IRC-Galleria

Deeveri

Deeveri

IRC-galleriassa vuonna 2024!

Selaa blogimerkintöjä

Luin äskettäin iteratiivisista yhdyssanoista. Iteratiivisia yhdyssanoja eli toistoyhdyssanoja ovat esimerkiksi nämä tuoreet ja ärsyttävät kotikoti, ruokaruoka, lomaloma ja kirjakirja. Toiston tarkoituksena on joko painottaa tai määritellä sanaa: kotikoti tarkoittaa lapsuudenkotia – ei opiskelijaboksia, ruokaruoka on itse valmistettua tai ainakin terveellisempää kuin pikaruoka, lomaloma on vapaa-aikaa ilman mitään normaaleja askareita ja kirjakirja tarkoittaa fyysisesti selailtavaa kirjaa erotuksena näytöltä luettavista kirjoista.

Korkkikorkki kertoo jo paremmin, mistä on kyse. Se on siis perinteinen korkista valmistettu korkki. Yleensähän korkit ovat muovia tai metallia. Alkuperäisen valmistusmateriaalin nimi vain on muodostunut yleisnimitykseksi.

Vanhoja ja melko yleisiä toistoyhdyssanoja ovat pikapikaa ja peräperää. Selkeästi genetiivialkuisissa toistoyhdyssanoissa taipuu alkuosa enemmän tai vähemmän: hienonhieno, uudenuusi, pienenpieni. Leikkeleet kuitenkin jostain syystä ovat ohuen ohuet, eivätkä ohuenohuet

Iso suomen kielioppi määrittelee kaikki edellä mainitut yhdyssanat näin:

Toistoyhdyssana eli iteratiivinen yhdyssana on yhdyssanatyyppi, jossa sama sana esiintyy kahdesti. Sanat ovat yleensä epämuodollisia, mahdollisesti leikillisiäkin. Ne korostavat kyseisen sanan tarkoitteen tyypillisyyttä tai ominaisuuden suurta astetta, kuten genetiivialkuiset adjektiivit.

Sama sana voi kyllä esiintyä kahdesti muissakin kuin iteratiivisissa yhdyssanoissa, mutta siitä en löytänyt mitään mainintaa. Ehkä en osaa käyttää Googlea tarpeeksi tehokkaasti tai sitten aiheesta ei vain ole kirjoitettu nettiin mitään.

Nämä äskeiseen määritelmään sopimattomat sanat ovat yleensä kaikkea muuta kuin leikillisiä tai epämuodollisia. Tarkoitan siis sanoja kuten päiväkerhopäivä, maksukehotusmaksu, koripallokori ja Tiemestarintie. Useimmiten sama sana on yhdyssanan alussa ja lopussa. Erona edellä käsiteltyihin toistoyhdyssanoihin, näissä toistuva sana ei aina samalla tavalla määrittele tai korosta. Toinen merkittävä ero on se, että samojen sanojen välissä on yksi tai useampia muita sanoja: junalauttatavarajuna. Pitemmissä yhdyssanoissa toistuva sana voi käytännössä sijaita myös muiden sanojen välissä: palokuntapoikatyötoimikunta.

Selkeästi oma ryhmänsä tämän tyyppisistä yhdyssanoista on yhdysnumeraalit. Niitä löytyy loputon määrä. Muutamia esimerkkejä mainitakseni: kuusikymmentäkuusi, kolmesataakolmekym-
mentäkolme
, kaksikymmentätuhattaviisisataakaksikymmentäkaksi. Numeraalit jätän äärettömyytensä vuoksi jatkossa tarkastelun ulkopuolelle.

Toinen erottuva ryhmä on erisnimet kuten Tiemestarintie ja Mäkipellonmäki. Mäkelänmäki lienee jotain näiden kahden tyypin välimaastosta. Varsinkin paikannimissä alkuosa, joka voi olla myös yhdyssana, tuntuu olevan usein genetiivimuotoinen, joten se tavallaan määrittelee loppuosaa.

Olen kiinnostunut keräämään lisää esimerkkejä. Jos olet törmännyt edellistenkaltaisiin paikan tai tien nimiin, kirjoita havaintosi kommenttiin. Myös muita toistuvaosaisia yhdyssanoja (nimitys on omakeksimä) saa kirjoitella!

__

LÄHTEET JA OHEISMATERIAALI:

http://kaino.kotus.fi/cgi-bin/visktermit/visktermit.cgi?h_id=tCHDEABBA
http://www.kotus.fi/index.phtml?s=2601
http://kaino.kotus.fi/visk/sisallys.php?p=425
http://www.otavanoppimateriaalit.net/verkkopiste/kielioppi/yhdyssanat.html
http://www.ts.fi/online/mielipiteet/kolumni/225501.html
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/23258/URN:NBN:fi:jyu-201004211550.pdf?sequence=1

MaadoitusongelmaKeskiviikko 28.09.2011 21:26

Voiko Kuussa olevan sähkölaitteen maadoittaa, vai pitääkö se kuudoittaa?

Terveisin
Timothy L. Kopra


Kuu%20ja%20Tellus.jpg

Oikeus vaietaTiistai 30.08.2011 17:36

- Sinulla on oikeus vaieta.
GALL_EURO2_SS11_wideweb__470x330,0.jpg
- HNNNNNNG! Minulla on vaikeus oieta.

Perjantain periaatePerjantai 05.08.2011 21:11


Tähän oli osattu vastata aika hyvin. Muutama perjaatteen mies tai nainen kuitenkin mukaan livahti.

SalamavastausTiistai 02.08.2011 20:02



Two-Lightnings-575x431.jpg
Salamoita

canon-430ex-ii-vs-canon-580ex-ii-4.jpg
Salamoita

produkt_salami.jpg
Salamia

"Kaijutinpoksi 400w"Maanantai 25.07.2011 00:21

Mistä kuuluu musiikkia -kyselyyn oli tullut suurimmaksi osaksi oikeita vastauksia.




Joku on kuitenkin tainnut lintsata kauppiksen äikäntunneilta:



(Ks. myös blogimerkintä Väliä vai ei (osa 2) -> Deeveri)

Vastauksia muutamiin kyselyihinKeskiviikko 13.07.2011 17:05

Nämä menikin vähän paremmin:







Vanhassa norsukyselyssä oli tilanne tasoittunut, mutta vielä on parannettavaa:





norsut-sl.jpg

Mystiset välilyönnitTiistai 05.07.2011 21:30

Nyt tiedän, mistä ne välilyönnit sinne ennen kysymys- ja huutomerkkejä ovat tulleet. Ne ovat karanneet lukujen ja lyhenteiden välistä.

Esim. 1

”Tuu meille tänään !”
”Joo ! Mut mistä mä saan kyydin ? En viittis kävellä 12km.”
”Tuu bussilla ! Se ei maksa ku jotai 4e !”
”Maksaa se kyl 8e, ku oon yli 16v.”

Esim. 2

”Ostin uuden kiintolevyn eilen !”
”Kuinka ison ?”
”2TB. Sain vakioasiakkaana 10% alennusta hinnasta.”

Jälkimmäinen esimerkki vihjaa välien katoamisen mahdolliseen syylliseen. Varsinkin tekniikkapainotteisissa, usein englanninkielisissä teksteissä sekä mainoksissa näkee käytettävän lyhennettä ilman väliä. Se on kuitenkin suositusten ja standardien vastaista.

Tietyissä maissa rahayksiköt ilmoitetaan tähän tapaan: $50
En jaksa uskoa, että pelkästään se olisi vaikuttanut välilyönnin katoamiseen suomestakin. Samallahan olisi euromerkkikin siirtynyt (€50).

Yksi vaikuttava seikka voi olla tuotteiden mallinimet, kuten Canon EOS 1000D ja BMW 540i. Ne liittyvät läheisesti markkinointiin ja sitä kautta mainontaan. Ehkä mainonnassa on tärkeintä, että juttu näyttää hyvältä; kieliopin ollessa toissijainen asia.

Suurin osa tietokoneohjelmista osaa käyttää väliä ihan oikein, mutta Google tarjoaa useimmiten ensimmäisenä väärin kirjoitettua vaihtoehtoa vaikkapa erikokoisia kiintolevyjä ja muistikortteja haettaessa. Tämä kuitenkin johtuu siitä, että ihmiset ovat ”opettaneet” Googlelle välilyönnittömän ilmaisun. Tietokoneen ja netin syyksikään tätä asiaa ei voi täysin laittaa.

Nykyaikaisella kännykkä- ja näppäimistökulttuurilla on myös melko vaikea selittää sitä, miksi välilyönti toisista paikoista järjestelmällisesti jätetään pois, mutta toisaalle se aivan tarpeettomasti lisätään. Jos joku keksii vedenpitävän selityksen, palkitsen hänet kahvilla ja viinerillä jollakin 24 h auki olevalla huoltoasemalla.

Kesähelteillä on vanhusten ja heikkokuntoisten syytä muistaa, että nykyään asteen merkki kirjoitetaan kiinni lukuun vain silloin, kun se esiintyy yksinään. Niinpä rullalautailijat tekevät 360° hyppyjä, kun lämmintä on 30 °C. Yksi hyvin hallussa oleva poikkeus on tuuman merkki, joka pienen kokonsa takia kirjoitetaan kiinni lukuun (42”). Poikkeuksia ovat äsken mainitun tuuman ja asteen lisäksi myös asteminuutit, astesekunnit sekä muutamat muut matemaattiset merkit, jotka merkitään ilman väliä.

Deeveri, 2011

Väliä vai ei (osa 2)Tiistai 05.07.2011 18:46

Jos et ole vielä vastannut kyselyyn Mittayksiköiden lyhenteet ja niiden käyttö suomen kielessä, voit käydä vastaamassa siihen täällä: Deeveri.

Kysymysten oikeat vastaukset:


Perustelut: Luku, välilyönti, yksikkö. Eurosta voidaan käyttää lyhenteenä joko euromerkkiä tai pientä
e-kirjainta. Myös kansainvälistä valuuttatunnusta (EUR) voi käyttää, eli edellisten lisäksi 15 EUR olisi oikein. Rahayksikön lyhenteessä ei käytetä pistettä.


Perustelut: Luku, välilyönti, yksikkö. Metrin lyhenne on pieni m-kirjain. Mittayksikön lyhenteessä
ei käytetä pistettä.


Perustelut: Luku, välilyönti, yksikkö. Vuoden lyhenne on ei-matemaattisessa käytössä yleensä
pieni v-kirjain. Jos käytetään a-kirjainta, olisi se aina selitettävä, jottei lyhennettä sekoitettaisi aarin tunnukseen. Pisteetön lyhenne v tarkoittaa vuotta ajan mittayksikkönä ajan kestoa (ei vuosilukua) ilmaistaessa.


Perustelut: Yhdyssanojen osana esiintyvää -vuotias-sanaa ei voi järkevästi lyhentää, eikä lyhentämiselle yleensä ole todellista tarvetta. Kielitoimiston oikeinkirjoitusopas kuitenkin mainitsee ilmaukselle "50-vuotias" lyhenteen 50-v.


Perustelut: Järjestysluku, välilyönti, lyhenne. Piste luvun perässä muuttaa luvun järjestysluvuksi (3 = kolme, 3. = kolmas). Koska kolmas luokka ei ole yhdyssana, käytetään luonnollisesti välilyöntiä. (Kolmasluokkalainen, joka on yhdyssana, vaatisi väliviivan: 3.-luokkalainen.) Luokka lyhentyy keskeltä ja lopusta. Perinteisesti niissä tapauksissa, joissa sanaa on lyhennetty lopusta, käytetään pistettä. Poikkeuksena ovat kuitenkin mittayksiköt. On vähän tulkinnanvarainen asia, voidaanko luokka katsoa mittayksiköksi. Joka kodin suomen kielen opas sallii liberaalisti myös pisteettömän lyhenteen "lk". Se kuitenkin on käytössä myös erikoisalan lyhenteenä sanasta lautakunta, joten varmempaa on käyttää pisteellistä lyhennettä.

Deeveri, 2011