IRC-Galleria

arkeaKeskiviikko 23.07.2008 23:39

Mennyt hyvin nopeasti studion parissa aika. Homma alkaa rutinoitua ja muutamia säilytysratkaisuja on vielä lähinnä työpöydän ympäristössä mietittävä, se että kaikki roju on pöydän alla jaloissa ei ole fiksua, sitä paitsi vaikka pöytä onkin iso se on silti rajallinen. Pitäisi viettää studiolla enemmän aikaa vain "hengailen". Nyt lähinnä vain kuvaan siellä, haen tai vien tavaraa ja päivystän kuvanoutajien/hääpalavereiden aikoja.

Jos homma menee kuten pitää ostan talvella paremman kuvankäsittelykoneen, niin voin viedä tämän studiolle kakkoskoneeksi ja pitää kotona paremman -30km ajelu suuntaansa pelkkää kuvaakäsittely tekemään ei ole mitenkään järkevää.

Tämä viikko on sellainen millaisia jaksaa hyvin tehdä, yhden päivän olen ollut entisessä työpaikassani tekemässä tuurausta, kaksi päivää kuvaan studiolla ja tapaan ihmisiä (5 kuvausta, 3 hääpalaveria +5 kuvan noutoa), sitten yhtenä päivänä puolivpäivää kuvaan ulkona -jää siis puolitoista päivää hoitaa kuvankäsittelyä ja muuta. Se ei ihan riitä, mutta jos yhden päivän saa pidettyä täysin vapaata se on ihan kivaa. Ja talvi on varmasti hiljaisempi.

Ihmiset löytävät minut eri kontakteilla pikkuhiljaa, joka on mukava asia. Kuvaukset ovat periaatteessa kaikki menneet ihan mukavasti, viikko sitten perjantaina otin yhdestä tutusta lapsesta kuvia joita laitan varmasti myöhemmin näytille. Oli kuvia joita olin jo hetken suunnittellut, sellaisia mitä on tehty kautta aikojen, eivät ole nyt muodissa ja minä en ollut aikaisemmin tehnyt. -muutama käyttökelpoinen ruutu tuli ja ne riittävät, otettiin lapsesti ensiksi nimittäin ei-kokeilulliset kuvat että saivat varmasti jotkut kuvat olemaan. Lapsen isukki omistaa painotalon ja nyt olisi hyvä sauma kokeilla joitain uusia tuoteita -ongelma tietenkin on siinä että kaikki mitä minulta tulisi ovat yksittäis kappaleita. -> hinta kohoaa.

Tähän painotaloon liittymättä huomenna on haettavissa ensimäinen valokuvakirja jonka tein kokeiluksi, mielenkiinnolla odotan minkälaatuisena kuvat tulevat ulos -tämän hinta ei enää hivo pilviä, mutta luonnollisesti minun tekemiskustannukset ovat suuret, ajattelin että näitä voisi myydä hääparille potretti ja kirkkokuvauksen yhteydessä pakettina.

uusia asioitaTorstai 19.06.2008 12:52

Kuvasin eilen ensimmäistä kertaa alastonta ihmistä. Kuvasta tuli minusta nätti, laitan sen joskus varmasti esille, kun aika tulee. Ehkä tykkään senkin vuoksi että tein itselleni erilaista valoa pitkästä aikaa.

En ole alastoman ihmisen kanssa ensimmäistä kertaa tekemisissä. Vajaat kymmenen vuotta sitten koulun puolesta istuin elävänmallin piirustuskursilla, josta tykkäsin -2minuutin luonnokset olivat minua varten tehtyjä, pidempään ei piirtelyyn minun keskittymiskykyni tahdo riittää.

Itseasiassa olin vasta kurssiviikonloppuna kaverille assarina alastonkuvauksessa. Siellä jouduttiin aika paljonkin miettimään asentoja -mitkä olisivat sekä sulavia, aiheeseen sopiva että myös samalla niin että eivät ole liian paljastavia.

-Nyt pääsin helpomalla, tiesin jo etukäteen miten mallin asettelen, ei tarvinnut arpoa kuvatessa. Se "oho-eiku -ei-toimi" meininki ei pidemmmän päälle kuulosta hyvältä. Usein kyllä kokeilen kuvattavien kanssa joten erilaista, ja puolet niistä ei toimi, sanon sen suoraa yleensä milloin kuva ei minusta toimi, sitten vaihdetaan asentoa toimivampaan. Hakemista. Sitapaitsi toinen vääntö sopii toiselle ja toinen toiselle.

Kuulostan ihan muotokuvaajalta.

hyvä fiilisPerjantai 30.05.2008 01:00

Kuvaamisesta on hyvä fiilis. Tykkään kun on enemmän kuvattavaa, vaikka tuntuukin että toistan itseäni koko ajan, niin en anna sen vielä häiritä.

Kesä ja kärpäset surisevat kuvissa.

avattuKeskiviikko 21.05.2008 13:04

Studio on virallisesti avattu, toiminnassa jne. Pieniä puutteita vielä, kuvankäsittelykonetta siellä ei vielä ole, kartonkien sisälle tuli hankittua liian isot rautatangot, eli kartonkitaustat ei ole vielä käytössä, pari hunajakennoa pitäisi hankkia vielä jne. Eilen hain värikalvoja ensiviikkoa ajatellen. YO ja valmistujais kuvaukset alkavat silloin niin voipi jotain tehdä jo valmiiksi valoilla eikä jälkikäsittelyllä.

Lapsia olen viime aikoina kuvannut, yhden yritysdemokokeilun (vaikka valollisesti ei ollut hääppönen, siinä oleva idea toimi sen verran hyvin että uskon tuon tuosta lähtevän lentoon). ja muutamia muita juttuja, pikkuhiljaa tämä tästä.

Kyllä oma tupa ja oma lupa ovat hirveän kivoja asiosita. Tottakai voisin olla iloinen jos studio olisi isompi ja sen voisi jakaa muutaman ihmisen kanssa, -koska minulla siellä ei ole koko ajan käyttöä, toisaalta tuolla sijainti on ihan ok kuluttaja-asiakkaille minulla, ja tuon jakaminen ei ole fiksua koska työtilat eivät mahtuisi sinne enää. Nyt olen saanut kumminkin pienen vaatteidenvaihto/meikkaus tilan, istuskelu sohvan, oman työpöydän oheisälineen sekä itse studion mahtumaan samaan huoneistoon. Lisäksi tuolla on pieni keittiöä (verhon takana, aivan kaaoksessa) sekä wc ja pieni siivouskomero (sama juttu kun keittiössä, sinne ei edes mörkö mahtuisi enää piiloon).

Tänään voisin vähän siivota möröille tiloja, kun pitäisi olla tänään siellä luppoaikaa.


kuukausiraporttiMaanantai 28.04.2008 22:00

Studio etenee. Verhot osa ompelematta ja kiskot kiinnittämättä seiniin, samoin taustakartonki teline kiinnittämättä kattoon -pari kartonkien sisälle tulevaa putkea pitää vaihtaa kapeampiin, ovat liian leveitä. Muuten ei isompi ongelmia, teipit ovat ikkunassa - niitä voi Kangasalla käydä ihailemassa.

Kuvia pitäisi seinille laittaa, tässä on nyt vajaa pariviikkoa aikaa vielä avajaisiin. En ole pitänyt viettänyt vapaapäiviä tässä kuussa ja se alkaa näkyä keskittymiskyvyssä. Vanhana ehtii sitten levätä, nyt on pakko toimia että saa tuon vain pyörimään. Paspiksia olen tilannut tänään, tukkurin kanssa istuin aamulla juttusilla. En ole keksinyt vielä tyylikkämpää (eli mitä tahansa muuta ratkaisua) kuvien toimittamiseen kun paspikset. Jossain ne on oltava mutta missä? Pitää toivoa että mustapaspis on fiksun näköinen vaihtoehto edes, toivon niin.

Palaan ehkä taas kuukauden päästä kirjoittamaan, jos tätä nyt joku ylipäätänsä sattuu lukemaan.

Niin mitä kuvaamiseen tulee niin ekat keikat miltei joka osa-alueelta on tehty (muoto, lehti ja tuotekuvaukseen) ja viikonloppuna olin vanhan luokan kanssa kurssimuotoisella kuvauspäivillä kuvaamassa malleja, tuli minusta ihan ok kuvia. (no nyt tuon voi laskea vapaapäiviksi, mutta ohjelmaa oli ihan täysin ilman mitään taukoja joten hengähtämistä tuo ei ollut, erilaista kyllä.)

asiat eteneeTiistai 01.04.2008 02:25

En muista milloin olisin kirjoittanut tänne viimeksi.

Nyt on Studio tila, tänään hain maalia ja kittiä -huomenna lukkiudun sinne askartelemaan. Tänään olen askarrellut mainosteippauksia ikkunoihin -suunnitelmia siis toteukseen, kai ne teippaukset pihinä askartelen itse seinäänkin (tähän voisi huomauttaa, että joku käsitys aiheesta muonoisin työharjoittelun takia on -samoin yksi entinen teippaaja löytyy lähisuvusta, ja sukulaiset saa aina töihin helposti.)

Tilan pitäisi olla valmis toukokuun alussa, aika menee ihan hirveän kovaa vauhtia, olen tehnyt kuvausjärjestelyä firmani nimissä, melkein koko kuukauden. Nyt on tärkeintä että saan homman pyörimään, eikä se että alkaisin nirsoilla.

Pikku hiljaa myös kuvauksista alan samaan kiinni. Viime lauantain hääkuvauksesta nopealla katsomisella olisi yksi "kilpailu" kuva olemassa, jos siis innoistuisi osallistumaan kilpailuihin (ajatukset ovat kovin kahtia jakautuneita edelleen muotokuvauspuolesta). Ylihuomenna on minulle hieman ajatustavaativa tuotekuvaus edessä, sinänsä yksinkertainen tuotekuva, mutta tuote itsessään sattuu olemaan hankala kuvattava pintansa ja muotojensa takia, tietää hieman rakentamista että tulee kuva.

Olen positiivisella mielellä, vaikka rahojen riittävyys ja niiden oikein sijoitettavuus tuottaa harmaita hiuksia, kuten myös yksi tavaratilaus jota en saanut ameriikasta onnistumaan, sekä kirjanpidolliset seikat ahristavat hieman. Hylkäsin juuri laajan kirjanpito-ohjelman ja siirryin käyttämään yksinkertaisempaa ohjelmaa, tulee reskontrat korvista!

Asiat sekaisin ja selvänäKeskiviikko 27.02.2008 19:41

Nykyään minua voi kutsua "neiti toimitusjohtajaksi".

Neiti Toimitusjohtajalla on mustat silmänaluset ja vähäemmän pätevä olo, mutta asiat selviävät. Studiotiloista vuokrasopimustehty, kalustohankinta "melkein selvä" ja töitä tällähetkellä liikaa, mutta niitä töitä mistä maksetaan ei voi jättää tekemättä koska tämän varainhankita on jotenkin oleellista tässä neiti Toimitusjohtajan ylläpidossa. Sitä paitsi tilanne on toinen kuukauden päästä luultavimmin.

Mutta "ostakaa hyviä kuvauksia". Onneksi edelleen tuntuu siltä että työni osaan, mutta tämä yrityspuolenjutut ovat hieman vieraampia, vaikka niitä kotonansa on katsellut vierestä melkein koko elämänsä. Helpompaa se onneksi on kun on ihmisiä ympärillä jotka tietätävät jostain jotain.

OhiPerjantai 21.12.2007 21:12

koulu ohi, tyhjä olo.

Aloin miettiä omalla jutulleni uutta (vanhaa) paikkakuntaa. Pitää miettä joulun jälkeen enemmän, nyt väsynyt olo.

paljon ja vähänTiistai 11.12.2007 23:45

Koulu on viikon päästä loppusuoralla, näytöt ohi ja olen luultavasti ryhmäni kanssa juomapoliittisesti saavutetussa iloisessa mielentilassa kaupungilla. Kävi miten kävi, jos en kössi jotain ihan täysin niin näytön pitäisi jotenkin päin mennä läpi, niin jokatapauksessa tuo loppuu nyt.

Se mitä sen jälkeen? Omilla siivillä lentoonlähtö, pari vuotta on nyt kutistunut pariksi kuukaudeksi -luultavasti kohta se on kaksi viikkoa, ammatin opiskelin ja ammatissa aijon toimia. Suin tässä sulkiani sopiviksi, joulun jälkeen pitää toimia.
Alan ymmärtämään hitaasti kuvia toimittavia valokuvaajia, se jotenkin vain on puuhaa johon ei tule ryhdyttyä, koska vie hetken aikaa -pitää keskittyä (että tilaus menee oikein valmistamolle) ja organisoida asioita. Vaikka töissä organisoin asioita päivät pääksytkseen (loma sijaisuuteni ovat menneet mielestäni ihan kivasti) niin itsensä järjestäminen töihin on jotenkin vaikeaa.

Olen nipin napin onnistunut pitämään kiinni lupauksesta kuvauksesta viikossa koevedokset ja tilauksesta 3 viikossa kuvat käteen asikkaalle, pitää tuota lupausta jotenkin muuttaa vielä, koska toistaiseksi tilauksista on aina saanut jotain kysellä perään ja toisekseen teen näitä iltaisin joten nytkin on hieman omat kesäriennot meinannut verottaa työmotivaatiota. 3 viikkoa kuluu aivan yllättävän nopeasti.

Kai minusta tulisi ihan sopiva hääkuvaaja jos sinne päin haluaisin keskittyä, koitan vain pitää itse mielessä sen etten lipsuisi helpoimmalle tielle vaan yrittäisin kohdata haasteita ja oppia uusia asioita. Tämä määrä mitä nyt on ollut ja tulee noita muotokuvauksia olemaan on vielä sellainen määrä että jaksaa paneutua, miettiä ja keskittyä -vaikka asia on kovin sama jokaisessa kumminkin. Muotokuvauksessa ei ole mitään vikaa, mutta se on kovin äkkiä kun siitä rahapitäisi saada elämiseen kovin liukuhihna työtä, sellaisia summia ei taideta maksaa jolla sitä voisi tehdä päivätyökseen fiksulla tahdilla -ja olen minäkin hieman huono pyytämään, laskujen suuruus kauhisuttaa itseänikin välillä, mutta toisaalta kun katsoo hintaa mikä minulle jää oikeasti käteen ja laskee tunnit mitä oikeasti olen kuluttanut, niin eipä sitä varmaan edes kehtää sanoa ääneen (siksi en ole tarkasti laskenutkaat). Siksi työnnopeuttaminen päivätyöksi olisi ainoa keino, ja siihen en halua mennä, vaikka rutiini varmasti tuo nopeutta.

Onkohan tämän asian pointin selittäminen näin vaikeaa. Lyhyesti: Muotokuvaukset ovat likuhihnatyönä syvältä, jos ei tee massana niin pitää pyytää isoja summia rahaa, jota yksityiset eivät maksa. Ja edelleenkin uskallan väittää että 10 vuoden kuluttua samat yo-hää-yksivuotiaat tulevat korvista huomattavasti enemmän kuin joku muu valokuvauksen suunta, jossa jonkinlainen vaihtelu on työlle ominaista.

Mutta nyt olen tilanteeseeni tyytyväinen, nyt on kiva tehdä tuollaisia. Moneskohan kerta on kun kirjoitan tästä aiheesta tänne, mones varmasti, koitan vakuutella itselleni sitä mitä heti alussa sanoin jämähtämisestä.