IRC-Galleria

Kahvila?Maanantai 11.05.2009 18:23


Syksyllä avattavaan nuorten toimintakeskus Happeen Sörnäisiin on perusteilla kahvila, nuorille suunnattu, nuorten itse ylläpitämä.

Kahvilaa halutaan värkätä mahdollisimman avoimella meiningillä. Tarkoitus on yksinkertaisesti kerätä kokoon joukko ihmisiä, jotka ovat aina halunneet tehdä jotain kahvilaympäristössä, ja luoda yhdessä paikka, jossa nämä unelmat voi toteuttaa.

Kahvilan perustamista tukee osuuskunta Prafé Osk, joka itsessään syntyi samanlaisessa prosessissa viisi vuotta sitten, kun sattumanvarainen joukko ihmisiä löi päänsä yhteen ja perusti Etu-Töölöön yhä omaehtoisesti vapaaehtoisvoimin toimivan nuorisokahvila Soihdun (http://www.soihtu.org/).

Perusteilla olevan kahvilan toiminnallisena tarkoituksena tulee olemaan tarjota nuorille kohtaamispaikka ja tila, jossa järjestää kaikenlaista
omaa toimintaa sekä osallistua ja opetella kahvilanpitoa. Kahvilan on tarkoitus myös toimia osuuskuntapohjaisena. Liikevoittoa ei tässä havitella, mutta jos kaikki menee putkeen voi kahvilatyöstä saada jopa ihan palkkaakin.

Tule mukaan jos olet aina halunnut:

* järjestää kahvilatilassa keikkoja, peli-iltoja, näyttelyitä, lukupiirejä, keskusteluiltoja, ...
* harjoitella kahvilan pitämistä, ideoida sen tuotteita, oppia valmistamaan erikoiskahveja tai hyvää teetä, saada työ- ja asiakaspalvelukokemusta, kokemusta yrityksen perustamisesta, ...
* ylipäänsä suunnitella ihka oman, itsellesi ja kavereillesi sopivan kahvilan

Soihdun kokemuksen mukaan tekemistä löytyy loputtomasti, mutta eri kokoisia mielekkäitä tehtäviä löytyy joka lähtöön. Voit itse päättää kuinka syvälle suohon haluat sukeltaa.

Ensimmäinen tapaaminen kiinnostuneiden kesken järjestetään lauantaina 6.6. klo 16 kahvila Soihdussa.

Jos kiinnostuit, ota pian yhteyttä Prafé Oskin puheenjohtajaan, Juhis Rantaan, juhis@soihtu.org. Houkuttele mukaan kaverisikin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.