IRC-Galleria

TreeniäMaanantai 31.03.2008 13:04

Eilen dobberitreeneissä:

Rian kanssa seuraamista, ja niitä täyskäännöksiä. Pienellä pakotteella tiiviys löytyy kyllä. Liikkeestä jäämisissä ei ole mitään ongelmaa, seisominenkin onnistuu ilman omaa vilkuilua.
Luoksetulossa vaan harmillinen törmäs tapahtuu heti kun matka pitenee, lyhyellä matkalla tulee melko nätisti eteen. Joten jatkamme luoksetulon treeniä lyhyellä matkalla jonkun tovin.
Noudot on hyvällä mallilla, kokeilin estenoudossa jättää toisen kiipee käskyn pois, jota ei vielä pitäisi sitten tehdä. Ria kiersi esteen takaisin tullessa. Toisen käskyn kanssa kiipeää takaisinkin päin. Eli näin siis treenaamme vielä jonkun aikaa. Hyppy ja tasamaa noudossa ei mitään ongelmia. Eteenmenossa eka kerta oli silkkaa tuuria. Vietiin pallo yhdessä, ja lähetin. Ria meni ekasta maahan käskystä maahan :D Ja jos olisin ollut viisas, olisin tietenkin tuohon jättänyt, mutta ei, piti kokeilla vielä toisen kerran, ja sit saikin karjua jo kolmeen kertaan. Sitten paikkailtiin suorilla palkoilla ja vielä viimeinen kerta maahanmenolla..
Otettiin myös pienen tauon jälkeen piilonkiertoja ja näyttelytreeniä.

Jykä sai riekkua siskon kanssa, moikkailla ihmisiä ja leikittiin rukkasella. Muutamat istumiset ja lioksetulot tehtiin, ja parit askeeleet "seuraamista" :) Kyllä poikaa nukuttikin sitten loppupäivän :D

Kesää odotellessaTorstai 27.03.2008 16:19

Tuossa noita suunnitelmia kirjailin ylös, ja laskeskelin, jotta jos kaikki menee hyvin, niin JK2 olisi mahdollisuus tänä vuonna, ja kirjasin neljä koetta, joista sitten pitäisi tulosta saada. Ja kirjasin kyllä sen viidennekin, jälki3, se nyt on vaan siellä itteeni kannustamassa :D Eli tulosta pitäisi kesäkuun loppuun saada.. kröhöm, ei suinkaan taas odotukset korkealla, ku päästy edes reenimään ...

Mietin sitten tulevia treenejä, ja nyt on todellakin kiskottava itteensä niskaperse otteella ja alettava hommiin. Keskeneräisellä koiralla ei oo kiva mennä mokailemaan, tullut huomattua. Koe liikkeistä hiomista vailla, ja kunnossa ovat..

Seuraaminen, oikein hyvällä mallilla, täyskäännöksissä voisi olla tiiviimpi, perusasento joskus vinottaa..
Ihmisryhmärämä kunnossa.
Paikallamakuuta ei olla talvella juuri tehty ku pieniä pätkiä, mutta ei ole ollut ongelmia niissä, mutta sitä vahvistetaan edelleen.
Liikkeestä istu, kaikki kunnossa.
Liikkeestä maahan, kaikki kunnossa.
Luoksetulossa törmäys.. Eli sitä hiomme urakalla.
Liikkeestä seisomisessa (2lk.) omasta vilkaisusta päästävä eroon, muuten kunnossa.
Tasamaa nouto kunnossa, välillä vino eteentuloasento, sitä paikataan.
Hyppynouto, korkeella esteellä ei talvella kovin olla tehty, ponnistaa esteestä, joten sitä hiomme.
Estenouto kunnossa, kokeiltava vaan ilman toista "kiipeä" käskyä, ei ongelmia.
Eteenmenossa varmistetaan aina suora eteneminen ja maahanenoa varmistellaan vielä joku kotva, nykyään menee maahan 2. tai 3. käskyllä.

Jos tuo lumen tulo loppuisi, niin voisi ihan jo piakkoin lähteä esineruutua harjoittelemaan.. Ei mitään muistikuvaa mihin syksyllä jäätiin, luultavimmin ei kummempia ongelmia ollut. Muistutellaan hommaa.

Treeniä, juupa juu :)Keskiviikko 26.03.2008 19:59

On hiukan jäänyt treenaamiset vähille. Jokseenkin penturumban jäljiltä tullut vaan otettua rennosti. Mutta kyllä mie kohta palaan takasin arkeen, ihan kohta :)

Jykän kanssa ollaan melkein joka päivä tehty pihalla rättileikkejä. Eilen aloitettiin maahanmenon harjoittelu, istua jo osataan. Ruokakipolla treenataan odottamista ja katsekontaktia.

[Ei aihetta]Tiistai 25.03.2008 22:29

Jykä 9vko, 10,5kg

Rauha maassa..Perjantai 21.03.2008 11:12

Eilen lähti Yrkki poika omaan kotiinsa matkaamaan..
Nyt ollaan sitten enää oman lauman kesken, ja arki palaa taas kuvioihin, hieman lisämaustein höystettynä tietenkin kun tuon Jykän kanssa nyt aletaan kunnolla houhuamaan :)

Eilen tehtiin vähän rättileikkiä, tosi hienosti leikkii ja saalistaa rättiä. Voittaessaan lähtee juoksemaan rätin kanssa ja yrittää kaivaa sitä maahan, kuulema iskätä perittyä :D Mutta tulee sitten taas haastamaan kun kutsun.

Huolta ja murhettaTiistai 18.03.2008 21:26

Eilen jo haistoin jotain kummallista kun Tessan kanssa sohvalla köllittiin...
Tänä aamuna huomasin tippoja lattialla, ja eikun soitto Aholle.. Verinäytteissä kaik ok, tähystyksellä selvisi jotta kohtutulehdushan se mitä...

Kolmen viikon antibiootti kuuri ja viiden päivän joku hormooni piikki juttu laitettava.. Hienoa...

No, mutta tämmöstähän tämä, eikä ole edes ainut huolen aihe, mutta toivotaan nyt parasta jotta asiat sutviintuisivat.

Treenipäiväkirjaus jatkuuSunnuntai 16.03.2008 23:09

Edellisestä treenaus merkinnästä taitaakin aikaa olla ihan reilulti.

Tänään käytiin dobberitreeneissä pikaisesti pyörähtämässä, kun tuo Jykä poikakin oli mukana. Rian kanssa paikkailtiin luoksetuloa. Ensin oli ongelmana törmäys, nyt ongelmana sitten se että jää puolimatkaan hiimailemaan.. No, saatiin parit ok suoritukset. Sekä sitten perustreeni noutoineen ja eteenemnoineen.

Jykän kanssa käytiin ihmisiä moikkailemassa ja sylissä olemassa. Vähän hanskalla leikittiin, mutta uusi ympäristö oli välillä mielenkintoisempi :) Nakkitottista aloiteltiin lähinnä istumista edessä luoksetulo asennossa :) Ihana nassikka!

Hullu mikä hulluKeskiviikko 12.03.2008 15:36

Kyllä nyt pitää jo päässä viirata, miulla siis :D

Koirataloutemme kasvoi yhdellä jäsenellä.

Kotisivuja päiviteltyLauantai 08.03.2008 13:28

Pennuista taas vaihteeksi uusia kuvia kotisivuilla, ikää jo pian 7vko.

[Ei aihetta]Perjantai 29.02.2008 14:25

Riiviöitä koko sakki :D Mutta ihania sellaisia :) Vaavat jo 5,5 viikon ikäisiä.