IRC-Galleria

kaiken oppii nielemään näemmäSunnuntai 19.03.2006 00:54

Olen menossa huomenna kuvaan studoilla yhden kuvan. Toivon että se menee jotenkin tehtävän antoomme sisälle, mutta kuvaan sen silti. Ei sitten saatu koulusta, niiden ah niin täsmällisten ihmisten toimesta tehtävän antoa mukaan. Minusta se on hurjan kivaa kun tänä viikonloppuna oisin ehtinyt kuvata. Mutta kun tehtävän annot on yleensäkin ollut aika tarkasti tulkittavaa tavaraa (suomeksi, suurin osa tekstistä, jota on a nelos kaupalla, on täyttä paskaa, mutta ne kohdat mitä siellä sanotaan sitten pitää oikeasti olla).

Kalenteri kuvia pitää ottaa miljöössä, mutten projekti kaatuu niskaan. Niiden palautus on vasta joskus hamassa tulevaisuudessa, mutta se kaatuu silti niskaan muuten. Ei sitä talvea voi leikkiä keskellä kesää ainakaan järjenjäällä.

No, huomenna on tarkoitus ottaa ottaa uusiksi yksi kuva jonka olen jo kerran uudestaan kuvannut. Tiedän että on vaikeaa saada siitä parempaa fiilikseltään, mutta yritänpä nyt ainakin. SE on se yksi ballerina kuva. Siitä tekisi ihan protfoliotasosen kuvan sitten.

Pitää joskus kaivaa se ensimmäinen ballerina-versio minkä olen kuvannut, ja mistä yksi irkkaava valokuvaaja totesi "voisihan tuossa joku valokin olla" tms. tuli sitten tehtyä uusiksi, ja hurjasti parempi. Nyt yritän vielä parempaa, katsotaan kuinka metsään menen.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.