IRC-Galleria

joo kävin tossa lääkärissä hakeen jotain helpotusta kurkkukipuun ja yskään, niin eiköhän se sit määränny meikäläiset saikulle. Tää ja huominen päivä, eli ei voinu sit edes perjantaita kirjottaa, et ois ollu pitkä vkoloppu.. Perkele! Ei ois kyllä nyt kiinnostanu yhtään olla himassa.. Ku enhän mä saa treenatakkaan tän "keuhkoputken tulehduksen" takia...
On se perseestä!!!!!

Minkähänlaista olis ymmärtää jotain toista ihmistä ihan täydellisesti. Tietäis tasan tarkaan mitä sen päässä liikkuu ja mitä se mistäkin ajattelee. Kun pääsis toisen pään sisälle vaikka vain yhdeksi päiväksi, varmasti osaisi ymmärtää häntä paremmin.

Sekin on jännä miten jotkin tietyt tekijät voi vaikuttaa ihmisen mielialaan niin paljon. Joskus tuntuu et tilanne vain jää junnaamaan päälle, ettei siitä pääse mitenkään ulos ja joskus taas tuntuu et ne tilanteet vaihtelee niin ettei perässä pysy.. Joko itsellä tai jollain muulla.. Simppeliä..=)
Ku sais jostain aina sellasen tilanne katsauksen, et missä ja miten mennään... Välillä vain tuntuu ettei itse henkilököhtaisella tasolla onnistu missään.. joopa joo...

Oon nyt alottanu taas treenaamisen. Ja lenkilläkin olen ruennut käymään. Sitä en ookkaan ennen harrastanu mitenkään kaksisesti..=) Pitää taas koittaa saada itsensä kuntoon. Se on niin kiva ku on siunattu sellasella keholla, ettei saa päästää otetta herpaantumaan hetkeksikään, jos meinaa pysyä edes jossain kunnossa.

Minkähänlaista olis jos olis elämä täysin huoletonta??? Ei sitä varmaan osais olla..=) Ei mulla nyt mitenkään hirveesti mitkään huolet paina. Vois olla paljon pahemminkin.. Mut paha se on pienikin paha, ja silleen..
No oli aihe mikä tahansa, niin en mä koskaan ole tehnyt mitään sen helpoimman kautta. Tai olen kyllä YRITTÄNYT, mutta se on aina kostautunut..=) Mut siperia opettaa. Loppujen lopuksi, en mä vaihtais mitään kokemaani pois. Ne kokemukset, oli ne hyviä tai huonoja, on muovannu musta sen mitä mä oon.. En vaitä täydellinen olevani, en missään nimessä, mutta monelta osaa mä voin olla tyytyväinen itseeni. Ja vielä ihan hyvällä omallatunnolla..=) Kyllä mä luulen et mä oon ihan hyvä ihminen, vaikka se välillä vähän epäilyttääkin...=)

No mutta olenhan minä iloinen ja olenhan minä onnellinen. Ei siitä pääse mihinkään, vaikka välillä vähän vituttaa. Me ollaan kullan kanssa koettu niin paljon ja kaikesta selvitty. Kyllä meillä on vaan kivaa. Siihen jos joku koittaa tulla meitä häiritsemään, tietää sen jälkeen yrittäneensä. Ollaan me vaan sellanen parivaljakko... =)

vitutuksen multihuipentuma!
vittu vittu vittu vittu vittu vittu vittu vittu vittu vittu.. vituttaa vaan.
en niinku oikein käsitä. kait tässä pitäis olla hyvällä tuulella ja tyytyväinen ja onnellinen, mut en oikein tiedä. tuntuu jotenkin, että ku on joutunut turruttamaan itsensä pahoilta asioilta, niin ei sitten osaa samallalailla nauttia niistä hyvistäkään... perseestä!

Hiphurraa!! Synttärit!!
Joopa joo. Päivä muiden joukossa. On taas menny vuosi niin nopeasti, ettei perässä pysy.
Ennen tää vanhentuminen on ollu jotenkin rankempaa. Yleensä päänsärkyä ja yleistä heikkoa oloa on ollut havaittavissa..=) Nyt ei oo. Isäkin soitti aamulla ja ihmetteli, et miten mä olen jo hereillä..=)

Vittumaista aikaa tää syksy, ku kokoajan tuntuu olevan joku flunssa päällänsä. Nytkin on kurkku kipeä ja välillä kuumeinen olo. Ja ei muuta kuin huomenna töihin.. Tuntuu ettei nykyään viitsi jäädä sairaslomallekkaan, ennen kuin on pää kainalossa..:D

On kyllä kaunis sää ulkona. Melkein jopa tekee mieli lähtee ulkoilemaan.:D Pitäis kait sitä oikeesti mennä, ku ei viitsi koko päivää vain maata himassa.

Oikeestaan hyvä et tää halloween hössötys on rantautunu suomeen, ku tulin tossa ajatelleeks et sehän osuu tosiaa meikäläisen synttäreiden kohdalle. Hyvä syy lähtee riekkumaan.. Ihan vain näin tulevia vuosia ajatellen..:D

Keep on rollin´

Väsyttää, väsyttää ja väsyttää.
Tuntuu jotenkin nyt potkivan vastaan epätavallisen paljon. Mieli tekis hirveesti touhuta, mut yksin kertaisesti on vaan niin poikki, ettei jaksa.
En tiedä onko joku sairaus viirus pukkaamassa päälle, mut ei oo silleen vahva fiilis ollenkaan.
Ei oikein osaa itselleenkään selittää sitä fiilistä. Ei vain jaksa. Tänään oon töissä aina ajan kuluks katsellu valveunia...=) Ihan hämärää.. Vähäksi aikaa kun istahdit, niin kohta jo näit vaikka ja mitä.. Sit vain säpsähtää ku joku sanoo jotain.
Eikä oo sellanen, et joo mee nukkuun väsymys.
Loman tarpeessa mä enemmänkin olisin. Mut eipä tarvi niitäkään suunnitella ennen kuin ensi kesäksi.. Viikkokin relaamista vois tehdä ihmeitä. Tulin tossa ajatelleeks, ku viikonloppuna kävin pitkästä aikaa mummolassa yksin, et se on niitä harvoja paikkoja missä voi relata. Missä voi olla niinku aina ennenkin. Nukahdin sielä sohvalle, missä olen niin monet kerrat ottanut torkkuja... Sit kävin ukin kanssa lauantai-saunassa.. Se oli niinkuin olisin palannut 10 vuotta ajassa taakse päin. En olis halunnut lähteä pois ollenkaan, kun hetkeksi pääsin irtautumaan tästä arjesta..
Mut kylläpä se tästä alkaa taas suttaantuun.. Pakko. Ei vaan oo vaihtoehtoja...

Polvistu tai alkaa iskuja sateleen!! Alistu ja anele, et istu vaan pakene!!!
Asennetta.
Nyt meni hermot ja sen kyllä huomaa. Ei mikään nosta tätä tunnelmaa...
Oon vähän alkanut ajatella asioita useammalla kantilta. En sit tiedä onko se hyvä vai huono juttu.. Ainakin mä oon kokoajan ihan omissa ajatuksissani.. Enkä oikein tiedä mistään mitään, taas kerran..=) Lähinnä mua mietityttää se et mitä ihmisen mitää minkäkin asian takia kestää.. Missä se raja tulee vastaan, ettei niinku hommat mene naurettavaksi.. Sieto kykyä mulla on kyllä, mut en sit oikein osaa sitä suhteuttaa, et paljonko mun pitää sietää. Ku eihän se raja voi siinä mennä et mitä mä kestän.. Sehän tarkoittais sitä et hommat jatkuu siihen asti et mä en enää jaksa... Eikä se mun mielestä ole oikein..
Mut sehän asioista tekee ristiriitaisen, ku susta tuntuu et joidenkin asioiden eteen voisit tehdä mitä vaan... Tuntuu vaan ettei mikään riitä.
Kuka sen sitten osaa sanoo et milloin pitäis viheltää peli poikki.. Kuka sen määrittää.. No minä itse tietenkin.. Ei kait sitä kukaan voi mulle sanoo. Musta vaan tuntuu etten osaa sitä tehdä itsekkään.
No no.. Maanataina meen keskustelemaan yhdestä elämäni suurimmasta hankkeesta.. Jos se vain onnistuu ja kaikki menee suunnitelmien mukaan, mä saan oman tulevaisuuteni turvattua.. Siinä sivussa mulla olis mahdollisuus auttaa joitain muitakin. Sen nyt näkee sitten.
Toisaalta mä oon niin vittuuntunu tekemään kaikenmaailman keksintöjän sen takia et selviäis tästä elämästä... Miks ei joskus asiat vain vois rullata menemään?!?!?!? Omasta tyhmyydestähän se on paljon kiinni, mut miks sitä pitää sitten aina toistaa samoja virheitä.. En muistq milloin olisi viimeksi ollut sellainen aika, ettei olisi tarvinnut huolehti mistään.. Olis voinu vain relata.. Se oli varmaan joskus silloin kun asui vielä kotona.. Eli sanottaisko, ettei ole tämä lintu ainakaan kovin ylväästi pesästään lentänyt.. En mä sitä muille näytä.. Ei vain ylpeys anna periksi. Avun pyytäminenkin on taitolaji.. Enkä mä ole sitä koskaan osannut. Muita mä kyllä autan enemmän ku mielelläni, mut jotenkin mä aina ajattelen että mun on selvittävä yksin... En halua olla kenellekkään rasite. Toisaalta se aina vahvistaa mua ku mä huomaan, et on jostain taas selvinnyt, mut kyllä sitä pitäis joskus osata pyytää apuakin. Ei kaikesta tarvi selvitä yksin. En vain ole sitä vielä oppinut, ku aina oon joutunu selviimään yksin.. Ja joskus aina pitämään siinä sivussa muistakin huolta.. Yleensä on helppo hymyillä, vaikka asiat olisikin huonosti. Kukaan ei vain näe sitä, että sisimmässäni vuodatan kyyneleitä, vaikka ulospäin kaikki olisikin OK..

Mitä mä oon? Oonko mä mitään? Miks en ois? Miks oon? Miks en oo? Miks mulla on? Miks ei ois? Miks en sais?
Oonks mä vähän pihalla?? Joo en..=) Ei mulla itseasiassa ole edes mitään valittamisen aihetta... Mut silti mulla on. Ei voi olla tyytyväinen koskaan. Ei sillä ettenkö haluais...
Tässä nyt ollaan otettu aika isoja askelia. Kait se mietityttää. Oon pettynyt asioihin, kyllä..
Pitäiskö mun olla, en tiedä. Mut kuitenkin olen ja sille en mahda mitään. Tuntuu, et mun ymmärrys joitain asioita kohtaa on ihan nollassa. Ei vaan jaksa.. Miks mun pitäis?? Eikä pidäkkään.. En oikein sitä osaa selittää, mut jotenkin vain tuntuu siltä et pitää taas aloittaa ihan tyhjästä.. Jollain tapaa.. Se jos joku on rasittavaa/ahdistavaa..
Oon sitä miettiny, et onko asioilla joku kiintiö, et montako kertaa jaksaa itsensä kasata niiden takia... Tuntuu vaan välillä ettei loppua näy..=) Haluan vain että on asioita joista pitää kiinni silloinkin kun on vähän vaikeaa.. Onneks mulla on niitä...

Huomenna pitäis taas mennä töihin. Tuntuu ettei jaksais, mut on se oikeestaan ihan mukavaa. Perjantaina kävin yhden kaverin luona, jota en ole nähny pitkään aikaan. Oli meillä kyllä hauska ilta..=)

On kyllä kiva olla kotona.. Tarkotan sitä et pitkästä aikaa mä tunnen jonkun paikan olevan mulle se koti. En mä edes miettiny asiaa vähään aikaan, mut ku multa kysyttiin tänään, et tuntuuko musta siltä et oon kotona.. Oli ihan kiva vastata myöntävästi..=)

Pitäis ehkä riidellä vähän useammin, et sais tehdä sit sovintoo..=)
Eihän nyt sellaista ihmis-suhdetta ole olemassakaan, jossa ei joskus jotain pientä konfliktia tule.. Mut jos osaa myös katsoa peiliin ja myöntää joskus olleensa tyhmä, tai väärässä, niin kyllä ne asiat yleensä siitä selviää.

Musta on niin hienoo, ku mulla on niin paljon hyviä asioita mun elämässä. Paljosta saan olla kiitollinen ja koitan osata arvostaa asioita niiden ansaitsemalla tavalla.
Mulla on paljon hienoja ihmisiä mun elämässä.. Mun lapsuuden perhe.. Äiti, isä, veljet ja sisko..Niistä lähtee se mikä mä oikeesti olen.. Mun oma perhe... Mun rakas, joka on näyttänyt mulle tämän maailman hienoudet aivan uudessa valossa.. Ja pari kossia, joiden kans on niin mukava touhuta.. Mun ystävät.. Mä voin olla onnellinen että mulla on todella hyviä ystäviä jopa useampia... Niiden luo on aina helppo mennä, kun voi vain aloittaa taas siitä mihin on joskus jääny.. Me nyt ollaan vähän levitty ympäriinsä, mut yhteyttä pidetään.. Aina..

Nämä mun elämän peruspilarit antaa mulle sitä voimaa selvitä kaikesta. Tässä maailmassa on paljon pahaa, eikä ole aina niin helppoo koittaa olla mahdollisimman hyvä ja rehellinen. Jos mulla ei noita ihmisiä olis, niin en varmasti jaksaiskaan. Ja voin olla ihan varma siitä, että jos mun tarvii joskus jotain tukea saada, niin näistä ihmisistä sitä löytyy.. Koko ajan ne sitä tekee.. En mä sitä valttämättä edes tiedosta..

On tää elämä oikeesti ihan ihanaa...=)

On se niin ihmeellistä. Jos ei mitään muuta niin sitten pitää mennä päästämään suustaan jotain niin idioottia, kun vain voi olla. Mistä ne aina aika ajoin kumpuaa? Siis ku asialla ei ole oikeesti päätä eikä häntää, mut se vain putkahtaa suusta ulos. Vittumaista. Ja sit ku mä päästän niitä kohtuullisen harvion, niin sitten ne aina osuu sitäkin arempaan paikkaan... Vitun vaikee varmasti uskoa, mut mä en tarkoita mitään pahaa, vaan ne vain tulee jostain..
Hävettää ihan saatanasti..

On tässä kyllä muutenkin ollu kaikenlaista.. Vitunmoista säätämistä, mikä on ottanu aivoon. Ei jaksa aina ymmärtää. Stressiä, turhautumista, kiukkua... Ei oo aina helppoo. Ei se oo kyl muillakaan..

EI VOÌ KÄSITTÄÄÄÄÄÄÄ!!!!! On taas niinku sellanen fiilis et vois joku tulla ja ampua... Tai ainakin antaa kunnon selkäsaunan..