IRC-Galleria

DobberikoulutuksessaSunnuntai 29.07.2007 17:19

Käytiin pitkästä aikaa taas tottistelemassa. Ja kauhia pentukuume taas iskee kun kaksi pentua siellä pyöri :/

Tessalle otin kisa liikkeet. Kaiken palkkaamisen tein suusta tällä kertaa, ja se toimii Tessukalle. Vaikkei koskaan oo motivaatio ongelmia ollutkaan, niin nyt se vasta säpäkkänä olikin :) Noutokapulan oon jonnekin osannu hävittää, niin tehtiin noudot patukalla, joka sitten lisäsi treenin vaativuutta suuresti kun sit olis kiva ollu vaan retuutta. Hypyn ja esteen takaisin tullessa yritti kiertää, mutta vaikka suussa olis paskapökäle, ne noudot on tehtävä oikein, ja menihän se sitten.

Rialle bh-juttuja treenasin. Vähän oli Rialla motivaatio hukassa, kuumakin toki oli. Mutta perus hyvin meni ja tarkasti, säpäkkyytä olis saanu olla enempi.

Loppuun otettiin molemmilla koirilla puruja :D Rialla meni ihan ok, yks kaveri oli "analysoimassa" Ja sanoi että Rialla on hyvät vietti ominaisuudet, mutta se luottaa liikaa omaan puruunsa, eikä silloin hihaan hyökkäys ole riittävän tarkka. Eli pitäis nyt saada turhautettua siten että aina kun puru on huono, hiha menetetään ja koira häviää ja onnistuneesta purusta voitto. Vietti voisi vielä kehittyä roimastikin, mutta hyvä on jo nytkin.

Sitten mein mamma Tessukkakin pääsi hommiin :D Ja mie olin aika äimänä kuinka se näyttelypuudelikin homman hoitaa :D Vietti voisi olla parempi, haukkuu kyllä hyvin ja aggressio löytyy, mutta saalisvaiheessa Tessa ennemmin tuijottaa ja odottaa kiinni käyntiä, kuin hilluisi liikkuvan hihan perässä. Puruote oli tosi rauhallinen, aggressiivinen, eli Tessa ei taistellut, vaan piti kiinni ja tuijotti maalimiestä muristen. Maalimies antoikin ihan kuynnon kyytiä Tessalle, ilmalentoja ihan urakalla, ja niin se vaan pysyi kiinni :D

...Pitäisköhän miun sittenkin tuota Tessaa alkaa koulimaan :D

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.