IRC-Galleria

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään
Luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen.
Hän oli Kalle.

Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.

Ajattelin itsekseni:
"Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä?
Taitaa olla varsinainen nynny."
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun
varalle, pippaloita ja jalkapalloa kavereitten
kanssa seuraavana päivänä.

Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani. Hetken
Päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti. He törmäsivät
häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat
hänet niin, että hän kaatui kuraan. Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen
metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä,
ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.

Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä
Etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen
Lasejaan sanoin: "Nuo ovat pölkkypäitä.
Niille pitäisi antaa elinkautinen."

Hän katsoi minuun ja sanoi "kiitos", hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.

Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin,
missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin
häneltä, miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla
aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua
ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun
oppilaan kanssa. Juttelimme koko kotimatkan ajan
ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.

Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi. Pyörimme samoissa porukoissa koko
viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan, sitä
enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.

Tuli maanantaiaamu,
ja näin Kallen taas valtavan Kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin
paljon Kirjoja mukanaan joka päivä,
hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.

Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella >jatko-opintoja. Kalle
päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden
opinnot jalkapallostipendin turvin. Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta
olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.

Kalle oli luokkamme priimus.
Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä. Olin todella
iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.

Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän
oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli
paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat
pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.

Tuli se suuri päivä. Saatoin nähdä, että Kalle oli
hermostunut, joten läimäytin häntä selkään
ja sanoin: "Kuule, hyvin se menee!"
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen,todellista
kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: "Kiitos."

Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. "Koulun päättäjäisissä
on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita
selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia, sisaruksia,
valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä. Seison tässä
sanomassa teille, että paras lahja,
minkä voi toiselle antaa, on olla hänen ystävänsä.
Aion nyt kertoa teille erään tarinan."

Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä
päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa
itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut
mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin.

Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. "Olen kiitollinen
siitä, että minut pelastettiin.
Ystäväni >pelasti minut tekemästä jotain kamalaa."
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu
poika kertoi meille kaiken hetkestä,
jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.

Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen
kiitollinen hymy.
En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.


Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä
Eleellä voit muuttaa toisen elämän,
parempaan tai huonompaan suuntaan.

..tahdon lentää niinkuin kotka, nousta siivilleni. olla sun kokonaan

kuulokkeet korviin ja silmät kiinni nii tulee hauskaa! http://media.putfile.com/Virtual-Barbershop

upeinta!

On asiat, jotka lohduttaa.Ihmiset, jotka rakastaa. On asioita, jotka ahdistaa. Painaa pientä mieltä taas. Silti kaikesta kiittää saan, aina taivaan Jumalaa. Kertoi Hän joskus mulle sen, lapseni rakkauteni on ikuinen. Siitä lohdun ikuisen sain, rakkautes on sydämessäin.


@veticia 250707

koska sua kiinnosti miten mulla menee?arvet vaan kasvaa ja tunteet hävii veteen.
koska taas haluat, loukata mua syvästi? unohtaa ja kadottaa, syvät haavat uopttaa.
koska rikot kokonaan, sydämeni arvokkaan?luotat voimaan kuninkaan,vapahtajaan valoisaan

@veticia 240707

kokopäivän mä odotin vaan. vastausta ei tullut koskaan.
mietin, miksi näin tapahtua piti? oliko kaiken tarkoitus vaan tulla ja pois kadota
välitin oikeesti,rakensin ajatukseni toiveeksi, toiveeksi joskus päästä taas sun luo.


oliko millään oikeesti väliä, toimiko rakkauden siivet vain älyllä? jos sun pakko mennä on
niin muuta kai en sanoa voi. aina sun pitää kuitenkin tietää se, olet elämäni aarre halusit tai et.

@veticia 240707

On aika mennä nukkumaan, mutta en unta saa. Asiat jota kuulen,ne satuttaa.
Yritän musiikilla pahaa oloa peittää pois,
mutta turhaksi sen todeta voi.
En jaksa tätä tuskaa enää,
tarvin voimaa ja rakkautta syvää


Jumala,miksi aina kaikki on tuskaa vaan? onko elämän tarkoitus satuttaa?
Luotan suhun Herrani nyt,
hoidat asiat ja kannatat nyt.


Ehkä taas illalla en unta saa. Koitan rukoilla ja saada voimaa jaksamaan.
Toivon vaan, että pian elämässäni saan iloita vaan.
Se toivottomalta tuntuu taas, Herra mulla ei oo kaikki kohdallaan.


Itkettää vaan, tänä iltana mieleeni tulet taas. Kelle muullekkaan voin kertoa asiat nää,
lapsuuden asiat mua ahdistaa. Pelkään aamusta iltaan, mitä tapahtuu. En tahdo tän totta
olevan, mutta aina tää raastaa vielä enemmän.



Jumala,miksi aina kaikki on tuskaa vaan? onko elämän tarkoitus satuttaa?
Luotan suhun Herrani nyt,
hoidat asiat ja kannatat nyt.


@veticia 220707

vihaann jäähyväisiä! tulle hullu ikävä..


toikka ihan jees..aika sama ku viimeksiki,jotku numbat laski ja jokku nous :D

mut hei hauskaa kesää kaikki! pitäkää rattosa loma<3

Joo oltii vähä serkun ristiäisis..käytii sit soffan kans kaupunkilla illal ja saatii kaktus kommenttei

känniäijä: Hei sori et häiritsen mut onko rankkaa olla kuanis? ;o joooo että teil on nene tai siis kaktukst puhkee kukkaan et mun tytölläkin on rinnat..mitäs tytöt tekee illalla?..

sofia: Hei veera meil on vähä kiire!!

mä: ainii joo tosiasan pitää mennä vähä kiire

sofia: heippa ja siunausta << ihme!! :D

KANSAINVÄLISYYS :D EN AINAKAA OLLU RASISTI :D

veera: Hei apua sofia tos on se mies SOFIA mennää jo..APUAAAA!!!!!!tos on tumma mies..YÖN TIMO..IIIKKK

soffa : veera take it easy!