IRC-Galleria

toto

toto

Veikko - äireen aarre

[Ei aihetta]Keskiviikko 21.11.2007 00:23

Selvisipä ainakin osasyy väsymykseen. Ei voi sanoa ääneen, tai Veksikin taas sairastuu..
Tänään kevyttä keventelyä kolme varttia, kun ei tila tai motivaatio muuhun riittänyt.
Veksi tosi hankala tänään. Tosin yksi hyvä nosto jossa etupää keveni kummasti :)
Satula-asioita täytyy miettiä tosissaan uudestaan.

H tuurasiMaanantai 19.11.2007 23:32

ja liikutti Veksin kun emäntä istui töissä turhan pitkään..
Miten voi aina väsyttää näin paljon?

sumuista ja suttuaSunnuntai 18.11.2007 21:11

Oli keli tänään eilisen auringon jälkeen.
Otettiin satulakuvia. Tajusin niistä, että Veksillä on hurja römppämaha...Mutta mistä silläkään ruoasta enää pois ottaa ja kuitenkin liikkuu jo 6- 7 pvä/vkoa...
Satula valuu tosi pahasti oikealle maneesissa mentäessä. Veikko ei olisi halunnut liikkua enää ollenkaan.
Saatiin sitten tehtyä kuitenkin kunnon liikuntaa, kun mennä losoteltiin laukkaa niin paljon kuin vain viitsittiin. Muuten ei paljoa viitsinytkään vaatia, kun suussa maastokuolaimet. Piti siis mennä maastoon kera L-poni ja H, mutta L:llähän ei ollut hokkeja, joten se jäi sitten siihen.
Eikä siellä kuitenkaan voinut kuin kävellä kun radalla kävin.

Tässä pari hönöä meidän tallista yrittää vapauttaa toisiaan ihmisen ikeestä....

vähän lunta ja paljon liukastaLauantai 17.11.2007 19:55

..ja tarhat aivan möykyrää. Onneksi on edes hokit.
Piti mennä radalle päästelemään, mutta enpä tietysti tajunnut, että sehän on myös jäätynyt eli kivikova ja muhkurainen.
Liike rajoittui siis kävelyyn yhtä ylämäenlaukkapätkää lukuunottamatta.
Käytiin sitten maneesissa laukkaamassa, mutta Veksia ei motivoinut pätkääkään.
Kokeilin nyt satulaa kokonaan ilman padia. Voihan olla, et sekin vaikutti. Tosin ulkona oli reipas.
Onneksi pääsi eilen takapellolle R:n kanssa.
Huomenna pitää ottaa kuvia lähetettäväksi pohjoiseen.

[Ei aihetta]Torstai 15.11.2007 01:20

Onneksi on H, joka auttaa ja josta Veikko tykkää kovasti :)
Huomenna heiniä hakemaan, S ratsuttaa.

[Ei aihetta]Tiistai 13.11.2007 02:23

Jee, vasta 1,5 vuotta tätiratsun uljasta eloa, ja jo nyt pystymme laukkaamaan ympyrällä molempiin suuntiin...Jeee.
Huomenna Olkkonen tulee ripsaamaan, joten silloin vp.

[Ei aihetta]Maanantai 12.11.2007 00:23

Käytiin metsässä kävelemässä maastakäsin reilut puoli tuntia. Kun intoa tuntui olevan, päästin riehumaan lössökentälle reiluksi vartiksi. Komeita pukkisarjoja.
Tallissa huomaisin, että molemmat etumonot olivat tippuneet ja kavioista lähtenyt aikamoisia lohmareita.
Onneksi kenkääjä pääsee tulemaan heti huomenna.

[Ei aihetta]Sunnuntai 11.11.2007 00:01

Viime vkon järkyttävät tapahtumat ovat totaalisesti pysähdyttäneet ja lamaannuttaneet. Ovat saaneet ajattelemaan monia asioita eri tavalla.
Ei ole löytynyt inspiraatiota kirjoitella meidän tekemisistämme. Ne ovat kuitenkin vain pieniä ja mitättömiä asioita järjettömässä maailmassa. Joskin meille tärkeitä.
Lyhyesti, olemme maneesin vangit. Mudan määrä maailmassa ei ole vakio, se vain lisääntyy ja lisääntyy. Luin, että Sahara leviää vuodessa 45 km:n verran. Voisinko tarjota vaikkapa puolia etelä-Suomen sateista sinneÅ
..nyt tiedän, minne haluan muuttaa...

[Ei aihetta]Tiistai 06.11.2007 01:18

Veikko on yhtäkkíä vain aivan ihana ratsastaa. Eikä kiukuttelekaan maneesissa menosta yhtään.
Nyt ei vkolla ehi ennen pimeitä mitenkään maastoilemaan.
Jalka oli tänään ok, mutta ravasin vain pätkiä suorilla urilla ja otin muutaman laukannoston.
Vähän ravissa oli könkkö, mutta laukassa ok.
Kylmäsin ja laitoin savet.
Oikea kylki oli kuin ilmapallo ja oli sitä vähän jyrsinytkin. Söi kuitenkin hyvällä ruokahalulla ja iloinen, joten ehkei se nyt ole mitään pahempaa. Varpaatkin ristiss'.
Vähän huolettaa tuo vesien jäätyminen ulkona. Oli raasu niin janoinen kun pääsi sisälle, ettei mitään rajaa.
Pitää vissiin emännän kullalla ostaa oma Thermobar.