IRC-Galleria

Armand

Armand

uusi vuosi on tuloillaan.

Selaa blogimerkintöjä

Sam & Max Hit the RoadKeskiviikko 20.10.2010 01:55

Peli: Sam & Max Hit the Road

Alusta: PC

Laitevaatimus: Mikä tahansa.

Testikone: Näytönohjain särkyi.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin (tarkoitan aina Lucasia vaikka kirjoitankin sen g:eellä) retropaketin, tämä peli on kyseisen paketin helmi.

Tätä peliä pelatessani näytönohjaimeni sanoitui lopullisesti palveluksesta irti ja jouduin hankkimaan uuden entistäkin tehokkaammaan grafakiihdyttimen. Tuskin kortin hajoamista voidaan laskea kyseisen pelin piikkiin meneväksi, sillä se oli nikotellut ja kaatanut konetta jo jonkin aikaa. Selviä merkkejä olivat myös punaiset ja vihreät pisteet joita ilmestyi väliin ruudulle.

Ja sitten itse peliin. Kuten jo mainitsin tämä vanhus näytti kyllä närhen munat monille uudemmillekkin seikkailuille. Olin todella otettu mielipuolisen oloisista pelihahmoista ja lievästi vinksahtaneesta maailmasta jossa etsiväkäverukset seikkailevat. Juoni oli ihan kelvollinen mutta kummallisuudessan meni jo asteen makuni yli.

Ääninäytteliät ovat aina parasta antia tältä pelitalolta ja tämäkään ei ollut poikkeus, muut äänet olivat tasaista antia aikalaiselle. Ohjattavuus toimi mainiosti, vaikka alkuun ikonijärjestelmä hukan tehetti. Ongelmat olivat siinä mielessä helppoja kunhan vain keksi sen kaikkein epäloogisimman ratkaisun niin kaikki meni nappiin. Väitänpä että Samin ja Maxin seikkailu ylitti ongelmanratkaisuissa jopa herra tahtoisin olla merirosvon vastaavat.

Pelialueena oli koko amerikan mantere ja kun klikkasi kohdetta sankarit huristelivat muutamassa sekunnissa pohjoisesta syvään etelään. Karatalta löytyi myös älyvapaa minipeli jossa sitä jäniksen näköistä kaveria piti hypyttää liikennemerkkien yli tai päin tai miten se nyt olikaan

Keksin vähän moittimista, mutta mainittakoon edellä mainittujen pikkulapsusten lisäksi se alligaattorigolffaus joka ei ollut kaikkein mieleisin tehtävä pelin aikana.

Hyvä peli ja suosittelen kaikille niille joille ulkonäön sijaan kelpaa päätön meno ja kunnon seikkailu.

Hyvää:
Sankarit.
Ääninäyttelijät jälleen kerran.
Vinoutunut maailma.
Ohjattavuus.

Huonoa:
Se golfratatehtävä.
Hieman liian kaukaa haetut arvoitusten ratkaisut.
Ikonijärjestelmä ei tarpeeksi selkeä.

Yleisarvosana: 9 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Maniac MansionPerjantai 15.10.2010 12:18

Peli: Maniac Mansion

Alusta: PC

Laitevaatimus: taskulaskin.

Testikone: haukoitteli.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retropaketin jonka peleistä tämä oli retroista retroin.

C64 oli ensimmäinen ajatus kun peli pyörähti käyntiin. Musiikit, graviikat ja kaikki viittasi tuohon muinaiseen koneeseen jonka parissa minäkin vietin aikaani luvattoman paljon poikavuosinani.

Peli sijoittuu sivulle päin käveltävään kartanoon jonka varrella ratkaistaan pulmia ja yritetään pelastaa pahan tohtorin käsistä teiniblondi, kuinkas muutenkaan. Kartanossa on myös joitakin kummia ulkoavaruuden ötöjä jotka säykyttävät keskenkasvuista seikkailijakolmikkoa.

ohjattavuus oli ihan kelvollinen, samoin käyttöliittymä ja bugeja en huomannut lyhyen tutustumiseni aikana lainkaan.

Maniac Mansion ei kiinnostanut minua tippaakaan pelinä silloin muinoin eikä kiinnosta edelleenkään. Jostakin syystä tämä klassikko ei vain uppoa. Vilkaisin vain ohimennen tapauksen ja kokeilin pelata mutta ei kun ei. Olisin muutoin jättänyt kirjoittamatta koko pelistä mitään, mutta lupaus on lupaus ja kirjoitan kaikista teoksista joita vähänkin räplään.

Kokeilin myös fanien tekemää uudellen lämmittelyä vuodelta 2004, sama peli samassa paketissa. Paranneltu ulkonäkö ei paranna peliä mistä en pidä. Hienointa tässä oli nähdä kerrankin myös uomen kieltä pelin käyttiksessä ja hahmojen puheissa.

Tähän vedettiin minun retroilurajani ja annan kaiken kunnoituksen vuoden 1987 teokselle, en vain voi mitään omalle kiinnostuksen puutteelle.

Hyvää:
Kannattee vilkaista siinä mielessä että tietää mistä partamiehet puhuvat.

Huonoa:
Ei vain kiinnosta.

Yleisarvosana: en todellakaan vain pidä pelistä joten jätän numeroinnin muiden tehtäväksi (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Grim FandangoPerjantai 15.10.2010 11:31

Peli: Grim Fandango

Alusta: PC

Laitevaatimus: vähän enempi ko muissa Lugasin seikkailuissa.

Testikone: nikoitteli bugeissa.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin jonka pelivalikoimasta Grim Fandango löytyi.

Pidin kyllä pelistä, vaikka en pystynyt sitä pelaamaan kerralla kuin korkeintaan 5 min kun se päätti kaatua. Lugas kokoelman hienoin ja samalla myös bugisin peli. Itseasiassa bugisin mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Edes korjauspäivitys ei korjannut asiaa parempaan suuntaan.

Tarina on hieno ja jälleen Lugasin ääninäyttelijät ansaitsevat mitalleja. Olisin mielelläni pelannut koko pelin läpi, mutta kuka jaksaa käynnistää tekeleen uudestaan minuutin tai viiden minuutin välein? ei kukaan, veikkaan minä.

Kuolleiden maahan on saatu vangittua herra painajainen ennen joulua ohjaajan pohjavireinen goottitunnelma, joka sykkii kaikkialla ja kaikessa. Äänimaailma on osuvaa, luurankohahmot ja pelin ulkoasu ovat korkeinta pelitaidetta mitä olen nähnyt pitkään aikaan, Tietenkin superhypernäytönohjaimilla ja fps-päällä varustetut pyssysankarit nyrpistävät nokkaansa 1998 vuoden seikkailupelille. Muille peli on tökkimisestään huolimatta näkemisen arvoinen teos. Suosittelen sitä siitäkin huolimatta että näissä kuosissa se on lähes pelikelvoton. Tietenkin voi olla mahdollista myös se että laitteistoni ei sopinut juuri tälle pelille, mutta netistä huomasin että muutkin pelaajat olivat valittaneet pelin kaatuilua.

Grim Fandango jäi Lugasin viimeiseksi hyvän ajan seikkailupeliksi ja kaunis lopetus se totta tosiaan olikin. Tuotantoa tosin olisi voitu venyttää sen verran että pelin pahimmat ongelmat olisi saatu pois. Peli on myös ensimmäinen ja samalla viimeinen 3D seikkailu tältä firmalta.

Tökkimisen lisäksi minun täytyy moittia pelin tökeröä ohjattavuutta verrattaen aikaisempiin yrityksen julkaisuihin, sekä suoraan sanottuna omituisen vaikeita puzleja.

Yhteenvetona voisin todeta "paljon se antaa, paljon se ottaa".

Hyvää:
Mahtava juoni.
Todellista pelitaidetta.
Tunnelma.
Äänet ja ääninäyttelijät.
Kiinnostaa jonkin aikaa isoista vioistaan huolimatta.

Huonoa:
Ohjaus.
sairaan vaikeat ongelmat.
Todella, todella buginen.

Yleisarvosana: tällaisenaan 6 (ehjänä kokonnaisuutena jopa 10 pistettä ei olisi liioittelua) (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Indiana Jones and the Fate of AtlantisKeskiviikko 13.10.2010 22:35

Peli: Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Alusta: PC

Laitevaatimus: wanhan hyvän ajan kone.

Testikone: tyhjäkäynnillä.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin joka sisälsi kaksi ruoskaa ja hattua, tämä puolestaan on niistä uudempi seikkailu.

Vaikea tapaus tämä Joneksen uudempi seikkailu. Tietenkin peli on ollut aikoinaan hyvin arvostettu ja moni Wanhan koulukunnan pelaaja oli ja on edelleen tohkeissaan pelin mahtavuudesta. En itsekkään silloin taannoin paremmasta tiennytkään. Tai no tätä peliä en välttämättä koskaan aikaisemmin ole pelannut, sillä se ei herättänyt kovinkaan teräviä muistikuvia. Vaikean tapauksen pelistä tekee lähinnä sen kamalan vaikeat tehtävät, muuten peli olisi lähes täydellinen.

No joka tapauksessa peli pörähtää käyntiin elokuvamaisella tyylillä, Joneksen tipahdellessä kerros kerrokselta katoista läpi ja tajuttomuuden hetkellä pyörähtää aina nimilista käyntiin. Viimein päästään seikkailun tiimellykseen. Peli on tavanomainen Lugasin viritelmä. Toimiva käyttöliittymä, hyvä hiiriohjattavuus ja kaikki mitä hyvältä vanhalta seikkailulta voi odottaa.

Peli ei tietenkään ole nykymittapuulla mikään silmäkarkki, mutta ääninäyttelijät ovat taas nerokkaan loistavia ja Herra Jones kuulostaa todella häneltä itseltään vaikka ilmeisesti itse Harrison ei ole ääninäyttelyä suorittanut. Musiikit puolestaan ovat aikamoista piipitystä ja muut taustaäänet menettelevät.

Pelin juoni kuljettaa hattupäisen sankarimme useaan maahan, jopa islannin kylmyydessäkin piipahdetaan. Juoni sekä Jonesin ja hänen naispuolisen "kaverinsa" kommentit ja vitsailut/torailut olivat pelin maittavinta antia, mutta väliin tuntui siltä kuin pelaisi vain interaktiivista rumaa elokuvaa jota pilkotaan väliin ongelmilla. Ongelmista puheen ollen minun pelaamiseni tökkäsi kohtaan jota en onnistunut selvittämään edes hiirimattoa puremalla tai läpipeluuohjeita lukemalla (Ohjeista selvisi että jotkin kohdat ovat randomeita ja niihin löytyy useampi ratkaisu ja jos jotakin sössit kunnolla niin koko peli pitää aloittaa alusta). Olisin niin kovin tahtonut nähdä juonen loppuratkaisuunsa saakka...

Paljon parempi kuin edellinen Indy, ja voisin suositella kaikille jotka tahtovat tutustua wanhoihin kunnon seikkailuihin. Toisaalta pahimmat ongelmat ovat mielestäni todella kinkkisiä, varsinkin aloittelijalle.

Hyvää:
Todella hyvä juoni.
paljon hyviä ideoita.
Loistavat ääninäyttelijät, varsinki hattusankarin.
Toimiva ohjaus ja käyttis.
Edellistä Indyä 100x parempi.

Huonoa:
Suttuinen nykymittapuulla.
Piipittävät musiikit.
Helvetillisen vaikeat ongelmat.
Välillä tunne siitä että pelaanko minä vai koneeni.

Yleisarvosana: 8 (ja puoli jos tarkkoja ollaan)/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Indiana Jones and the Last CrusadeLauantai 09.10.2010 09:27

Peli: Indiana Jones and the Last Crusade

Alusta: PC

Laitevaatimus: Amiga 500 tai Nooan aikainen PC.

Testikone: Kuvittelee olevansa c64.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin joka sisälsi kaksi ruoskaa ja hattua tämä niistä vanhempi.

Mä oon pelannut tän pelin joskus c64:sella tai Amiga 500:sella ja muistaakseni en tykännyt siitä silloinkaan kovin hirveästi. Valitettavasti mielipiteeni ei ole ole kahdessakymmenessä vuodessa muuttunut.

Peli ilmestyi vuonna 1989, suurinpiirtein samoihin aikoihin tuli lapsena katsottua ja nautittua Jonesin seikkailuista videonauhurin välityksellä. Elokuvat kyllä olivat hyviä mutta en muistaakseni ole ikinä pelannut makuvaatimuksiini nähden tarpeeksi hyvää peliä kyseisestä aiheesta.

Ainoa kehumisen arvoinen seikka on pelin juoni, se kulkee jouhevaasti eteenpäin. Eikä takerru liikaa vastaavan elokuvan yksityiskohtiin. Lisenssipelinä tämä oli myös yllättävän hyvä verrattuna muihin aikalaisiin.

Annan toki teokselle anteeksi sen aneemisuden äänten, näyttävyyden ja tölikköjen kenttien suhteen, mutta miksi ihmeessä tämän pitää olla näin tylsä. Minä en kertakaikkiaan jaksa pelata tällaista peliä. Ongelmista kyllä selviää pienellä miettimisellä, mutta miksi haaskata aikaa kun on paljon mielenkiintoisempiakin pelejä maailmassa.

Itselleni en suosittele, mutta toki joku muu voi saada enemmän irti tästä Jonesin seikkailusta...

Hyvää:
Juoni kulkee kiitettävän hyvin
89 vuoden lisennissipeliksi hyvä
Huonoa:
Ei vain jaksa innosaa
Sama mielipide kuin 20 vuotta takaperin

Yleisarvosana: 3/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Full ThrottleMaanantai 04.10.2010 03:01

Peli: Full Throttle

Alusta: PC

Laitevaatimus: amiga 500 tai Nooan aikainen PC.
Testikone: haukottelee.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin missä tämäkin peli majaili.

Kerrankin voi pelata miehistäkin miehisemmällä moottoripyöräjengin pomolla. En ole muita moottoripyöräjengeihin liittyviä pelejä pahemmin nähnyt. Lukuunotamatta uusimman gta:aan lisäosaa. Joten herra Ben on mukava piriste pelihahmojen joukossa. Äijästä tosin voi olla montaa mieltä. Tyyppi on pelkkää nahkaa, lihasta, prätkällä ajoa, kovistelua ja syvää miehistä karismaa huokuvaa ääntä. Miehisyys menee Benin tapauksessa jo naurettavuuden puolelle, mutta ehkä se on tarkoituskin. En ehkä vain täysin ymmärtänyt pelin hienojakoista huumoria, vaikea sanoa kumpi oli tällä kertaa kyseessä. Huumori vai todella kehno hahmo.

Full T on jo aika iäkäs peli, se on ehtinyt jo kunnoitettavan 15 vuoden ikään ja se kyllä näkyy. Eli ei ole mitään hifitason grafiikkaa luvassa. Mutta näissä retroilupeleissä pitääkin ottaa nykynäkökannalta muut kuin graafiset ominaisuudet suurennuslasin alle. Tietenkin niitäkin voi verrata muihin aikalaisiin, vaan onko se niin tärkeää näiden eläkeläisten suhteen? Tosin tämän pelin taustat olivat Loomia huomattavasti tylsemmät.

Peliä täytyy kehua todella hyvästä ääninäyttelystä ja taustaäänistä, toimivasta juonesta ja mukaansa tempaavista bikerhenkisistä musiikeista. Huonoa puolestaan olivat typerät ajelukohtaukset joihin liittyi jonkin sortin yksinkertaista turpiin vetoa puukoin, nyrkein ja puntarein. Nämä kohtaukset olisi voitu jättää väliin. Muinaiseksi seikkaailupeliksi myös ongelmien ratkaisut olivat hyvin ilmeisiä eivätkä häirinneet hyvin nopeaa etenemistä kohti loppua. Peli on myös todella lyhyt, vain muutaman tunnin pitempi kuin edellisenä päivänä pelaamani Loom. Ehkä se on ollut näiden aikalaisten suurin ero nykypeleihin. Ja näistä teoksista on pitänyt kumminkin maksaa ihan täys hinta.

Full T ei kyllä ole lugasin parhaimpia teoksia, mutta juonen ja ääninäyttelyn osalta kyykyttää monet nykyiset keskinkertaisella toteutuksella varustetut toimintaseikkailut ja fps:sät.

Suosittelen kaikille jotka pitävät retroilusta ja eivät kyllästy niihin typeriin moottoripyöräilykohtauksiin.

Hyvää:
Musiikki
Juoni
Äänet ja ääninäyttely
Bikerhenkisyys

Huonoa:
Benistä hahmona voi olla montaa mieltä
Lättäotsaiset ongelmat
Typerät pyörälykamppailut
Tylsät taustat

Yleisarvosana: (Ei paras Lugaspeli, mutta ansaitsee pisteensä) 7/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

LoomSunnuntai 03.10.2010 07:32

Peli: Loom

Alusta: PC

Laitevaatimus: amiga 500 riittää.

Testikone: ei mitään ongelmia.

Ostin taannoin 35 eurolla sellaisen Lugasin retroseikkailupaketin missä myös tämä peli majaili.

Loom on todellinen partamiesten peli, jopa siinä määrin että ensimmäisen polven kotimikroilijat muistelevat teosta itku silmässä kaljatuopin äärellä. Kun itkukohtaus loppuu he kiroavat kaikki nykyiset pelit alimpaan helvettiin. Niin kaikki oli paremmin silloin ennen...

Olen toki omistanut joskus c64 ja amiga 500:satkun mutta jostakin syystä tämä peli ei sattunut silloin joskus aikoinaan käsieni ulottuville joten korjasin asian hiukan myöhemmällä iällä.

Tietenkään minulla ei voi olla mitään nostalgiatunnetta pelistä koska en ole enne tätä hetkeä siihen tutustunut ja retrolasit eivät ole yhtä sumeilla asetuksilla kuin pelatessa esimerkiksi apinasaaren salaisuuksia.

Loom ei ole nykymittapuulla mikään kaunis peli, mutta yllätykseskseni jokainen ruutu oli kuin maalaus ja jotenkin se suttuinen pikselimaasto on omalla tavallaan hyvin kaunis. Toinen mieleenpainuva seikka on pelin erittäin hyvät ääninäyttelijät, harvassa nykypelissä on yhtä intensiivistä jutustelua. Tosin muut äänet loistavat poissaolollaan, Loomin maailma on kovin hiljainen lukuunottamatta puhetta ja sävelmiä.

Peli on selkeä ja helppo ohjailla pelkän hiirenkin avulla, mutta itse koin paremmaksi säveliin käyttää näppäimistöä. Ohjattavuudessa ei tosiaankaan löydy moitteen sijaa, pelihahmon löntystely etanan vauhdilla tosin sai minut kihisemään odotuksen paineen alla.

Pelin omaleimainen kantava voima on musiikki, kaikki ongelmat ratkaistaan yksinkertaisilla nuottikuvioilla. Minulle nämä musiikilliset ongelmat eivät tuottaneet kovinkaan suurta päänvaivaa ja läpäisin pelin noin kolmessa ja puolessa tunnissa. Joten tiedoksi vain niille jotka valittavat nykypelien lyhyyttä, älkää valittako.

En osaa peliä hirveästi haukkua mutta ei kehuillekkaan löydy mitään ylitsevuotavaa sanaista arkkua, joten voisin loppusanoikseni sanoa että kannattee kokeilla ja päätellä itse mitä mieltä tästä hyvin vanhasta ja hyvin erikoisesta teoksesta on.

Hyvää:
Rumalla tavalla kauinis
Parempi peli-idea ko monissa nykypeleissä
Ääninäyttely
Hyvä ohjattavuus

Huonoa:
Hidas ukkeli
Ympäristön äänet loistavat poissaolollaan
Nykypelaajan kannalta hyvin lyhyt

Yleisarvosana: (Täydellinen peli omana aikana, mutta nykypelaajan kannalta katsottuna tämä pistemäärä on oikea) 7/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

Resident Evil 5Lauantai 02.10.2010 12:01

Peli: Resident Evil 5

Alusta: PC

Laitevaatimus: täysille asetuksille korkeampi kuin oma koneeni.

Testikone: Yski ja itki aluksi. Kun päivitin näytönohjaimen ajurit alkoi sujumaan.

Ihan kelpo kamaa täydellä hinnalla.

Tätä kokonnaisuutta ei voi eikä edes saa verrata aikaisempiin resievileihin. Lähin vastine pelille on nelososa, kolme ensimmäistä eviliä ovat ihan toinen juttu. Tosin aikomuksenani on pelata kaksi ensimmäistä osaa nostalgiahengessä, siitä syystä että tahdon virkistää muistiani siitä seikasta etta mistä koko pelisarjassa oli alussa kyse.

Alkudemo johdattaa pelaajan afrikkalaiseen kylään jonka väestöa riivaa zombiviruksen uusi muoto. Alun pienen rauhallisen käppäilyn jälkeen parivaljakko pääsee tosipuuhiin, eli ammuskelemaan vihamielisiä ählämeitä ja neekereitä... niin tiedän, kyseiset sanat herättävät rasistisia ajatuksia ja mielipahaa ihmisissä jotkä eivät kuulu valkoisen rodun piirin tai valkoisuudestaan huolimatta tahtovat elää rotuvihasta vapautuneessa ilmapiirissä. (Allekirjoittanut itse ei suosi rotu tai muunkaanlaista rasismia, vaikka en ole mikään ekoanarkisti tai hippikommunisti)

Syy miksi otin asian puheeksi on ilmiselvä, vihollisten virkaa tekevät mustat ihmiset ja ja muslimimiesten näköiset viiksimiehet nimittäin näyttävät suoraan amerikkailaisista vanhoista elokuvista repäistyiltä niin kutsutuilta tyhmiltä mustilta. Jos joku ei asiaa tiedä niin noina vuosikummeninä mustan näyttelijän piti pullistella silmiä ja vaikuttaa muutenkin vähäjärkiseltä verrattuna valkoisiin virkaveljiin. Ainoa ero pelin mustien käyttätymisessä verrattuna noihin takavuosien jenkkifilmeihin on se seikka että he ovat äärimmäisen agressiivisa emerikkalaista sankaria ja hänen naispuolista työtoveriaan kohtaan.

Lisäksi pelissä varastellaan jokaisesta kylästä, temppelistä ja kaivoksesta Afrikkalaisia aarteita jotka voi vaihtaa mammonaksi ja tällä rahalla ostetaan aseisiin päivityksia jotta Afrikkalaiset kellistyisivät entistäkin paremmin. Toki pitää ajatella että sma T-virus voi tehdä myös meistä suomalaisista samanlaisia petoja, ehkä pelin sijoittaminen efrikkaan vain kärjisti asiaa ja sai rasismiepälyni heräämään. Käsittääkseni teos on herättänyt samanaisia tunteita myös muissa ihmisissä.

Kerta nyt aloitin nurinalla niin hoidetaan kaikki likapyykki kerralla. Eli peliä ei tosiaankaan voi sanoa enää samaksi mitä olivat takavuosien todelliset selviytymiskauhut, varsinkin sarjan loistava toinen osa. Voisin jopa väittää että tämä peli ei ole selviytymiskauhua lainkaan. Pelissä ei ratkota visaisia ongelmia, eikä kertaakaan tule sellainen todellinen hiipivän pelon tunne. Vitonen on vain eräänlainen variaatio perinteisestä putkiräiskinnästä ja se ei todellaakaan voi pelottaa kuin korkeintaan kaikkein heikkohermoisimpia pelaajia.

Koneeni ei ole enää mikään eriyisen hyvä nykypelien pelailuun, mutta muistini kohtuullisen isosta määrästä huolimatta peli latautui yhtä hartaasti kuin takavuosien amiga 500satkun korppupelit. Tuli oikein nostalginen tunnelma pelihuoneeseeni... Lisäksi pelissä oli järkyttävä muistivuoto, jokaisella paria tuntia kauemmin kestäneellä pelikerralla se alkoi kyykyttämään laitteistoa oikein olan takaa. Tämä peli myös aiheutti ensimmäistä kertaa pitkään aikaan uusien näytöohjaimen ajureiden asentamisen toimiakseen kunnolla.

Pelin muita vähemmän hyviä puolia olivat mitäänsanomaton tunnelma, tai en sitä oikein osannut tavoittaa pelin keskeltä koko sinä aikana mitä läpipeluuseen meni. vitosessa oli myös sellaisia hassuja parin napi reaktiotesteistä jotka kielivät vahvasti konsolitaustasta. Loppupomon kanssa leikkiminen tuntui ylilyödyn pitkältä puukkohipalta. Mainittakoon vielä että äänimaailma ei ollut ihan parhaimmistoa mutta ei kumminkaan ärsyttäny.

Vaikka haukuinkin peliä melko tavalla. itse teos ei ole edellä mainitusta seikoista huolimatta mikään susi. Räiskintäpelinä se on erinomainen ja viihdyttää loppuun saakka. Aseita saa roolipelimäisesti parannella ja kauppavalikosta voi ostaa mukaan muitakin herkkuja kuten luotiliivejä. Eikä tässä kaikki, tarina itsessään on harvinaisen hyvä ja kantaa itsensä viimeisille metreille saakka. Välividoet ovat ammattitaidolla tehtyjä ja äänimaailmakin on melko muheva. Puhumattakaan osuvan häiritsevistä musiikeista ja hyvästä ääninäyttelystä.

Pelin tekoälykaveri ansaitseen kunniamaininnan, tyttö nimittäin osaa oikeaasti toimia loogiseststi ja on oikeasti hyödyksi pääsankarille.
Harvinaiseta herkkua pelissä joka toista osapuolta ohjaa PC. Nainen tuntui niin korvaamattomalta että luulin häntä väliin jo omaksi vaimokseni ja rakkauden kipinät sinkoilivat kuvaruudub ja pelaajan välillä. Itse päähenkilö puolestaan suhtautui kauniiseen työkaveriinsa kylmän ammattimaisesti ja se olikin ihan hyvä juttu. Sotilaat ovat sotilaita vaikka eri sukupuolta edustaisivatkin.

Edistyksenä aikaisempiin osiin vitonen on sujuvin ohjattava ikinä pelisarjan historiassa ja ulkoasu on kaunis kuin karkki.

Pelin pelaamiseen meni noin viikko (2-4 tuntia per päivä). mutta luulen himonörtin suoriutuvan tästä paljon lyhemmällä ajalla. Mutta peli on parhaimmillaan pienissä annoksissa, se alkaa puuduttmaan yli neljän tunnin sessioissa.

Teosta en suositttele vanhan koulukunnan residentfaneille, muille peli on todella hyvällä juonella varustettu räiskintä.

Hyvää:
Komia
Sujuvin ohjattava
Hyvä juoni
Mukava pelailla

Huonoa:
Poikkeaa liikaa edellisistä osista
Muistivuoto
Loppupomo
Pelottelupeli joka ei pelota

Yleisarvosana: 8/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

25 to LifeLauantai 11.09.2010 05:23

Peli: 25 to Life

Alusta: PC

Laitevaatimus: pleikkari kakkosen tasoa.

Testikone: todellakin.

Järkyttävää mihin ihminen voi tuhlata 7 euroa.

Gangsterileikki joka loppuu lyhyeen, pelasin peliä noin kaksi tuntia ja sen jälkeen tuli bugi jota ei voinut kiertää, ylittää. alittaa. Mutta ei siinä mitään, kun vilkaisin pelin läpipeluuohjeita olin jo melkein pelannut pelin kokonaan läpi. Parin kentän päästä olisin ollut the endissä. Eli käytännössä noin puoli tuntia lisää peliaikaa. Herääkin kysymys että mistä v*tusta tässäkin tapauksessa pitää maksaa.

Tarina on tasaisenpaksua mustan slummin huttua, jota pätkitään väliin mustan slummin poliisipätkillä. Käytännössä lättäjalkana tai rikollisena pelaaminen ei eroa millään tavalla. Pääasia että juokset kentät läpi ja tapat kaiken joka liikkuu. Nämä liikkuvat maalitaulut ovatkin sitten ihan oma juttunsa, jokainen vihollinen himoitsee luotia otsaan ja juoksee suu vaahdossa kohti sankaria/antisankaria.

Peli on ilmeisesti alunperin suunniteltu pleikkari 2selle ja sen huomaa kaikesta. Palikkagrafiikka, pc:eelle sopimaton valikko, ohjattavuus tosin on yllättävänkin hyvä vaikka sankarini liikehdintä vaikuttaa terminaattorin slummiversiolta.

Kenttäsuunnittelussa ei ole hirveitä mietitty, pääasia että on rata jolla juosta ja ammuskella. Aseet menettelevät, tosin ne ovat jokainen aika samasta puusta veistettyjä. Äänet eivät vakuuta, tosin ääninäyttelt kuulostaa uskottavalta katujen kasvattien suuhun. Hyvää räppiä soi taustalla, mutta sehän ei ole uutta tämän kaltaisissa peleissä.

Hyvänä puolena kai voi mainita että olen ainoa henkilö joka on suomessa tehnyt tästä pelistä nettiarvion, tai ainakaan en huomannut nettiä selatessani sellaista ennen tehdyn. Tosin en ihmettele miksi tämä tapaus on jäänyt vähälle huomiolle.

Kokonnaisuutena täysin älyvapaa ja järkyttävän lyhyt peli joka voisi olla ilmaisjakelu, ei myyntihintainen kauppatavara. En suosittele edes aovokuolleille...

Hyvää:
räp (sitä samaa ko aina)
ehkä yksi huonoimpia ikinä pelaamiani pelejä (saavutus sekin)

Huonoa:
ruma
totaalisen lyhyt
aivovapaa räpellys
mistä tässä maksetaan

Yleisarvosana: 1/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand

True crime New York cityTorstai 09.09.2010 23:12

Peli: True crime New York city

Alusta: PC

Laitevaatimus: ei kiinnosta.

Testikone: selvä se, tosin pelikoneen käyttäjälle suositellaan lisäkomponentiksi kolmen vartin koskenkorvapulloa.

Peliarkistoni "helmiä" kaivellessa löysin edellisen (True crime LA) lisäksi tämänkin "helmen".

Odotukseni eivät tosiaankaan olleet korkealla joten pettymyskään ei ole kovin suuri.

Tämä hampaita kiristävä pelielämys jäi osaltani hyvin lyhyeksi. Sain edellisenä iltana pelattua eisinäytöksen ja tutoriiaalin läpi. Pääsin jopa ajelemaan siviilikyttäautolla pitkin ison omenan katuja. Oli jo melko myöhä ja päätin tallettaa ja sammuttaa koneeni koska seuraavana aamuna oli töihin meno. Tein työpäiväni loppuun ja päätin pelailla hiukan, kerta vaimoni ja lapseni olivat menneet mummolaan. Täydellinen hetki pelaamiseen...

Mutta toisin kävi, true crimen toinen tuleminen ei suostu käynnistymään kirveelläkään. pääsin parhaimmillaan alkuvalikkoon saakka kunnes tämä pelin kuvatus päätti jälleen kaatua. Muutaman kymmenen yrityksen ja muun vippaskonstin jälkeen päätin että olen nähnyt tästä pelistä kaiken oleellisen. Eli toisin sanoen koko teos on täydellinen ohjelmointimoka.

Peli kaatuili myös ensimmäisenä päivänä, mutta tämä nyt oli jo jotakin aivan poikkeuksellista. En muista peliä joka olisi yhtä totaalisesti tehnyt lakon sen jälkeen ko sitä on kumminkin päässyt pelaamaan.

En voi sanoa paljoakaan pelin sisällöstä, paitsi että pelin päähenkilö on slummin kasvattama musta kovanaama oikea gansta, joka värvätään poliisiin. Peli pieraisi itsensä ihan hyvin käyntiin mutta kun pääsin ohjaamaan hahmoa huomasin sen uskomattoman kankeuden.

Tuotoriaalin aikana myös ihmettelin miksi ihmeessä välillä pitäisi pomppia kumpiki käsi näppäimistöllä ja väliin vielä hivutella hiirtäkin. Kai peliin nyt sentään olisi voitu tehdä sentään vähän järkevämpi ohjaus. Autoilu tuntui siltä kuin olisi ajanut lentävällä matolla, tai no ei se ainakaan normaaleja tai peleissä yleensä venytetyt normaaleja fysiikan lakeja noudattanut. Tässä pelissä jopa valikot olivat jotenkin kummasti rakennettuja muljautteluikkunoita joista ei tahtonut saada tolkkua.

Ainoa parannus edelliseen osaan oli hyvä grafiikka, hyvä jopa nykymittapuulla. Siihen aikaan kovaa ykkössijaa pitänyt gta sarja oli huomattavasti rumempi, mutta tuhat kertaa hauskempi pelata. Muuta hyvää ovat loistavat äänet ja ääninäyttelijät ja kyllä se vanhan koulukunnan ganstailuräppi uppoaa minuun aika mukavasti.

Peli voi olla ihan kokeilemisen arvoinen, mutta minkäs teet kun et voi pelata.

Hyvää:
Kaunis vanhukseksi
äänet ja näytteliät
Räp

Huonoa:
Peli ei vain toimi, ainakaan minun koneessa
valikot
kontrollit

Yleisarvosana: En todellakaan tiedä/10 (asteikolla 1-10)

Kirjoittamani arvostelu perustuu omaan mielipiteeseeni, ja kahdenkymmenen vuoden pelikokemukseen.

Armand