IRC-Galleria

JuhannushoroskooppiPerjantai 13.06.2008 17:22

OINAS vetää pään täyteen tunnissa, hoippuu sitten kokon ympärillä, kourii muita juhlijoita, lopulta keksii lähteä soutelemaan tai uimaan ja hänet on pakko tainnuttaa omaksi parhaakseen.

HÄRKÄ makoilee nuotion äärellä koko illan toisessa kädessään olutpullo ja toisessa makkaratikku. Ahtaa koko illan makkaraa ja olutta sisuksiinsa, sitten polttaa itsensä nuotiossa ja sammuu.

KAKSONEN vetää kuplivaa, hilluu ympäriinsä, vonkaa ihmisiä kanssaan heinälatoon pyörimään, oksentaa ja jatkaa hillumista paidanhelmat oksennuksessa. Ei sammu koskaan.

RAPU juo, juo ja juo, itkee, juo, juo ja juo, muistelee menneitä ja itkee, juo, juo ja juo, nukahtaa keskelle pihaa. Seuraavana aamuna taas itkee koska ei muista nähneensä kokkoa.

LEIJONA meuhaa ilman paitaa, rakentaa kylän suurimman kokon, polttaa ympäristönsä ja joutuu lopulta tilaamaan palokunnan apuun.
Kaljapöhnässä sitten yrittää flirttailla palokunnan ja muiden juhlijoiden kanssa.

NEITSYT juo alkuillan sivistyneesti, neuvoo muita kokon sytytyksessä ja grillauksessa, lopulta meinaa saada kuonoonsa jatkuvan neuvomisensa takia, sitten ratkeaa ryyppäämään ja seuraavana aamuna häpeää heikkouttaan.

VAAKA juoruaa ja juo, sitten tekee paljastuksia ja pyytelee anteeksi, loppuillasta rakastaa koko maailmaa ja hoippuu holtittomasti viinapullo kainalossaan.

SKORPIONI aloittaa jo aamulla, skorpioni on jo puolenpäivän aikaan ihan kaatokännissä, sitä ei vain hänestä huomaa. Jutut vain muuttuvat ronskimmiksi. Juhannusyö menee rivoja ehdotellessa ja vastakkaista sukupuolta ahdistellessa.

JOUSIMIES juo nopeasti itsensä kaatokänniin, sitten kaatuu kokkoon, polttaa itsensä saunan kiukaaseen, tökkää itseään grillitikulla silmään ja sammuu nokkospuskaan. Aamulla soittaa taksin ja ajaa lääkäriin.

KAURIS juo hiljaa totisena, tullessaan yhä enemmän känniin alkaa puhumaan, lopulta riehaantuu ja ehdottaa yhteislaulua kokon ympärillä. Aamulla kärsii morkkista kun kouri kaverin kumppania.

VESIMIES vääntää saunavitsat ja -vastat, grillaa herkkuaterian, huolehtii muiden hyvinvoinnista ja kun muut ovat sammuneet vetää hän koko yön kestävän humalan.

KALAT on aamusta asti humalassa, hän runoilee ja laulaa, itkee ja nauraa. Sitten loukkaantuu muiden vitseistä ja menee yksin saunaan kaljapullo kainalossa. Ja kun viimein joku saa raahattua murjottavan kalan ulos löylystä hän oksentaa kokkoon

[Ei aihetta]Perjantai 13.06.2008 02:26

It's a perfect day now, such a perfect day!

"Mä vaa istahdin.."

Salossa on rumii miehii

[Ei aihetta]Maanantai 09.06.2008 14:11

Tänää mökille yeah !! Nähää pepenä viimeistää baibai <3

P.S. Saatan soitella kännipuheluita

boredMaanantai 09.06.2008 02:03

1. Are you ready to rock? - hell yeah

2. Fasu- vai Fanipala? - fanipala

3. Järkytyitkö Heath Ledgerin kuolemasta? - en mä oikee

4. What would Jack Sparrow do? - get drunk

5. Tarvitseeko Spiderman hampurilaisia? - en usko

6. Uskotko keijuihin? - en mä

7. Miksi taiteilijoilla on alkoholiongelmia? - kännissä on melkee aina paremmat idikset kaikkeen

8. Onko Nightwish poppia? - ei

9. Kettu vai kuttu? - miks pitää valita ketun ja vuohen poikasen välillä? HMM vaikka kuttu

10. Tiesitkö, että Jyväskylä on Suomen 7. suurin kaupunki? - en tienny

11. Mitä ruumiinpiirteitä olet perinyt vanhemmiltasi? - hiukset, silmät KAIKKI EMT

12. Entä mitä luonteenpiirteitä? - huumorintaju, ujous

13. Oletko eskapisti? - anteeks mikä?

14. Tiedätkö edes, minkälainen henkilö eskapisti on? - no i dont

15. Possu- vai Berliinin-munkki? - berliini

16. Paras Disney-pahis? - scar ja ursula

17. Paras Abban biisi? - no emt vaikka mamma mia

18. Miltä sinusta tuntuisi, jos lakkapari tanssisi tangoa kielesi päällä? - en tykkää lakasta

19. Onko Lappi tylsä paikka? - en oo käyny

20. Voisitko asua vuoden Siperiassa? - too cold

21. Paris Hilton – miksi? - no miksei häh?

22. Käyttäisitkö mieluummin mansikka- vai mustikkapuuteria? - miks pitäis ees olla jtn marjapuuterii? mut mansikka, ku sininen olis aika outo väri..

23. Is there life before death? - who knows?

24. Onko Harry Potter typerä ihminen? - en tunne

25. Mitä järkeä on syödä Riisifruttia, kun voi syödä lämmintä riisipuuroa? - ei riisifrutis ja lämpimäs riisipuuros oo mitää samaa

26. Arvostatko Eino Leinoa? - ei kuulu mun idoleihin kyl

27. Kummalla on suurempi nenä, Hazel Patricialla vai Albus Dumbledorella? - vaikka albuksella

28. Kerttuli vai Irmeli? - irmeli

29. Missä ovat pulujen poikaset? - pesässä

30. Mussuttaako James Bond pullaa? - never !

31. Ketä/keitä arvostat eniten? - vanhempia ihmisiä emt

32. Olisitko mieluummin muinainen egyptiläinen vai maya-intiaani? - inkkari uuaaa

33. Kumpi on ihkumpi, Sturm und Drang vai Tokio Hotel? - NO HMM vaikka strurmi

34. Varjosusi, 7 Days to the Wolves vai Tanssii susien kanssa? - NO EMT

35. Onko Huippumalli haussa -ohjelma pelkkää narttujen riitelya? - ei ole

36. Miksei kukaan pidä tummasta suklaasta? - se on oudon makusta

37. Ovatko kaikki ruotsalaiset homoja? - valitettavasti.. no ei ne kaikki

38. Säälitkö Britneyä? - miks pitäis sääliä?

39. Kumpaan matkustaisit mieluummin, Grönlantiin vai Madagaskarille? - madagaskarille!

40. Oletko koskaan nähnyt kenenkään tv-hahmon kaksoisolentoa? - jjoo.. mäki oon uuno turhapuron

41. Minkävärinen on sinua lähinnä oleva kirja? - oransi

42. Keräiletkö jotain omituista? - napanöyhtää

43. Meneekö aika tällä hetkellä liian nopeasti vai hitaasti? - ehkä liian hitaasti

44. Inhositko pienenä Pihlaja-karkkeja? - inhoon vielki hyi

45. Voisitko olla kasvissyöjä? - en

46. Osaatko puputtaa? - koko aika

47. Oudoin asia, mitä olet tehnyt jossain unessasi? - no hyi en sano :D

48. Vill du gå till snigelfarmen? - en tykkää etanoista

49. Kuka sai tänä vuonna paras miespääosa-Oscarin? - en muista

50. Know why Hazzel sings? - jaa-a

51. Seksikkäin Potter-hyvis? - ron uhh

52. Vanha vai uusi Nightwish? - vaikka vanha emt ku en kuuntele

53. Kumpi on hirveämpää, punnertaminen vai leuanveto? - leuat!

54. Mikä olisi tangolaulajanimesi? (Ota toinen nimesi ja äitisi tyttönimi.) - lotta sairanen

55. Paras Disney-prinsessa? - ariel ja tuhkimo

56. Kermakalja vai tuliviski? - en oo maistanu mut vaikka tuliviski

57. Miten ääntelisi Nightwish-käkikello? - nait vissii

58. Onko sinulla mielikuvitusystävää? - monia

59. Tiedätkö, mikä hedelmä on la manzana? - en tiiä

60. WhoÂ’s there knocking at my window? - hmm elf?

61. Oletko koskaan onkinut? - jjooo

62. Mikä on mielestäsi maailman ihanin piirretty? - en osaa päättää ihaninta

63. H.C. Andersenin paras satu? - emt

64. Jos enkeli lankeaa, poltetaanko sen siivet? - no vaikka juu

65. Viilteletkö? - varje dag <3

66. Oletko nähnyt autoa, jonka rekisterinumero on 666? - en oo kiinnittäny huomioo

67. Onko puhuvat pehmolelut epäilyttäviä? - joo hyi

68. Omistatko Marimekon Tasaraita-paidan? - joo kai

69. Minä vuonna äitisi on syntynyt? - öö -64 kai

70. Paras maku, minkä tiedät? - penis ja suklaa

71. Jos olisit Mr Lordi, minne tekisit pesäsi? - sun pesääs

72. Maksalaatikko, rusinoilla vai ilman? - ilman

73. Mitä tapahtui vuonna 1918? - suomen vapaussota ainaki

74. Onko otsatukka out? - ei

75. Oudoin CD-levy, jonka omistat? - pikku g

76. Oletko lemmenkipeä? - humalassa

77. Missä villiruusut kasvavat? - villissä luonnossa vaikka

78. Omistatko tohvelit? - en enää ku koira söi ne :(

79. Tanssitko kuin mörrimöykky? - en tietenkää

80. Järki vai tunteet? - both

81. Ylpeys vai ennakkoluulo? - ei noit voi verrata.. ei kumpikaa

82. Lempihahmosi Frendit-sarjasta? - joey

83. Osaatko laulaa kuin enkeli? - no siis joo tottakai

84. Mustana vai maidolla? - maidolla

85. Kylmänä vai kuumana? - kuumana

86. Lempisoittimesi? - häpyhuulari

87. Oletko seissyt jonkin talon katolla? - juuu

88. Rakastatko kirjoja? - en mä

89. Jos olisit mummo, lukisitko ET-lehteä? - öö en

90. Yritätkö olla ekologinen ihminen? - en mä

91. Onnistutko tuhoamaan sukkahousut päivässä? - joo !!

92. Kuinka monta päivää on syntymäpäivääsi? - liikaa!

93. Miksi koulukuvat ei onnistu koskaan? - ne ei vaan onnistu

94. Wanna blow the horn of Gondor? - no thanks : D

95. Narskutteletko hampaita öisin? - en usko

96. Vihelteleekö äitisi? - ei.. se vihaa sitä

97. Ovatko varvaskorut turhia? - mikään ei ole turhaa

98. Onko pitkäperjantai pitkä päivä? - ei?

99. Wow! - en pelaa..

100. Mitkä ovat viimeiset sanasi? - jahuu!

[Ei aihetta]Torstai 05.06.2008 14:30

nyyh. 39.1 kuumetta =(

[Ei aihetta]Tiistai 03.06.2008 17:32

KOKO NIMI: Vilma Lotta V******

LEMPINIMET: vimi, vikke, vimpsa, virma, mini-vimpula...

SUKUPUOLI: female

SYNTYMÄPAIKKA: hyvinkää

ASUINPAIKKA: järvenpää

OLETKO ASUNUT MISSÄÄN MUUALLA: en mä

HOROSKOOPPIMERKKI: jousimies

SISARUKSET: pikkuveli

KOULU: jokelan lukio

VAHVIN AINEESI: psyka ja kuvis ja liikka varmaa

HEIKOIN AINEESI: ruotsi, fysiikka, kemia...

TOIVEAMMATTI: ei mitää käryy

KIINNOSTUKSEN KOHTEET: biletys, pojat

SUURIN PELKOSI: pellet, menettäminen, pimeä

SUURIN HAAVEESI: paljon rahaa, makee auto, iso kämppä, kiva duuni plaaplaa

JUOTKO: pakko sitä välil on kuppii ottaa

ULKONÄKÖ: päättele ite <--

HIUSTEN VÄRI: blondit, tumma tyvikasvu ;<

SILMIEN VÄRI: siniharmaat ?

LYHYYS: 156 =(

PARAS SHOPPAUSPAIKKA: helsinki tai joku pariisi

PARAS CHAT-KANAVA: en chattaile

PIMEIN HARRASTUS: seksi

PARHAAT KAVERIT: maria, minna, janika, sini

TYÖPAIKAT: päiväkotien sijainen ja iltapäiväkerhojen sijainen (ei saa nauraa)

ASIAT, JOITA TYKKÄÄT TEHDÄ: bilettää, nussii, ryyppää

ASIAT, JOITA KERÄÄT: hmm

SIVIILISÄÄTY: sinkku

PARAS JUOMA: teho, kahvi, bisse, siideri, viina

LEMPIVÄRI: vihree, ruskee

LEMPILEFFAT: hmm.. lainakengissä

PARAS SARJAKUVA/MANGA: aku ankka

MUSIIKKIMAKU: R&B ja muita

PARAS URHEILULAJI: pesis, jalkkis ja lätkä teevestä

LEMPIRUOKA: nuudeli ja lehtipihvit

LEMPIHEDELMÄ: päärynä

LEMPIMAA: suomi of course

PARAS KIRJA: juoppohullun päiväkirja

PARAS NÄYTTELIJÄ: HMM

PARAS VUODENAIKA: kesä

LEMPIAINE KOULUSSA: psyka

PARAS KAUPUNKI: järvenpä ja pariisi :D

PARAS TV-OHJELMA: pako, sinkkuelämää, kymppikerho

PARAS LÄTKÄJOUKKUE: leijonat haha

IHANNEMIES: sä

HARRASTUKSET: seksi

LEMMIKKIELÄIMET: jag har inte djur

MIETELAUSE: no tuota..

YLEISIMMIN KÄYTETYT SANAT/LAUSEET: juhuu, vittu, pillujuusto

TYYLI: normi?

RAKKAUSELÄMÄ: ingenting :|

ONNI: takataskussa

KÄNNYKKÄ: nokia n95

MIKÄ ELÄIN OLISIT: siili

MIKÄ ELIN OLISIT: maksa

KORUT: ai mitä käytän? no kaula, korva, käsi, sormus, napa

KIELITAITO: suomi, enkku ja heikko svenska

LAULATKO SUIHKUSSA: juuh

KEITTOTAITO: superi!

HYVEET: öö kuuntelen toisten pulmia

PAHEET: tupakka, alkoholi, kiroilu

MITÄ VAIHTAISIT ULKONÄÖSSÄSI: tissit ainaki!

LEMPIKARKIT: nisut ja pätkis

TULEVAISUUDEN KOULU: ei ainakaa mikää yliopisto

KENGÄN KOKO: 37/38

MIHIN RYHMÄÄN TAI JOUKKOON LUKEUDUT KUULUVASI: suomalaisiin, naisiin, lukiolaisiin, jäkeläisiin, kesoporukkaan :d

KIROILETKO: no välillä

OLETKO KOSKAAN UINUT ALASTI: joou

TYÖSKENTELETKÖ: jooo

MONTAKO TYYNYÄ?: 2

VILLEIN KOKEMUKSESI: grauh!! joku kiva

TULETKO TOIMEEN VAHEMPIESI KANSSA: juu

LEMPIJÄÄTELÖ: emt oikee

ÄRSYTTÄVIN ASIA MITÄ IHMINEN VOI TEHDÄ: valehdella, puukottaa selkää, feidaus

MIHIN USKONTOON KUULUT: evlut

USKOTKO JUMALAAN: emt

KÄYTKÖ KIRKOSSA: jos on pakko

MIKÄ ON LEMPPARI RUUMIINOSA VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA: penis, silmät

USKOTKO KOHTALOON: en mä kai

PARAS NEUVO JONKA OLET SAANUT: HMM

KIVOIN POJAN/TYTÖN NIMI: vilma!!

KUINKA MONTA LASTA HALUAT: 2

HALUATKO MENNÄ NAIMISIIN: emt ehkä

KETÄ/MITÄ AJATTELET NYT: poikia

AJATTELETKO ITSEMURHAA: en mä

LEMPIVAATTEET: alasti

LEMPIVAATEMERKKI: ihan sama

ASUTKO VANHEMPIESI KANSSA: kyl

OVATKO VANHEMPASI ERONNEET: ei

USKOTKO UFOIHIN: en mä

MILLAISESSA TALOSSA ASUT: paritalo

ONKO SINULLA OMA TIETOKONE: joo

OLETKO RAKASTUNUT: en mä

OLETKO KOSKAAN SEURUSTELLUT VAKAVASTI: jjoo

KUINKA VANHANA KOIT ENSISUUDELMAN: ööö en muista

EI URHEILULLINEN PELI, JOSTA PIDÄT ENITEN: pippeli

TYHMIN JUTTU, MINKÄ OLET KOSKAAN TEHNYT: näit on aika paljon kyl.. mut vaik nää pöllimiset oli aika tyhmii joskus..

SUOSIKKIASIAT KESÄSSÄ: loma, aurinko, biletys, uiminen jajaja..

SUOSIKKIASIAT SYKSYSSÄ: synttärit

SUOSIKKIASIAT TALVESSA: joulu ja uusivuosi

SUOSIKKIASIAT KEVÄÄSSÄ: kesä tulossa

TULEVAISUUDEN SUUNNITELMAT: ei niit oo

HAUSKIN TUNTEMASI IHMINEN: tunnen aika monta hauskaa ihmistä :)

PARAS LOMAKOHDE: johonki etelää

PARAS OSA SANOMALEHDESTÄ: mielenkiintoset uutiset

PARAS KAUPPA: vaikka prisma

MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON: sininen

PARAS FIILIS: orgasmi

ENSIMMÄINEN AJATUS AAMULLA, KUN HERÄÄT: ei vittu jaksa

MIKÄ ON SINULLE RAKKAINTA: ystävät, perhe

TULETKO MERISAIRAAKSI: en mä

VUORISTORATA - HUBAA VAI NOT: hubaa

KUULAKÄRKI- VAI LYIJYKYNÄ: molemmat

MONTA KERTAA PUHELIN SOI ENNEN KUIN VASTAAT: no niin kauan et kerkeen vastaa

PUHELIMEN SOITTOÄÄNI: Sean Kingston ft. Pitbull - Beautiful girls (remix)

TULEVAN POIKASI/TYTTÖSI NIMI: who knows

SUKLAA- VAI VANILJAJÄTSKI: suklaa

TYKKÄÄTKO AJAA AUTOA: en oo ajanu viel :(

ENSIMMÄINEN AUTOSI: who knows

KENET HALUAISIT TAVATA: vaikka kenet

PARAS ALKOHOLIJUOMA: bisse, siideri, viina

POJAT: mitä niistä?

TYTÖT: öööh?

MINKÄ VÄRISIKSI VÄRJÄISIT HIUKSESI: Jvaaleiks

MITÄ ON SEINILLÄSI: 4 korttia

ONKO LASI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ: täynnä

PEPSI VAI COCA-COLA: cokis

VASEN VAI OIKEA KÄSI: oikee

MITEN KIRJOITAT KONEELLA: omalla tyylillä

MIKÄ PUUTARHATYÖKALU OLISIT: sakset

ONNENLUKU: 23

NETTILINKKI: www. irc-galleria.net

HUONOINTA MUSIIKKIA: joku tokio hotel

LEMPIKAPPALLEESI: monia monia

LOUKKAAVINTA MITÄ SINULLE ON SANOTTU/TEHTY: no en haluu sanoo

HARRASTATKO YHDENILLANSUHTEITA: no siis en koskaan

OLETKO KOSKAAN PETTÄNYT RAKASTASI: melkee

ONKO SINUA PETETTY: ei ?

MIKÄ SINÄ KOET OLEVASI: ihminen

MITÄ SINÄ HALUAT ELÄMÄLTÄ: kaikkee mukavaa

TOIVOTKO KUOLEVASI: en mä

OLETKO KÄYNYT PSYKIATREILLA TAI VASTAAVILLA AMMATTIAUTTAJILLA: no kuraattorilla ja melkee psykiatrilla

OLETKO TÄYSIN HETERO: joo

MITÄ SINULLA ON TÄLLÄ HETKELLÄ YLLÄSI: toppi, caprit, hipsterit, rintsikat

MIKÄ SINUSTA ON KAUNISTA: pikkulapset, auringonlasku, merenranta

MILLOIN SINÄ ITKET: sillon ku itkettää

PIDÄTKÖ RUNOISTA: emt oikee

KERRO TÄRKEÄ ASIA: loma!

VIILTELETKÖ: angst joo tietenki mutsin visalla

MILLAINEN AJATUSMAAILMA SINULLA ON: kaksmielinen

MITÄ ASIAA SINÄ VIHAAT: pellejä, pinaattikeittoa, nokkosia jajaja...

ELÄMÄSI TARKOITUS: eläminen

ENITEN INHOAMASI RUOKA: pinaattikeitto ja hikijuustokastike ja makkararisotto

LEMPISALAATTIKASTIKE: emt

LEMPISHAMPOO: ihan sama

MITÄ SANOT MUODISTA: kiva juttu

ONKO SINULLA TATUOINTEJA TAI LÄVISTYKSIÄ: navassa ja tragukses ja conchissa korut ja tatskaa ei viel oo

MIKÄ ON NUKKUMAANMENOAIKASI: 00-aamu

OLETKO NS. NETTINÖRTTI: no en tietenkää

MIKÄ SINÄ OLET: no ihminen

OLETKO USKOLLINEN: juu juu

USKOTKO RAKKAUTEEN ENSISILMÄYKSELLÄ: en mä oikee

MITÄ RAKKAUS EDES ON: 2 tyyppii tykkää toisistaan ja vois vaikka kuolla toisen puolesta

MIHIN TUHLAAT RAHAA: röökii, tehoo, juomisee, bilettämisee...

OLETKO HOMO/LESBO: no en ole

OLETKO KOSKAAN SUUDELLUT SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAA: emt

HALUAISITKO: en

OLETKO HARRASTANUT SEKSIÄ SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAN KANSSA: no hyi en

JA HALUAISITKO: en!

VOISITKO RAKASTUA SAMAA SUKUPUOLTA OLEVAAN: en vois!

ONKO SINULLA ISOT PUHELINLASKUT: ei kauheen

KUKA MAKSAA LASKUSI: mamma betalar

NAURATKO TOISTEN KUSTANNUKSELLA: jooo

ONKO SINULLA AJOKORTTI: ei vielä

LEMPIKEKSI: no emt

ÄÄNEKKÄIN IHMINEN JONKA TUNNET: HMM kaikki on melko äänekkäitä

HÄMMENTÄVIN IHMINEN JONKA TUNNET: no HMM

PARAS AIKA VUOROKAUDESTA: ilta

IKÄVIN AIKA VUOROKAUDESTA: aamu

PARAS PÄIVÄ VIIKOSTA: pe ja la

VÄHITEN KIVOIN PÄIVÄ: ma

IKÄVIN KUUKAUSI: joku tammikuu vaikka

PARAS KUUKAUSI: kesä, heinä, marras

[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 21:00

MiRvA sanoo:
NÄHDÄÄN VIISITOISTA YLI MÄKIN ALLA

[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 20:25

Vilma sanoo:
noyy ooks joku bodari?
MiRvA sanoo:
no joooooooooooooooo
Vilma sanoo:
;D
MiRvA sanoo:
mun hauiksen ympärys mitta on 120 cm et revi siitä

[Ei aihetta]Maanantai 02.06.2008 18:22

janika: mul on kalsarit persvaossa, voin kertoo..


janika: mul on silmä täynnä paskaa

ja tehän luette !Maanantai 02.06.2008 15:42

1. Ensin raksittelua.

Joku ystäväsi sanoo: " On Paula-lehmä cool! ".
Sinä vastaat :
[x] " .. Se voittaa kaikki muut ! "
[ ] " Mä voitan sen ! "
[ ] " Hejdaa, sehän on niiku lehmä? "
[ ] " Mä voisin tarjoo sulle tomaatin. "
[ ] " Mitä sää nyt oikee meinaat ? "
[ ] " Tiesiks, et lehmät on märehtijöitä ? "
[ ] " Ai, että cool ? Must se on ainaki iha lehmä .. siis tyhmä ! "
[ ] " Ai se vanukas ? "

Sinä omistat :
[ ] Punaisen hammasharjan.
[x] Vihreän sukan.
[ ] Keltaisen tyynyn.
[ ] Sinisen seinän.
[ ] Oranssit verhot.
[ ] Violetin maton.
[x] Vaaleanpunaisen kynän.
[x] Mustan ripsivärin.

Sinä :
[ ] Kävit tarkistamassa äsken omistatko kyseisen värisiä asioita.
[x] Ihmettelit vain värivalintoja.
[ ] Pidät Paula-vanukkaasta.

2. Sitten muuta hauskaa.

Vastaa oman etunimesi alkukirjaimella alkavalla sanalla. Eli jos nimesi on esim. Tiina, niin sitten keksit sanat T-kirjaimella.

Olen: vimi
Haluan: viinaa
Minulla on: vähän vaatteita päällä
Kuuntelen: voicea joskus
Pohdin: viisauksia
Minuun koskee: välilihaan
Pyrin olemaan: villi

3. Nyt puhutaan.

Kuinka paljon puhut puhelimessa päivittäin keskimäärin ?
- 0min-1h suunnillee

Kuinka paljon laskusi on ?
- 40-50e

Minkä operaattorin asiakas olet ?
- sonera

Minkä merkkinen puhelin sinulla on ?
- nokia ja samsung

Entäpä mikä on sen malli ?
- n95 ja muutama muu

Pelkäsitkö jo, että joudut vastaamaan tyhmiin: " Vastaa kännykän Saapuneet-kansion viesteillä, " - juttuihin ?
- emt

4. Lisää sydän perään. (Tällä tavalla: Katsoin pienenä Muumeja. <3)

Olen mielestäni pieni punainen possu.
Olen sossutätien ruokaa.
Olen muropaketin idoli.
Olen tv:stä tuttu.<3
Olen sun äitis.
Olen paras - yksinkertaisesti.
Olen tarkka kuin porkkana.<3
Olen oomeena, olen oomeena.
Olen tunnetusti oopperalaulaja.<3
Olen pienten poikien puolustaja.<3
Olen söpöistä söpöin sammakko.

5. Rakastan.

[x] Kissoja.
[x] Muumeja.
[x] Laukkuja.
[/] Kelloja.
[ ] Lautasia.
[x] Ystäviä.
[ ] Paula-vanukasta.
[ ] Mattojan kutomista.
[ ] Variksenmarjoja.
[ ] Pokemoneja.

6. Onks hymiöt tuttuja ? (Jos tunnet kyseisen henkilön niin hymiö perään sen perusteella millainen tyyppi.)

Tiina
Perttu
Miia :(
Maiju
Kaisa :)
Mikko :)
Linda :)
Teemu :)
Juuso
Essi :)
Joonas :)
Salla
Tuomo
Kiia :)
Ronja :)
Venla
Petra :|
Jere :)
Elina :)
Siru

7. Kirjoita mulle sanoja, mutta älä fuskaa.
Naapurusto Englanniksi: neighbourhood (? :D)
Keskiviikko Ruotsiksi: onsdag
Mexicon pääkaupunki: mexico city
Kuuluisa Nalle Puh Englanniksi: winnie the pooh
Omena Ruotsiksi: äpple
Stuhl (Saksaa) Suomeksi: HMMM
Moi (Ranskaa) Suomeksi: bonjour ?
Peruna Suomeksi: peruna
(vitsi edellinen vastaaja ei tienny ku 2 noista :D)

8. Minä oon tv:stä tuttu ! (Muistatko ?)
[ ] " Kuunnelkaa nyt Tervajokea! "
[ ] " Isi on kiva, mut äiti on lehmä. "
[ ] " Juon nyt vettä. "
[ ] " Se tallukka talkkari pesi niillä aineilla mattonsa ! "
[ ] " Menen huoneeseeni. "
[x] " Ens kerral mä oon äiti. "


KAKSITOISTA BÄNDIÄ/ARTISTIA JOISTA PIDÄN:
01. akon
02. 50 cent
03. lil wayne
04. kanye west
05. t-pain
06. timbaland
07. elastinen
08. p diddy
09. cheek
10. sean kingston
11. en keksi
12. en keksi


KYMMENEN ASIAA ULKONÄÖSTÄNI:
01. siniharmaat silmät
02. pieni suu
03. blondit hiukset
04. tumma tyvi
05. pienet tissit
06. pitkät ripset
07. 5 korvista
08. pienet kädet
09. punaset kynnet
10. sänki (en kerro missä...)

YHDEKSÄN ASIAA JOITA ODOTAN:
01. aurinkoa
02. ruokaa
03. penistä!
04. röökii
05. bileitä
06. mökkeilyy
07. suihkua
08. matkustelua
09. rusketusraitoja

KAHDEKSAN LEMPIJUOMAANI:
01. teho
02. kahvi
03. bisse
04. siideri
05. viina
06. battery
07. joku mehu
08. cokis

KUUSI ASIAA JOTKA ÄRSYTTÄVÄT TÄLLÄHETKELLÄ:
01. mul on nälkä
02. mul on enää 1 tupakka
03. pitäis käydä suihkussa
04. mul on tylsää
05. aurinko ei paista kunnolla
06. joku

VIISI ASIAA JOITA KOSKETAN JOKA PÄIVÄ:
01. kännykkä
02. hiukset
03. tissit (omat siis)
04. jääkaappi
05. kaukosäädin

NELJÄ TV-OHJELMAA JOITA KATSON:
01. pako
02. sinkkuelämää
03. simpsonit
04. CSI

KOLME PAIKKAA JOISTA MINUT LÖYTÄÄ:
01. himasta
02. kaupungilta
03. katuojasta

KAKSI LEMPIKIRJAANI:
01. juoppohullun päiväkirja
02. kamasutra

YKSI ASIA JOKA MERKITSEE ENITEN:
01. ystävät ja perhe


KELLONAIKA NYT:
>> 12.21

VALITUT PALAT
1. Sukupuoli: ( ) Poika (x) Tyttö
2. Ikä: ( ) <16v ( ) 16v (x) >16v
3. Pituus: (x) <160cm ( ) 160cm ( ) >160cm
4. Asuinkunta ja lääni: järvenpää ja etelä-suomen lääni

KOMPISAR
1. [x] Minulla on enemmän kuin kolme hyvää ystävää, joille voin puhua kaikesta
2. [x] Minulla on paljon kavereita
3. [x] Hengailen usein ystävieni seurassa
4. [x] Ystäväni harrastavat samoja asioita kuin minä
5. [x] Ystävät ovat minulle kaikki kaikessa
6. [x] ...jopa joskus tärkeämpiä kuin perhe
7. [x] Minulla on ainakin yksi ystävä, jonka kanssa olemme olleet ystäviä yli seitsemän vuotta

SUKULAISET
1. [x] Asun vanhempieni luona
2. [x] Minulla on hyvät suhteet perheenjäseneeni
3. [x] Vanhempani ovat edelleen yhdessä
4. [ ] Olen perheen nuorin
5. [ ] ...mutta silti kaikkein pisin
6. [x] Pidän yhteyttä sukulaisiini silloin tällöin
7. [ ] Sukulaiset menevät kaiken muun edelle
8. [ ] ...myöskin rakkauden

LÖÖV
1. [ ] Seurustelen
2. [ ] Olen joskus seurustellut yli kaksi vuotta
3. [ ] Koin ensisuudelman alle 12-vuotiaana
4. [ ] Olen tällä hetkellä rakastunut/ihastunut
5. [ ] ...mutta en saa vastakaikua
6. [x] Minua silti rakastetaan vielä jossain
7. [hmm?] Olen suudellut samaa sukupuolta edustavaa ihmistä
8. [ ] ...ja se oli kivaa!
9. [/] Himokkaat kielisuudelmat ovat parhaita

MIES/NAISMAKU
1. [x] Timmi, hyvä kroppa on nam
2. [ ] Pidän hiukan tukevammista ihmisistä
3. [ ] Gootit ovat ihania
4. [ ] Mutta fruittarit/pissikset on ihanempia
5. [x] Tykkään taviksista
6. [ ] Rillipäiset on söpöjä
7. [/] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö
8. [x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään hirviön kanssa
9. [x] Pervo saa olla
10. [ ] Mutta jatkuva lääppiminen jne. on ärsyttävää

SUOJAUS
1. [ ] Olen ylihuolehtivainen
2. [ ] Siistin työympäristöni usein onnettomuuksien välttämiseksi
3. [ ] Olen ajatellut hakeutuvani turvallisuusalalle
4. [ ] Pidän liikkuessani (autolla/pyörällä/rullaluistimilla/kävellen) asianmukaisia turvalaitteita
5. [ ] Olen puolustanut koulukiusattua

TUPAKKA JA ALKOHOLI
1. [x] Poltan
2. [x] ....ja paljon
3. [x] ....enkä välitä riskeistä
4. [x] Juon alkoholia
5. [x] ...ja paljon
6. [x] ....enkä välitä riskeistä
7. [ ] En ole koskaan polttanut tupakkaa
8. [ ] En ole koskaan juonut
9. [ ] Olen nytkin krapulassa/humalassa
10. [x] Maistoin tupakkaa ensimmäisen kerran alle 12-vuotiaana
11. [x] Maistoin alkoholia ensimmäisen kerran alle 12-vuotiaana
12. [x] Olen sammunut
13. [x] Olen oksentanut humalatilassa lavuaariin
14. [x] PAKKO PÄÄSTÄ TUPAKILLE/JUOMAAN!


RASTITUSTEHTÄVÄT LOPPUVAT TÄHÄN!!!
1. Oletko iloinen?
- ihan sama

I AM
1. Itsepäinen: ehkä joskus
2. Ilkeä: muahhah
3. Viisas: tottakai =)
4. Pervo: kuulemma ;o
5. Hyvä koulussa: hhah joo salee
6. Hyvä soutamaan: paras
7. Satuttanut itseäsi: en tahallisesti
8. Huutanut jollekkin frendillesi: juu
9. Satuttanut ystävääsi: ei ne oo ollu mun ystävii sillon
10. Alien: en?

SUOSIKKIEN KUUMALISTA
1. Alkoholijuoma?: bisse, siideri (red berries ja lime-mansikka nam), viina
2. Karkki: nisu ja pätkis
3. Sarjakuva / piirroselokuva: aku ankka ja paavo pesusieni
4. Purukumi: airwaves liila
5. Väri: ruskee, vihree
6. Kynsilakan väri: hmmm
7. Viikonpäivä: pe ja la
8. Inhokkipäiväsi: ma
9. Kukka: orkidea
10. Koru: vaikka kaulakoru emt
11. Vuodenaika: summer <3
12. Norja / Ruotsi?: ruotsi
13. Trampoliini vai uima-allas?: uima-allas


VARMAT RASTIT / TYHMÄT KYSYMYKSET
1. [x] Minulla on kuvia IRC-galleriassa
2. [x] Minä käytän gallerian päiväkirjaa
3. [x] Teen tätä tehtävää
4. [x] En varmasti ole ainoa, joka tekee tämän
5. [x] Laitoin rastin kaikkiin neljään edelliseen kohtaan
6. [x] Osaan ainakin yhden sanan suomea
7. [x] Olen alle 100-vuotias
8. [x] Olin nopein siittiö
9. [x] Hengitän
10. [x] Kohdan nimi on Varmat rastit ja se pitää paikkaansa

EN JAKSA ILMOITTAA LOPPUUKO RASTITEHTÄVÄT VAI EI JNE.
Harmittaako?
- huoh

JOKO TAI
Rakkaus vai raha: rakkaus
Yhden yönjuttu vai suhde: molemmat :P
TV vai Internet: netti
Pepsi vai Coca-Cola: cokis
Villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla: villit illat baanalla grr
Värilliset vai musta-valkokuvat: both
Puhelimitse vai kasvotusten: both
Messenger vai sähköposti: mese
Kengät vai ilman: kengät vaik

MUSIIKKI
1. Mielipiteesi Euroviisuista ?: aivan sama
2. Kuinka paljon tilaa on mp3:ssasi jos sellaista on ?: 4 GB
3. Miltä vuosiluvulta on lempiartistisi ?: emt
4. Mikä se on?: emt
5. Paras kappale?: EMT
6. Pidätkö musikaaleista?: en mä oikee
7. Entä oopperasta?: pahemmin katellu
8. Auttaako musiikki oikeasti sydänsuruihin ?: juu
9. Kuinka usein kuuntelet musiikkia?: varje dag
10. Harrastatko musiikkia?: soitan häpyhuuliharppuu ja rytmimunia

ENSIMMÄINEN...
1. Paras ystävä: sini
2. Suudelma: :)
3. Lemmikki: kaloja, mut oma lemmikki oli söpö-hamsteri
4. Harrastus: muskari varmaa

KOSKA VIIMEKSI...
1. Poltit tupakan: 1,5 h sitte
2. Joit alkoholia: lauantaina
3. Ajoit autolla: en aja viel ;(
4. Soitit: puhelimella vai? 1,5h sitte
5. Nauroit: varmaa tänää
6. Kuuntelit musiikkia: whole time
7. Itkit: öö en muista

OLETKO KOSKAAN...
1. Deittaillut yhtä parhaista ystävistäsi?: en
2. Ollut pidätettynä?: juu
3. Uinut alastomana?: juu
4. Ollut TV:ssä?: juu
5. Harkinnut itsemurhaa?: en
6. Suudellut jotakuta ja katunut sitä?: juu!
7. Pelännyt?: juu!

TÄLLÄ HETKELLÄ...
1. Mitä uraa harkitset?: ei mitää tietoa
2. sinulla on päälläsi?: t-paita ja hipsterit

5 ASIAA JOTKA OLET TEHNYT TÄNÄÄN...
1. heränny
2. käyny wc
3. puhunu marian kans puh
4. polttanu
5. juonu lasin frissiä

TYHMYYS
[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[?] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[x] Olen melkein tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[/] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[ ] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen.
[ehkä] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengasta päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[x] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[ ] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[hmm?] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani.
[x] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä


TUNNEN/TIEDÄN
[x] Anna
[x] Antti
[ ] Anu
[ ] Arttu
[x] Atte
[ ] Birgi
[ ] Eila
[x] Enya
[x] Erkki
[x] Essi
[ ] Evita
[x] Hanna
[x] Hanne
[x] Heidi
[x] Heikki
[x] Helena
[x] Heli
[ ] Iida
[x] Jaakko
[ ] Jaana
[x] Janne
[x] Jani
[x] Jenna
[x] Jenni
[x] Janette
[x] Janita
[ ] Janna
[x] Jere
[x] Jesse
[x] Johanna
[x] Joonas
[x] Juuso
[x] Juho
[ ] Kaisla
[x] Kari
[ ] Kati
[x] Laura
[ ] Leila
[x] Lotta
[x] Markku
[ ] Marko
[x] Meri
[x] Mia
[x] Miia
[x] Mika
[x] Mira
[ ] Niki
[x] Ninni
[x] Niina
[ ] Niti
[x] Nina
[ ] Nuutti
[x] Petri
[x] Pete
[x] Pia
[x] Piia
[x] Riikka
[x] Riina
[x] Riku
[x] Saara
[ ] Sofia
[x] Sara
[x] Sanna
[x] Sari
[x] Sini
[ ] Taina
[x] Taru
[ ] Terhi
[x] Tiina
[x] Timo
[x] Timppa
[x] Tomi
[x] Toni
[x] Tuomo
[x] Tuukka
[ ] Uki
[x] Vesa
[ ] Viivi
[x] Ville

olipas paska