IRC-Galleria

sekavaloTorstai 22.12.2005 23:47

Korjailin töissä miltei koko päivän sekavalolla otettuja kuvia, (omiani, työjuttuja) vähemmän sirkukselta näyttäviksi. Pirusti vie aikaa. Ja ottaa päähän korjata huonoja kuvia. (niissä kuvissa ei ole ainut huono asia se sekavalo).

Sovin ensiviikoksi yhden oman kuvaamisen. Pitää ottaa kouluun ihmiskuva, onneksi oli vapaaehtoinen malli, joka tarvitsee itsestään kuvan.

hiljainen tyttöKeskiviikko 21.12.2005 22:21

Olen istunut kaksipäivää koulussa, ja koittanut olla siellä hiljaa. Se on vaikeaa. Asiaa on tullut, asioita joista pidän ja asioita joista en pidä. Mutta tyhmä saa olla jos tuolla ei jotain opi, ainakin heidän tapansa totetuttaa asioita.

Tutustuin tänään sitten töissä, tämä kyllä oli koulutehtävä, mutta kummasti sitä koulun jälkeen töihin jumahti, niin passikuvaukseen. Piti saada passikuva joka on viralliset vaatimukset täyttävä. Ne uudet, vaatimukset jotka tulevat voimaan ensi vuoden alusta, ovat kyllä melkoiset. Varsinkin kuin tiedän että koulussani ne todellakin katsotaan että ovat toteutuneet eikä sinne päin. Niitä sitten otettiin pitkään ja hartaasti, välillä koneelle kipittiäen katsomaan että mitäs nyt tuli, ja välillä poliisin sivulta luntaten mitä tarkoittaa esim. taustan väri. Poliisissa suositeltiin harmaata joka on 18% tummuusasteella. Minä kuvittelin että tämä on sitten se tuttu kodakin-harmaakortti harmaa (eli minä olen oppinut että seon 18% harmaa), ja tein taustalle harmaan. No toinen kohta sitten kertoikin että taustan on oltava kasvoja vaaleampi... En viitsinyt värjätä kasvoja, tai valoittaa pieleen, joten tuo kohta 18% tummuus, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan jäi täyttämättä.

Kai sieltä jonkinlainen kuva tuli, kelpaisi varmaan passiin mutta koulustani en ole varma. Pitää katsoa sitä uusin silmin joskus tässä.

Voisi etsiä myös tuohon nikoniin, kun vain katson kuvista että mikä se on, niin sen RAW-kuvien purun. Sillä kuvasin sitten tänään, ja tekihän se ihan moitteetonta jälkeä. (työnantajani on sitä mieltä että nikonin uusin tekee parempaa jälkeä ainakin studiossa kun canonin uusin kamera).

vertailuLauantai 17.12.2005 12:46

Totesin tuossa se joulukortti kuvani oli yllättävän paljon muuttunut ifillä. Sävy oli täysin pielessä, se selittyneet että taisi olla sRGB-profiili, mutta selittääkö se sitten senkin että kuva oli helkutisti tummempi ja kontrastisempi kuin minulla näytöllä. Voisin epäillä näyttöä... PItää kaivaa se oikea profiili ja laittaa ifille kokeeksi uudestaan, sitten kun on muutakin lähtettävää. Ei se noissa kotialbumikuvissa niin haittaa, mutta kun joulukortissa oli pääosin yksi sininen sävy, ja minulla se taittui punertavaa ja harmaaseen, niin paperikortissa sitten turkoosiin. Ja miettiä sitten näyttöä, toisaalta tämän pitäisi olla kalibroitu, ja ihmettelen jos tämä olisi kalibroitu joko suoraan auringonpaisteeseen, tai pilkkosen pimeään. Teen yleensä hämärässä töitä.

Sinänsä hauska juttu että olin tehnyt nettiversion kuvasta myös, niin siihen muistankin että lisäilin kontrastia ja vaihdoin tuota sävyä. Ifi luki myöhempiä ajatuksiani? Nettiversio ei ole ifille voinut joutua, väärän resoluution huomaisi ja tekstit siinä päällä kyllä.

Sellaista, elämän suuria kysymyksiä. Koulu alkaa tiistaina ja pelottaa hieman että kuinka lujaa ne puree.

lapsi on terve kun se leikkiiTorstai 15.12.2005 01:24

Piti tiskata, tyydyin leikkimään photoshopilla. Tulos on nyt täällä kaikkien ihasteltavina. Pöjilmmät ei varmaan edes mitään tajua...

juupa juuTiistai 13.12.2005 22:41

Töissä on luvattu käydä RAW-kuvia minun kanssa läpi, että miten sitä käsittelyä kannattaisi aloittaa. Odotan että sitä myös ehdittäisiin, hommat seisoo ja ahdistaa. Soitan huomenna asiakkaalle että teenkö kuvat jpg:stä vai tahtooko ne kenties vielä hetken odotella niin saavat paremmat...

Joulukorttikuvat tulivat, pitää alkaa askartelemaan. Värit ovat kaikissa kuvissa pielessä, pitää varmaan alkaa katsomaan vähän millä profiililla kuvat ifille laittaa, jos vaikka sen oman sieltä hakisi.

mitähän sittenLauantai 10.12.2005 21:30

Kansi meni vielä kerran uudestaan, ei ollut tullut oikean levyisenä. Toivon että nyt olisi mennyt, ainakaan palautetta en ole vielä asiasta saanut.

Eilen kuvasin kaksi keikkaa, samassa paikassa mutta eri juttuja ja eri aikaan. Toisessa oli aikaa vaikka kuinka paljon, mutta vaihtoehtoja kuvata kovin vähän. Kuvissa on monissa horisontti vinossa, neiti on taas sählännyt urakalla jalustan kanssa, tietenkin kun kuvia otin laajakulmalla, niin pitäisi olla tarkka. Ehkä sitä joskus oppii.

Toisessa kuvauksessa loppui aika keksen ja valaisua olisi pitänyt miettiä enemmän. Oli ruokaakin kuvattavana ja kaikkea mitä ehkä olisi pitänyt ehtiä kuvata en ehtinyt kuvata. Muutama todella epätoimiva rajaus tuli myös kuvattua, tapana oli kantaa ensin kamera paikalle, sitten valo, käytin yhtä jalustalla olevaa salamaa, ja sitten haarukoida + kuvata ilman salamaa osa ruuduista. Olisi voinut rajauksia miettiä ehkä kaksi kertaa. Ehkä sitä joskus oppii.

No jokatapauksessa nuo olivat asikastöitä ja kuvat niistä on revittävä. Ei varmaan ihan hirveä photoshoppaaminen kumminkaan, kunhan sitä vaan jaksaisi alkaa tehdä. Se edellinenkin projekti samasta tilasta käsittelemättä. Fiksuna aattelin "käsittelen sitten samalla". No ei ainakaan huomiselta tekeminen lopu. Jos saisi nuo ennen joulua asikkaalle niin olisi hyvä, pitää tekeleet hyväksyttää työnantajallakin ennen luovuttamista, varmaan sitten menee vielä käsittelyjä uusiksi, kuvia kun ei voi ottaa uudestaan (ainakin toivon saavani palautetta sieltäkin, että sitä "joskus oppii").

valmis kansi!Tiistai 06.12.2005 23:54

Kansi on valmis ja matkalla. viimeistelty valmiiksi. Tosin ainahan sitä voisi viimeistellä ja puunata vaikka kuinka ja kauan, mutta rajansa silti. Olen helpottunut, helpottunut siitä että siitä tuli jonkun näköinen, ei tarvitse hävetä silmiään päästään kun se tulee painosta, ei toki riemuta kattoon hyppienkään, mutta että sen kehtaa antaa eteenpäin. Nyt olen itsekin sitä mieltä.

Tervettä ja kunnianhimoa se kai on, että aina haluaisi tehdä vähän paremman, ja vähän paremman. Kesäkannesta, siitäkin oli jo puhetta, tulee sitten loistava. Ellen myy siihen yhtä arkistokuvaani.

Perjantaina tartun näillä näkymin seuraavan kerran kameraan, töissä varmaan remppahommat jatkuu sitä ennen.

joulukorttiMaanantai 05.12.2005 20:06

Sain kuvattua joulukortin. Toivon että ihmiset ymmärtää supertaiteen päälle. Kuvasin yhden lasinpuhalluslumiukkoni. Sokerista tuli hyvää tekolumisadetta, tosin valotusaika oli niin pitkä että tuli aika tuisku. Jos olisin ollut fiksu, oisin mennyt studiolle kuvaamaan, mutta en jaksanut, kun on vapaapäiväkin.

Laitoin ne samantien kehitykseen. Saapi nähdä mitä tulee, tai ehtiikö tulla niin että ehtisi vielä postittaakin. Jos oisin ollut ajoissa liikkeellä oisin voinut teettää äidille kuvakalenterin, almanakan seinälle siis. Deadline jouluksi oli vain 30.11.

Sanomat valitsi kantensa, joten nyt pitäisi se vielä viimeistellä loppuun, ettei ole mitään yllätyksiä sitten isona, esim. toinen nenä jollain tai muuta sellaista pientä. Piti myös hinnoitella se, saa nähdä meneekö tarjoukseni läpi, josta kävin yhden konsultointi keskustelun työnantajani kanssa (vaikka oma työ, soitin silti että mitähän siitä voisi pyytää, työnantajalla kumminkin vähän parempi hintatietous).

Sellaista. Millonkohan tunnen itseni aikuiseksi ja itsevarmaksi?

edistystäSunnuntai 04.12.2005 13:49

Sain eilen löydettyä ircin ihmeellisen maailman poikien (tai oletan häntä pojaksi) avustuksella RAWin purun photoshopiiin. Töissä olen kuvannut liian uudella kameralla, ei ollut valmiiksi minulla sitä purkua, vai miksi sitä nyt sanotaan.

Alan ymmärtämään miksi ihmiset kuvaavat RAW kuvia. En väitä ettenkö sitä ennen ymmärtänyt, mutta sitten vasta silmät avaa kun itse kokeilee. Taipuu se moneksi.

Olisi pitänyt kuvata ne kansikuvat ehkä myös RAWiksi, toisaalta sanomalehtipaino kyllä viimeistelee kuvan ihan omilla sävyillään.. Ei käynyt mielessä etukäteen että olisi tuo omakin kamera taipunut siihen että olisi voinut sekä RAWit että Jpg:t kuvata. jpg tuntuu turvalliselta tai varmalta, kun sitä on kuvannut ennenkin... Kyllä mä siihen RAWiin tässä varmaan aika nopeasti siirryn.

Käsittelen eilen vielä toisen kansikuvan, vielä olisi yhteen kuvaan ainekset, ajattelin senkin tehdä. Saavat sitten valita, ja kuvattavillekin on mukava antaa joku kuva kiitokseksi.

kiirettä pitääLauantai 03.12.2005 19:21

Keskiviikkona tuli kansikuvattua. Tuli kuvattua se sitten huonosti.

tänään olen tehnyt photoshopin kanssa sen miljoonan kuvan yhdistelmän jota koitan saada kaiken lisäksi näyttämään "aidolta". Saa kuva minusta näyttää käsitelyltä, kunhan on kiva tunnelma... Saa nähdä, pakko pitää tuosta kuvantuijotuksesta vähän taukoa.

Ei kai muuta erikoista, töissä on tullut oltua, nyt neljän päivän loma.