IRC-Galleria

HeviGootti

HeviGootti

Zina Wildrose - Inspiring

Selaa blogimerkintöjä



Hyenafest

Harmi vain et tällä kertaa \"festarit\" jäivät yhden illan jutuksi,
vaikka Torven keikkaki olisi ollu mukava nähä ja kokea pitkästä aikaa,
ongelma vaa oli yöpaikka ja Lahdesta ku en tunne ketään

Kun saavuttiin paikalle onnistuneesti ja mentii Tirraan sisälle,
siellä oliki bändin jätkät puuhaamassa
ja jutusteltii heitä siinä sitte jonki aikaa
Myöhemmin saapui Elsi paikalle liittyen pieneen seuraamme
Baari rupes täyttymää ihmisistä
ja Williami avasi keikkaillan omalla soolo avauksellaan,
olisin toivonu hiema pidempää settiä
mut kaipa herran jännityski vaikutti asiaan,
mainitsi olevansa tällä hetkellä mukavuusalueen ulkopuolella :)
Nerve End soitteli omia covereitaan
ja vain yhen oman biisin koko illan aikana
(Eikä myö muutenkaa pystytty keskittyy koko duettoon,
ku jostai syystä isot immeiset änkes siihe meijä eteen
Perkele)
Nerve Endin lopetettua, päätettiin Elsin kanssa tehä siirto
ja mentii penkkien kanssa iha eteen istumaan,
niin ettei kukaa vahingossakaa pääsisi meijä eteen hyppimään
Lopulta Profane Omen alotti keikkansa
ja Jules sanoi tuvan olevan täynnä et ne keitä ei keikka kiinnosta,
painukoon vittuun jotta kiinnostuneet pääsis sisään :\'D
Kurjen oli pakko sanoa välissä ku meteli rupes olee kova
et hänen 1v. tytär nukkuu yläkerrassa :D
Setti oli muuten sama ku viitisen vuotta sitte,
mut saatiin kuulla jotai harvinaistaki,
jonka onneks onnistuin saamaa videolle
ja Wastehead kuulosti aika hyvälle akustisena
Ite tykkään kyl Learning To Die ja Wild Child vedoista,
niitä o aina kiva laulaa akustisen version soidessa taustalla :)
Bändi sitte sai idean et kaikki ottas itestään selfien bändin kanssa,
koska semmoneha o \"siistii jne.\" :D
ite suosin vanhaa tapaa ja otin kameralla kuvan
Damaged Justice reggae- versiona vaa toimii!
Tosiaan Wild Child oli illan viimenen,
kävin kättelee ja halimassa jätkiä
ja Jules anto miulle settilistan siin samalla,
toivotin hälle hyvää matkaa kohti Brasiiillll! :)

Lähettiin sit kohti Jyväskylää,
kesken matkan tuli niin paksu sumu et ei nähny YHTÄÄN mitään
ja ajamisesta tuli helvetin hankalaa, jote oli pakko pysähtyä hetkeks
enne ku jatko ajamista mut onneks sumu kuitenki hälveni enne Jyväskylää

Nyt sit vaa oottelee ku PO heräilee taas horroksesta,
hyö o nyt ulkomailla keikalla ja sit alkaa paussi
Toisaalta odotellessa voisin katsastaa heijä uuden elokuvan,
ei oo tällä kertaa 5 h niin ku edellinen :D



Attention everyone!Perjantai 12.09.2014 19:11

Kiva sumu hermanniTorstai 11.09.2014 13:16

"Ootkonä kattonu viel pihalle?"
"Kuih?"
*Vilkasee*
"No mitä vittua...?"



Whispered @ Katse Jyväskylä 6.9.\'14Sunnuntai 07.09.2014 15:35



Jos KotiLiima keikka oli viivistelyä,
nii tää oli sitten tutkiskelua

Sen jälkeen ku kuulin bändin musiikkia,
muistaakseni tapahtu yhen coverin kautta
innostuin täysin tästä metalli-ilmiöstä jossa oli japanilaista vaikutetta,
joten pakkoha se oli mennä kattomaa keikkaa
ja sain muutama päivä sitte tietää
et Whispered tulisi vetämää ilmaiskeikan Katseessa
Menin sinne Jyrin kanssa, sillei ettei tarvisi odotella mahottoman kaua
mut soittoaika nähtävästi siirrettiin tai oli kovinki myöhässä,
koska soitto ei alkanutkaan klo 23:00 :P
Meinasi tulla paska housuun, ku intronauha pärähtiki soimaan
odottelun aikana
Soittivat mm. Lady Of The Wind (Jeeh! <sydän> ), Jikininki,
Kappa, Faceless, Wrath Of Heaven, One Man\'s Burden
ja sen kirotun Hopeanuoli coverin, jolle en oo valitettavasti lämmenny
ku noita Hopeanuoli covereita on monta erilaista
ja kaikki jotka oon kuullu on ollu sontamatskua
Omistautumisesta voin sanoa et näky kyl:
soittivat paljain jaloin :D
Laulajan liikkeet ja se esiintymine Kappa biisin aikana varsinki
oli jotain hyvi näyttävää
Keikan loputtua kättelin uutta basistia kiitokseks keikasta
Pittee kyl käyä Lutakossa kattomassa keikkaa,
kuha tulevat taas sinne tai johonki muuhu tapahtumaan
ehkäpä se meininki o hiema erilaisempi sit :)

Top 3Lauantai 06.09.2014 03:25

-Joku Tarja tekee joulukeikan Hankasalmelle!?
Mikäs siin, eiku vaa keikalle sit joulukuussakin :D

-Kävin kattoo Kotipelto & Liimatainen duon keikkaa,
hiema jäi keikan alku näkemättä,
mut olin varautunu etten välttämättä näe koko keikkaa
Ei ollu kameraa eikä mitään muutakaa
fanitukseen liittyvää mukana tällä kertaa,
mut eipä niillä ollu siinä vaiheessa merkitystä ku pääs paikalle :)
Kiva oli viivistellä <sydän>

SÓLSTAFIR - ÓttaSunnuntai 24.08.2014 18:51

Taste is King my AssTorstai 21.08.2014 14:04



Tämä napin näkönen pallo
on kuulemma minipannukakku
ja iso ateria vastas normikokosta ateriaa
........
Juu ei

Harvoin petyn mihinkää mut nyt tul vahva vmp-olo :D
no jos plus miinus nolla-asia pitäs mainita nii tulipaha kokeiltua,
mut paska kaikesta huolimatta

Hirvee maanantaiMaanantai 18.08.2014 18:05

1. Meille tuli koulun kautta harjottelija, josta kukaa ei ees tienny!
2. Perehdyttäjä hävis ku pieru saharaan
3. Poismeneviä säkkejä oli iha liikaa ettei tilaakaa ollu
4. Tutkittavia säkkejä sit ei ollu ollenkaa ja seki kuorma oli myöhässä
5. Nimeltämainitsematon ***** oli varannu miu varaaman tietokonetuolin
ja olin et mitä vit- täällä on oikei säädetty
plus se miu varauslappu oli löytyny rytättynä lattialta, et kiva hei hermanni
mut ONNEKS muutama oli tietonen et mie olin varannu sen ekana
JA
Miun ihana työkaveri lainas miulle kympin
(mie kyl maksan hälle velan lisäks ylimäärästä tuosta teosta),
jotta saan maksettua tuolin ja vietyä pois saman tein,
Jyri onneks jakso tulla hakemaan tuolin
Se isoluulonen iso herra voi hyvin ostaa 60 samanlaista tuolia vaikka uutena,
miu varattuihi tavaroihi ei kajota, saatana ja amen