IRC-Galleria

Happy birthday painajainen...

Luettuani erään Savolaisen huru-ukon darraista blogia päätin itsekin purkaa hieman sydäntäni tälle kanavalle.

Viime tiistaina 5.12 armon vuotta 2006 heräsin sängystäni pirteänä ja hyvän tuulisena. Käytyäni kusella ja vietettyäni pari tuntia journalismiopintojeni parissa päätin suunnata ajatukseni iltaan. Edustamallani laulu- ja soitinyhtye My Nastyllä olisi määrä musisoida rockpyhättö Torven yläkerrassa eli Tirrassa. Tapahtuma johon meidät oli kutsuttu oli Painajais-nimeä tottelevan firman bileet eli peijaiset. Luvassa olisi siis leipää ja sirkushuveja nuorille ja ei enää niin nuorille alkoholin- ja muodinystäville .
Parituntisen puhelinrumban ja yleisen hässäkän jälkeen olimme saaneet roudattua instrumenttimme ja ämyrimme Tirraan ja edessämme siinsi muutama tunti hyvin ansaittua luppoaikaa. Koska roudaaminen ja liiallinen matkapuhelimeen puhuminen oli saanut kainalot kostumaan ja suun kuivumaan, päätimme suoriutua nuoren kitaravirtuoosimme Trampaksen kanssa lähinpään pitkäripaiseen. Löydettyämme satojen pullojen joukosta hienoimmalla etiketillä ja halvimmalla hintalapulla varustetun punaviinipullon ja muutaman lonkeron lähdimme valmistautumaan konserttiamme varten. Matkalla asunnolleni mielemme valtasi huoli siitä, että nestettä olisi matkassa liian vähän joten haimme lähipuodista vielä yhden mäyräkoiran.
Loputtomalta tuntuneen kahdensadan metrin mittaisen patikoinnin jälkeen saimme viimeinkin ensimmäiset suuntaa-antavat käsiimme. Samassa huomasimme, että seuraamme oli liittynyt vanha ystäväni Eväs, joka oli tunnettu lukuisista hauskoista ideoistaan. Mietin hetken aikaa olisiko hänellä tälle illalle jotain ässiä hihassa. Olimmehan istuneet kerran isolla kivellä nippusiteisiin kiinnitettynä useita tunteja sekä tyrmänneet toisemme juoksemalla päät yhteen eräällä hardcore-keikalla. Ilokseni pääsin pian toteamaan, että kyllä hänellä oli. Asuntoni käytävään oli jostain käsittämättömästä syystä ilmestynyt 230 ilmapalloa. Viinin ja muiden virvokkeiden hiljalleen noustessa päähän huomasimme sukeltelevamme ilmapallokasaan pöydältä ja tuolilta hyppimällä sekä ilmakuperkeikoilla. Jatkoimme kunnes jäljellä ei ollut enää kuin yksi pallo. Trampas päätti esitellä meille taiteilijan kykyjään ja yritti vääntää ilmapallosta penistä. Huomasimme kuitenkin nopeasti miehen olevan parempi kitaristi kuin taikuri, joten jäljelle ei jäänyt yhtään ehjää palloa.
Ilmapallojen loputtua päätimme suunnata keikkapaikalle, joka oli täynnä ihmisiä. Alkoholi näytteli suurta roolia Soittaessamme iskusävelmämme läpi sähkökitaroiden säestyksellä. Keikka ei ollut hyvä, mutta yleisö otti meidät hyvin vastaan. Olimmehan kaupunkimme muusikkoeliittiä.
Keikan jälkeen kävelin suoraan takahuoneeseen saamaan raivarit, juomaan lisää sekä syömään kääretorttua. Rauhoituttuani huomasin bändimme laulajan olevan myös takahuoneessa. Hän makasi lattialla basistimme kanssa humalassa mumisten jotain melko sekavaa. Hymyilin, sillä tiesinhän heidän olevan maailman hienoimpia ihmisiä ja parhaita ystäviäni.
Loppuillan joimme, huusimme, tansimme ja nauroimme. Suurimman huvin herätti ensimmäisen My Nasty-keikkansa soittanut Trampas, joka kaatoi tuopillisen olutta erään viehkeän neiti-ihmisen päälle basistimme Jallun yllyttäessä vieressä. Valomerkin lähestyessä uhkaavasti huomasin istuvani Torven nurkkapöydässä gintonic-lasi kädessäni katsoen Trampasta, joka valitti juoneensa kaikki rahansa. Hetkeä myöhemmin huomasimme, että hän oli myös oksentanut kaikki rahansa. Pilkun tultua isoveli haki nuoren Torvessa käyntiä harjoitelleen juhlijan (Lainaus Iislmelaiselta Oraakkelilta) kotiinsa nukkumaan ja minäkin katsoin parhaaksi poistua paikalta.
Seuraavana päivänä Suomen juhliessa itsenäisyyttä oloni ei ollut eufoorinen. Jos olisin omistanut aseen olisin ampunut itseni. Tai vaihtoehtoisesti jos olisin omistanut naulan olisin tallannut sen päälle lopetaakseni päänsärkyni.

Jokatapauksessa hienot juhlat. Kiitos siitä Painajainen, Johanna, Jallu, Minnat, Kata, Zonde, Trampas (Lauri) ja kaikki muut paikalla olleet ystävät ja kylänmiehet...

Teidän Jim Lipponen

No sleep 'til MÃ¥kkefest

Aamupäivä oli samanlainen kuin kaikki muutkin aamupäivät
Californiassa 1970-luvun alussa. Istuimme Viinahymyn ja Dr. Hustlerin
kanssa erään hotellin aulabaarissa ja nautimme Singaporeslingejä sekä
olutta. Tarkoituksenamme olisi mennä kaikkien aikojen suurimmille
rock-festivaaleille måkkefesteille esittämään amerikan kuumin
listahitti "I was a teenege schizo hippo", jonka tahtiin yhdysvallat
oli tanssinut koko menneen kesän. Hyvästä listasijoituksestamme
huolimatta olimme kovassa seurassa. Olisimmeko pääesiintyjiä vai
olisiko Jefferson airplane, The rolling stones, Led zeppelin tai The
Beach boys marssijärjestyksessä edellämme.Tunsin itseni hieman
hermostuneeksi, sillä kyyti jota odotimme oli jo pahasti myöhässä.
Hädän hetkellä mieleeni palasi vanha lentoemäntäteoria, jonka olin
kuullut veljeltäni David Leeltä. Jos koneessa tapahtuu jotain outoa,
tarvitsee vain katsoa lentoemäntää. Jos hänen naamansa on
peruslukemilla, niin kaikki on hyvin ja normaalisti. Päätin vilkaista
ystäviäni. Viinahymy ei antanut pokerinaamansa pettää vaan hymyili
samalla perverssillä tavalla kuin aika saatuaan alkoholia
nautittavakseen. Katsoin Dr. Hustleria. Hänkin näytti rauhalliselta
joten syytä huoleen tuskin oli.
Odotuksemme palkittiin seitsemää tuoppia, puolta askia savukkeita,
liian montaa huonoa vitsiä ja muutamaa dollaria myöhemmin.
Kuljettajamme saapui noutamaan meidät Elviksen vanhalla kutaisella
Cadillacilla, jonka stereoista Mamas and the papas soitti päätä
huimaavalla äänenvoimakkuudella. Bändimme vibrafonisti Marcio Minus cm
sekä laulusolisti Nikki Mercury istuivat jo autossa odottamassa ja
retkemme kohti San Fransiscoa saattoi alkaa.
Matka sujui mutkitta. Ainoa mainitsemisen arvoinen episodi sattui
erään hod dog-kojun luona jossa Nikille tuli riitaa sinapista jonkun
punaniskaisen sikafarmarin kanssa. Tuo henkeä salpaava Muhamed Alin ja
Sonny Listonin kohtaamista muistuttanut mittelö päättyi Niken
tyrmäysvoittoon ja matkamme saatoi jatkua.
Ilmassa väreilevistä hyvistä vibraatioista huolimatta tunsin oloni
edelleen huolestuneeksi. Olin sekaisin kuin, mutta kuntoni oli
kuitenkin hyvä verrattuna Dr. Hustleriiin joka istui hiljaa muovipussi
päässänsä. Vilkaisin kysyvästi Viinahymyä, mutta hän vain myhäili ja
söi sitruunaa. Saavutin lopullisen mielenrauhan ja henkisen tasapainon
vasta saavuttuamme måkkefest alueelle. Tapahtuman järjestäjä Heimo
Haitto toivotti meidät juhliinsa sydämmellisesti tervetulleeksi
tarjoten shampanjaa ja kokaiinia. Samaan aikaan illan ensimmäinen
yhtye Aerosmith aloitti settinsä.
Kaikki oli täydellistä. Meillä oli kaikki mitä tarvitsimmekin.
Golfkengät, päihteitä, katkarapuja, naisia, alastomuutta ja vapaata
seksiä jota harjoitettiin estoitta ympäri aluetta puolen miljoonan
juhlian kesken. Black Sabbath aloitti keikkansa ja yleisön lisäksi
myös backstage alue villiintyi. Katselin miehistä hienoimpia Nikkiä
sekä basistamme Dr. Hustleria jotka painivat. Heille tuli riitaa
kappaleista, joita esittäisimme kohta vellovalle ihmismerelle.
Vilkaisin myös rumpaliamme Viinahymyä , joka oli ottamassa juuri
huikkaa lasillisesta raakaa vodkaa ja hymyili koska luuli muiden
ajattelevan, lasissa olevan vettä.
Tunnelma alkoi illan hämärtyessä käydä yhä jännittävämmäksi. Aikaa
showmme alkuun oli enää muutamia minuutteja. Huomasin yllättäen
kaikkien tuijottavan taustalaulaja-huilisiamme Johnny Skylightia, joka
yritti epätoivoisesti sukeltaa kenkäänsä. Sanomattakin olisi selvää,
että esityksemme olisi unohtumaton kokemus kaikille. Spektaakkeli,
josta muistettaisiin koko 70-luku. Esityksemme tulisi vetämään maton
The Beatlesin ja koko menneen vuosikymmenen alta.
Aika oli koittanut. Gongarumpalimme Slim T the Nastyone saapui
viimeisenä lavan taakse dildo kädessään, väittäen sateenkaaren pään
löytyvän Dollyn Partonin tissien välistä. Olimme valmiit nousemaan
lavalle keskelle amerikkalaista unelmaa.
Kovaäänisistä tuli tuttuakin tutumpi kuulutus. You wanted the best!
You got the Best! Hottest band in the world! The one and only!
"Shocking Fallos"!
Show alkoi ja ihan jazziksihan se meni aivan kuin kaikki oli odottanutkin.
Rumpali oli hukannut kapulansa, kitarat olivat epävireessä, basisti
oksensi päälleen, laulaja veti miksaajaa turpaan ja erosi bändistä.
Heräsin seuraavana aamuna jostain lyötyäni pääni 31 kertaa
lavuaariin ja näin vessan peilissä ilmestyksen, joka oli selkeästi
tenussa. Ilmestys oli vaiti ja olin sangen ihmeissäni.


-Jim Lipponen