HUISIII ON
JA HAMSTERI MEINAS SAADA KUOLON
MÄRÄT VARPAANPÄÄT
KATSO YLÖS NIIN HAVUSEN NÄÄÄT
JENNI PARAS RUNOILIJA ON
JA RÄKSY LOPETTI KARKKI LAKON
KUKA JENNIN RUNOA USKALTAA HAUKKUA
NIIIN PIAN ALKAA PAUKKUA
Punkku Folkkia vietetään to 10.6. Hirvitalon pihassa (Hirvikatu 10) klo 15-18 picnicin merkeissä ja illalla runouden ja musiikin merkeissä klo 18-21.
Punkku Folk Picnicin aikana tietenkin ohjelmassa hyvän seuran ja iloisen meiningin lisäksi kaikille kävijöille avoin runollinen ja musiikillinen Open Stage klo 15-18.
Punkku Folkin Iltamissa klo 18-21 tarjolla runoutta ja musiikkia.
Runoilemassa Susanna Taivalsalmi, Minna "Stanzara" Tuukkanen, ja Kristiina "Krisse Sydän" Tuominen.
Musiikkia tarjoilemassa Iida Umpikuja (turkulaistamperelaista taidepoppia), W.A.V.E. (60'-70's pop ja rock), ja Krisse Sydän & kumppanit (blues, folk, outopop, ja säestetty runous).
Punkku Folk picnic ja iltamat on osa Runokaupunki festivaalia www.runokaupunki.fi
Hirvitalon näyttely auki Punkku Folkin aikana ja sisätilan wc käytettävissä picniccaajille ja iltaohjelmaa katsastamaan tuleville. Hirvitalon kotisivut http://www.hirvikatu10.net/
Punkku Folk on iloinen koko kansan tapahtuma, johon kaikki ovat iloisesti tervetulleita, eli ei muuta kuin sankoin joukoin TERVETULOA!!!!
Terveisin Punkku Folkin järjestäjät Kristiina Tuominen ja Susanna taivalsalmi
meitsi on qmin rantajellona
kulkusten kilinä kuuluu kuin kirkonkellona
jätkät viettää päivää rentoa
ja mä odotan rajua lentoa
mun unelmien kundi on kuin kissanainen
ja mä olen sen seksipaimen
karvakäsiraudat on ykkösjuttu
ja kuusysi mulle liian tuttu
mut aina se jaksaa mua innostaa
ja homojätkiäkin se kiinnostaa
rantahiekassa peuhaan vaan
ja munaa suuhun änkeä saan
Tunsin kuinka Popperin maailmojen sodat
pinttyivät elinvoimaisiin soluihini ajatuksina:
Kuinka saatanan poeettinen
jokainen meistä voikaan olla,
kun se sisäinen neromme leimahtaa valkeaksi!
Mutta me - jopa ruokkiessamme ajatusten pyromaniaa
kannattelemme kaikkea rakkauttamme,
eikä meidän olisi pakko pelätä mitään
Täten ristin itseni uudeksi Quijoteksi
sillä hulluja jättiläisiä jokaisessa muodossaan
on tämä kotimme täynnä
Kootkaamme koko tietoisuutemme
pirstoutuneeksi, yleväksi Jumalaksi;
yksin olemme näkymättömiä hulluja,
yhdessä taas visionäärien divisioona
Aleksi sanoo:
musta tää on hauskaa mut ei enää kauaa
jemmp sanoo:
moi ooon jemmu mut en kuitenkaan mikään lemmu =)
jemmu : D D
nyt loppu sahti ja muuttui elämän tahtu
tahti*
Aleksi sanoo:
mul räjähtää pää ja jemppu sanoo mää
jemmp sanoo:
voi kusiaivo, jempul alkaaa raivo
vitun pälli, isältäs tais tulla vahinkomälli !
en mä tollasta jaksa ees kattoo, mielummin tungen pääni syvälle mattoo
Aleksi sanoo:
tapa ittes pullea ämmä ei tuu ikävä löllö mämmä
jemmp sanoo:
=)) se oliki vaa vitsi, älä ny suutu hitsi
mee itkee äitis tissille sil aikaa ko meitsi menee pissille
Aleksi sanoo:
ei mul oo ku se kuoli, mut koiran äskön jo nuoli
VOI JEESUS EN JAKSA ENÄÄ :D
tälläinen syntyi tänään kuunnellessani Katri Ylanderin biisiä.. :) En edelleenkään tiedä kenestä tämä kertoo, eli ihan haaveilua on, mutta toivottavasti joku päivä löytäisin hänet.. :)
Sua mä mietin
Hymyillen, jammaillen
Kymmenet, sadat kilometrit välissä
Puita, metsiä, taloja tuulessa hengaa
Öinen tihkusade
Mua hymyilyttää
Kaupunkien kajo pilvisellä taivaalla
Kävelen iltakävelyllä
Taivaisiin katsoen,
tähtiä odottaen
Mutta hymyilen,
sua mietin
Meillä on omat elämät
Mutta molemmat sen tiedämme
Ne haluamme
keskenään jakaa, yhdistää
Toisiamme odotamme
Tiedän, että sä olet siellä, rytmiä tapaillen
Ja sä, että mä olen täällä
Ja taas jälleen kerran… mietit mitä tekisi, minne menisit… elämääsi kyllästyneenä huudat.
MAAILMA, ANNA JOTAKIN MERKITYSTÄ!
”No leikki vaikka kattotuuletinta”
Se toisi ehkä hetkellistä viihdytystä… kehää kiertäviin ja omaa mahdottomuuttaan ihmetteleviin elämiimme
(Elämiin joita me niin inhoamme, pelkäämme, säälimme… rakastamme ja jotka me tuhoamme)
Mutta, aikanaan tuo innostus hautautuisiÂ…
Hautautuisi kaiken sen ihmekuntolaitteiden, Zen-filosofioiden, retromuotien ja rasittavien trendiharrastusten romukasaan, jota rakennamme takapihallemme… pois silmistä, pois mielistä, kuten kaikki ne väärät valinnat joita teimme, joita kadumme, joita vaalimme loppuun asti ominamme
Unholaan! Se kaikki vaipuu unholaan, loppuun kulutettuna, etu- ja takaperin toistettuna, parodioituna, versioituna, pilattuna, raiskattuna, rikki revittynä, haudattuna, uudelleen henkiin herätettynä ja jälleen kerran unohdettuna… unohdettuna…
Ja katsot sadetta, nähden siellä hahmon, kenties itsesi, kenties etsimässä jotakin kauan sitten kadotettua
Lähdet perään, haluat aloittaa sen uudestaan… mutta et löydä kenkiäsi, luovutat ja annat asian olla
Mietit, mikä olisi toisin, jos olisit joku toinen, jos olisit valinnut toisin… tai jos kaikki loppuisi...
Mutta mikä on loppu, mikä alku? Kiertääkö aika kehää vai kenties korkkiruuvia? Menneisyys, nykyisyys, tulevaisuus… missä järjestyksessä ne nyt haluaakin luetella?
Mitä on olemassa, keitä me olemme? Mietit, ”olinko sittenkin kaikkina niinä kertoina oikeassa?” Kaikki voisi olla toisin! Kyse on vain… äh! Tämä on vain hullun jaarituksia, ei sillä ole merkitystä!
Ostetaan huomenna uusi kitara, se toisi vaihtelua! Kenties Fender tai Ibanez... ken tietää... sanovat että särökitara on uusi haitari
(Kas, tämänkin plagioin joltakin minua viisaammalta, mutta välitänkö? Ehkä? Kerro sinä se minulle, itse en ole enää varma)
Ja taas jälleen kerran… itket maailmaa, sitä mitä me sille teimme... Jerusalem! Katso lapsiasi, kuinka he itkevät
Mutta mitä vitun väliä sillä on? Mehän elämme nykyaikana, ei tuollaisella ole enää merkitystä… meillähän on komiteat ja stylistit ajattelemassa puolestamme!
Nuoriso keksii uuden hymiön kerran viikossa, markkinoille lanseerataan jotakin… en oikeastaan edes tiedä mitä… ja joku tuntematon tositeeveetähti kuvittelee olevansa kuuluisa! Kuuluisa!
Miljoona ihmistä kuoli, mutta ketä kiinnostaa? Mulla on uus vitun bleiseri, ja KOMEE!!
Jerusalem, miksi kaikki päättyy aina tähän? Pyhällä maalla ihmisten veri vuotaa, mutta pyhää maatahan on kaikki? Ei, silkkaa harhaa taas kaikki, niin kuin aina
Sanot ymmärtäneesi sen… mutta unohtaneesi
Niinkö todella? missä me kuljemme, sinne me päädymme
Mitä tahdomme, sitä emme tiedä, emmekä todellakaan saa!
Sitä kuvittelee elämänsä onnettomaksi, kun onnellisuus tulee kadulla vastaan, vieraaksi pukeutuneena... emmekä tunnista sitä ja tapamme sen peloissamme!
”Mitä me pelätään, onnellista elämää, humalassa selällään”