IRC-Galleria

ziba

ziba

puppa j - omat jalat

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 16:21

Sain tämän ystävältäni, joka sai valita kahden asian väliltä. Minä sain myös valita samoin. Olen valinnut. Nyt on sinun vuorosi valita.

Tämä kertomus kertoo eräästä äidistä, joka moitti 5 vuotiasta tytärtään siitä, että tämä tuhlasi kokonaisen rullan kaunista, kallisarvoista kullanväristä lahjapaperia. Rahaa oli vähän ja äiti tuli entistä kiukkuisemmaksi, kun hän näki tyttärensä koristelevan paperilla rasian, jonka hän laittoi joulukuusen alle.

Seuraavana aamunna tyttö antoi askin äidilleen sanoen "tämä on sinulle äiti". Äiti tunsi itsensä
vaivautuneensa muistaessaan eilisen kiukkunsa tytölle. Hänen ärsyyntyi kuitenkin uudestaan tyttärelleen avatessaan paketin ja huomatessaan sisällä olevan rasian tyhjäksi. Harmistuneena hän sanoi tyttärelleen; "Etkö tiedä, nuori nainen, että kun annetaan lahja jollekin, paketissa täytyy olla jotakin?" Tytölle tuli kyyneleet silmiin, kun hän vastasi; "Mutta äiti, ei rasia ole tyhjä! Minä täytin sen kokonaan suudelmilla!"

Äiti murtui myös kyyneliin, polvistui tyttärensä eteen ja sulki hänet syliinsä ja pyysi anteeksi ajattelematonta kiukkuaan. Lyhyen ajan kuluttua tyttö kuoli tapaturmaisesti. Tarina kertoo, että äiti piti tätä tyttäreltään samaa rasiaa yöpöydällään koko loppuelämänsä ajan. Kun hänellä oli vastoinkäymisiä tai kun hän tunsi itsensä masentuneeksi, avasi hän rasian ja otti sieltä kuvitellun suudelman ja muisti tyttärensä rakkauden, jolla hän oli paketoinut suudelmat rasiaan. Todellakin ihmeellinen tunne, on tämä lahja meille, pieni rasia täynnä pyyteetöntä rakkautta ja suudelmia lapsiltamme, perheeltämme, ystäviltämme. Ei ole mitään arvokkaampaa täällä maan päällä kuin tämä.

Laitoin tämän tänne ja pyydän eräitä ihmisiä kopioimaan tämän saman tarinen omaan päiväkirjaansa. Näillä henkilöillä on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1. Kopioi tämä päiväkirjaasi
2. Ole niinkuin tämä ei koskettaisi sydäntäsi.

Kuten huomaat, minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon.

Ystävät ovat kuin enkeleitä, jotka nostavat meidät jaloillemme kun siivissämme on jotain vikaa, emmekä muista kuinka lennetään.

koht kevät..<333Keskiviikko 13.02.2008 14:25

toj aurinko tekee ihmeitä...mä oon kesän lapsi ja haluun sen kesän jo!!!!!!!!!

Toma sota balcu Tiistai 12.02.2008 22:39


toma sota balcu

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

[Ei aihetta]Maanantai 11.02.2008 23:14

kiva ku toi taikku käy mu päiväkirjoilla kirjottelee..:// :DDD

[Ei aihetta]Sunnuntai 10.02.2008 03:11

vitun sisko sä uinut ja sulla menee hermo muhun..://
ja mä tiekkö juon täällä yxin..oisin baariin voinu viedä sut mut ei..
mitä mun pitäs tehä??en nuku en tosiaankaan:)))
mä juon ja biletän yxin:DDD
ei akkua ei yhtään mitään..
ja tiex et mä kirjotan sun vitun päiväkirjaas..:DDDD

[Ei aihetta]Lauantai 09.02.2008 18:08

Poikamainen puolesi:

[x] Rakastat huppareita
[x] Rakastat farkkuja
[/] Koirat on parempia kuin kissat
[x] Olet vahingoniloinen
[ ] Olet pelannut poikien kanssa samassa joukkueessa
[ ] Shoppailu on kidutusta
[x] Inhoat surullisia elokuvia
[ ] Omistat xboxin
[x] Olet leikkinyt pienenä leluautoilla
[ ] Olet halunnut olla palomies
[ ] Sinulla on DS, PS2 tai sega.
[ ] Sinulla on ollut pakkomielle power rangeseihin
[x] Katsot urheilua TV:stä
[x] Pyydät isältäsi neuvoja
[ ] Haluaisit omistaa satoja baseball-lippiksia (NEW ERAAAA!)
[x] Tykkäät käydä jalkapallopeleissä
[ ] Olet kerännyt/keräät baseball kortteja
[x] Roikkuvat farkut ovat makeita
[x] On outoa pitää pyjamabileitä
[x] Vihreä, musta, punainen, sininen tai hopea on yksi lempiväreistäsi
[x] Sinusta on hauska tehdä hulluja juttuja välittämättä mitä muut ihmiset ajattelevat
[ ] Urheilu on hauskaa
[x] Puhut ruoka suussa
[ ] Käytät boksereita

Total: 13.5


Tyttömäinen puolesi:

[x] Käytät huulikiiltoa
[/] Rakastat shoppailua
[ ] Käytät eyelineria
[ ] Sinulla on sama paita useana erivärinä
[/] Pukeudut pinkkiin
[x] Pyydät äidiltäsi neuvoja
[ ] Mielestäsi cheerlearding on urheilua
[ ] Inhoat pukeutua mustaan
[ ] Tykkäät hengailla ostareilla/kauppakeskuksissa
[ ] Tykkäät käydä manikyyreiisä/pedikyyreissä
[x] Tykkäät pitää koruja
[ ] Hameet ovat suuri osa garderobiasi
[/] Shoppailu on yksi lempiharrastuksistasi
[x] Et pidä Star Wars-elokuvasta
[ ] Olet harrastanut cheeleadingia, kuntosalia tai tanssia
[x] Sinulla menee noin tunti käydä suihkussa, pukeutua, meikata ja valita asusteet
[x] Naurat paljon
[ ] Sinulla on enemmän kuin 10 paria kenkiä
[/] Välität ulkonäöstäsi
[ ] Pukeudut aina mekkoon kun siihen on mahdollisuus
[x] Käytät hajuvesiä
[x] Käytät tyttöjen alusvaatteita
[x] Leikit pienenä nukeilla
[x] Tykkäät meikata toisia ihmisiä
[x] Tykkäät ottaa itsestäsi kameralla kuvia kun sinulla on tylsää

Total: 13

[Ei aihetta]Keskiviikko 06.02.2008 14:56

paras reissu ikinä..<333 tykkäsin..*nams*
"älä rakastu renttuun, ota räppäri" &lt;sydän&gt;

laivalleeeeeeeeeee........Maanantai 04.02.2008 13:24

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.02.2008 14:20

laivalle lähtö koittaa koht....huomen lähetään..:DDD
oon iha täpinöissäni täällä..diudiu!!!!
koht pakkaan laukkuja...toivottavasti tulee paras reissu ikinä..