IRC-Galleria

Kurja päiväTorstai 31.07.2008 01:31

Aamusta Saijan luo remppaa tekemään. Koirat telmusi pihalla. Mielenkiinnolla odotin iltapäivää kun Lulu menee uusintakuville selän ja lonkkien osalta.

Koirat tuli sisälle, Tessa vuotaa verta korvan takaa. Soitin lekurille ja samalla otan Tessan mukaan kun Luluakin käytetään. Parin tunnin aikana korva paisui kamalan kokoiseksi ja juureen muodostui kova pahka. Oma lekurimme oli lomalla.. Sijaislekuri veikkasi verikorvaa, ja jotta tikataan samantien, no päättii ottaa kuitenkin näytteen ensin josko onkin vain märkää, mutta mitään ei ruiskuun tullut. Joten ei onneksi verikorva. Ajeli korvakarvat pois, ja hampaan jälki näkyi. Antibioottikuuri ja kotiin. Siinä sentään selvittiin vain säikähdyksellä.

Mutta Lulun kuvia odotettiin sitten taas jokunen tovi, ja järkytys oli suuri... :( Reilu vuosi sitten näkyi selässä muutama pieni luupiikin alku, hyvin harmittomat sellaiset. Tämän päivän kuvien tarkoitus oli kartoittaa tämän hetkinen tilanne. Luupiikit olivat suurentuneet huomattavasti, aiheuttaneet silloittumia, ja Lululla todettiin spondyloosi nikamiin T9 ja L1. Kahdesta kohtaa nikamat luutuneet yhteen. Tämän järkyttävän uutisen jälkeen ei oikein osannut mitään ajatella, se selkeni, jottei Lululle ole pentuja tulossa nyt eikä koskaan, koska perinnöllistähän tuo on.

Ja jotkut vielä väittää ettei nuorelta koiralta tarvitse selkää kuvata, tässä se taas nähtiin, Lulu vasta 2vee...

Hakutreenit al'a TessaTiistai 29.07.2008 00:03

Olihan taas uusi juttu ;D

Eka ukko alarinteessä. Löytyi, mutta ei tuonut rullaa, kiintorullalla siis oli. Lähetin moneen kertaan, vaan kun ei niin ei. Hylättiin se ukko meiningillä jotta jäät ilman palkkoja. Toka ukko olisi vaatinut tien ylityksen joka oli vain muutaman metrin päällä keskilinjalta. Tessa kieppui paskarinkiä ympärillä, suorastaan lällätteli mulle keskari pystyssä, ja välillä kävi herkkuja kyselemässä multa. Vein autoon, ja sieltä sai seurata kun kaikki muut koirat meni töihin ja parit treenikaverit kävi vielä autolla kiusaantumassa että "ukkoja mennään etsimään ja Tessapa ei pääsekkään". Kun viimeisenä otin Tessan autosta, oli meininki hieman eri ;D Ekalle ukolle painoi täysiä, ja tulihan se rullakin sieltä, ja palkat tietenkin näytöllä. Toiselle ukolle aivan täydellinen pisto ja ilmaisu nappiin ja näytöllä palkka. Kolmannella ukolla oli suora palkka ja palloleikit siihen päälle. Kyllä sen heti huomaa kun Tessa on nyt reissujen ja leirien lomassa jäänyt vähemmälle, niin koettelee taas tekemisillään :)

Dobermann leirillä savitaipaleellaPerjantai 25.07.2008 13:29

Lauantaina lähdin ajelemaan Rian ja Jykän kanssa kohti savitaipaletta. Perillä olin neljän maissa. Teltta pystyyn ja iltaohjelmien pariin.

Sunnuntaina aamusta pidettiin pientä teoriaa peltojäljestä ja iltapäiväksi lähdettiin pellolle. Jykälle tehtiin 3 makkararuutua. Ensimmäinen kouluttajaqn kommentii, koiralla ei ole nälkä... Ekassa ruudussa oli vähän muut mielessä, ihmisiä, lintuja ym, jokunen makkarakin kyllä maistui. Toisessa ruudussa jo hieman nuuskuttelua varmemmin ja ruudun rajat tuli selvemmäksi. Kolmannessa ruudussa tiesi jo mitä tehdään, ja veti innolla ruutuun, nuuskutti kovasti ja söi paremmalla ruokahalulla. Lopuksi tehtiin suora jossa makkaraa. Alku oli hieman huuhailua, mutta loppua kohden jo nuuskutteli, etsi ja söi hyvin.
Rialle tallasin kahden kulman laatikon, jossa 3 esinettä. Ria eteni tarkasti ja yvin jäljellä. Esineen ilmaisu meillä on ollut tuominen, mutta tässä opeteltiin maahanmenolla, joten pakotteen avulla maahan.

Maanantaina Jykälle suora, ja tänään ruokana kissanruoka, ja kylläpä alkoi nenälle olla töitä kun kaikki kökköset oli kerättävä, ja nyt oli jo nälkääkin vähän kasvateltu. Häiriöille oli vielä tosi altis. Jäljen päässä oli purkki palkkana.
Rian jälkeen lisättiin nyt pituutta reilusti, 4 kulmaa, 3 esinettä. Kulmat Ria työskenteli tarkasti ja loppua kohden vauhti hiipuii niin hyvin että meni löysällä liinalla, pakotteiden avulla vauhti pidettiin tasaisena, ja esineen ilmaisut varmennettiin.

Tiistaina Ria oli tauolla, mutta Jykälle tehtiin jälleen suoraa, nyt jo reilusti pidempää. Jykä tiesi autosta haettaessa jo mitä tullaan tekemään, eikä ollut enää turhia hötkyilyjä ja pörinöitä, paalulle menossa vain innokkaasti. Ruokana jälleen kisanruokaa isohkoja kasoja, ja käljen päässä oli jälleen purkki odottamassa. Syöminen oli tänään huomattavasti rauhallisempaa ja varmempaa.

Keskiviikkona Taas Jykälle suoraa, nyt niin että loppupurkilta otettiin maahan ja palkan jälkeen jälki jatkuikin vielä hetken matkaa. Alussa liinasotkut häiritsi ja alkoi taivastelemaan, mutta pian jatkoi itsenäisesti syömistä. Kova oli veto koko jäljen, ja saa ollakin intoa vielä tässä vaiheessa. Palkkapurkilta jäljen jatkuminen ok, siellä toinen purkki.
Rialle tein jo pitkän jäljen tänään, ja nyt otettiin tyhjiä askelia mukaan 4-6 askeleen sarjoissa. Yllätyksekseni vauhti pysyi hyvänä tyhjienkin aikana, kulmat oli tarkat. Kakkosesineella Ria tarjosi itsenäisesti maahanmenoa jo ennekuin ehdin käskyä antamaan, mutta oli kuitenkin hyvin epäileväinen maahanmenosta. Ohjeeksi sain että vielä pitkä tovi käskyllä ja pakotteella varmistus.

Torstaina alettiin jo koko porukka olla aikas naattia, Jykälle en enää tehnyt jälkeä, ja Riallekin oli tarjoitus tehdä helppo, kiva ja motivoiva jälki. Kahden kulman laatikko kahdeklla esineellä. Mukana oli kolme tyhjää kohtaa 10 askeleen sarjoissa. Maa oli jo kuivunut ja olikin vaikeampi kuin olisi tarvinnut. Motivoinnin vuoksi olisin voinut jättää makkarat isommiksi paloiksi, nyt Ria ei oikein jaksanut kaivaa jokaista murua heinien seasta. Tyhjät meni oikein hyvin, vauhti ei edelleenkään kiihtynyt mitenkään huomattavasti. Esineen ilmaisut normaaliin tapaan.

Torstaina sitten iltapäivästä lähdettiin ajelemaan kotia kohti, matkalla piipahdin Reetan ja Rambon luona, kiitos kaffetuksesta :)

Mielettömän mahtava leiri, ja tosi paljon hyviä oppeja jäi muistiin, ja eiköhän sitä nyt taas vähän uusin tuulin aleta treenailemaan :)

JälkitreenitTorstai 17.07.2008 23:44

Jykälle tein kaksi tosi lyhyttä jälkeä. Makkaraa oli siellä täällä, ei todellakaan kaikilla askeleilla enää kun ei niitä tule sieltä syötyä, jäljestäminen on kivempaa. Ekalla jäljellä jonkin verran nenu nousi maasta ja ympäristössä kaikkea mielenkiintoista, mutta aina kun makkaralle sattui niin johan taas tarkkeni homma. Tänään ekan kerran jäljen päässä oli keppi, jolla aiemmin jo leikittiin. Keppiä ei noteerannut, pysäytin kepin kohtaan ja sattuihan se nenuun, vaikkei Jykä vielä tiedäkään mitä se meinaa. Kaameat bileet kepin kanssa ja herkkuja nassuun.

Toinen jälki meni paremmin, Jykä jäljesti intensiivisemmin, ei haahuillut ympäristölle lainkaan, makkarat ei kelvannut, jälkeä vaan piti ajaa. Keppi taas jäljen päässä, ja nyt minun pysähtymisestä reagoi keppiin ja taas bileet :) Oikein hyvin meni.

Rialle treenikaveri teki n. 500m jäljen, 45m jana, teräviä ja tavallisia kulmia ja tien ylitys. Jana meni ihan persiiksi taas, osasyy ehkä puolessa välin janaa iskenyt kakkahätä.. Vois kai sitä koiraa aina vähän ulkoiluttaa ennen jäljelle menoa... Kolme lähetystä taas vaati jotta jäljelle saakka päästiin. Jälki meni oikein hyvin ja rivakasti, mie en edes teräviä kulmia tajunnut, sen verran sujuvasti meni. Tietä ennen oli keppi, johon selkeesti Ria luuli jäljen loppuvan, lähti kolmannella käskyllä vasta jäljestämään lisää ja hyvin meni tienkin yli. Kaikki kepit löytyi.

Tuohon janaan on nyt pakko kiinnittää kunnolla huomiota ja tehdä pelkkiä jana harjoituksia seuraavat treenit, ei mahda mitään, kamalaa hillumista ja pyörimistä janalla. Mulla väärä käskykin siinä joka varmasti sotkee koiraa, eli "etsi jälki" etsi kun on vähän joka paikassa, suora eteneminen metsässä pitää nyt opettaa, ei kehtaa tass eteenmenoon sotkea.

Tiistain tottiksetTorstai 17.07.2008 13:54

Rialle ensimmäisenä uudet liikkeet. Paikallamakuu näkösuojassa ekaa kertaa tänään kokeilussa. Hyvin pysyi, mutta miun ollessa piilossa kävi vähän levottomammaksi kuin normaalisti. Joten pienissä pätkissä treenataan. Juoksusta maahanmeno ja seisominen ok. Noutoja otettiin myös, ja taitaa juoksu tehdä tehtävänsä, ei oikein sujunut. Takaisin tullessa kiersi molempia esteitä ekalla yrittämällä. Eteenmenoa maahanmenon kanssa, mikä maahanmeno, ikinä kuullutkaan??? Toisella yrittämällä seisoi pitkään paikallaan kunnes viimein lösähti maihin. Kolmannella olikin jo sitten suora palkka.

Eilen käytiin päiväselti mäntsälässä asioimassa, ja samalla käytiin Rian ja Jykän isukkia morjestamassa :)

IDC kuvaaMaanantai 14.07.2008 10:23

Olipahan meistäkin jotain kuvaa kehästä :)

Kuvan (c) Pihla S.

EsineruutuaSunnuntai 13.07.2008 23:48

Pieni esineruutu treeni tänään Rialle, kolme esinettä ilman välipalkkausta, hyvinhän se pelittää :)

Parit kisat on nyt katottuna, ja pariin näyttelyyn lähdettävä sertejä metsästämään... Sieltä tosin voi tulla ihan mitä tahansa.

Eilistä jälkeäPerjantai 11.07.2008 11:14

Tallasin Rialle suht lyhyen, ehkä 400m jäljen, 30m janalla. Ja tänään treenattiin teräviä kulmia.
Jana meni hyvin, ensimmäisessä terävässä kulmassa Ria pyöri tovin ja etsi jälkeä. Viimein löytyi ja matka jatkui. Välillä oli joku normi kulmakin joissa ei ongelmaa. Toinen terävä kulma meni jo paljon paremmin, nopeesti se hoksaa. Kaikki kepit tänäänkin mukaan metsästä. Esineruutua olisi tehty, mutta kaikki muut oli jo ehtiny lähtee paitsi mein ryhmä, niin olivat ruudun jo purkaneet pois.

Ria oli aivan täpinöissään päästessä taas reissaamisen jälkeen reenaamaan :)

Kaveri tallasi reilu 400m jäljen, 5 keppiä, 2h vanha. Jana meni nyt aivan pohjanoteeraukseksi, oli intoa vissiin niin paljon. Ria pyyhälsi yli jäljestä, miekään en merkkiä huomannut, niin vähän aikaa äimäiltiin kunnolla. Ria ei jostain syystä saanut jälkeä etsittyä huuhaaltaan. Viimein kun päästiin jäljelle, meni tosi hyvin ja tarkasti, kaikki kepit löytyi.

Esineruudussa otatin kolme esinettä ilman välipalkkoja, ja into pysyi ja esineet löytyi alta parin minuutin.

Jykälle tehtiin 50m jälki uudella tavalla, eli aiemmin ollaan makkaraa viljelty. Laiska kun olen, niin tehtiin laumavietillä. Mie tallustelin metsään, kaveri tuli Jykän kanssa jälkeä pitkin perästä. Esineruudussa Jykkis on edennyt huimaa vauhtia, vein kolme esinettä ja heitin neljännen. Lähetin reinasta, ja suoraan esineelle ja TOIKIN VIELÄ :) Kolme muuta myös lähetyksellä, lyhyessä matkassa toki. Viimeinen oli vähän nihkeä, mutta tulihan sekin viimein.

Kahviteltiin kaverin kanssa ja kiva oli päästä taas näihin suomen metsiin touhuamaan :)


Illalla tottistelemaan. Rian kanssa opeteltiin uutta. Kolmoseen pitäis opetella juoksusta seisominen ja maahanmeno. No, tänään Ria sen jo oppi. Kaksi kertaa avun kanssa, sitten se sen jo osasi, uskomaton koira. Luoksetuloa kerran, ja ei törmännyt :) Vielä pitäisi treenata paikallamakuu mie näkösuojassa.

Uskomaton koira, ei voi muuta sanoa. Pari kolmosta oon kattonu, saa nähdä mitä tehdään, ku meininki mulla oli max. yksi kolmonen koettaa tänä vuonna, mutta voihan se olla että pitää se tulos sieltäkin yrittää saada :)

Matkailu avartaaSunnuntai 06.07.2008 03:18

Lyhykäisesti matkakertomusta ruottin maalta.

Lauantaina ajoin aamulla varhain Saijan pihaan. Auto täyteen tavaraa ja kohti janakkalaa ajamaan, lopullisena kohteena ruotsin nyköping. Kyydissä Ria, Lulu ja Rico sekä viiko nmatka ja näyttelykamat. Ajomatka meni kivasti pienessä helteessä. Janakkalassa koirat sai käyskennellä hetken pihassa, ja siinä sattui ekan sydämen tykytykset. Ria leikki erään uroksen kanssa, juoksivat Saijan jalkoihin ja Ria satutti itseään hieman, ei onneksi pahasti. Ajattelin jo et nyt jäi näyttelyyn menemättä. Eikä siinä mitä, kohta karkasi autosta toinen uros, joka kävi suoraan Rian päälle takaapäin, paniikki oli niin koiralla kuin omistajillakin. Ei onneksi jälkiä jäänyt kun viimein saatiin uros takaisin autoon. Hyvin ainakin alkoi mein matkailu. Bussiin ahtauduttiin 11 ihmistä, 12 koiraa ja 10 häkkiä joissa koirat ovat mukana tietenkin matkatavatat ja toinen mokoma kevythäkkejä... Tiivis ja hyvin hikinen oli tunnelma. Kohti turkua ajettiin, ja bussi hieman epäilytti kyllä, mutta matkatoimiston kautta tilattu, niin nou hätä. Turussa jätin Ricon uudelle omistajalleen ja eikun käsimatkatavarat ja koirat mukaan ja laivaan, yön aikana meren yli tukholmaan. Meillä oli neljän hengen hytti jossa kolme ihmistä ja kolme koiraa, hyvin mahduttiin. Tuli vähän juhlistettua lähes koko porukan kanssa tulevaa reissuamme ja sen huomasi seuraavana aamuna.

Sunnuntaina Tukholmasta aamulla kamat ja koirat bussiin ja sitten nyköpingiin, huojuva bussi ei miun olotilalle ollut kovin hyvä joten tunnin matka taittui lähinnä bussin vessassa. Loppupäivä lepoa ja valmistautumista maanantaihin.

Maanantaina ajoimme IDC näyttelypaikalle, päivä oli pitkä ja todella tuskainen, vettä satoi. Vaikka mulla oli sadevermeet, niin ei paljoa auttanut. Seurattiin ja tsempattiin matkakavereita juniori ja pentukehissä, ja kaksi sijoitusta tulikin, hienoa! Pystejä suomen tulijaisiksi. Hotellilla oltiin vasta illalla, kiireesti unille.

Tiistaina jälleen IDC alueelle muita kehiä seuraamaan, ja nyt oli omat koiratkin kehissä. Ria oli ruskeiden narttujen käyttöluokassa jossa oli 5 koiraa ja 4 sijoitetaan. Me saatiin SG, ja jäätiin siis 5. Harmitti se vähän, mutta ei enää sen jälkeen kun Lulu mustien avo narttujen kehässä vetäisi kehästä V!!! Sijoitusta ei tullut. Mahtavaa :D Loppukehät seurattiin iltaan saakka ja taas hotellille lähes suoraan nukkumaan. Päivä oli todella kuuma ja aurinko porotti täydeltä terältä, koko porukka paloi aikas lahjakkaasti. Mulla alkoi jo kurkku vähän olemaan karheana eilisestä..

Keskiviikkona oli vapaapäivä, mulla oli tosi karsea olo jo aamusta, kurkku tosi kipeä ja henki ei kulkenut kunnolla. Käytiin kuitenkin kaupungilla kiertelemässä ja shoppailtiin jotain pientä. Illalla miun olo paheni ikäänkuin jatkuvaksi astmakohtaukseksi, henki ei kulkenut makuuasennossa lainkaan ja kaamea pihinä kuului joka henkäyksellä, kuumeen nosti. Hotellin henkilökunta pysyi tavoitettavissa jos tarvian keskellä yötä apua, Saija päivysti miun hengittämistä, kiitos siitä! Ikinä ei ole tuollaista ollut, säikäytti itseänikin.

Torstai aamuna parempi olo jo hieman, ei enää kuumetta, hengitys ei edelleenkään kunnossa. Ja eikun maailmanvoittajaan tukholmaan puoli viideltä aamulla. Kamojen kantaminen oli yhtä tuskaa taudin takia, ja tiistaina kärventyneen niskanahan takia... En saanut Rian luokkaa vaihdettua, joten esiinnyttiin avonartuissa. Pelkäsin omaa vuoroa koska juoksminen oli viimeinen mitä teki mieli tehdä. Kehään kuitenkin Rian kanssa mentiin ja juostiinkin ihan kunnolla, kaverit oli vähän ollu huolissaan että selviänköhän hengissä kehästä pihalle. No, selvisin, ja iloisena, Ria sai V:n!!! Kohta esiintyi Lulu joka sai myös V:n :) Hienosti meni :) Muista kehiä ei juuri ehtinyt katsomaan, se 100 koiraa kuitenkin mein kehässä pyöri arvosteltavana. Matkalla hotellille bussimme alkoi vähän taas huolettamaan, mutta päästiin kuitenkin iltapuuhiin ajoissa, ja jälleen aikaisin nukkumaan.

Perjantain sitten alkoikin tapahtumaan. Bussi oli rikki, vaihteet ei vaihtuneet. Lähdettiin ajamaan 1 vaihteella, maksiminopeus 20km/h moottoritielle!!! Kohta kone alkoi keittää yli ja piti pysähdellä viilentämään moottoria, sitten bussin sisäpatterit ylikuumeni ja koirat oli paahtua autoon. Bussi körötteli huoltoasemalle kahden tunnin ajomatkan jälkeen, jossa oltiin edetty vajaa 30km. Myöhästyttiin laivasta. Parkkerattiin huoltoaseman pihalle kaikki kamat, häkit ja koirat, bussi lähti taivaltamaan kohti tukholmaa, me odotettiin kolme tuntia uutta bussia. Jokseenkin oli hyvin surkuhupaisa meininki ;D Viimein bussi saapui ja löydettiin tukholman terminaalikin. Meillä ei ollut mitään ajoneuvoa nyt sitten menossa lavalla meren yli, joten KAIKKI tavarat piti kantaa laivaan. Läydettiin kaksi rullakkoa terminaali alueelta johon pakattiin laukut, häkit ym. Vietiin kamat terminaaliin, jossa seurasi 8h odotus laivaan, jeah, oli hulppeaa. Oltiin me muuten näky siellä terminaalissa leirimme kanssa :DD Laivaan rullakoiden kanssa, ja hyttimmehän meni edellisessä laivassa. Peruutuspaikoilta oli vapautunut yksi neljän huone ja kaksi kahden huonetta. Rullakot ja puolet koirista häkeissä käytävään ja vuoroin valvomaan sinne, hyvät yöunet tuli juu vedettyä.

Lauantai aamu valkeni aikas totisissa merkeissä, mutta suomeen päästiin kuitenkin, se oli pääasia :) Vaikeuksien kautta Rico tuli taas kyytiimme. Uudella bussilla onnistuneesti kohti janakkalaa jossa purettiin kamamme autoihin, matka oli ohi. Janakkalasta lähdettiin Saijan kanssa ajamaan Mikkeliä kohti ja samalla selvittelin asioita, ja näinhän siinä oli että Ricon omistaja lähti ajamaan perästämme ja treffattiin hollolassa ja Rico palasi taas Turkuun, nyt pysyvästi :D Mahtavaa :) Saijan kanssa ajettiin Mikkeliin Reettaa ja Ramboa moikkaamaan, oli tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa. Ja siitä viimein kotiin.

Olipahan reissu :)

Vielä viimeiseksi, ruattalaiset syö ihan kammottavaa ruokaa, yöks!!! Naamat koko porukalla turpeessa joka aamu. Mutta hotelli ja henkilökunta oli aivan mahtavia! Mukavaa oli :D