IRC-Galleria

skäbädäbä.Sunnuntai 25.12.2005 20:18

mistähän se johtuu, että vaikka suklaarasioita olisi auki jotain neljä jo, mutta sitten kun saa uuden niin sekin on pakko avata ja syödä siitä pari? käytiin äsken vaarilla ja nyt on kaikki vierailut ja muut joulujutut hoidettu pois alta ja tunteroisen kuluttua kuulemma saa mennä riikalle eli sinne siis ja hilpeää iltaa meille :).

apollo oli vähän arkana mutta tuli kuitenkin moikkaamaan ja kehräsikin mulle ja sain siitä monta tosi hyvää kuvaa.

lähtenen (no ei tuo ainakaan ole oikea sana mutta samapa tuo) tiistaina takaisin kotiin, odotan innolla sitä rauhaa ilman tätä hässäkkää. voin juoda viiniä aterialla miettimättä, että eno varmastikin saa hirveät viinahimpat, jos semmoista tarjottaisiin ja saan tupakoida silloin kun huvittaa eikä silloin kun olen saanut hyvän syyn mennä ulos ja saan kuulla musiikkia (täältä puuttuu kaikki taustameteli, pystyn kuulemaan tietokoneen hurinan vessaankin ihan helposti kun muita häiriöääniä ei ole, paitsi televisio aina välillä ja ihmisten puhe, sekä palapelin palasten ääni kun ne siirtyvät äidin käden tieltä) ja voin myös kuunnella sitä niin kovalla kuin haluan. poikaakin on ikävä, mutta sillä luultavasti on niin paljon omia kaverihässäköitä nyt, ettei sitä varmaan siltikään tämän vuoden puolella ehdi nähdä, mutta eipä tuo mitään. saatan toki muuttaa vielä mieltänikin tuosta lähtöajankohdasta, mutta tällä hetkellä tuntuu aika vahvasti siltä. äidin mielestä on ihan normaalia, että ne riikan kanssa kommunikoivat huutamalla, kitisemällä ja tiuskimalla ja eivät ne kumpikaan käsitä, että se häiritsee minua ja tekee koko paikan ilmapiirin jotenkin eripuraiseksi ja sitten ne vielä ihmettelevät, että miksi olen pahalla päällä ja jos luen kirjaa useamman tunnin putkeen (koska se oli hyvä kirja ja tykkään lukea kirjat alusta loppuun yhdellä kertaa, mikäli se vain on mahdollista) niin silloin mökötän ja nysvötän ja eristäydyn O_o. hankalaa käsittää, että vasta reilut pari vuotta sitten vielä asuin näiden ihmisten kanssa ja ne taisivat silloinkin olla tämmöisiä.

nyt voisin pelata ehkä vielä hetken simssiä ennen lähtöäni.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.