käsi kädessä tässä
ja juteltiin ihan hiljaksiin:
"No nyt se on elämässä."
Sinä olit ihan pikkuinen,
ehkä viikon vanha vasta,
Minä sanoin: "Pilvi kukkasten
kai ympäröi tätä lasta"
Ja perhoset, lintuset untuvapäät,
tuntuu lentävän korin yllä,
isä kysyi: "Näkyjäkös sinä näät?"
Ja minä: "ihmeitä kyllä"
Sinä olit se ihme tietysti
vaikka poruun puhkesitkin.
Imit minusta maitoa nälkääsi,
minä ilosta nauroin ja itkin.
"Sill' on ripsissä tähden säkenet",
isäs naurahti ja keksi:
"Sen varpaat on puolukan raakileet"
Ja hän puki sinut puhtoiseksi.
Sinä nukuit, oli talo hiljainen.
Löi kolmisin sydämemme.
"Tästä tulee kai hyvä ihminen",
me puhuimme toisillemme.
-Kaarina Helakisa-