IRC-Galleria

Maanantai-iltana sitä mietti kovasti että millähän Helsinkiin lähtisi. Tiedossa oli liukasta keliä, muttei vaan jotenki jaksanu kiinnostaa ottaa sitä riskiä että junassa osuis joku huutava pikkukersa samaan vaunuun tai sosiaalinen jurripöllö viereiseen penkkiin. (Mielessä ei käyny että junassa voi vaihtaa vaunua, jos joku ei miellytä.)

Tiistaiaamuna tavaroita kasatessa pakkasin mukaan vaihtovaatekerran. (Ihmettelin miksi, kun olin menossa vain päivän koulutukseen mutta perustelin asian itelleni että "jos vaikka haluan vaihtaa"...haloo...eihä vaatteita nyt keskellä päivää noin vaa vaiheta...???)

Matkalla päätin pyörähtää vielä kaverin työpaikalla aamukahvilla, vaikka tiesin että saattaisin siitä hyvästä hieman myöhästyä. (Yleensä piän huolen että oon varmasti ajoissa) Siinä ennen poislähtöä vielä juteltiin ferrarista että hyvinhän se on palvellut, enkä viitsisi siitä luopua, mutta jos ajais sen "loppuun" ja lahjoittaisi jääratakäyttöön.

Perille pääsin hyvin, koulutus meni putkeen ja sitten kotimatkalle. Vielä toivottelivat "ajahan varovasti".

Kaverin kans sovittiin että nähdään Mäntsälän Shellillä kun mun oli joka tapauksessa tankattava. Siinä kun olin poislähdössä niin vitsailin että pitäisköhän ostaa itelle sellanen pienoismalli ferrari, jos vaikka tarviisin...ei tullu ostettua. Kaveri vielä ehotti että oisin lähteny sen luo yöks, mutta halusin ajaa kotiin kun seuraavana päivänä olis töihinmeno...

Kerkesin ajaa parikymmentä kilometriä kun kävi mielessä että soittaskohan sille kaverille että tuunki sinne yöks, etten ajakkaa kotii, mut sit aattelin että "äh, kotia vaan". Tiellä oli pilkkopimeetä. Helsingissä oli ollu ihan sulat tiet, joten sitä ajatteli että onhan ne vieläkin...Alko tihuttaa vettä (jotenki aivot reagoi että koska sataa vettä, täytyy olla sula keli vaikka tiesikin että pikkupakkasella tihutihusade vaan jäätyy tienpintaan). Aukeilla tuuli otti auton kylkeen, tuntu että pikku fiiatti lähtee ihan justii luistelemaan...sitten se lähtikin.

Jostakin pienestä liikkeestä se lähti, perä irtosi oikealle luisuun, korjasin tietenkin kääntämällä ratin äärivasemmalle (vaikka tiedän että todennäkösesti liike jatkuu sinne minne eturenkaat ois menossa, ja perä vois vielä korjaantua). Tietenkin seurauksena perä heitti vasuriin...siitä vielä epätoivonen korjausliike, jolloin auto olikin sivuttain menossa eteenpäin kunnes keula haukkasi penkkaa ohituskaistan puolella.

Siitä eteenpäin asiat tapahtui kuin elokuvissa. Oon miettiny miks kaikki näytetään aina hidastettuna, mutta siltä se kyydissä tuntuu, vaikkei tapahtumat itsessään kestäkkään kuin sekunteja. Keula haukkas penkkaa, auto pyörähti jotenkin kylelleen, sitten pyörittiin ja lopulta luisuttiin katolla muutamia metrejä kunnes vaihti pysähtyi. Muistan vain ajatelleeni "Mä en aio kuolla."

Toinen mitä oon miettiny töllöö katsoessa, että kun sattuu joku onnettomuus ja jengi on auton sisällä nurinpäin, ni miksei ne laita jalkoja siihen tuulilasille kun avaavat turvavyöt. No, eipä käyny itelläkää mielessä. Etsin vaa epätoivosesti sitä nappulaa että saan vyöt auki ja mätkähin kontilleni sinne lasinsirujen sekaan. Joka puolella oli ihan pimeetä, stereot vaan soi. Hetken sitä kesti että tajusin miten päin siellä oikein ollaan. Auto näyttää yllättävän paljo erinäköseltä väärinpäin. En meinannu edes löytää ovenkahvaa että pääsisin ulos.

Pieni pakokauhunen olo oli, en ees ajatellu että millehän kohalle nousen sieltä autosta vaan pakko oli päästä pihalle. Onneks olin ojassa, enkä mitenkää puolittain motarilla...vaikka ei siellä kyllä ketään ollu. Sitten vaa kuumeisesti miettimään että miten ihmeessä ohikulkijat tajuaa mut sieltä. Autossa oli edelleen virrat päällä ja valot palo tulosuuntaan, joten menin niitten eteen huitomaan. Seuraava rekka ajo ohi. Tuntu lievästi kylmät väreet, että eikö se nää. Seuraava rekka pysähty, ja oli se ekaki pysähtyny, mutta sinne matkojen päähän...ei sillä kelillä pysähytä iha heti vauhista.

Ilman takkia liukastelin motarin yli sinne rekalle josta tuli kiltti kuski mua auttamaan. Näytti valoa fiiatin romuun että löysin lompakon ja puhelimen sieltä, soitti samalla hätäkeskukseen. Kohta sielä olikin poliisi, ambulanssi ja palokunta. Lopulta sinne tuli hinaajakin.

Auto oli tarpeeks vanha ettei menny lunariin enää ni sain kerätä vähän kamppeita mukaan. Oudoin mitä noukin pientareelta reissuun oli apumiehenpuolen lattiamatto. Sitä mä roudasin mukanani ja vasta Renkomäen ABC:llä tajusin että sen vieläki mukana. Liekö pieni shokki ollu kuitenkin ;) Sain mä sakot "olosuhteiden edellyttämään huolellisuuden ja varovaisuuden noudattamatta jättämisestä vaaran ja vahingon välttämiseksi" ja tietty hinauslaskun. Iha hyvä "särkänniemikeikka".

Nii ja pääsin suoraa pois. Eivät vieneet mihinkää tutkimuksii tai mitää, poliisit vaa heitti abc:lle mistä kaveri kävi noukkimassa pois. Tavallaan hyvä homma. Seuraavana yönä ei sitte paljo nukuttanu ku tapahtumat vaa pyöri mielessä.

Seuraava aamu nous aurinkoisena. Sitä makas sängyssä "jumissa" ja mietti vaan että ois se voinu jäädä tää päivä näkemättäkin.

Niin. Että voi se päivä mikä tahansa olla viimenen. Ja kyllä, joskus hommat vaa sattuu omalle kohalle eikä aina vaan toisille.

Ajakaa varovasti!