IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Meidän huudeilla pyörii musta pupuMaanantai 26.01.2009 12:30

Onneksi on kanaverkkoa omenapuun ympärillä ettei mene pupun suuhun. On tullut nähtyä se nyt kolmena päivänä peräkkäin. Aamulla istui talolle johtavalla tienpätkällä. Mistä lie karannut...
... Mutta taidankin vetästä huoneen vihreäksi. Olkkarin maalia jäi yli puoli purkkia ja saan käytettyä sen kätevästi lisäämällä siihen sopivan määrän keltaista pigmenttiä. Tuo violettikin on melko kiva, mutta mietittiin Ritan kanssa että käytettäis sitä eteisessä.

Puuhaa kyllä piisaa. En ole virittänyt vielä edes atk:ta. Pitäisi saada huone maalattua eka.

Oliskoha violetista seinän väriksiPerjantai 23.01.2009 23:03

vai mikä ton värin nimi ny on....

Haluaisin jotain vähän ärtsympää kuin olkkarin rauhoittava siniharmaa.

Uusi kotiMaanantai 19.01.2009 12:47

Lauantaina sitten lopulta muutettiin. Edellisestä muutosta viisastuneena tilasimme tällä kertaa muuttolaatikoita ja muuttoauton ja kuskin. Apuvoimia oli riittävästi ja enemmänkin innokkaita vapaaehtoisia olisi riittänyt. Mööpelit ja muut roippeet siirtyivät kantakaupungista Maununnevaan neljässä ja puolessa tunnissa. Iltapäivän ja illtan aikana kasaan saatiin vielä lundia-hylly, sänky, artun sänky, divaanisohva (jonka "kätisyys" muutettiin) ja kotiteatteri.

Iltapäivän aikana testasimme Teemun ja Timon kanssa saunaa ... remonttiin menee. Löyly oli kostea mutta ei kovinkaan kuuma.

Viimenen kuukausi on ollut melkosta rumbaa. Aika on mennyt lähinnä rempatessa. Tähän mennessä on tehty mm.:
* Lattiat hiottu ja lakattu.
* Keittiö lattiasta kattoon uusiksi. (Kuvia myöhemmin)
* Kokonaan uudet sähköt keittiöön ja olkkariin - sisältää sähkökeskuksen laajennoksen.
* Makuuhuone ja olkkari maalattu
* Mun tuleva huone käsitelty hiomakoneella, pakkelilla ja pohjamaalilla. Edellisten asukkaiden "struktuuripinnoite"-yritelmä oli ihan katastrofi.
* Eteisen katto maalattu

Pientä viilausta on vielä luvassa:
* Talosta puuttuu kaikki jalkalistat. Ajattelin etsiä jostain sopivan jyrsinterän ja tehdä appiukon pajassa (autotallissa) kokonaan uudet ja jyrsiä niihin urat piuhoille.
* Mun tuleva huone pitää maalata. En ole keksinyt vielä väriä
* Artun huone pitää pakkeloida ja maalata
* Ritan huone pitää maalata.
* Keittiöstä puuttuu listoja ja lieden ja altaan taustalle tuleva lasilevy
* Yläkerrassa on mielenkiintoinen laajennusosa jonka lattianrajasta vetää kylmää ilmaa ihan urakalla. Pitää eristää se ja väsätä uus lattia siihen.
* Paikoitellen lattia narisee vähän liikaa. Täytyy kokeilla korjata pahimmat kohdat ruuveilla.
* Eteisaulan ja yläkerran aulan vinyylitapetti täytyy poistaa (reikäinen). Seinät pitää pakkeloida ja maalata.

Ja site vähän isompaa viilausta kevään ja kesän aikana
* Saunaosasto uusiksi
* Talon maalaus uusiksi ja lahojen lautojen vaihtaminen
* Ikkunoiden kunnostaminen. Täytyyy skrapata puhtaaksi ja maalata ja ehkä kitata uusiksi

Puuhaa siis riittää mutta kämppä kyllä rulettaa!

P.S. Kiitos kaikille muuttoavustajille - myös niille joiden osallistuminen jäi vain tarjoutumisen asteelle.

Hei hei kantakaupunkiSunnuntai 18.01.2009 20:03

Keittiöö syntyyKeskiviikko 31.12.2008 22:38

Katto on maalattu ja seinät tasoitettu, tapetoitu ja maalattu. Sähkötkin on alustavasti vedetty.

Tämä päivä menikin sitten keittiömööpeleitä asennettaessa. Ei tullut valmiiksi mutta ehkä huomenna ta ylihuomenna.

maalia seinäänPerjantai 26.12.2008 23:25

Vetästiin seinään lasikuitutapetit (appiukko jeesas), jotta seinässä olevien puukuitulevyjen melko rokattu pinta saatiin piiloon. Nyt on pohjamaalin vuoro. Rita on fiiliksissä kun pääsee tekemään muutakin kuin vauvanhoitoa. Arttu on anoppilassa hoidossa.

Nyt olis hiotut ja lakatut lattiatPerjantai 19.12.2008 15:28

En ole ihan täysin tyytyväinen jälkeen, mutta saa kelvata. Itse olisin varmaan päässyt parempaan lopputulokseen, mutta yrittämiseen ja erehtymiseen olis varmaan menny pari viikkoa aikaa.

Illemmalla onkin ohjelmassa maalikauppaan meno. Maalataan noi seinät (ovat oikeasti sinertävät) uusiksi, sillä edelliset asukkaat ovat tehneet vähän huolimatonta jälkeä. Myös keittiön seiniin täytyy hankkia maalia.

Uusi lattia on valmisSunnuntai 14.12.2008 23:28

Aamulla tulee joku pro-jätkä hiomaan ja lakkaamaan vanhat lautalattiat ja tuon uuden keittiön lattian.

Uusi keittiön lattiaLauantai 13.12.2008 21:58

Kasarityylinen muovimatto, lastulevy ja vanhat lattialaudat on poistettu. Myös kaikki vanhat keittiömööpelit lähti menee. Huomenna laitetaan upouudet lattialaudat.