IRC-Galleria

ziba

ziba

puppa j - omat jalat
Sirja uudestisyntyi maailmaan eräänä säkkipimeänä iltana. Aika nopeasti näki että hänestä tuli poika.. Perhe oli giganttinen ja he elivät pyhästä hengestä. Koulussa hän pärjäsi kohtalaisesti, siellä häntä ei mulkoiltu.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi kiinnostamaan tietokoneet, niinpä ammatiksi tuli finnit.

Sirja kehittyi viidennelläkymmenellä varsin kauniiksi. Päähänsä hän sai mustat hiukset, sekä vaaleat silmät.
Orpoudesta huolimatta hän oli erittäin jankattaja. Lempiruokaansa ranskalaisia ja kananugetteja hän sai työskennellen verottajana.

Sirja tupakoi pari toppaa päivässä. Alkoholia hän juo joka päivä.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa meinasi mennä naimisiin.

Sen pituinen se.

[Ei aihetta]Perjantai 28.04.2006 00:29

Sirja ilmestyi maailmaan eräänä kuivana yönä. Aika nopeasti näki että hänestä tuli mies.. Perhe oli normaali ja he söivät vain sipulinkuoria. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä kiusattiin rumista isovanhemmista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi ällöttämään sanomalehdet, niinpä ammatiksi tuli peräpukamat.

Sirja kehittyi viidennelläkymmenellä varsin enkelimäiseksi. Päähänsä hän sai vihreät hiukset, sekä vaalean ruskeat silmät.
Intohimoisuudesta huolimatta hän oli aika paskapää. Lempiruokaansa näkkileipää vihanneskastikkeessa hän sai työskennellen jousenrasvaajana.

Sirja tupakoi pari toppaa päivässä. Alkoholia hän ei juo koskaan.

Hän koppasi itselleen puolison jonka kanssa oli vähällä mennä naimisiin.

Sen pituinen se.
Aloitusaika: 22.03
Syntymäpäivä: 25.05.1984
Silmien väri: ruskeet
Hiusten väri: liilat
Kengänkoko: 39-40
Sisarukset: taija, katja
Nukkumaanmenoaikasi: ei oo säännöllistä
Missä kaupungissa asut: no joo en asu kaupungis..:D ryttylä-kylässä..*hih*
Suosikkiharrastus: no en tiiä nhii tost suosikki-jutust mut harrastan salil käyntii ja kävelyy

OLETKO KOSKAAN

Ollut niin humalassa, ettet oikeasti muista eilisestä mitään: onha sitä tullu oltuu...
Jättänyt menemättä kouluun, koska satoi: jooh..:)
Ollut auto-onnettomuudessa: oon..
Potenut sydänsuruja: joo..
Pitänyt kaikki sinulle uskotut salaisuudet: en
Omistanut mielikuvitusystävää: e
Ihastunut kaveriisi: hmmm...*miettii* oon...
Itkenyt elokuvan aikana: kyllä
Rakastunut opettajaasi: oon joskus pienenä..:))
Ollut latotansseissa: en
Missä olet koulussa/töissä: hml aikuiskoulu sos.terv.ala
SUOSIKKISI--

Shampoo: käytän monii eri..
Saippua: joku herkkäihosten...
Väri: melkein kaikki värit on kivoj
Päivä vai yö: yö
Kesä vai talvi: kesä
Bändi/artisti: tykkään aika monista..
Mainos: "meiän äiti tekee teiän äideille ruuat"
Elokuva: kauhut <sydän>
Jäätelö: laku
Kaupunki: jaa-a
Juoma: maito

JUURI NYT

Mitä on päälläsi: yökäri
Miten hiuksesi ovat: roikkuvat märkinä ku tulin puoltuntii sit suihkusta
Mitä syöt: en mitään..
Mitä juot: vettä
Mitä katselet: tät koneen ruutuu...
Mitä kuuntelet: telkan ääntä

OLETKO VIIMEISEN 24 TUNNIN AIKANA

Itkenyt: jooh..olin nii herkäl pääl ku katoin jotaa ohjelmaa..:(
Laulanut: kyllä
Tavannut uuden ihmisen: e
Kirjoittanut kirjeen: e
Siivonnut huonettasi: joo..:D
Harkinnut itsemurhaa: en
Ajanut autoa: juuh..

USKOTKO

Itseesi: aika harvoin
Ystäviisi: yritän ainki
Kohtaloon: ehkä
Hammaspeikkoon: en
Enkeleihin: enkelit on ihanii...
Ufoihin: en
Jumalaan: ...

YSTÄVÄT JA ELÄMÄ

Onko sinulla poika/tyttöystävä: ej
Oletko ihastunut johonkuhun: taidan olla..*hih*

Oletko koskaan käyttäytynyt oudosti: oon ain vähä outo..
Kenet ystävistäsi olet tuntenut kauimmin? jaa-a..en oikeen tiiä...
Montako hyvää ystävää: liian vähän
Entä kavereita: koskaan ei oo liikaa..
Oletko ikinä pettänyt ystäviäsi: enköhän
Ovatko ystäväsi pettäneet sinut: joo
Kenen kanssa itket mieluiten: yksin
Kamalin tunne: yksin olo
Paras tunne: ihastus tai rakkaus

TULEVAISUUS-

Mitä toivot tulevaisuudeltasi: jotai ihanaa rinssii <sydän> :DD ja tietty tervettä elämää
Mitä pelkäät tulevaisuudessa: yksin jäämistä
Oletko onnellinen elämässäsi vai haluaisitko muuttaa jotain : en mä oikeen oo tyytyväinen..
Lopetusaika: 22.12

[Ei aihetta]Keskiviikko 26.04.2006 16:14

Ihminen katsoo eläessään monia elokuvia, jos olet katsonu näistä yli 70, SINULLA EI OLE ELÄMÄÄ!!! haasta ystäväviäsi mukaan ja katso ovatko he "leffa-friikkejä". Pienenä lisänä jokainen lisätköön jonkun leffan jonka on nähnyt, mutta ei ole tässä listassa.

( ) Rocky Horror Picture Show
( ) Grease
( ) Pirates of the Caribbean
( ) Boondock Saints
( ) The Mexican
(x) Fight Club
( ) Starsky and Hutch
( ) Blazing Saddles
( ) Airplane
(x) The Princess Bride
(x) Young Frankenstein
( ) AnchorMan: The Legend of Ron Burgandy
( ) Napoleon Dynamite
( ) Saw
(x) Saw 2
(x) White Noise
( ) White Oleander
(x) Anger Management
(x) 50 First Dates
(x) Jason X
(x) Scream
(x) Scream 2
(x) Scream 3
(x) Scary Movie
(x) Scary Movie 2
(x) Scary Movie 3
(x) American Pie
(x) American Pie 2
(x) American Wedding
(x) Bootcamp
(x) Harry Potter
(x) Harry Potter 2
( ) Harry Potter 3
(x) Harry Potter 4
( ) Resident Evil
( ) Resident Evil 2
( ) The Wedding Singer
(x) The Little Black Book
(x) The Village
( ) Donnie Darko
(x) Lilo & Stitch
(x) Lilo & Stitch 2: Stitch has a Glitch
(x) Finding Nemo
( ) Finding Neverland
(x) 13 Ghosts
(x) Signs
(x) The Grinch
(x) Texas Chainsaw Massacre
(x) White Chicks
(x) Butterfly Effect
(x) 13 Going On 30
( ) I, Robot
( ) Dodgeball: A True Underdog Story
( ) Universal Soldier
( ) Lemony Snicket's A Series Of Unfortunate Events
( ) Along Came Polly
( ) Deep Impact
(x) KingPin
( ) Never Been Kissed
(x) Meet The Parents
(x) Meet the Fockers
( ) Joe Dirt
( ) A Cinderella Story
(x) The Terminal
(x) The Lizzie McGuire Movie
( ) Passport to Paris
(x) Dumb & Dumber
(x) Dumb & Dumberer
(x) Final Destination
(x) Final Destination 2
(x) Final Destination 3
(x) Halloween
(x) The Ring
(x) The Ring 2
( ) Harold & Kumar Get the Munchies (H&K go to white castle)
( ) Practical Magic
( ) Chicago
( ) Ghost Ship
(x) From Hell
(x) Hellboy
(x) Secret Window
( ) I Am Sam
( ) The Whole Nine Yards
(x) The Day After Tomorrow
( ) Child's Play
(x) Bride Of Chucky
(x) 10 Things I Hate About You
(x) Just Married
( ) Gothika
(x) Nightmare on Elm Street
( ) Sixteen Candles
( ) Remember the Titans
( ) Coach Carter
(x) Bad Boys
(x) Bad Boys 2
( ) Joy Ride
(x) Se7en
(x) Oceans Eleven
( ) Ocean's Twelve
( ) Lone Star
( ) Predator
(x) Predator II
(x) Independence Day
(x) Cujo
( ) A Bronx Tale
( ) Darkness Falls
( ) Christine
(x) E.T.
(x) Children of the Corn
(x) My Boss' daughter
( ) Maid in Manhattan
( ) Frailty
( ) Best Bet
(x) How to Lose a Guy in 10 Days
( ) She's All That
( ) Calendar Girls
( ) Sideways
( ) Mars Attacks
( ) Event Horizon
( ) Ever After
(x) Forrest Gump
( ) Big Trouble in Little China
( ) X-Men
( ) X2
( ) Spider-Man
( ) Spider-Man 2
( ) Sky High
(x) Jeepers Creepers
(x) Jeepers Creepers 2
( ) Catch Me If You Can
( ) The Others
(x) Freaky Friday
( ) Reign of Fire
( ) Cruel Intentions
(x) The Hot Chick
( ) Swimfan
( ) Miracle
( ) Old School
( ) The Notebook
( ) K-Pax
( ) Lord of the Rings: The Fellowship of the Ring
( ) Lord of the Rings: The Two Towers
( ) Lord of the Rings: The Return of the King
( ) A Walk to Remember
(x) Boogeyman
( ) 'Hitch
(x) The Fifth Element
( ) Star Wars Episode I The Phantom Menace
( ) Star Wars Episode II Attack of The Clones
( ) Star Wars Episode III Revenge of The Sith
( ) Star Wars Episode IV A New Hope
( ) Star Wars Episode V The Empire Strikes Back
( ) Star Wars Episode VI Return of The Jedi
( ) Troop Beverly Hills
(x) Swimming with Sharks
(x) Airforce One
( ) For Richer or Poorer
( ) Trainspotting
( ) People Under the Stairs
( ) Blue Velvet
(x) Sound of Music
( ) Parent Trap
( ) Parent Trap Re-make
( ) The Burbs
(x) The Terminator
(x) Terminator 2
( ) T-3
(x) Empire Records
( ) SLC Punk
(x) Meet Joe Black
(x) Nightmare Before Christmas
(x) The Silence of the Lambs
(x) Red Dragon
( ) Sleepy Hollow
( ) I Heart Huckabees
( ) 24 Hour Party People
( ) Blood In Blood Out
( ) Neverending Story
( ) Bedazzled
( ) Ran
(x) Schindler's List
(x) 2Fast 2 Furious
(x) the grudge
( ) Devil in a Blue Dress
( ) Kummeli Jackpot
( ) Madhouse
( ) Kill Bill
( ) Kill Bill 2
(x) pulp fiction
(x) tyttö sinä olet tähti
(x) Runkkarit
( ) Being John Malkovich
(x) Bridget Jones
(x) Narnia

haastan: ^jemukka^
^^bruuthgoli^^
katiah

KAKSOSETKeskiviikko 26.04.2006 15:55



Olet nopea ja älykäs. Molemmat sukupuolet pitävät sinusta, koska olet lähes poikkeuksetta biseksuaali. Odotat saavasi kaiken ponnistelematta itse lainkaan. Olet helppoheikki ja latvalaho. Sinulla on voimakas tarve sukurutsaukseen. Lisäksi sinulla on ainakin fantasioissasi suunnaton tarve naida kahden kanssa yhtäaikaa. Jos ei mikään muu auta, niin tuuttaat sormesi omaan pakoputkeesi yhdynnän aikana. Tätä harrastavat niin mies- kuin naispuolisetkin Kaksoset. Jakomielitauti periytyy aina joltain suvun Kaksoselta. Kaksoset saattavat juovuspäissään flirttailla jopa omalle peilikuvalleen. Joskus he jopa onnistuvat siinä, jolloin he huomaavat lähteneensä jatkoille itsensä kanssa.

Onnenkapine: Puhelin
Onnennumero: 118
Onnenväri: Keltaiset sivut
Motto: "Mä haluun eka jutella"
Auto: Mikä tahansa kaksipaikkainen

ottakaa ja tehkää immeiset...Keskiviikko 26.04.2006 15:40

Laita musiikkiohjelmasi shufflelle ja vastaa kysymyksiin tulevien biisien nimillä.
Haasta sitten viisi ystävääsi!

Missä asut: space monkey

Kuvaile ensirakkauttasi: i'll fly whit you

Kuvaile tämän hetkistä ihastumistasi: take this life

Mikä on haasteesi: ärräpää

Ketkä ovat ystäviäsi: the deadite girls gone wild

Kuvaile ulkonäköäsi: when the lights go down :DD

Mitä teit viime yönä: normaalien maihinnousu :D

Mikä on elämäsi tavoite: meitä odotellaan mullan alla :))

Milloin harrastat seksiä: täyteen

Miten haluat kuolla: blade

Mitä sanot vanhemmillesi: you can't stop me

Missä vietät aikaasi: x - change

Mitä ajattelet yhteiskunnasta: rock the block

Kuvaile viimeisintä sydänsuruasi: sielu salamoi

Mikä on selityksesi kaikelle: on a helium trip :D

Mitä ajattelet perjantaisin: aint no party like an alcoholic party :D

Mihin kysymyksiin elämästä et ole saanut vastauksia: how high

Mikä on lempivärisi: move your body

Mikä on neuvosi vähemmän kokeneille: dead end

Mitä tekisit mieluiten juuri nyt: sakkoja, sakkoja

Kuvaile parasta ystävääsi: 7 veljestä

Mitä on sänkysi alla: huomio

Mikä on ollut suurin saavutuksesi: 6.30

Mihin menet häämatkalle: päiväkoti ...:D

Mitä on TEE NÄMÄ -listallasi: suru

Missä olisit mieluiten juuri nyt: from paris to berlin

väskättää..Torstai 20.04.2006 01:33

joo pitäs aamul men kouluu 8.30 ja sit viel koulun jälkee suoraa iltavuoroon töihin...damn osaan kans olla sanomat ej...noh ei rahantuloo voj estää...:D minkäs sille mahtaa...

joo pitäs kai perjantain maistella ja men baariin jos saan ton jenkkulin suostuteltuu mun megeen..
ois khyl aika helmee jemun kans dogaa piiiitkäst aikaan...:DD

vähäx rupee jo sukat valmiiks hyrrää jaloissa...

joo mut kai vois men nukkuu ni jaksaa huomen painaa pitkän päivän...kotiin siin jossai 21.00 ja varmaa heti unille...vähä syö miestä tollai...
joo mut unta,hejjj!!

aivan niin...Lauantai 15.04.2006 14:42


koht pitäs matkaa toho töihin...raastaa herää tähän aikaa ku matkasin eilen ja pyittii mirkan kans vaik missä...:)) hauskaa oli silti...aivan mahtia!

menin joskus 01.30 nukkuu ja puhelin rämpätti koko yön..:/

heittokeikkaaki pyyettii mut en voinu lähtee ku kello oli nii myöhä...*hmph*

joo mut pakko men valmistautuun ni pääsen joskus lähteenki...kiva ol lauantai-iltan koton vasta ysiltä...rok,rok!!:S

hyvää pääsiäistäPerjantai 14.04.2006 15:31


joo no hyvää pääsiäistä....tällä se ainki oli munarikas jos ej muuta..:DD

aika hyvä oli toj eilinen <sydän> tykkäs kovin...

joo-oPerjantai 14.04.2006 00:49


tänää baariin ku pääsee kaveri kyydil ja katotaa mihin joudutaan..:D

kaikkee kivaa on suunnitelmis ton mun kullan kans...meinaa mirkan..<sydän>

joo mut katotaan taas...hejj