IRC-Galleria

Peter Hoegin kirjoittamaa, joka herätti ajatuksia ja keskustelunjuurta keskustelupalstallamme ( http://exbhaktat.valaistuminen.com/index.php?topic=855.0 ).


`"Ensimmäinen on rakastavaisten pelottomuutta, mystikkojen pelottomuutta, Kunst der Fugen rohkeutta joka syntyy kun on täysin avautunut ja antautunut täydellisesti eikä salaa mitään ja maailma virtaa sisään ja täyttää. Silloin tietää että on saanut kaiken lainaksi eikä koskaan ole enää mitään menetettävää."´


Lyhyesti ajatuksia tästä, vaikken ole kyseiseen sieluntaiteilijaan tutustunutkaan. Ajatusten tulkinta totta kai riippuu sitten itse kunkin maailmankatsomuksesta, ne detaljit siis yhteisissä periaatteissa.


``Maailma, joka virtaa sisään ja täyttää.´´ Niinhän tämä meitä ympäröivä maailma tuppaa tekemään, jatkuva havaintojen virta täyttää tietoisuutemme ja käytännössä luo perustan olemassaololle kuten sen tunnemme.

Tässä toki täsmennetään tuo täyttävä virtaus ehdollisena, eli täyttyminen on suorassa suhteessa avautumiseen ja antautumiseen. Täyttymyksen tunne syntyy luopumisesta ja avautumisesta syntyneestä rauhasta; maailman virta koetaan siksi täyttävänä ainoastaan vastaanottavassa tilassa.


``Lainaksi saadusta.´´ Viitaten ylläolevaan olemassaololliseen kehykseemme, yhteydessä ympäröivään eli toisin sanoen riippuvuussuhteessa on piirretty olemassaolomme raamit. Onko sitten lainasuhteella vaiko vohkittua tahi pyytämättä omaksi saatua, riippunee tulkitsijan maailmankuvasta, mutta itseriittoisesti omaluotua elämäntuotantoa ei juuri tuppaa tapaamaan.


``Eikä mitään menetettävää.´´ Antauduttuaan ja avauduttuaan on kaikesta luopunut; ja kyseessä ei tietenkään ole yksioikoinen fyysinen luopumus, vaan sisäisten solmujen auonta. Menettäminen voidaan myös tätämyöten ymmärtää joko absoluuttisena tai suhteellisena; suhteellisesti totta kai kaikki menee ja tulee jatkuvasti, ja sitä myöten tulee menetetyksi, mutta tosiasiassa mikään tästä ei ole ollut pysyvää eikä siten varsinaisesti menetettävissä, siinä missä menettäminen ymmärretään täysin omistetusta luopumisena.

Se lopullinen rakennuspalikka olemassaolossa on minun mukaani tietoisuus. Voiko tietoisuudesta lopullisesti luopua? Kenties, mutta verrattaessa kaikkeen muuhun elämässä kohtaamaamme ja kokemaamme se on varsin jämerästi läsnä olosuhteista riippumatta, ja täysin simahtaessaankin palaa useimmiten kuvioihin tuota pikaa.


Keskustelu jatkuu osoitteessa http://exbhaktat.valaistuminen.com/ .

GeeVees-artikkelisarja luotaa reilun vuosikymmenen elämää hindulaisuuden Gaudiya-vaishnava -suuntauksen puitteissa. Suurennuslasin alla omien kokemusten ohella ovat tradition keskeiset opit, niiden käytännön toteutus, vaihtoehtoiset sovellukset, sekä mielenkiintoiset yhtäläisyydet ja eriävyydet mainittavien intialaisperäisten traditioiden kanssa.

-=-=-=-=-

- http://www.halfsatori.com/2008/11/geevees-great-repercussion.html
- http://www.halfsatori.com/2008/12/geevees-00-roots.html

Originaali kaikkine kuvineen:
http://www.halfsatori.com/2008/12/dichotomy-of-light-and-darkness.html

-=-=-=-=-=-=-=-


``Dichotomy of Light and Darkness´´

Winter solstice, past by a mere moment now, marks the transition from darkness to light, from death to new life. Yet one more cycle in the grand order of nature has rolled its course and revolves anew, the time of renewal is at hand. While the Indians were also very aware of the peaks and transitions in the universal cycles, especially so in the ancient Vedic times, it was in the North where the extremes stated their presence.

Many of you may have been following Uma's series on the old pagan celebration of Yule, the rebirth of Mother Nature, later remodeled into a grand Christian celebration with an eerie abundance of pagan symbols and practices. While the celebration of these transitions of universal reach indeed has its place in the mesocosmic sphere, a natural turn in the human fabric of old, it is not those I write of today. I'm about to dig deeper into the superficiality of the good-evil duality often imposed on worlds of light and darkness.


``The Ancient Aryan Divide´´

The division into good and evil is regrettably not as clear-cut as God versus Lucifer or Christ versus Antichrist, a lesson well learned from the ancient Indian evolution of religion. Vasistha was among the leading Vedic seers, while for the Zoroastrians he was among the villains. While asuras were the bad guys for the Vedic seers, Ahura-Mazda (or Asura-Maya in Sanskrit, a close relative of the Avestan language of the Parsis) was the lead monotheistic deity of the Zend-Avesta scripture.

These two polar religions came to plant the seeds of two very different religious traditions. Zoroaster was a grand-ancestor for the doctrines of a dual god and anti-god, the expectance of a messiah and a linear approach to the cosmic order. The Abrahamic tradition, or Judaism, Christianity and Islam, evolved in a mixture of Zoroastrian ideals and the ongoing evolutions in Egyptian and Middle-Eastern native polytheistic systems.

A whole different branch and orientation of religion, the greater part of which goes under the loose label of Hinduism in the contemporary world, evolved from the root of the ancestry of Vedic seers. Hinduism as we know it is a loose amalgamation of distinct traditions that evolved under shared cultural premises, a most heterogeneous compilation held together with unitarian texts such as the Bhagavad-gita.

The fact that the two religious divides forming the vast majority of the Earth's population is on a deep level divided almost as deep and fundamentally as the grand cosmic order of the ancient cultures is every bit as exciting as it is scaring. It is then little wonder that the Abrahamic dualist heritage has always sought to reform all known cultures and peoples into the faith of the one true savior, one supreme deity and one word of god, or a succession of subsequent revelations in the case of later traditions.

The Indic tradition, on the other hand, unsubscribed from an ontology that assigned them among the evil, in both its root movements. While the direct descendant of the brahmana-tradition, the heritage of the Vedic seers, maintained a sense of duality evident in the legends of the Puranas, it was against a canvas of higher, nondual ideas evolving from the old Upanishads, tense and often asystematic philosophical discourses that sought the deepest essence of the Vedic sacrifical religion. The Sramana tradition, to which the Buddhists and the Jains are the only surviving heirs, sought to eliminate the realm of duality altogether, and in doing that went so far as to do away with the supreme deity himself.

The roots of the ancient good-evil divide appear to lie in an ancient conflict tearing apart a single cultural heritage, a world where the devas and the asuras dwelled together. Mitra and Varuna, a dual deity of whom the latter is well known as an oceanic deity in the Puranic lore, are in fact among the asuras of the Rig-vedic tradition — asuras receiving oblations just as the devas did. The details of the evolution effectively reduce the concept of an absolute, primordial divide into a partition much more complicated and human, into the internal disagreements of an ancient sacrificial, fire-worshiping culture.


``Powers of Light and Darkness´´

Neither light nor darkness possess inherent ethical value; they are neutral potentials reposed in their own nature. As darkness clouds, creates mystery and brings towards unity, light unveils, explains and exposes a vast arena of plurality prior to growing so bright as to grow all-engulfing, thereby becoming essentially one with darkness again, a field of a single, undivided nature containing all of reality in its ever-vibrant lap. (Udesidning: An ancient Nordic way of integration in darkness.)

Nothing is good or evil of its own nature; all depends on the application, and moreover the applier. Magic is neither good nor evil owing to its technical procedure of conjuration, whether born of light or darkness, white or black. The divider of good and evil is in the human choice between benevolence and malevolence, between sacrificing and feeding the egotic drive consuming its objects to grow stronger.

A transcender of duality wields light and darkness with equal might, regardless of his preference, a preference that in its fundamental essence is only a latent sensation of the past, a game or an amusement of sorts, unbinding to the player who has ascended from a participancy to entertained spectatorship. Having seen the pinnacles of light and darkness under the ancient egotic drive, one evolves into a seer of non-duality, experiencing the inherent voidness of reality as we know it.

With the diffusion of apparent essence and substance into ethereal streams, one transcends stereotypic moral assessments and dwells in a lasting perception of inherent and foundational unity, even while an adept conventinalist as needed in the common world. The art of life has now been mastered.


``The Old Pagan Approach´´

While the philosophical sophistication of Indic traditions is often lacking in ancient native religions, they do an amicable job in the practical transcendence of duality in living in a seamless harmony with nature and gods in their own world of mythos. In fact, many ancient native traditions supercede the seclusion-seeking Indic mystics in their ability to interact with plurality in a state of active integration, perhaps with a flavor of the smooth and flowing natural Tao of the Chinese — a quality I've always been in tremendous awe of!

The action-in-knowledge tradition also found its exponents among the Buddhists with the gradual evolution of Buddhism first into Mahayana, and onwards into an admixture with the tantric tradition especially prominent in Tibet. In the Tibetan model, Hinayana and Mahayana, or the lesser and the greater vehicles, are stepping stones into the highest dimension of vajra-sattva, the lightning-strata, where one becomes a wielder of cosmic powers, conquering and subjugating the energetic release produced in the meeting of the fundamental dualities of nature, the energetic bases of archetypal male and female energy, personified as the man and the woman of the human world.

Transcending and mastering the fundamental fabric of existence, the conscious being evolves into a god-like state of integration with the flow of the cosmos, unveiling the infinite peace and inner ecstasy ever-present in the ultimate non-dual god-experience. Consciousness employes a third strata beyond light and darkness, the infinite halls of existence itself. Night turns into a day and day yet again into a night. Winter falls over the fertile summer fields, spring awakens Mother Nature to life anew. Light and darkness rise and fall time and again of their own accord; the wheel of existence revolves forevermore.

Lapset ovat aina uteliaita ja haluavat tietää kaikenlaisia asioita. Tänään julkaisemme uskontonurkassa erään nuoren ja innokkaan lukijan professorille esittämän kiperän kysymyksen.

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

Kysymys: "Mikä on se oikea usko?"

Vastaus: Oikea usko voidaan tunnistaa sen lukuisista eri tunnusmerkeistä. Oikeaa uskoa tavataan monien eri uskontojen parissa. Eri uskontojen oikean uskon omaavia ei kuitenkaan kannata sulkea yhtäaikaa samaan huoneeseen.

Oikea usko on sunnattoman vakuuttuneisuuden mielentila, joka saa ihmisen kieltämään kaikki oikeasta uskosta eroavat näkemykset lähtökohtaisesti väärinä ja harhaanjohtavina. Oikea usko on absoluuttinen, objektiivinen totuus; uskonasioissa ei oikean uskon mukaan ole sijaa subjektiivisuudelle tai relativismille, näille uuden ajan ympäripyöreille harhaopeille.

Oikea usko aikaansaa fundamentalistisen ihmiskunnan kahtiajaon hyvään (oikeauskoisiin) ja pahaan (muihin). Oikea usko on ymmärrys, joka kirvottaa oikeauskovaisen raivon vimmalla evankelioimaan ja käännyttämään niin eksyneitä kuin vääräuskoisiakin, pyhään hengen taistoon saatanan tai illuusion voimia vastaan. Uskossaan heikko oikeinuskova lujittaa uskoaan moittimalla tai päihittämällä vääräuskoisia.

Oikeassa uskossa tarkoitus pyhittää keinot, sillä lopulta ainoa todellinen hyvä on oikean uskon ajama tarkoitusperä. Valheet, varkaudet ja väkivalta voidaan tarpeen vaatiessa valjastaa oikean uskon palvelukseen. Monet oikean uskon tunnustajat hyökkivät nyrkein tai asein havaitessaan pyhäänsä häväistyn. Oikean uskon asialla kohdattua marttyyrikuolemaa, myös itseaiheutettua sellaista, pidetään varmana menolippuna taivaaseen. Tupenrapinoita välttääkseen ei siis kannata vitsailla uskonasioista oikeauskoisten kanssa.

Oikea usko korostaa kirjoitusten kirjaimellista tulkintaa. Oikeiden uskovien keskuudessa usein vieroksutaan pirulaisen harhautuksiksi miellettyjä sanahirviöitä, kuten kontekstisidonnaista eksegeesiä. Tämä johtuu siitä, että oikea usko on vihakas ja kateellinen usko, joka ei suvaitse rinnalleen järkeisoppeja, ei alistu ymmärtämisen tarpeelle.

Oikea usko synnyttää erilaisia hurmostiloja, joita saatetaan erehtyä pitämään itsesuggestion tuloksina tai huumaavien aineiden alaisuuteen rinnastettavina. Eri uskontojen oikeinuskovien keskuudessa ilmenee varsin samankaltaisia muuntuneita tajunnantiloja. Oikein uskovat ymmärtävät oman tilansa olevan jumalaisen hengen suomaa; vääräuskoisten hurmostilat ovat puolestaan vihulaisen tekoja.

Oikeinuskova ymmärtää vihulaisen tekosiksi myös oikean uskon ja muiden uskontojen väliset samankaltaisuudet; vihulainen on aikaansaanut nämä yhtäläisyydet harhaanjohtaakseen todellista uskoa etsivää ihmiskuntaa. Sekä ajatus uskontojen ihmissyntyisyydestä että ajatus monien eri uskontojen jakamista yhteisistä totuuksista ovat oikean uskon vastaisia.

Siinä missä monet oikeinuskovat ovat sopeutuneet sietämään demokraattista ja monikulttuurista yhteiskuntamallia, oikeinuskovien hallintoideaalina pidetään teokraattista diktatuuria. Teokraattinen diktatuuri tarkoittaa hallintoa, jossa jumalan valtuuttamaksi uskottu yksilö tai veljeskunta hallitsee yhteiskuntaa teräshansikkaalla uskon vanhoihin kirjoituksiin lakinsa pohjaten.

Kanssakäymistä oikeaa uskoa vaalivien kanssa verrataan usein miinakentällä tallustamiseen. Mikäli miinakentän halki on pakko kulkea, kannattaa liikkua todella varovaisesti välttääkseen aiheettomia räjähdyksiä ja niistä seuraavaa rumaa jälkeä. Oikeauskoiset voivat kuitenkin oikeiden olosuhteiden vallitessa olla ihan mukavia, mikäli oikeauskoisen kohtaava ymmärtää heidän uskonsa asettamat normitajunnan rajoitteet.

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-

Jatkokeskustelua löytyy mm. Näkokulmasta: http://nakokulma.net/index.php?topic=173