulos. Hän katseli ympärilleen ja aktivoi aluksen näkymättömäksi. Hän lähti kävelemään kohti suuria ja kauniita jouluvaloja.
Hän astui pieneen puotiin jota piti eräs keptojen soluttautuja.
-Oletko saanut mitään selville, pullero. SInt sanoi ilkkuvan vihaisesti.
-Kyllä olen. Etsimämme tonttu on seitsämännessä kaupunginosassa. Hänellä ei ole mitään hajua että tapamme hänet, sanoi Pullero.
-Hyvä, lähden lähden sinne. Onko tässä pikkupuodissa teletranslaatio siirto konetta? Sint kyseli.
-On, vastasi Pullero.

Sint astui siniseen valosäteeseen ja lausui: - Seitsämäs kaupunginosa, Joulumaa.
Keltainen valo ilmestyi ja sint astui ulos pieneen puhelinkoppiin. Hän helisteli kulkusiaan ja ovi avautui (Joulutontuilla on taikakulkuset joilla voi taikoa arkipäiväisiä asioita).
Hän astui ulos ja katseli ympärilleen. Tämä kaupunginosa on ns. slummialue.
Heidän etsimänsä tonttu on varastanut keptojen lahjan tuhonta aseen.
Sint katseli ympärilleen ja ei nähnyt ketään, joten hän morffasi takaisin keptomuotoon.
Hän meni ensimmäiseen tummaan mökkiin. Hän koputti ovea, sisältä ei kuulunut mitään.
Hän asetti oveen räjähdyspariston ja painoi kauko-ohjaimesta punaista nappia. Sininen valo räjähti ja taloa ei enään ollut.
SInt otti keptolazerinsa ja ampui muita mökkejä.

Mökit poksahtelivat iloisesti ja monia Joulutonttuja kuoli. Mutta keptojen etsimä tonttu astui näkymättömistä Sintin eteen ja sanoi: - Jos haluat laitteesi, sinun täytyy ensin kukistaa minut. Samalla tonttu heläytti kulkusiaan ja hänen selkäänsä ilmestyi siivet.
Tonttu härnäsi Sinttiä.
Sint ampui keptolazerilla tonttua mutta ei osunut. Tonttu heläytteli taikakulkusiaan ja sinkosi joulusäteitä. Sintin käsi otti osuman ja muuttui joulun punaiseksi.
Sint ravostui ja loi ympärilleen suojakentän ja nakkasi keptogranaatin.
Sininen valo tuli taas ja tonttu tippui alas.
Taikakulkuset helähtivät ja taikavoima siirtyi Sintin keptoamulettiin (=keptojen taikavoimien varastointi amuletti).
Sint otti keptolazerinsa ja ampui sinistä sädettä tontun päästä päähän. Tonttu muuttui tuhkaksi ja keptojen lahjantuhonta ase oli tuhkan keskellä. Sint nappasi aseen ja sujautti sen keptotaskuun (= keptojen pohjaton tasku).

Sint morffasi takaisin Joulutontuksi ja lähti kohti negame alusta. Hän teleporttasi pikkupuotiin ja meni alukselle. Hän painoi näkymättömyyskentän pois ja astui alukseen.
Hän työnsi henkilökortin koneeseen ja näppäili salasanan.
-Mihin?, kysyi kone.
-Keptotriadi, Sint vastasi.
Alus tärähti ja lähti maanalaisiin tunneleihin.

Negame- aluksen näytölle ilmestyi parrakas Kepto ja kysyi:
- Onnistuiko keptotonttu Sint tehävässään?
- Kyllä, Sint vastasi.
- Hyvä, rahat ovat tililläsi. Tuo ase keptotriadi keskukseen!
- Sen teen, mestari Lucicca. Sint vastasi arvostavalla äänellä.

******THE END*****

ja Tiiju on näköää antanu 7-

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.