IRC-Galleria

Onneksi telkkarista tuli Green Wing (Vikatikki).

Tai älkää hänen antako koskea enää yhteenkään Potteriin! Kävin juuri katsomassa Feeniksin Killan ja tulin pahalle tuulelle. Ei tämä ei ole tilitystä siitä, että miten kirja on raiskattu elokuvaksi sillä en ole yhtäkään Potteria kirjana lukenut.

Potterileffat ovat olleet ihan kelpo viihdettä, tai ainakin niiden parittomat osat (Trek-syndrooma). Ykkönen oli ihan kelpo esittely maailmaan ja erittäin viihdyttävää fantasiaa noin muutenkin. Siitä tuli hyvälle tuulelle. Ohjaaja osasi hommansa. Toka osa samalta ohjaajalta oli mielestäni melko paljon huonompi, mutta tämä johtui ilmeisesti tarinan köyhyydestä. Kirja oli kai enemmänkin väliosa ja siihen nähden leffa kai oli hyvä sovitus.

Päästäänkin kolmanteen osaan, mestarilliseen Alfonso Cuaron ohjaamaan Azkabanin vankiin. Tässä otettiin askelta tummempi ote tarinaan. Tummuus tulee tarinan puolelta ja tämä astetta synkempi ote säilyy seuraavissakin osissa, mutta Cuaro onnistui tahdittamaan tarinaa onnistuneesti. Synkkään tarinaan saatiin ilmaa hienolla ympäristön kuvauksella. Ympäristöstä löytyi paljon mielenkiintoisia huomionkohteita ja henkilöhahmoille annettiin tilaa. Ympäristö todellakin tuki hahmojen kehitystä eikä varastanut niiltä tilaa. Olin aivan lumoutunut leffan ilmeestä. Tämä sama ote on muuten Cuaron toisessa leffassa Children of Men:ssä. Minusta on kasvanut näiden kahden leffan jälkeen pieni Cuaro fanipoika :) Pitänee tsekata se hänen Ja äitiäs kans -leffakin.

Mike Newellin luotsaamaan Potterin neljänteen osaan en tahdo koskea pitkällä kepilläkään. Se oli varsinainen kalkkuna. Tässäkin osittain kai voi syyttää kirjaa mene ja tiedä. Mutta mikä hukattu potentiaali! Pimeyden ruhtinas Voldemort on heräämässä eikä siitä saada puhallettua tunnelmaa pihausta enemmän. Asiaa ei edes pelasta Ralph Fiennes Voldemortina, vaikka osuva valinta rooliin onkin.

No sitten tämä viides osa ja jos Trek-logiikkaan on luottaminen niin jälleen on lupa odottaa hyvää katselukokemusta. Ja pah! Tarinassa on tällä kertaa imua ja potentiaalia, eli siinä suhteessa Trekit pitivät paikkansa. Mutta mitä tekee Yates, kuvaa puhuvia päitä. Ympäristö on suurinpiirtein unohdettu kokonaan. Kuvat rajataan hyvin lähelle henkilöhahmoja tai sitten ympäristö on niin tummaa, että katse vetäytyy pakosti vaaleisiin kasvoihin. Ne pari kertaa kun kameran annetaan kuvata ympäristöä niin se on sellaista sillisalaattia ja mielenkiinnotonta tauhkaa että haukottaa. Ei siinä mitään jos draama ja dialogi kantaisi, mutta ne eivät onnistu kantamaan kuvan taakkaa. Aikaisemmin mainiot näyttelijätkin tuntuvat olevan väsyneitä touhuunsa. Sarjan tähän mennessä synkimmästä osasta on luotu varsin depressiivinen katselukokemus. Stop the press! Pidän synkistä ja masentavista tarinoista, mutta niihin pitää luoda ilmaa, synkätkin tarinat voi paradoksaalisesti kertoa värikkäästi. Niissä pitää olla jokin joka kantaa katsojan katselukokemuksen yli. Hyvinä esimerkkeinä toimii Cuaronin leffat, Del Toron Pan's Labyrinth tai vaikkapa klassikko Imperiumin vastaisku ja pidennetty Jacksonin Kaksi tornia.

Mutta voi surkeutta Yates näyttää ainakin IMDB:n mukaan ohjaavan myös seuraavan Potterin.. Voi olla, että sitä ei tule lähdettyä teatteriin katsomaan vaan odotettua dvd-julkaisua..

On se vaan hienoa. Ensimmäisen kerran törmäsin tähän ryhmään muistaakseni vuonna 2004, kun löysin Perpetuum Mobile levyn. Ihastuin heidän hypnoottisen monesti suhteellisen monotoniseen ulosantiin. Ryhmän historiahan ulottuu jo vuoteen 1980, jolloin he alkoivat tehdä tätä omaperäistä industriaalikolinaa. Industriaalikolinasta he ovat matkanneet pitkän matkan juurikaan rajoista välittämättä. Tältä porukalta voi odottaa mitä vain.

Tässä pari Sogo Ishiin ohjaama videota Neubautenin vierailulta Japanissa. Nämä edustavat sitä mikä oli parasta 80-luvussa.

Halber Mensch: http://www.youtube.com/watch?v=8gW7VYQSqVQ&mode=related&search=
Armenia: http://www.youtube.com/watch?v=OCZXGLub6jM&mode=related&search=

Tässä paljon uudempaa Neubautenia. Tämä on sitä hypnoottista osastoa johon ihastuin ja joka on jo varsin kaukana industriaalikolinasta:

Stella Maris: http://www.youtube.com/watch?v=pm_aut6RDAY&mode=related&search=
Sabrina: http://www.youtube.com/watch?v=_TssuSYrxVI&mode=related&search=

Ja aivan mahtava Blume-video. Tässä on jotain hyvin Lynchmäistä:
http://www.youtube.com/watch?v=lL-LskD0C5s

Garden näyttää miten videosta saa mielenkiintoisen hyvin vähin elementein, minimalistista kauneutta: http://www.youtube.com/watch?v=PBP57yI-jmY

"Is", "is." "is" — the idiocy of the word haunts me. If it were abolished, human thought might begin to make sense. I don't know what anything "is"; I only know how it seems to me at this moment. -R.A.Wilson

They only want you when you're seventeen
When you're twenty-one
You're no fun
They take a polaroid and let you go
Say they'll let you know
So come on

We only want you when you're seventeen
When you're twenty-one
You're no fun

-Ladytron: Seventeen



Enpä päässyt tälläkään kertaa sinne Jyväskylään taidehistoriaa lukemaan. Ensiksi ei kelvanneet kiitettävän paperit suorahakuun ja nyt pääsykoepisteytys näyttää jälleen siltä, että pitäisiköhän kohta unohtaa se suunta... No oli miulla muistaakseni paremmat pisteet kuin viime vuonna, mutta edelleen jäin niistä ensimmäisen yrityskerran pisteistä aika rutkanlaisesti. Fraggin' brilliant. Mutta onneksi tulevaisuus ei kuitenkaan näytä ihan niin kolkolta, sillä pääsin Imatralle AMK:hon kuvataidetta opiskelemaan.

Niin ja ostin aika mainion tikarin tänään torilta (kuva löytyy arkistosta).

I even like it when you're faking it (and I'm slowly turning into you).

Star Trekkiä miten et ole aikaisemmin sitä nähnyt. Kirkin ja Spockin suhdetta tulee katsottua uudessa valossa sen jälkeen kun se katsotaan NiN:n Closerin läpi:

http://www.youtube.com/watch?v=3uxTpyCdriY

frag! miten saatoin unohtaa the White Stripesin Icky Thumpin! Se oli rakkautta ensi kuuntelemalta. Vähän rososempaa tavaraa mitä olen heiltä aikaisemmin kuullut, mutta alkukesästä MTV oli auki vain siinä toivossa, että sieltä tulis jälleen tämä aivan mahtava biisi (sekä video..). Tämä herättää pakonomaisen ilmakitarointi refleksin:

http://www.youtube.com/watch?v=1OjTspCqvk8

lisää Antony & the Johnsons hyvyyttä:

Cripple and the Starfish:
http://www.youtube.com/watch?v=TbCIQ-SKhKE&mode=related&search=

Bird Gehrl:
http://www.youtube.com/watch?v=40Br07CF0qk&mode=related&search=

Ilmeisesti tämä jälkimmäinen on Cowboy Bebopista, mutta kun ummistamme silmämme siellä välillä olevasta mäiskintäkohtauksesta niin sopii varsin hyvin biisiin.

Hmm. Olen unohtanut miten olla todellinen..

no, mutta huomaan että kevät ja kesä on vierähtänyt pitkälle enkä ole pitkiin aikoihin mainostanut mieltäni tai ainakin jalkojani liikuttaneita kipaleita. Joskus varhaisin keväällä tutustuin Cold War Kidsiin, tällaiseen mukavan rempseätä, mutta silti hieman melankolista indierockia vääntävään poppooseen. Tämä kai lasketaan osaksi post-punkin jälleenherätysoperaatioon, mutta itselle koko liike on jäänyt hieman epämääräiseksi. Ei tässä ainakaan samaa selkeää vielä punk-asenteelta vivahtanutta fiilistä ole kuin aikoinaan Joy Divisionissa tai Bauhausissa, mutta ehkä se onkin vain se periaate miten CWK käsittelee edeltäneitä musiikkivirtoja, tai jotain... (Vähän samaa fiilistä tulee muuten ihan kivasta Arcade Fire:n Neon Bible:stä). Mutta tässä on päähän päiviksi jumittuva Hang me up to dry:

http://www.youtube.com/watch?v=LrrGKR8Xii4

Ja sitten Museen. Olin kuullut heidän Knights of Cydonia biisinsä jo joskus viime vuoden puolella, mutta en ollut kiinnittänyt siihen erityistä huomiota, kunnes.. Keväällä MTV:llä pyöri 300:sta traileri jossa biisi soi taustalla. Ja nyt täytyy sanoa, että biisi oli elementissään. Tähän testosteronia uhkuvaan lihaspullisteluun ja puhtaaseen Conan henkiseen pulp mäiskeeseen se toi aivan uudenlaisen fiiliksen, jopa paremmin kuin virallisen trailerin Nine Inch Nails. Biisi toimi sen verran hyvin, että sitä kaipasi jopa itse filmiin (joka oli muuten surkea..). Nyt se oli löytänyt päässäni oikean kontekstin, sehän on ilmiselvästi tarkoitettu elämää suurempaan fiilistelyyn samoin kuin Queenin Bohemian Rapsody. Itse videokin on mukavan nostalgisia Bravestarr -fiiliksiä nostattava taideteos ja kumarrus kaikille huonoille B-luokan Hong-Kong rainoille. Eihän tämän edessä voi kuin vain hykerrellä innostuksesta. Kylmät väreet menee vieläkin selkäpiissä, joka kerta kun tämän kuuntelee:

http://www.youtube.com/watch?v=jV1bRfLHA3A

Ja viimeiseksi jotain värisyttävän kaunista. Uuteen Björkin tuotokseen tutustuessa levyllä kiinnitti huomiota ehkä levyn parhaimmalla biisillä the Dull Flame of Desire:llä (tämäkin on muuten hyvin kaunis kappale) laulava miesääni. Pienellä salapoliisityöllä selvisi, että ääni kuuluu Antony and the Johnsonsin vokalistille. Antony and the Johnsons soittaa tällaista hyvin melankolista downbeat hyvyyttä. Antonyn ääni saa polvet veltoiksi melkein yhtä tehokkaasti kuin David Sylvianin laulu. Tässä pari Adam Shecterin animaatiota Antony and the Johnsonin biiseihin. Ensimmäinen on etenkin jotain niin.. no kohta menee jo ylisanojen vuodatukseksi, joten annampa biisien itse puhua (jälkimmäinen Mysteries of Love on muuten David Lynchin ja Angelo Badalamentin kynän jäljistä..)

http://www.theworldofadam.com/thelake.html
http://www.theworldofadam.com/mystery.html